Blogimaailma on nyt jäänyt kiireiden, ilon ja surun jalkoihin. Pahoitteluni siitä. Välillä sitä tulee sellaisia aikoja, jolloin tuntee, että pinnalliset hömpötykset (blogi) on jätettävä taka-alalle. Ajanjaksoja, jolloin harmoninen sisustus ja kauniit ruokakuvat eivät ole päälimmäisiä mielessä. Mummu on voinut jo parin viikon ajan huonosti ja tällä hetkellä makaa sairaalassa laajan sydäninfarktin kokeneena ja lisäksi keuhkokuumeeseen sairastuneena. Ennuste on sieltä huonoimmasta päästä. Mutta koska kyse on vanhasta, jo elämänsä täysillä eläneestä ihmisestä, niin suru on siedettävissä olevaa. Luonnollista surua ja haikeutta. Huomenna odotamme mummun pääsevän kotiin lepäilemään.

Iloisia tapahtumiakin on onneksi ollut kaiken tämän epätietoisuuden ja surun keskellä; perjantainen risteily Turusta Airistolle ja takaisin ihanien työkavereiden kanssa sekä perjantaina yömyöhään mökille saapuminen. Ei kuulkaas haitanneet sateet sun muut, kun möksälle oli pakko päästä taas yöksi. Eilen siellä huokailimme ja ihastelimme koko päivän. Löysin kauniin lasipurkin, joka tästä edes toimittaa kynttilähurrikaanin virkaa. Tänä aamuna ja päivänä iloitsimme kummipoikamme ripillepääsyn johdosta. Harvemmin sitä tulee sunnuntaiaamuisin klo 10 mentyä jumalanpalvelukseen. Kirkon päälle vielä kunnon kestitykset naapurissa ja huhheijaa. Terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta postaaminen ei ihan sopinut tälle päivälle, joten niitä smoothiereseptejä sitten myöhemmin.

Iloa tuottaa myös se, että viiden aamun ja työpäivän kuluttua koittaa l o m a! Jo sitä on odotettukin. Odotan sitä, että saan kääntää kolmen viikon postin tuonne kesäpaikkaamme. Sitä, että tietää aamulla, että illalla saa painaa päänsä pehmeään ja viileään tyynyyn. Ja herätä seuraavana aamuna linnun lauluun. Huomasin muuten eilen, että mustikat ovat kypsiä. Toivottavasti linnut eivät kerkiä niitä kaikkia napostelemaan ennen ensi viikonloppua. Noukkuri kauniiseen käteen ja mustikat talteen talven varalle. Tuosta mökin pihapiiristä on tullut parhaimmillaan 40 litraa mustikoita. Se on paljon se! Joten luultavammin ihan superpaljon mustikkaleivonnaisten reseptejä luvassa 😀

Mutta hei, sydämellisesti tervetuloa uusille lukijoille ja kiitos ihanat jälleen runsaista kommenteistanne. Ja tosiaankin – pahoitteluni, että kommenteihin vastaamiset sun muut ovat nyt kestäneet. Eiköhän tämä bloggailukin tästä taas palaudu vanhoihin tuttuihin uomiinsa. Hoidetaan vaan ensin nämä tärkeimmät asiat kuntoon ♥

…tiedän, mutta kun ei pysty ihan koko onnea kätkemään. Joten ajattelin paljastaa teille vain puolet onnesta; sisäpuolen. Ulkopuoli mökistämme jää sinne kätkemisosastolle, jo yksityisyysasioihinkin vedoten 🙂 Sisäpuolella ei paljoa tarvinnut tähän hätään tehdä; matto vaihdettiin olohuoneeseen ja lisättiin pari koria ja valkoisia tyynyjä. Yksi huonekalu vietiin vierasaittaan. Muuten pieni ja suloinen mökkimme on aivan meidän näköinen. Maalisuti ei ehtinyt vielä viuhua; onhan tässä aikaa. Sitä paitsi nuo seinät eivät olleet liian kellastuneet. Ehkä jossain vaiheessa ne saavat kuultovalkoisen/valkoisen maalin, mutta tämä kesä mennään näillä. Tv-taso maalautunee jo tänä kesänä ja nupit menevät vaihtoon. 

Mä olen kuulkaas alkanut uskoa, että tässä meidän mökkijutskussa on nyt jotain muutakin kuin onnea matkassa. Liian paljon yhtymäkohtia, liian läheisiä tuttavia, yhteisiä intressejä ja erittäin paljon samankaltaisuutta ihmisluonteissa. Monta viikonlopun varrella esiintullutta asiaa on saanut suun auki ja hiljentymään hetkeksi. Yrittäen ymmärtää sitä, että millainen onni on ollut matkassa ja miten meidät, jotka aina vannoivat, että saarimökkiä ei osteta, tämä ensimmäinen ja ainoa saarimökki sai aivan haltioihinsa.  Miettimään, että jollain suuremmalla taitaa olla tässä näppinsä mukana ♥  Ikinä en kuvitellut omistavani mökkiä, johon on 80-luvun puolivälissä mennyt ihka ensimmäinen labraerä isäni v.1985 perustaman maalitehtaan kuultavan puunsuojan sävyä, jonka mökin omistajapariskunnan rouvan äiti oli käynyt isäni maalitehtaassa yhdessä isäni ja silloisen pääkemistin kanssa kehittelemässä. Rakkaudesta lappiin ja kelomökkeihin. Kelon sävyä, josta myöhemmin tuli hitti. Mutta jonka ensimmäiset versiot siveltiin tuohon mökkimme alkuperäisosan ulkoseiniin. Istuimme myyjäpariskunnan rouvan kanssa tuossa saunan terassilla valkoisilla tuoleilla (kuvassa) ja hän kertoi tarinaa, kun äitinsä oli tullut sydän pakahtuen kotiin 1980-luvun puolivälissä ja kertonut saaneensa palvelua, jota ei ikinä osannut odottaa. Ja kera puunsuojan, joka pääsi veneen kyydissä saarelle. Rouva mainitsi paikkakunnan, jossa tuo maalitehdas silloin oli ja sitten palaset loksahtivat kohdilleen… Pieni ihminen kyllä hiljentyy (jopa näin puhelias kuin minä! 😉 kohtalon edessä.

Historia mökistä on meille arvokas, joten haluamme säilyttää tuolla osan vanhoja muistoja; ruotsinkielisiä seinätekstejä ja joitain muita koriste-esineitä. Vanhoista käsin piirretyistäkartoista puhumattakaan…

Uskomatonta. Mutta ihanaistakin ihanampi viikonloppu on vietetty tuolla mökillä. Tutustuttu saareen, laitettu paikkoja omannäköiseksi, leivottu eka mustikkapiirakka oman pihan mustikoista, istuttu saunassa ja ihmetelty, käyty läheisessä kaupungissa tarvikeostoksilla, nukuttu kuin tukit, juotu kuumaa kaakaota lasten kanssa, kilistelty rakkaan kanssa viinilaseja illan pimetessä, poltettu takkaa ja kynttilöitä, haikeana lähdetty tänään kotiin. Onneksi on pidempi kesälomapätkä vasta edessä. Ja monta ihanaa kesää vielä edessä. Laatuaikaa perheen kesken; tämän kesän tavoitteenani on pätkiä nuo pari tytsyä Uno-turnauksessa. Mutta uskokaa tai älkää niin se on ihan sairaan vaikeaa 🙂

Huomenna ajattelin heti aamulla kipaista meidän tuotekehityslabraan kemistin kanssa juttelemaan ja kaivaa esiin jostain tuon vanhan kuultavan puunsuojan reseptin tuosta sävystä. Ja puhua muut ympäri siitä, että me tarvitsemme valikoimiimme juuri sellaisen vakiosävyn…mökkimme nääs kaipaa huoltokäsittelyä 🙂

nostalgisissa tunnelmissa

Vielä minulla ei ole näyttää teille mökkikuvia omalta mökiltämme; jahka pääsemme sinne viikonlopuksi niin eiköhän kameran muistikortille tallennu joitain kuvia 😉 Mutta toivottavasti pystyn viemään teidät  ihanaiset mielikuvamatkalle mökillemme näiden sanojen myötä…

Pienen mökkitien jälkeen eteemme avautui venevalkama. Venelaiturista se jo näkyi; tuleva mökkimme. Kun veneen moottori hurahti käyntiin niin olin jo varma, että mökki on meidän. Parin sadan metrin venematka menikin onneksi joutuisasti ja laiturille päästyämme, en tiedä kumpi oli enemmän innoissaan; lapset vai minä. (no mieshän toki valisti meitä, että sitten ei hihkuta heti onnesta ja innostuksesta vaan mietitään rauhassa…yeah right! 😉 Kirkas vesi paljasti puhtaan hiekkarannan koko niemen tuon puoleisen rannan osalta. Laiturilta näkyi mustikkavarpuja silmän kantamattomiin. Mustikkavarpujen välissä kulki terassilaudoista tehdyt ”pitkospuut”. Päämökki siinsi mustikkavainion takana mäntyjen suojassa. Harmaa puunsuoja-aine mökin julkisivussa oli muodikkaasti jo hieman kulahtanut. Valkoiset ikkunanpuitteet toivat ryhtiä hirsitalovanhukseen. Ilta-aurinko pilkotteli puiden välistä juuri ihanasti mökin etuterassille. 

Kun välittäjä esitteli meille toisen puolen mökkirannasta, olin jo valmis kantamaan sinne valkoisen puisen auringonottotuolin, laittamaan päähäni hellehatun, lukaisemaan pari sivua uusimmasta Dan Brownista ja siemailemaan päiväkahvia. Lasten uiskennellessä sopuisasti matalassa rantavedessä (Chances of that happening? Slim to none ;). Kallioranta levittäytyi niemen toisella puolen ollen kuitenkin turvallinen lasten kannalta. Reilun metrin levyinen kallio muodosti ikään kuin tasaisen terassin ennen järveä ja hiekkarantapoukamia. Kalliorannalta oli kulku mökkiin pikkuruista kanervien ja mustikanvarpujen reunustamaa polkua pitkin.

Olin myyty. Ja mökki myös. 

Päämökkiin sisälle päästyämme tiesin jo mitä odottaa, mutta tiesin myös sen, että netissä olevat kuvat ovat otettu laajakuvana suurentaen tilaa. Silti tuo mökin kotoisuus ja kompaktius tuli positiivisena yllätyksenä. 1960-luvulla rakennettu hirsimökki kuluneine pyöröhirsiseinineen kätki sisäänsä keittiön ja ruokatilan, jossa sijaitsi ihana valkoinen avotakka. Aluksi olin suunnitellut valkaisevani seinät hetimiten. Nyt tiedän ainakin, että hirsiseiniä en maalilla peitä. Korkeintaan petsaan ne värittömällä puunsuojalla, joka hieman syventää niiden väriä. Katto ja lattia maalautuvat ajan saatossa ehkä valkoisiksi. Hirsiseiniä sekä mäntykattoa- ja lattiaa piristämään olen suunnitellut valkoista, myös astioissa ja tekstiileissä. Kenellekään tämä ei tainnut tulla yllätyksenä 🙂

Ruokatilasta oli kulku mökin uudempaan laajennukseen; ensinnäkin reilun kokoiseen olohuoneeseen. Olohuoneen yksi seinä on alkuperäisen mökin ulkohirsiseinää. Ihanan patinoitunut ja kulunut. Muut pinnat ovat mäntypaneelia. Täällä valkoinen maalisuti osunee noihin paneeliseiniin näin aluksi. Tai sitten mennään samalla kaavalla kuin ruokatilassa ja keittiössä. Mutta joka tapauksessa ilmettä raikastetaan täälläkin valkoisella ja vaalean sävyillä. Ostamamme irtaimisto on onneksi sellaista, että se miellyttää sellaisenaan (valkoista, valkoista, valkoista, puuta) tai sitten pienellä ehostuksella siitä saa oman näköisensä. Pehmeyttä tuohon olohuoneeseen ajattelin tuoda samalla Ikean Gåser-matolla, joka meillä on talviaikaan takkahuoneessa. Siinä on kiva köllötellä, pelailla lautapelejä ja katsella telkkaria. Ja hei, mä ihastuin Annon uusiin valaisimiin ihan hirmuisesti. Alla oleva valkoinen valaisin on siitä sarjasta pöytävalaisin. Mutta samaa sarjaa löytyy jalkavalaisin ja kattovalaisinkin. Suloiset mökkivalaisimet.

Olohuoneen perältä oli kulku vanhempien makuuhuoneeseen, jonka ikkunat antavat mustikkamättäille, sekä lastenhuoneeseen, jossa lapsia odottaa kerrossänky. Vanhempien makkarissa mäntypaneeliseinät saavat valkoisen maalin pintaansa. Olemassa oleva rottinkisängynpääty ja rottinkiset yöpöydät tuovat mukavasti kesämökkifiilistä makkariinkin ja erottuvat edukseen valkoisesta seinästä. Oman yöpöytäni ajattelin sisustaa heti ensimmäisenä isolla pinkalla lukemattomia romaaneja. Pitkiä ja rentouttavia kesäaamuja odotellessa….

Lasiseinät rajaavat kesähuoneen, johon oli myös käynti olohuoneen puolelta. Kesähuoneessa on kuuden hengen ruokaryhmä ja luksuksena infrapunalämmittimet. Puiset sälekaihtimet tuovat tarvittaessa näkösuojaa, mutta kun ne nostaa ylös aukeaa näkymä mustikkavarpuihin sekä järvelle. Huone huutaa syliinsä iloisia ihmisiä ja rapurallaata 🙂

Yhdellä sivulla mökistä aukesi koko mökin pituinen terassi. Tuota terassia on tarkoituksena hieman ajan kuluessa laajentaa ja etsiä sopiva paikka kesäkeittiölle. Kesäkeittiön suunnittelu ja toteutus on miehen harteilla, mutta eiköhän siitä tännekin jotain suunnitelmaa aikaiseksi saada. Tai ainakin viimeistään toteutuskuvia.

Valkoista, turkoosia, mustaa ja puunväriä. Niillä mennään terassin ja kuistin osalta. Kovin houkuttelisi myös tuollainen Ikean purjekangas aurinkosuojaksi, mutta jostain muistan lukeneeni siitä huonoja kokemuksia. Kokemuksia siitä otetaan siis vastaan 🙂

Kun lähdimme terassilta pitkospuita rantaan päin (sinne laiturirantaan) niin ensimmäisenä tuli vastaan kaksi suloista harmaata vierasmajaa. Ja ihan viimeisenä oli saunarakennus, jossa saunatupa majoittaa tarvittaessa kaksi yökyläilijää. Tosin tulemme ehkä toimeen kahden muun vierasmajan turvin ja saunatuvasta muokkautuu leppoisa ”lounge”, jonne mennä sadepäivinä katselemaan järvelle ja ottamaan päikkäreitä. Kovin merihenkistä sisustusta päämökkiin emme halua, mutta mietimme, että tänne voisi tulla jotain New England meets suomalainen järvimaisema sekoitusta 🙂 Sauna on priimakunnossa; sinne vain hieman hämyistä tunnelmaa tummemmilla esineillä, tekstiileillä sekä kynttilälyhdyllä.

Jonkin verran mökkejä jo kiertäneenä voin sanoa, että kyllä se ensivaikutelma on näissäkin asioissa tärkeä. Tällä mökillä saamme sitä rauhaa, jota kaipaamme. Rentoudumme ja saamme nollattua pään työhulinasta. Yhtä tärkeää on myös se, että saamme kutsuttua ystäviä ja sukulaisia kylään. Silloin kun meille sopii, oman aikataulumme mukaan. Kolmen viikon loman ajaksi suuntaamme mökille. Teemme sieltä päiväreissuja lähiympäristöön. Tutustumme mökkiin, laitamme sitä ajan kanssa oman näköiseksemme, seuraamme auringon kulkua, pelaamme afrikan tähteä, uimme, käymme veneretkillä, kalastamme, saunomme, noukimme mustikoita ja vain olemme. Vietämme laatuaikaa perheen kesken. Ystäviä ja sukulaisia unohtamatta. Haaveilen myös syysmyrskyistä ja ikkunoihin piiskaavasta sateesta. Saa polttaa takkaa ja syödä raclettea. Katsoa ikkunoista, kun luonto muuttaa värityksensä. Pitäisi varmaan opetella tuntemaan sieniä? 😉

Kyllä, olen aivan mökkihöperöitynyt. 

Ja toivottavasti tämä mökkihöperyys kestää vielä monta ihanaa vuotta ♥