tiistai 21. toukokuun 2019

Muutama kesäinen grilliruokavinkki & omasta pihasta nauttimista

HEIPPARALLAA!

Ollaan nautittu tänä kesänä (tai keväänä, miltä kantilta sitä katsoo) pihastamme täysin rinnoin. Viime kesänähän meillä oli tuo piha tässä vaiheessa aivan mutavelliä. Heinäkuun lopussa saimme terassin ja se vähän helpotti pihalla oleilua. Mutta tämä fiilis, kun piha on valmis, on aivan sanoinkuvaamattoman ihana. Varsinkin näinä päivinä, kun ulko-ovea voi pitää auki aamusta myöhäiseen iltaan. Elämä on siirtynyt terassille. Ja sitä myötä ruoanlaitto on siirtynyt pitkälti terassille. Grilliruokaan.

Kesäruokaviikko jatkuu tänään parilla meidän perheen grilliruokasuosikilla. Sellaisilla, jotka menisivät lisukkeina, mutta myös pääruokana. Kesähelteillä harvoin on kovin nälkä, joten pienellä pärjää. Ei tarvitse olla lihaa, ei todellakaan. Siitä lähtien kun nuo pienet vihreät paprikat tulivat lähiruokakauppoihin, olisikohan ollut kolmisen vuotta sitten, meillä on grillattu pimientos de padron -paprikoita.

Näissä on tietynlainen viehätyksensä; vaikka suurin osa paprikoista eivät ole tulisia, on noin joka kymmenes paprika tulinen. Aina odotetaan innolla, että kuka saa sen tulisen paprikan 🙂 Sunnuntai-illan setissä ei muuten ollut yhtään tulista yksilöä, toivotaan että tänä iltana niitä löytyy sitten tuplasti!

Pimientos de padron

vihreitä pikkupaprikoita
oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

-pese ja kuivaa paprikat
-laita paprikat foliovuokaan ja lorottele päälle oliiviöljyä, ripottele sormisuolaa ja käännä pari kierrosta mustapippuria myllystä
-grillaa noin vartti (paprikat pitää osin olla tummuneita!)

Erilaisten kasvisten grillaaminen on ihan must juttu kesällä. Paprikoiden lisäksi meidän grilliin pääsee usein tomaatteja. Ihan normitomaatteja, mutta myös terttukirsikkatomaatteja. Harvoin terttutomaatteja löytyy kotikaupasta, mutta nyt löysin tuollaisen valmiin setin, jossa oli tomskut, öljy ja maustepussi. Aika kätsyä! Eli samalla tavalla valmistuvat kuin nuo pikkupaprikatkin.

Eilen käytiin hakemassa pikkuisemmalle nimpparilahja (heh, meillä ei yleensä nimppareita juhlita ainakaan lahjoin, mutta halusi peitepuikon…elämänsä eka finni oli tullut leukaan) ja samalla tutkailin marketin vegejuustohyllyä. Härregud, miten paljon siellä olikaan valikoimaa. Ostin kotiin fetamaisia kuutioita sekä sellaisen ”feta”blockin, mikä pääsee tänä iltana grilliin.

Sunnuntaina meillä oli tarkoitus grillata halloumia, mutta se oli kaupasta loppu, joten grillasimme grillijuustoa. Lisäksi salaattia, jossa maistui kvinoa, feta ja mansikat. Loraus balsamicoa ja hyvää oliiviöljyä.

Onko siellä kukaan muu hurahtanut kesäruokiin kuin mä? Meillä yleensä mies on grillivastaava, mutta tänä kesänä olen löytänyt itseni grillin ääreltä useammin kuin aiemmin. Grillaaminen on kivaa puhaa. Haaveilen sellaisesta vanhan ajan hiiligrillistä. Tai sitten avotulella grillaamisesta.

Seuraavaksi kotitoimistopäivä jatkuu ruokatunnin merkeissä. Aikaistetun sellaisen. Pakko päästä pilatekseen. Puolitoista viikkoa sitten vanha olkapäävamma äityi niin pahaksi, että fyssari kielsi kaiken rasittamisen. Olkapää saatiin kivuttomaksi tulehduskipulääkekuurilla, niin sitten äityi selkä. Veikkaanpa, että jos en nyt mene pilatekseen, niin pian hajoaa pää 😉 Jälleen kerran täytyy todeta, että vanhuus ei tule yksin. Huh! 😀

IHANAISTA TIISTAITA,

 

 


maanantai 20. toukokuun 2019

Kesäruokaviikko alkaa herkullisella lohiperunasalaatilla!

HEIPPAHEI IHANAT!

Niin innostunut olen tästä kesäajasta ja varsinkin kesäruoasta, että tällä viikolla blogissa vietetään kesäruokaviikkoa. Ajattelin jakaa sellaisia helppoja ja herkullisia meidän perheen kesäruokasuosikkeja. Miltä kuulostaa? 🙂 Eilen illalla pihalla grillatessamme tajusin taas sen, mikä kesäruoassa on parasta: tuoreus, helppous ja tietyllä tapaa yksinkertaisuus. Näitä kolmea tekijää yritän vaalia ympäri vuoden, mutta varsinkin kesällä tuntuu siltä, että köökin puolella (ainakaan sisäköökin) ei jaksaisi viettää liikaa aikaa. Ruoan tulee valmistua aika ripeästi, sillä kesällä sitä huseeraa menemään semmoisella vauhdilla, että yhtäkkiä huomaa vatsan kurnivan ja viimeistään siinä vaiheessa, kun jompi kumpi lapsi ilmoittaa nälästään, huomaa kellon viisareiden siirtyneen eteenpäin tuplanopeudella.

Kesäruokiamme siivittää kasvikset, kylkiäisenä sitten ne muut herkut. Usein ruokana voi olla ruokaisa salaatti ilman mitään lisukkeita ja varsinkin nyt kun vietätään vihreää viikkoa (tästä oli juttua lauantaina IG Storyssani), meidän perheessä pidetään viisi kasvisruokapäivää tai ainakin viisi lihatonta päivää. Sillä nuo juustot, nuo pirskatin juustot, joita kesällä kuluu ovat sellaisia, että en ole löytänyt kaikille vegekorviketta. Saa vinkata, jos teillä on tiedossa herkullinen vegefeta ja vegehalloum (tai vegegrillijuusto)! Muuten vegejuustot olen kyllä herkullisiksi todennut, mutta näiden kahden kohdalla en ole vielä tehnyt ahaa-elämyksiä.

Tänään  esittelemässäni kesäruoassa on käytetty lohta,  mutta muuten mennään lihattomasti.  Tämä herkullinen kesäruoka vaatii kyllä uudet perunat ja kerran moisia on meidän perheessä jo tänä kesänä keitettykin. Harmillisesti olivat ulkomaisia vielä tuohon aikaan. Oletteko nähneet kotimaista varhaisperunaa jo jossain? Kesäisen lohiperunasalaatin ohjeen olen aikoinaan saanut ihanalta työkaveriltani. Tätä meillä tehdään edelleen monta kertaa kesässä. Olenpas tätä tehnyt myös eilisen perunoista. Mutta tuoreista, vielä hieman lämpimistä perunoista saa jotenkin maistuvamman salaatin. En tiedä perustuuko se siihen, että yrttituorejuusto imeytyy perunoihin paremmin, kun ne ovat lämpimiä…

KESÄINEN LOHIPERUNASALAATTI

iso kattilallinen varhaisperunoita
1 prk yrttituorejuustoa
1 pkt graavilohta
puntti tuoretta tilliä
sitruuna
suolaa

-pese perunat ja keitä niitä suolatussa vedessä, kunnes kypsiä
-anna hieman jäähtyä (mutta ei liikaa!)
-sekoita perunoiden joukkoon yrttituorejuusto, pienistelty graavilohi sekä suurin osa tuoreesta tillistä
-purista koko komeuden päälle puolikkaan sitruunan mehu ja koristele tillillä
-nauti (tähän tekisi mieli kirjoittaa, että jonkun hyvän ja kylmän rieslingin kanssa, mutta kylmä vesi toimi myös loistavasti ;))

Ah, nyt tuli nälkä. Pakko hakea aamiasta nro 2. Tai sitten lasi vettä ja sitkutella lounaalle asti. Lounaaksi tekee mieleni suussa sulavia salaattikääröjä falafelilla, mutta koska jääkaapissa on kookosmaitoon keitettyä riisipuuroa, niin sillä mennään. Ei ehkä kovin kesäinen herkku tuo, eh? 😉

ILOISTA ALKANUTTA VIIKKOA,


sunnuntai 19. toukokuun 2019

Kesäaika & herkulliset fetasalaattiwrapit

HEI HELLUREI

ja ihanaa sunnuntai-iltaa! Auton mittarissa välähti tänään parhaimmillaan 28.5 astetta. Helle! Tässä vaiheessa kesää. Mieluusti otan vastaan nämä ilmat, mutta jossain vaiheessa voisi vähän pirskotella vettä. Luonto sitä niin kovin kaipaisi. Siitepölyn määrä on tällä hetkellä jäätävä ja petteripunakuonomainen nenäkin sen kertoo, että sade tulisi tarpeeseen jo allergioidenkin kannalta. Silti en valita. Kesän lapsena rakastan hellettä, aurinkoa ja valoisia iltoja. Mutta myös kesäsadetta ja pilvisempiä päiviä.

Ylipäätään rakastan kesäaikaa. Lauantaina mökillä julistimme kesäajan alkaneeksi. Tästä eteenpäin jotakuinkin kolmisen kuukautta mennään kesän ehdoilla. Aivan kesäajassa. Vaikka töitä ja koulua ennen lomia vielä onkin, niin silti iltaisin saa valvoa niin pitkään kuin haluaa. Viikonloppuisin ja lomilla saa herätä silloin kun haluaa. Jos herää keskellä yötä klo 04.47 ja jää ihastelemaan vaaleanpunaista taivaanrantaa vessareissulla, niin sekin on ok. Ja jos sänkyyn takaisin kammetessaan ei saa unta, voi ihan hyvin kuunnella äänikirjaa.

Kesäaika tarkoittaa myös sitä, että lounas kuitataan usein myöhäisellä aamiaisella. Tai jos lounasta tehdään, niin se on jotain sellaista kevyttä ja kesäistä. Kuten eilen. Olin maannut jo tarpeeksi terassilla ja kaipasin hieman keittiöhommia. Pyöräytin edellispäivän salaatinjämien ympärille wrapit. Jotka eivät ihan pysyneet kasassa, mutta jotka maistuivat taivaallisille. Edellispäivän salaattia jatkoin hieman kurkulla ja fetalla. Marinoin hieman punasipuleita ja tein chipotle tabascosta, hunajasta, kermaviilistä ja chilistä kastikkeen. Inspiraation wrappeihin sain uusimmasta Jeanne d´ Arc Living -lehdestä.

SUUSSA SULAVAT WRAPIT
6 kpl

3 dl durumvehnäjauhoja
vajaa desi voita
1 tl leivinjauhetta
ripaus sormisuolaa
n. 0,5 dl vettä

-sekoita vehnäjauhot, voi, leivinjauhe ja sormisuola keskenään
-kaada joukkoon vähitellen vettä, kunnes taikina on sopivan ”sitkoista”
-muotoile taikinasta kuusi palleroa ja anna niiden tekeytyä hetkinen
-kaulitse pallerosta pyöreä taikinalevy ja paista wrappi kerrallaan kuumalla (öljytyllä) pannulla, molemmin puolin n 15 sekuntia

Mulla ei ollut tavallisia vehnäjauhoja mökillä, mutta veikkaan, että niitä käyttämällä nämä olisivat hyvin pysyneet kasassa. Toisaalta, tuo durumvehnäjauhojen koostumus toi wrappeihin sen ihanan suutuntuman!

Eilen illalla saunoimme mökillä pitkän kaavan mukaan, kävimme dippaamassa itsemme veteen ja istuimme vilvoittelemassa saunan terassilla. Kesäajan mukaisesti aloitimme iltaruokavalmistelut vasta yhdeksän jälkeen. Söimme kympin maissa ja sisäinen kello oli sitä mieltä, että ilta on vielä aluillaan 😀 Pelasimme päivän kolmannen räväytysturnauksen ja painuimme koko porukka unille vasta puolen yön jälkeen.

Tätä kesä on parhaimmillaan! Pläkkityyntä järveä, varvastossujen läpsytystä, mansikoilla ja jäillä höystettyä sitruunalimonadia, likaista koiraa (jep, pesupäivä edessä) ja aikatauluttomuutta. Kesäaika voi näkyä myös täällä blogissa; niinä päivinä, kun täällä on hiljaisempaa tiedätte, että eräs nimeltä mainitsematon bloggaaja tekee sitä, mistä on pitkän pimeän talven haaveillut. Eli nauttii kesästä. Nauttii elämästä 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

PS. hei kiitos jälleen ihanista kommenteistanne, palaan niihin myöhemmin tänään – nyt edessä tuon yhden karvakorvan saattaminen kaupunkilaiskoiraksi 😀


tiistai 14. toukokuun 2019

Omnomnom – pyttipannu uunissa!

HEI HELLUREI!

Jos ette halua kuulla uusimmasta villityksestäni, niin älkäähän menkö IG Storiesin puolelle. Jos taas haluatte kuulla uusimmasta villityksestäni, niin tervemenoa ;D  Eilen aloitimme molempien tyttöjen kanssa tuon maailmaa mullistaneen curly girl -metodin ja sen lisäksi, että miehen t-paita varasto on meidän käytössä, on veskiin ilmestynyt jos jonkinlaisia marketista ostettuja putiloita. Aamulla heräsin harakan pesä päässä, mutta pienen taltuttamisen jälkeen tuosta muokkaantui ihan ok kuontalo. Kotitoimistopäivälle nyt ainakin 🙂 Se, kauanko tämä villitys jatkuu, on mysteeri, mutta jo tämän yhden kerran jälkeen huomaan, että hiukseni nauttivat niin paljon kosteudesta, että vetävät kikkuralle ilomielin.

Ilosta sykkyrälle meni taas koko kroppa tämän päivän lounaan ansiosta. Eilisen uunissa tekemäni pyttipannun jämät maistuivat niin hyvältä vielä tänäänkin, että voi pojat. Viikonloppuna storiesin puolella esittelemäni lättäperunat saivat aikaan liki viestitulvan. Nehän ovat maailman helpoin perunaruoka; eilisen perunat lätätään haarukalla, lusikalla tai vaikka lasin pohjalla ”lätäksi” vuoan pohjalle. Itse kaadan lättäperunoiden päälle aina maustettua öljyseosta. Usein valkosipulilla ja suolalla maustettua. Viikonlopun lättäperunoihin laitoin ruohosipulia valkosipulin sijaan.

Eilen jatkojalostin lättäperunaideaa ja tein niistä lihattoman spydärin. Vain taivas on rajana, näihin kun sopii sekoittaa mitä vain.

PYTTIPANNU UUNISSA

keitettyjä perunoita
loraus öljyä
sormisuolaa
mustapippuria
kananmunaa
kirsikkatomaattia
tuoretta chiliä
oreganoa
fetajuustoa

päälle: kevätsipulia

-painele perunoita kevyesti haarukalla
-ripsottele päälle öljyä, sormisuolaa, mustapippuria, puolitettuja kirsikkatomaatteja, oreganoa, murusteltua fetaa ja pienisteltyä chiliä
-lisää maun mukaan kananmunaa (mä lisäsin neljä)
-paista 200 asteessa 10 minuuttia, nosta grillivastuksen alle vielä niin kauaksi aikaa, että tomaatit ja feta ottavat vähän väriä
-tarjoile silputun kevätsipulin kanssaID

Lisäksi meillä tarjolla oli sämpylöitä ja pitkästä aikaa tillivoita. Tillivoita tulee syötyä kesällä varsinkin uusien perunoiden kanssa, mutta jotenkin se sopi tämän keväisen spydärinkin kanssa ihan mielettömän hyvin yksiin!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


torstai 09. toukokuun 2019

Yllätä äiti ihanilla aamiaisherkuilla!

 


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin kanssa.


 

HEIPPAHEI IHANAT! 🌸

Äitienpäivä on nurkan takana tuota pikaa ja täytyy myöntää, että mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä enemmän äitienpäivä minulle merkitsee. Mitä enemmän takana on vuosia äitinä, niin sitä vahvemmin tunnen olevani äiti. Äitienpäivä on yksi suosikkijuhlapäivistäni. Silloin kun lapset olivat pieniä heräsin äitienpäivän aamuun yleensä aikaisin. Aivan liian aikaisin ottaen huomioon sen, että en saanut nousta muuta perhettä ennen ylös.

Sängyssä pyörin ja hyörin kuunnellen kilistelyä ja kolistelua keittiössä. Kunnes kahvin tuoksu kiiri makkariin ja tiesin, että pian täytyy esittää nukkuvaa. Ottaa vastaan herätykset ja uniset halit. Söpöimpiä äitienpäivämuistoja on ehdottomasti lasten päiväkodissa askartelemat kortit ja pienin kätösin tekemät muistamiset.

Yksi äitienpäivien kohokohdista on aamupala koko perheen kesken. Se, kun saa istua valmiiseen pöytään. Kaupallisen yhteistyön myötä Maldonin kanssa tulin jakamaan teille muutaman herkun, joita ainakin itse mielelläni söisin äitienpäivänä aamiais- tai brunssipöydässä. Äitiyttäni minulla on ollut kunnia juhlia jo monena äitienpäivänä, mutta Maldon-suola on ollut juhlissa mukana jo hurjan monta vuotta aiemmin. Voitteko nimittäin kuvitella, että Maldon-suolaa on valmistettu jo vuodesta 1882 asti! Sitä valmistetaan yhä Englannin Maldonissa samoin perinteisin käsityömenetelmin, jota on vaalittu jo sukupolvien ajan. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Maldonin kaupungin läpi.

Suolalla on todellakin väliä. Vaikkei suolaa saakaan liikaa ruoanlaitossa tai leivonnassa käyttää, niin olen sitä mieltä, että pieni ripaus suolaa kuuluu myös makeisiin leivonnaisiin. Tasapainottamaan makeutta ja tuomaan makua. Maldonin keveys piilee suolakiteiden muodossa; jokainen suolakristalli on pyramidin mallinen. Meillä on Maldon-suola päivittäisessä käytössä. Niin arjessa kuin juhlassakin. Sitä löytyy pienestä messinkisestä morttelista lieden viereltä. Siitä otan hyppysellisen ja maustan ruoat. Maldon on niin hyvä suola, että sitä ei tarvitse käyttää yhtä paljon kuin edullisempaa suolaa. Pienempi määrä riittää. Muistan vielä ajan, kun Maldon -suolaa ostettiin harvoin ja käytettiin vain erityislaatuisissa tilanteissa. Kunnes huomasin, että tuon suolan avulla ruoanlaittoni nousi uusiin ulottuvuuksiin.

Lähdin suunnittelemaan herkkuja äitienpäivän aamuun sillä kulmalla, että mitä itse haluaisin nauttia tuona juhlahetkenä.  Kuin varkain terveellisemmät herkut ovat tulleet olennaiseksi osaksi ruokavaliotani viimeisten parin vuoden aikana. Herkulliset chia-siemenpatukat ja omenapaistokselle maistuva tuorepuuro veisivät ainakin tämän äidin kielen mennessään. Kyytipojaksi hieman vaniljalta maistuvaa kahvia. Kenties myös yksi croissant ihanan pirteän lime curdin kera. Tuoreita marjoja ja nauravia lapsukaisia pöydän äärellä. Suuren suuri kiitollisuuden tunne ja onnellisuus harteilla. Hymy huulilla.

Yleensä olen tehnyt chian siemenistä välipalapatukoita, mutta voi jösses, että tämä kehittelemäni resepti sopi loistavasti myös aamupalapöytään. Olemaan se pieni makeampi herkku, johon päättää aamupala. Sellainen herkku, joka saa ottamaan vielä yhden santsikupillisen kahvia ja nauttimaan suloisen äitienpäiväaamun tunnelmasta.

HERKULLISET CHIA-SIEMENPATUKAT
10 kpl

3 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
0,5 dl kookoshiutaleita
0,5 dl raakakaakaota
0,5 dl chian siemeniä
0,5 dl sokeroimatonta maapähkinävoita
0,5 dl sulatettua kookosöljyä
0,5 dl hunajaa
1-2 tl Maldon Merisuolaa

-sulata maapähkinävoi, kookosöljy ja hunaja kattilassa miedolla lämmöllä
-sekoita sekaan kaurahiutaleet, kookoshiualeet, raakakaakao ja chian siemenet
-vuoraa vuoka leivinpaperilla ja painele taikina sen pohjalle
-lisää 1-2 tl Maldon Merisuolaa
-laita pakkaseen tekeytymään noin tunniksi
-leikkaa patukoiksi (10-12 kpl)
-säilytä patukoita jääkaapissa tai pakkasessa

Oli aika, että söin tuorepuuroa enemmän kuin laki sallii. Niin paljon, että tuorepuuron nauttimiseen tuli tauko. Nyt se on jälleen ollut arkiaamujeni pelastaja. Nopeudessaan yliveto, herkullisuudessaan myös. Äitienpäiväksi kehittelin samettisen tuorepuuron, jossa maistuu lapsuuden kauraomenapaistos. Tässä on jotain lohdullista, sellaista että se sopii juurikin äitienpäivän ihanaan aamuhetkeen.

OMENAPAISTOKSEN MAKUINEN TUOREPUURO
2:lle

3 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 makea omena
3 dl mantelimaitoa
1 dl turkkilaista jugurttia
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
2 taatelia
ripaus Maldon Merisuolaa

-sekoita kaurahiutaleet, pesty ja kuutioitu omena, mantelimaito, jugurtti, pienistellyt taatelit (joista kivi poistettu),
kaneli, kardemumma ja ripaus suolaa keskenään
-anna tekeytyä seuraavaan aamuun ja nauti esimerkiksi pähkinöiden kanssa.

Maldonin kanssa olen aiemminkin tehnyt yhteistyötä;  herkulliset sadonkorjuujuhlien syksyiset tarjoilut ja suussa sulava piparimokkapalakakku ovat todiste siitä, että Maldon suola taipuu moneen. Päivittäisessä käytössä meillä on tavallinen Maldon Merisuola, mutta varsinkin kesäisin tykkään käyttää Maldon Savustettua Merisuolaa.

Se tunne, kun ottaa sormien väliin hyppysellisen suolakiteitä, ripottelee ne hiljaksiin pannulla porisevan ruoan pinnalle. Tässä vaiheessa tulee aina tunne, että en haluaisi sekoittaa ruokaa. Katson, kun kiteet hiljalleen sulavat. Meditaatiota tuokin, tavallaan.

Rakastan tuota vanhaa äidiltäni perittyä messinkistä morttelia ja sitä, kun se on täynnä luonnollisia, lisäaineettomia suolakiteitä. Se on kovin kaunis. Mutta kovin kauniita on myös kaupoista löytyvät Maldonin suola- ja pippurimyllytkin. Niitäkin kehtaa pitää työtasolla käden ulottuvilla!

HERKULLISIN ÄITIENPÄIVÄODOTUSTERKUIN,