perjantai 16. syyskuun 2011

Mission impossible

Pirtsakkaa perjantai-iltaa!

Ja hei, tervetuloa uusille lukijoille  ♥  Teitä onkin yhtäkkiä tullut huimasti lisää 🙂 Toivottavasti viihdytte täällä.

Aiemmin tuskastelin noiden mun sisustuslehtien kanssa, kun en tohdi heittää mitään niistä roskiin. Aiempina vuosina olen säilyttänyt vain Avotakat ja Glorian Kodit. Mutta nyt on kuulkaas käynyt niin, että haluaisin säilyttää myös Dekot (mun uusi lehtilemppari) ja Koti ja Keittiö-lehdet. Ja osan Divaaneista, Maalaisunelmista, Talo & Koti-lehdistä puhumattakaan. Plaza ja Oma Koti Kullan Kallis joutavat inspiraatiokuvien leikkaamisen jälkeen roskiin. Tästä lähdettiin…
Kaikki lehdet jaottelin omiin pinoihinsa ja sitten ajattelin tehdä karsintaa rankalla kädellä….
Mutta, inspiraatio loppui pahasti kesken, kun aloin selailemaan vanhoja lehtiä. Hauska oli verrata ensimmäistä Avotakkaani (tammikuu 2000) uusimpaan numeroon. Kuinka paljon sisustus ja trendit on muuttuneet 10-vuodessa! Onkohan sitä itsellekin tapahtunut yhtä paljon muutosta…toivottavasti myös parempaan suuntaan. Tuolloin 2000 vuoden tammikuussa ja oikeastaan jo sitä ennenkin taisi olla keltainen aika vahvasti pinnalla. Vasemmalla siis tuon vuoden 2000 lehdestä pari kuvaa ja oikealla syyskuun numerosta. Ajattelin selventää, jos jollekin nyt jäi epäselväksi 😉
Nyt kiinnostaisi tietää, että 
Mitä te teette sisustuslehdille? 
Heitättekö luettuanne roskiin vain oletteko kehitelleet, jonkun hyvän säilytyssysteemin?
Osa ulkomaalaisista lehdistä pääsi Dekojen kanssa paraatipaikalle; tuosta on hyvä ottaa mukaan lehti ja suunnata sohvalle. Luen aika paljon jälkikäteen, vuosienkin jälkeen, säilyttämiäni sisustuslehtiä ja aina niistä löytyy jotain uutta.
Löysin työpisteeseeni uuden inspiraatiokuvan lehtien selailun lomassa. Se on Furninivan mainos, mutta siinä on juuri kaikki ne, jotka tällä hetkellä kiinnostaa; tiiltä (rapattua sellaista), rosteria, terästä, lasia, mustaa, pellavaa. Ja ripaus lehtivihreää.

Huomenna teen päiväreissun Helsinkiin ja Habitareen hyvässä seurassa. Täältä löytyy viime vuotiset Habitare-kuvat, ensi viikolla seuraa kuvia sitten tämän vuotisista messuista.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle  ♥ 

keskiviikko 14. syyskuun 2011

Paint it black [or not ?]

…niin ja lopussa arvonnan voittaja 🙂

Pitkästä aikaa sadeillan kunniaksi oli aikaa ja intoa leikkiä kuvankäsittelyohjelmalla. Olen jo pitkään haaveillut liitutaulumaaliseinästä (ai miten niin myöhännäisherännäinen? 😉 ja sellaisen suunnittelinkin tekeväni kuraeteiseen. Ei siihen välttämättä hirveästi kirjoitella liidulla, mutta eipä ainakaan näy kun pikkuiset nojailee kurasilla vaatteilla tuohon seinään mennen tullen. Joten liitutaulumaali on nyt hankittu. Mutta samalla sille on löytymässä toinenkin kohde…
Niin paljon, kun rakastankin tätä vaaleutta, joka kodissamme tällä hetkellä vallitsee, niin syksyn tullen kaipaan kontrastia. Synkkyyttä 😉 
Mitäs mieltä olette, jos sutaisen tuon alla olevan seinän mustalla liitutaulumaalilla?
Luonnossahan musta ei tulisi olemaan ihan noin ”kova” kuin tuossa kuvassa. Ja sitä paitsi, saishan sen mustan aina maalattua takaisin valkoiseksi. Niin kuin uumoilen käyvän ensi keväänä auringon alkaessa paistamaan 🙂 Tämä seinä sopisi kuin nenä päähän Ikean mustien (tummanharmaitten) Foto-valaisimien kanssa, joita olen ajatellut ruokapöydän päälle. Ehkä kaksin kappalein, sillä meidän ruokapöytä on niin pitkä, että yksi valaisin ei valaise tarpeeksi.
Musta seinä tekisi asunnostamme enemmän yhtenäisen; takkahuoneen musta laattalattia ei pomppaisi niin paljon esiin, kun olisi toinenkin kiintopiste asunnossa. Lisäksi pienet mustat yksityiskohdat olkkarin puolella sitoisivat näkymän harmonisemmaksi. Niin, ja onhan meillä ruokatilassakin ripaus mustaa tuossa taulussa.
Eipä ainakaan olisi iso muutos ja kuten sanoin, niin ainahan mustan seinän voi maalata päälle valkoisella maalilla. Lisäksi valaisimet voi vaihtaa takaisin tuohon rosteriseen, jos siltä tuntuu. Toisaalta tämä vaaleuskin houkuttelee aika paljon:
Ja sitten siihen arvontaan. Vielä kerran kaunein ja nöyrin kiitos mielipiteistänne. Logoarvonnan ehdoton suosikki oli numero yksi. Johon myös itse olin päätynyt ennen arvontaa. Arvoin random number generaattorin avulla ja arvonnan voittajaksi selviytyi Anke kommentilla:
”Numero kolme ehdottomasti yksinkertaisen tyylikäs. Mikäli haluaa enemmän näyttävyyttä, mielestäni silloin numero neljä paras vaihtoehto -ANKE-”
 
Onnea Anke! Laitahan sähköpostia minulle, jossa ilmoitat yhteystietosi. Ihana kirja luvassa!
 
Kivaa keskiviikkoiltaa sinulle
 

sunnuntai 11. syyskuun 2011

Sisustuskirjahamstrausta ja [arpajaispalkinto]

Moikkamoi!
Pitkästä aikaa tilailin taas sisustuskirjoja. Adlibriksestä tällä kertaa. Kauan olen himoinnut tuota Designer Apartmentsia ja nyt sen sain. Pikaselauksen jälkeen voin kyllä sanoa, että on hintansa väärti. Liki 800 sivua täyttä asiaa; ihania huoneistoja ympäri maailmaa. Pohjapiirroksia, läpileikkauksia. Täytynee ottaa eepos yöpöydälle ja alkaa kahlata läpi. 
”Living in a box – and what a box is is! Today, a tastefully designed and furnished apartment may offer just as much comfort as a whole house. Contemporary architecture and modern design have accepted the challenge, creating exciting living environments under restricted space conditions. From wide, airy lofts to cozy maisonettes; on 800 pages, this volume presents highlights of modern living culture, designed and furnished by renowned architects and designers.”
Miehen mielestä tämä mun sisustuskirjojen hamstraus menee jo ehkä vähän yli. Alla oleva Bestå-kaappi kätkee sisäänsä sellaiset, joita en näkyville kelpuuta. Mutta mä olen sitä mieltä, että enemmän kannattaisi olla huolissaan mun sisustuslehtihamstrauksesta. Niitä kerääntyy joka pöydälle ja nurkkaan. Tuosta olkkarin arkkupöydästä puhumattakaan. Nyt olenkin päättänyt säilyttää ainoastaan Avotakat ja Glorian Kodit. Kaikista muista leikkaan inspiraatiokuvat ja ideat talteen ja heitän leikellyt lehdet paperinkeräykseen. Mutta kirjoista en luovu. Uusin tulokaskin on mukava piristysruiske meidän muuten värittömään olkkariin, eikö? 🙂
Mitä teidän sunnuntaihin kuuluu? 

Meillä sunnuntait noudattaa tuttua kaavaa; ulkoilua, siivoilua, leipomista ja miehellä golffausta. Julia kysy menneellä viikolla, että ”Koskas äiti me leivottaisiin niitä pullia, johon tulee kardemummaa?”. Joten tänään niitä sitten leivotaan. Paremmalla onnella kuin menneellä viikolla niitä hirveän makuisia terveysmuffinsseja 🙂 Viimeiseen asti pyrin välttämään töiden tekoa; eilen töissä en saanut kaikkia hommeleita tehtyä, joten osan raahasin kotiin. Baaad mistake 😀

Arpajaispalkintokin selvisi tuossa sisustuskirjakokoelmaani järjestellessä. Hupsis on tapahtunut jossain vaiheessa ja eräs ihana Kelly Hoppenin kirja on nyt tuplana. Joten arpajaispalkintona on Kelly Hoppenin Style. Se lukematon versio. Toisen olen jo kahlannut ja laittanut sivun kulmat hiirenkorville.
”Simple, sophisticated, yet invitingly luxorious interiors are the hallmark of Kelly Hoppen’s distinctive style. In this beautifu decorating handbook, Hoppen imparts the golden rules she has gathered from twenty-five years of innovative designs, giving you the confidence to bring the same elegance into your home.” 
Täällä lisää Kelly Hoppenista. Ja täällä voit osallistua arvontaan. Arvonta-aika loppuu huomen illalla. 
Suloista sunnuntaita 🙂 
 





perjantai 09. syyskuun 2011

Oho, tuli leivottua aivan liian terveellisiä muffinsseja :)

Tiedättekö mistä sen tietää? Siitä, että ne eivät maistu kenellekkään meidän perheessä 🙂 Eilen herkkuhammasta kolotti ja päätin tehdä omppumuffareita ”omasta” päästä. Eli ruislesettä, ruisjauhoa, kauralesettä, makeutusainetta ja sitä rataa. Leivinjauhettakin olisi voinut käyttää, niin olisivat edes kohonneet kauniisti. Siirappia lisäsin päälle paistamisen jälkeen, muttei maku silti juuri paremmaksi muuttunut. Taidan viedä huomenna töihin pojille. Heille ehkä kelpaa 🙂 Tosin en ihmettelisi, vaikkei kelpaisikaan…
Harvinaisia viikonloput, joina tulee mentyä töihin. Nyt on vain ollut niin kiire ja hommat ovat kasaantuneet. Pakko putsata pöytä kerralla puts blanko. Arkisin on niin paljon muuta ja puhelin pirisee. Nyt saan olla ihan rauhassa (lue: eli ei ole ketään, kelle höpötellä), joten uskon että pari tehokasta tuntia ja hommat ovat taas hanskassa. Muuten viikonloppu kuluu kotoilun (yök, mikä sana) merkeissä. Syksystä nauttien ja kynttilöitä polttaen ♥
Maananatai-iltaan asti aikaa osallistua arvontaan, arvontapalkinto toivottavasti selviää viikonlopuna aikana. Myös minulle 🙂
Ihanaa syksyistä viikonloppua ♥

tiistai 06. syyskuun 2011

Takkahuoneesta….

Moiks,

ootte te vaan parhaita, kun jaksatte täällä käydä ja kommentoida sillä välin, kun mun bloggailut kärsii työstressistä. Niin, toiminimen eteenhän en nyt sitten ole vielä ehtinyt tehdä töitä ollenkaan, kun rakas päivätyöni vie niin paljon aikaa. Mutta kiva kun käytte ja jätätte kommentteja. Huono omatunto vaivaa, kun en ehdi ihaniin blogeihinne rustaamaan käynnistäni. Parannan tapani heti, kun kiire hellittää 🙂
 
Lupasin jokin aika sitten näyttää niitä kuvia meidän takkahuoneesta (tai lähinnä siitä tiiliseinästä, joka rempan alta kaivettiin esiin). Takkahuone saa mun mielestä olla vähän hämyisä ja tunnelmallinen, mutta silti tuo kylmä beige sävy parissa seinässä saa väistyä valkoisen tieltä. Ja en tiedä mistä olen saanut päähäni, mutta mun on aivan pakko saada lattialle iiiiso itämainen matto. Sellainen kulahtanut versio. Sen jälkeen, kun olen valkaissut seinät ja saanut hieman lämpöä matolla päätän noiden Acazia-kalusteiden kohtalon. Periaatteessahan ne sopisi, mutta kun jotensakin niiden aika on nyt ohi 🙂 Joitain ihania ja muhkeita lattiatyynyjäkin voisi pari siihen matolle ostaa…. Täällä ja täällä kattavampia kuvia tuosta takkahuoneesta ja täällä pohjapiirrustusta. Tässä siis vain tuota tiiliseinää….tiiliseinäfetissikin on tässä ajan saatossa hieman laantunut, mutta eiköhän tuo nyt toistaiseksi pidetä 😉 Tykkään siitä, että tiiliseinä ei ole peruspunainen tiiliseinä vaan ruskeampi ja ”rosoisempi” kiitos laastin, jota siitä ei saatu rempassa pois.
Ollaan kyllä niin superdubertyytyväisiä tuohon meidän takkaan. Jotul FS84 oli alusta asti meidän ykkösvaihtoehto ja onneksi siihen sitten päädyttiin. Syksyn pimeillä keleillä aletaan polttamaan takkaa ja pitkälle kevääseen sitä on poltettu. Seuraavaksi on edessä reissu halkometsään (lue: mummulan varastolle 😉. Takka lämmittää niin paljon, että lasipariovet olkkariin on syytä pitää auki.
Me siirrettiin olohuoneesta telkkari takkahuoneeseen silloin reilu vuosi takaperin eikä hetkeäkään olla kaduttu sitä. Takkahuone on tällä hetkellä meidän käytetyin huone; siellä on tilaa pelailla lautapelejä lattialla ja koko perhe mahtuu mukavasti löhöämään sohvalle ja katsomaan leffoja.
Mukavaa syyskuun alkua ♥
 
PS. Kiitos logoarvontaan osallistuneille. Vielä on vajaa viikko aikaa osallistua 🙂