Aina silloin tällöin saan kyselyjä vilauttaa meidän jääkaapin sisältöä. Tänään, ruokakauppakassien purkamisen jälkeen päätin, että hei nythän olisi hyvä aika. Jääkaappi kun oli poikkeuksetta kerrankin siisti 😉 Jääkaapin siivoaminen tuo ihan älyttömän hyvän olon. Kokeilkaahan! Aina silloin tällöin kantsii tyhjentää hyllyt ja pestä ne sekä jääkaapin sisälmys huolella. Heittää vastaan kävelevät sipulit hevi-laatikosta pois ja tarkistaa ylähyllyn säilykepurkkien kuranttius.
Aika perusmeiningillä mennään meidän jääkaapinkin sisällön suhteen. On ne maidot, margariinit, jugurtit sun muut. Pyöritän viikosta toiseen sellaista perusostoslistaa, johon aina lisäilen tulevan viikon tarpeita. Tuolta peruslistalta löytyvät mm. seuraavia jääkaappituotteita:
maito kauramaito kauramaito kahviin (viime ajat olen suosinut Oddlygoodia, mutta nyt tuli iKaffea) islantilainen ja turkkilainen jugurtti MÖ:n mustikka-kardemumma kaurajogu raejuusto fetajuusto sokeroimaton kiisseli puuron sekaan pinaattia, salaattia, kurkkua, tomaattia, sitruunaa tofua, Mifua, kaurajauhista, ravioleja
Tänään kauppakassista uupui ne tärkeimmät. Eli MÖ:n kaurajogurtit. Mä voisin elää noilla ja itsetehdyllä myslillä. Ne on niin hyviä. Kunhan saan iltaruoan tehtyä, on pakko käydä täydentämässä jääkaappi vielä muutamilla MÖillä, muuten ei hyvä heilu 🙂 Myös tuo suosikkini eli Sevan hummus oli korvattu toisella, joten samalla kauppareissulla pitänee ostaa tuota luottohummustani.
Jääkaapin sisältöä sillä silmällä ratsatessani huomasin, että meillä on neljä vihreää pestopurkkia. Nel-jä. Selittynee sillä, että pestopasta on koko perheen suosikkia 😉 Lisäksi jääkaapista tulee löytyä aina tuota karkeampaa Dijon-sinappia. Sitä käytän liki kaikkeen.
Alimmalla hyllyllä on lasipurkeissa heikonlainen mealpreppaus-yritys, nimittäin pienemmästä löytyy paistettua tofua ja chilisitruunalla maustettua vegemajoa. Isommassa purkissa on marinoitua parsakaalia, punasipulia ja lehtikaalia. Nuo nappaisen huomenna mukaan töihin ja taidan kääräistä tortillan sisään lounaaksi. Joskus mulla oli tapana pitää marinoitua parsakaalia ja punasipulia jääkaapissa. Siitä sai kätevästi salaatin sekaan laitettua. Pitäisi ottaa taas tuo tavaksi!
Maitoa meillä ei juo kuin lapset, mutta punainen maito menee tämän illan riisipuuroon. Kuten tuo luumukiisselikin. Marli Vital -shotit ovessa olen saanut blogin kautta. Jääkaapista tulee löytyä aina myös parmesanjuustoa ja balsamicoa. Niilläkin pärjää jo pitkälle!
Hedelmiä en säilytä jääkaapissa, paitsi omenoita. Ne tykkään syödä jääkaappikylmänä! Jääkaapin alaosassamme on ensin pakastelokero, mutta sen alla kylmälokero. Sieltä löytyy kattavasti tofua, Mifua, Murua ja Ravioleja. Mutta myös perunagnoccheja, muutama peruna, broilerin fileitä sekä savustettua lohta.
Näillä me pärjätään viikko. Toki sieltä kauppakassista tuli muitakin kuin jääkaappitavaroita. Leipää ja Muttia esimerkiksi. Ja viikon varrella käymme hakemassa kaupasta pikkupuutteita. Mutta tykkään, että ruokaostokset tulevat kerran viikossa kotiin. Ollakin, että aina ei voi olla varma kaikkien tuotteiden saatavuudesta, kuten tänään. Joten nyt iltaruoka (kanapitaleivät) tulille ja sitten hakemaan muutamia puutteita lähikaupasta.
Miltä teidän jääkaapit näyttää? Löytyykö samoja tuotteita?
Kuinkahan monta postaustani olen otsikoinut ”helppo ja herkullinen” -alkuliitteellä? No monta, mutta se nyt vain johtuu siitä, että nämä helpot ja herkulliset arkiruoat ovat niitä, joista itse niin mahdottomasti pidän. Niitä arki-iltojen pelastajaruokia.
Siitä on aikaa, kun olen viimeksi tehnyt lohisoppaa. Ihan tuoreesta lohesta tai savustetusta lohesta. Molemmista saa nopeasti herkullisen syysiltoina lämmittävän sopan aikaiseksi, mutta tällä kertaa jääkaapista löytyi valmiiksi savulohta, joten sillä mentiin.
Ei ole mikään häpeä kiireessä käyttää pakasteita. Sitä paitsi, ainakin tällaiselle, ken inhoaa perunoiden kuorimista on nuo valmiit pakasteesta löytyvät keittokasvispussit ihan tarpeen. Tein isomman satsin soppaa sillä ajatuksella, että sitä syötäisiin pari päivää. No ei ihan riittänyt. Missä vaiheessa nuo meidän lapsetkin ovat alkaneet syömään aikuisten kokoisia annoksia? 🙂
Savulohisoppa
2 peruna-kasvispakastepussia
1 l punaista maitoa (mä käytin Kiehua)
vettä
puolikas Koskenlaskijajuustopaketti
savulohta
suolaa
sitruunapippuria
tilliä
-lisää maito ja kasvikset kattilaan, lisää vettä niin paljon, että kasvikset liki peittyvät
-anna kiehua pikkuhiljaa, kunnes kasvikset ovat kypsiä
-lisää pienistelty juusto, mausta suolalla ja sitruunapippurilla
-lämmitä, kunnes juusto on sulanut
-lisää pienistelty lohi ja reilusti tuoretta tilliä (ja lämmitä jos haluat lohen lämpimänä)
Tässä kaappeja yksi päivä kolutessani bongasin tuon äiskän vanhan Arabian soppakulhon (äiti nimitti tuota pilkkumiksi…). Muistin, että jossain kaapin kätköissä on siihen sopivia lautasiakin. Ei kuitenkaan ihan samaa sarjaa, mutta samansävyisiä. Pitäisi ottaa nuo vanhat lautaset arkikäyttöön. Lohisoppa ja sinivalkoiset astiat. Tuikitavallinen tiistai-ilta muuttui jotenkin kertaheitolla astetta juhlavammaksi ♥
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.
PERJANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!
Viimeksi kaupallisen yhteistyön myötä K-Supermarketin kanssa kerroinkin teille niitä muistoja, joita ruoka ja ruoanlaitto minussa herättää. Siitä, kuinka pikkutyttönä Oriveden mummulassa näin, mistä ruoka tulee. Kuinka hurmasin mieheni hirmuisen tulisella makaronilaatikolla aikoinaan ja kuinka tuo ei edes sitä pelästynyt. Vaan on ollut rinnallani kaikki nämä 17 vuotta. On ollut suunnaton onni ja kunnia toimia perheen pääkokkina kaikki nämä vuodet, sillä tyhjät lautaset ovat suurin kiitos, mitä kokki voi saada. Ruoanlaittotaito taas on taidoistani rakkain. Niin paljon se on minulle antanut. Niin elämän iloisissa hetkissä kuin niissä surullisimmissakin.
Tänään jatketaan muisteloilla ja ajattelin kertoa teille hieman omasta ruoanlaittofilosofiastani. Vastata K-Supermarketin ”Mikä on sinulle tärkeää?” -kysymykseen vielä laajemmin ruoan kautta. Kuten kerroin, niin kävimme Oriveden mummun kanssa kauppa-autolla, mutta ensimmäiset varsinaiset ruokakauppamuistoni liittyvät vahvasti meidän lähimpään K-Supermarket Länsitoriin. Joka sittemmin muuttui Länsiportiksi ja toimii nyt K-Supermarket Westerin nimellä.
”Parkkeeramme auton ja äiti ottaa takaluukusta kauppakassinsa. Sen mustan kankaisen, jota raahaa ihan joka paikkaan. Kirjastoon, kauppaan ja kaupungille. Minua vähän hävettää, sillä tuossa kassissa on äitin työpaikan logo kyljessä. Eikö meillä ole varaa muovikasseihin? Nousemme rappuset ylös ja astumme kauppaan sisään. Länskäri on meidän kotikauppa. Rakastan käydä maitokaupassa äitin kanssa. Varsinkin Länskärillä. Länskäri on nimittäin siitä metka ruokakauppa, että siellä myydään lelujakin. Äiti antaa minun punnita kurkut, satsumat ja perunat. Lihatiskillä saan ottaa vuoronumeron automaatista. Jaahas, meillä on taas mustamakkarapäivä. Se kuuluu kuulemma meidän tamperelaisten yleissivistykseen.
Jos ei äiti pian lopeta tuota juttelua lihatiskin yli, niin makkarat jäähtyy, ajattelen. Äiti jää Länskärillä aina suustaan kiinni. Kauppias Simo on tuttu näky käytävillä ja lihatiskin sedälläkin on aina paljon asiaa. Yritän hoputtaa äitiä, mutta äidin kilometrin mittainen kauppalista on vielä puolessa välissä. Saan luvan mennä leluosastolle jo etukäteen katselemaan. Ikuisuuksien päästä äiti tulee täysien ostoskärryjen kanssa hakemaan minut kohti kassoja. Se sama iloinen täti juttelee kassalla ne samat jutut kuin viimeksi. Eikö noiden aikuisten jutut koskaan muutu? Huikataan heipat kassalle ja kysyn äidiltä, että mistä sä oikein tunnet tuon tädin? Äiti vastaa, että ei mistään, mutta kassatäti on tullut vuosien varrella tutuksi kauppakäynneiltä.”
Edelleen rakastan käydä ruokakaupassa. Ruokakaupassa käynti ei ole minulle mikään pakko, vaan elämys. Se, että tilaamme liki joka viikko ruoat kotiin saa minut välillä kaipaamaan ruokakaupassa asiointia. Vaikka en osta kuin tarpeeseen, niin välillä tykkään työmatkan varrella poikkasta Tesomalla tieltä ja ajaa Westerin etuparkkiin. Joka on juurikin siinä kohtaa kuin missä Länskärin yläparkki aikoinaan sijaitsi. Nousta autosta. Käydä ostamassa uunituoretta leipää ja ihastella vegehyllyjen runsautta. Vastata henkilökunnan hymyileviin tervehdyksiin ja jutella muutaman sanan kassalla. Aivan kuten meidän äitikin aikoinaan teki.
”Ihanaa, viikonloppu edessä. Kuljen ruokakaupan leipäosaston läpi vihanneshyllylle ja mietin, että mitäköhän ihanaa sitä tekisi tänä iltana ruoaksi. Perjantai-iltojen ruoanlaitolla kun on itselleni ruokaakin syvempi merkitys. Sitä ei sovi ottaa kepeästi, vaan tykkään uhrata hieman ajatusta ja tehdä muutakin kuin sitä perinteistä perjantaipizzaa. Huomaan kotimaisia suppilovahveroita ja nostan ne koriini. Ajatus vähän erilaisemmasta perjantaipizzasta tulee mieleeni. Sienisalaattipizza onkin itselleni aivan uusi juttu. En malta odottaa, että pääsen kotiin kokkailemaan. Kierrän vielä sushikärryn ohi ja mietin, että olisiko sittenkin ollut helpoin napata tuoretta sushia mukaan. Päätän kuitenkin pitäytyä perusperjantaisissa, sillä ruoanlaitto perjantai-iltana kruunaa alkavan viikonlopun.
Suljen kotioven takanani, otan kengät pois, huikkaan moikat perheelle ja rapsutan selälleen kellahtaneen koiran masua. Käyn vaihtamassa kotivaatteet, puran kauppakassin ja laitan musiikkia soimaan. Uppoudun tekemiseeni täysillä. Huomaan, kuinka raskaan työviikon jännittämät lihakseni alkavat rentoutua. Maistelen sienisalaattia ja päätän lisätä siihen vielä vähän lipstikkaa. Liinan alla ollut pizzataikinakin kohoaa mukavasti lampun alla lämmössä. Laitan sienisalaatin jääkaappiin ja oikaisen hetkeksi sohvalle. Siinä kynttilän lepattavaa liekkiä tuijotellessani mietin, että kuinka paljon ruoanlaitto on minulle vuosien saatossa antanut.”
Silloin, kun elämässä on ollut raskaita aikoja, ruoanlaitto on toiminut itselleni ikään kuin meditaationa. Sellaisena hetkenä, jolloin saan olla aivan rauhassa. Omien ajatusten kanssa ja keskittyä täysin tekemiseeni. Lasten ollessa pieniä huomasin perjantaisin töiden jälkeen suuntaavani keittiöön pikkukakkosen aikoihin. Tästä alkoi blogissa perinteiseksi muodostuneet perjantaimyyssipostaukset. Kun sai hetken hengähtää työviikon jälkeen keittiöpuuhissa, pystyin olemaan loppuviikonlopun se läsnäoleva äiti.
Sen jälkeenkin olen huomannut, että kun elämässä on haastavia aikoja uppoudun ruoanlaittoon tai leipomiseen. Taikinaterapia on itselleni se paras terapiamuoto. En välttääkseni kohtamasta haastavien aikojen tuomaa surua tai murhetta, vaan saadakseni hetken omaa aikaa. Jotta voin taas prosessoida vaikeita aikoja uusin silmin. Nähdä sen valon, joka tunnelin päässä on. Keittiössä koen usein sitä tärkeää flowta, jota ihminen tarvitsee aina välillä. Itse kehittelemäni reseptit ja maukas lopputulos myös palkitsevat.
Ruoka ja ruoanlaitto kuuluvat myös iloisiin tapahtumiin. Niihin kesäpäiviin, kun kokkaamme koko perheen kanssa mökillä. Lapset ovat vastuussa salaateista, mies grillaamisesta ja itse toimin jokapaikan höylänä. Arvostan ruokaa ja ruokailua sen verran paljon, että kunnioitan niitä usein myös kattamalla kauniisti. Niin kuin sanonta kuuluu, niin kaunis kattaus on jo puoli ruokaa.
Vaikka rakastan perhettäni ylikaiken, niin myös itseään pitää osata rakastaa. Ruoanlaitto on minulle sitä itseni rakastamista parhaimmillaan ♥
”Havahdun sohvalla siihen, kun koira painautuu ihan kiinni kylkeeni. En ollutkaan ajatellut nukahtavani, mutta niin vain kävi. Toiselta sohvalta tavoitan miehen katseen. Huomenta, oliko hyvät unet? Onneksi en ollut nukkunut onneni ohi, vaan juurikin sopivan aikaa; pizzataikina on valmis työstettäväksi. Muotoilen siitä kuusi palloa ja kaulin ne pikkupizzoiksi. Levitän niihin ennen uuniin menoa öljyä ja tunnen pullasudin liikkuvan pehmeän taikinan pinnalla.
Pizzojen ollessa uunissa katan ruokahuoneen pöydän. Lapset ovat ystäviensä kanssa, joten saamme nauttia perjantai-illan herkuista miehen kanssa kaksin. Sekoitan nopeasti salaattisekoituksesta, oliiviöljystä ja pellavansiemenistä vihersalaatin. Täytän hieman jäähtyneet pizzat sienisalaatilla ja lorautan päälle balsamicoa. Istahdan alas ja mietin, kuinka ihanaa onkaan syödä ihan rauhassa. Keskustella menneen viikon tapahtumat ja rentoutua ruoan äärellä. Maailman parhaimmassa seurassa.”
Sienisalaattipizzat olivat niin hyviä, että niitä pitää tehdä uudemman kerran. Meillä lapset ovat melko kaikkiruokaisia, mutta sieniä eivät ole vielä tottuneet syömään. Pitänee aloittaa totutus miedommista sienistä. Itse rakastan suppilovahveroiden makua, mutta ymmärrän kyllä, että lapsille ne eivät välttämättä maistu. Ruoanlaitossa olen tottunut luovimaan. Toteuttamaan arjessa sellaisia ruokia, jotka maistuvat koko perheelle.
-sekoita kuivat aineet
-lisää kädenlämpöistä vettä niin, että taikinasta tulee helposti käsiteltävä
-vaivaa taikinaa ja lisää vaivauksen loppuosassa öljyä loraus
-laita taikina kohoamaan liinan alle noin puoleksi tunniksi
-pyörittele kuusi palloa ja kaulitse ne pizzoiksi
-voitele pizzat halutessasi öljyllä
-paista 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pizzat ovat nätin ruskeitä
-täytä sienisalaatilla
sienisalaatti
1 litra suppilovahveroita
100 g kanttarellituorejuustoa
1/2 desiä majoneesia
puoli punttia lipstikkaa
suolaa, mustapippuria, balsamicoa
-puhdista sienet ja kuullota niitä pannulla, kunnes neste haihtuu
-notkista tuorejuusto ja majoneesi, lisää sienet ja pienistelty lipstikka
-mausta suolalla ja mustapippurilla
-laita pizzan päälle ja lorauta vielä päälle balsamicoa
Mikä on Sinulle tärkeää? Minulle tärkeintä on perhe ja terveys. Rakastaminen ja rakkaus. Tunne, että on rakastettu. Ruoanlaitto hyvällä fiiliksellä ja syöminen. Ruoasta ja elämästä nauttiminen. Hymyileminen ja ystävällisyys. Koskettaminen ja lähellä oleminen. Musiikki ja luonto. Suomalaisuus ja sen myötä tekemäni ruokavalinnat tuossa lähi K-Supermarketissani.
Arkea, ah ihanaa arkea on eletty viimeiset viikot. Mutta tänään töiden jälkeen laitoin sähköpostiin poissaolovastaajan. Annan kuitenkin sähköpostien tulla läpi ja reagoin niihin, joihin on ihan pakko. Loput delegoin eteenpäin. Seuraavan viikon arki muuttuu lomaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tänään, arkipäivänä arkiruokaa syötäisi 🙂 Arkiruoka on parasta ja ihan hyvin sopii myös näin loma alkajaisiksi.
Meillä on lapset olleet viime aikoina vähän taas sitä mieltä, että pyöritellään niitä samoja arkiruokia. Ja sattumalta koulussa on aika usein ollut juuri samaa ruokaa. En olekaan muistanut katsoa koulujen ruokalistoja vähään aikaan. Tänään tein ruokaa, jollaista emme olekaan koskaan tehneet. En tiedä miksi, mutta mun on jo pidempään tehnyt mieli uunissa tehtyä kanavuokaa. Sellaista kermaista ja juustoista. Sitruunalla höystettyä.
Töissä aloin funtsimaan, että mitäköhän meidän jääkaapista löytyy. Pariin viikkoon en ole (muka) ehtinyt tilata kauppakasseja, joten jääkaapista ei löydy paljoa. Mutta perunaa sieltä löytyi, sekä parmesania, cheddaria ja sitruunaa. Kaupasta hain broitsua, korianteria ja hei tuollaista cheddarin ja paahdetun sipulin makuista makukermaa, jota en ollut aiemmin koklannutkaan.
Kaikkien aikojen yksi suosituimmista uuniin ja ulos -ruoista koki upgreidauksen kermalla ja juustolla höystettynä. Tämä arkiruoka tuli jäädäkseen!
Kermainen uunibroilervuoka
1 pkt Jyväbroilerin Broilerin filee Merisuola
1 pieni pussi perunoita (mulla oli Rosamundia)
-ota broilerit huoneenlämpöön
-pese perunat ja lohko ne
-sekoita öljy (n. puoli desiä), korianteri, sitruunamehu, sitruunan kuoret ja ripaus suolaa keskenään ja kaada perunoiden päälle (sekoita!)
-leikkaa broilerin fileet isoiksi suikaleiksi, ripsota päälle vähän oliiviöljyä ja laita ne sekä perunat uunivuokaan
-paista kiertoilmatoiminnolla 200 asteessa noin 40 minuuttia (sekoita välillä)
-kaada päälle makukermat ja juustoraasteet
-anna paistua uunissa, kunnes juusto alkaa ruskistumaan
-tarjoile lehtipersiljan kanssa
Namskista ja hei haaveet siitä, että tuosta jää huomisen lounaalle oli himpun verran ylimitoitettua. Milloin meidän nuoret neidit ovat alkaneet syödä noin paljon? 😀 Hyvä, että ruoka maistuu ♥
nauravaiset ystävät siellä ruutujen toisella puolella! Mitä teille kuuluu? Tänne kuuluu ihan kivaa. Vähän on vielä haikeutta ilmassa eilisen mökkikauden pakettiin laittamisen johdosta, mutta ihmismieli on jännä; olen keksinyt jo satamiljoonaa kivaa asiaa, jota odottaa loppusyksyltä ja talvelta täällä kotonakin. Ehkä se on taas sitä tiettyä realismia. Perin viisaita sanontoja nuo ”aika aikaansa kutakin” ja ”uusi aika, uudet kujeet”. Ja hei valehtelisin jos väittäisin etteikö tänä aamuna ollut kiva astua sängystä lattialle, jonka lämpötila on himpun verran enemmän kuin mökillä eilen aamulla. Meillä ei ole mökillä minkään sortin eristyksiä lattiassa, joten vaikka mökki lämpenisi, niin lattiasta vetää vimmatusti.
Yksi noista jutuista, mitä odottaa tulevilta kuukausilta on sunnuntait kotona. Se, kun oikeesti saa haahuilla pyjamassa koko päivän. Jos haluaa. Ei tarvitse pakata kamoja ja lähteä huonolla säällä järven yli autolle. Voi olla ihan hyvillä mielin sisällä. Leipoa, polttaa takkaa ja fiilistellä. Sunnuntait ovat myös oivia työpäiviä, kun ei puhelin soi ja sähköpostikin harvoin häiritsee. Tänään ajattelin tehdä ihan vähän töitä ja neljä tuntia myöhemmin huomasin, että olin uppoutunut töihin ihan täysin. Lapset kyselivät ruoan perään ja koirakin vinkui ulos.
Tänään meillä on myös tuoksunut sisällä syksyn maut. Se tuoksu, joka suppilovahveroista tulee pannulla paistettaessa on jotenkin ylivoimainen. Sellainen, jota ei tule tuoksutettua kuin kerran pari vuodessa. Toin mökiltä jääkaapin ja pakasteen sisällön kotiin ja sieltä löytyi mm. kanttarellituorejuustoa, voimakasta juustoraastetta ja yksi valmis ruistaikinapiirakkapohja. Lempparikaupastani löysin suppilovahveroita hyvään hintaan, joten suloisen sunnuntain kruunaa pitkästä aikaa sienipiirakka.
-levitä piirakkataikina uunivuoan pohjalle ja reunoille
-kuulosta suppiksia pannulla, kunnes vesi on haihtunut
-sekoita keskenään tuorejuustot, kananmuna ja juustoraaste
-mausta suolalla, balsamicolla ja mustapippurilla (ja yrteillä, jos on)
-kaada suppilovahverot piirakkapohjan päälle ja sen päälle juustomunaseos
-paista uunin alatasolla 180 asteessa noin 40 minuuttia, tai kunnes piirakka ottanut kauniisti väriä
Multa aina kysytään, että onko joku ruoka, mitä meidän lapset ei syö. No tässä yksi taas esimerkkinä 😀 En kyllä itsekään muista olleeni sienien ystävä tuossa iässä. Asiasta kolmanteen…onko tänä vuonna ollut lainkaan banaanikärpäsiä? Miehen kanssa tänään havahduttiin asiaan, että eipäs ole näkynyt. Vai onko ne pirulaiset vasta tulossa? Omput ja muut hedelmät on saaneet olla rauhassa keittiön tasolla. Yleensä meillä on syksyn ohjelmistoon kuulunut banaanikärpäsansat eli tänä vuonna on ollut yksi ohjelmanumero vähemmän 😉 En kuitenkaan pane pahakseni.
Nyt jumppavaatteet niskaan ja vähän venyttelemään. Menen tänään ekaa kertaa laitepilateksen jatkotunnille ja koko kroppa on sellaisessa joikkelissa ja jumissa, että ihan hirvittää. Eiköhän se viimeistään tuolla tunnilla sitten aukea!
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
Multa aina kysytään, että onko joku ruoka, mitä meidän lapset ei syö. No tässä yksi taas esimerkkinä 😀 En kyllä itsekään muista olleeni sienien ystävä tuossa iässä. Asiasta kolmanteen…onko tänä vuonna ollut lainkaan banaanikärpäsiä? Miehen kanssa tänään havahduttiin asiaan, että eipäs ole näkynyt. Vai onko ne pirulaiset vasta tulossa? Omput ja muut hedelmät on saaneet olla rauhassa keittiön tasolla. Yleensä meillä on syksyn ohjelmistoon kuulunut banaanikärpäsansat eli tänä vuonna on ollut yksi ohjelmanumero vähemmän 😉 En kuitenkaan pane pahakseni.
