keskiviikko 23. lokakuu 2019

Helppo & herkullinen savulohisoppa

MOIKKAMOI!

Kuinkahan monta postaustani olen otsikoinut ”helppo ja herkullinen” -alkuliitteellä? No monta, mutta se nyt vain johtuu siitä, että nämä helpot ja herkulliset arkiruoat ovat niitä, joista itse niin mahdottomasti pidän. Niitä arki-iltojen pelastajaruokia.

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi tehnyt lohisoppaa. Ihan tuoreesta lohesta tai savustetusta lohesta. Molemmista saa nopeasti herkullisen syysiltoina lämmittävän sopan aikaiseksi, mutta tällä kertaa jääkaapista löytyi valmiiksi savulohta, joten sillä mentiin.

Ei ole mikään häpeä kiireessä käyttää pakasteita. Sitä paitsi, ainakin tällaiselle, ken inhoaa perunoiden kuorimista on nuo valmiit pakasteesta löytyvät keittokasvispussit ihan tarpeen. Tein isomman satsin soppaa sillä ajatuksella, että sitä syötäisiin pari päivää. No ei ihan riittänyt. Missä vaiheessa nuo meidän lapsetkin ovat alkaneet syömään aikuisten kokoisia annoksia? :)

Savulohisoppa

2 peruna-kasvispakastepussia
1 l punaista maitoa (mä käytin Kiehua)
vettä
puolikas Koskenlaskijajuustopaketti
savulohta
suolaa
sitruunapippuria
tilliä

-lisää maito ja kasvikset kattilaan, lisää vettä niin paljon, että kasvikset liki peittyvät
-anna kiehua pikkuhiljaa, kunnes kasvikset ovat kypsiä
-lisää pienistelty juusto, mausta suolalla ja sitruunapippurilla
-lämmitä, kunnes juusto on sulanut
-lisää pienistelty lohi ja reilusti tuoretta tilliä (ja lämmitä jos haluat lohen lämpimänä)

ID

 

Tässä kaappeja yksi päivä kolutessani bongasin tuon äiskän vanhan Arabian soppakulhon (äiti nimitti tuota pilkkumiksi…). Muistin, että jossain kaapin kätköissä on siihen sopivia lautasiakin. Ei kuitenkaan ihan samaa sarjaa, mutta samansävyisiä. Pitäisi ottaa nuo vanhat lautaset arkikäyttöön. Lohisoppa ja sinivalkoiset astiat. Tuikitavallinen tiistai-ilta muuttui jotenkin kertaheitolla astetta juhlavammaksi 

HEI HUISIN KIVAA & AURINKOISTA KESKIVIIKKOA,


18 Responses to “Helppo & herkullinen savulohisoppa”

  1. Avatar Sila sanoo:

    No nyt tuli ihana vinkki!
    Menee listalle jo tällä viikolla.
    Mukavaa viikkoa!

  2. Avatar Mummi sanoo:

    Voi miten ihanat nuo astiat. Soppa menee ehdottomasti kokeiluun, kiitos ohjeesta <3

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Mummi

      ja eikös olekin? :) Musta tuntuu, että ovat tulleet äidilleni mummultani aikoinaan.

      Hei ihanaa, toivottavasti soppa maistuu!

      Kivaa torstaita ❤️

  3. Avatar k sanoo:

    Oih ja voih! Mistä tuo ihana astia, missä keitto on?

    • Maria Maria sanoo:

      Heips K

      ja tuo soppakulho on Arabian tuotantoa. Äiskän jäämistöä, mutta veikkaan että on tullut äidilleni mummulta :)

      Kivaa torstaita ❤️

  4. Avatar Trube sanoo:

    Herkullista! Teen nykyään lähes aina keitot näihin pakasteversioihin, helppoa ja hyvää 😋 Ja meilläpäin sanotaan pilikumi 😁

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Trube

      ja hei kiitos – tuo oli kyllä taivaallista :)

      Pakasteesta löytää niin hyviä arkea helpottavia juttuja. Ihan suosiolla mäkin niitä käytän, varsinkin arjessa.

      Hih, pilikumi kuulostaa kivemmalta kuin pilkkumi :D

      Kivaa torstaita ❤️

  5. Avatar susanna sanoo:

    Lohikeitto on niiiiiiin hyvää. Mä lisään tuohon satsiin leipäjuuston paloja, sekä tarjolle ruisleipää, jonka senkin palastelen lautaselle höyryävän keiton joukkoon. Arvaa mitä syödään huomenna?

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Susanna

      ja hei uuu, kiitos vinkistä! Leipäjuuston ja ruisleivän paloja täytyykin ens kerran koklata keiton sekaan :) Tuoreen ruisleivän yleensä syön lohisopan kanssa, mutta ai vitsit, että se muuten sopisi tuonne sekaankin hyvin!

      Hih, veikkaan että lohisoppaa ;)

      Kivaa torstaita ❤️

  6. Avatar Sanna sanoo:

    Lohi on ihan parasta ja sitä meillä menee:)Lohikeitto naminami.Ja ruisleivän kera:)

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Sanna

      ja sanos muuta! Ja vielä koleana syyspäivänä lohisoppa tulee niin tarpeeseen :)

      Jep, tuoretta ruisleipää kuluu tuon kanssa. Katsos tuossa yllä Susannan kommentti; seuraavan kerran mä lisään ruisleivän palasteltuna keittoon. Nam! :)

      Muksaa torstaita sinne ❤️

  7. Avatar Mari sanoo:

    Heips!

    Ihana soppakulho❤️!

    Mari

    • Maria Maria sanoo:

      Heips Mari

      ja hei kiitos – tuo on mummun/äitini jäämistöä ❤️ Siitä tarjoltiin juhlapäivinä soppaa :)

      Kivaa torstaita ❤️

  8. Avatar -A- sanoo:

    Voi mikä ihana tuoksu leijailee tänne asti kuviesi kautta. :D Lohikeitto on kyllä parasta! Täällä asuessa tulee syötyä liian harvoin kalaruokia…harmi. Ja tuo soppakulho on äärimmäisen kaunis, lautaset myös. :) Kivaa torstaita sinne!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka A

      ja hei ihanaa, että se tuoksu tuli sinnekin bittiavaruuden kautta ❤️

      Lohikeitto on kyllä yksi lemppareistani ja vielä kun se on niin helppo tehdä! Joskus kesällä teen mökillä edellispäivän jämistä (savustettu lohi ja keitetyt uudet perunat) pikaisen keiton kirkkaaseen liemeen. Sekin on kyllä hyvää :)

      Ihanaa torstaita sinullekin ❤️

  9. Avatar Sussu sanoo:

    Mitenköhän mä en oo koskaan tajunnut tehdä lohisoppaa savustetusta lohesta… Kiitos taas vinkistä, heti ensi viikolla savustettua lohta ostoskärryyn!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Sussu!

      Olehan hyvä, tuo savustettu lohi toimii älyttömän hyvin lohisopassa :) Soppa saa samalla tosi paljon makua. Eikä välttis tarvitse suolaa juuri lisäksi käyttää!

      Kivaa viikonloppua sinne ♥

Kommentoi