tiistai 17. joulukuun 2019

Chestnuts roasting on an open fire

4

MOIKKAMOI!

Kuten olette kenties huomanneet, niin mä tunnen paljon. Olen hyvin tunteellinen. Fiilistelen nykyhetkeä, mutta elän myös muistoista. Teen sitä ympäri vuoden, mutta näin joulun aikaan se nousee ihan uusiin sfääreihin. Jostain takavasemmalta mieleeni palasi muisto reilun parinkymmenen vuoden takaa.

Mulla on ollut suuren suuri kunnia ja etuoikeus viettää yksi joulu keskellä Kanadan preeriaa. Siellä, missä ”middle of nowhere” sai konkreettisen merkityksen. Maaseudulla, jossa katuvaloja ei tunnettu. Jossa pakkanen paukkui kovin sinä jouluaattona. Saaden maiseman huurteiseksi. Tuona jouluna koin elämäni ensimmäisen rekiajelun. Pakkauduimme vilttien alle ja lähdimme reellä sukuloimaan kirkkaan tähtitaivaan alla. Kuin joululeffasta konsanaan. Kun laitan silmät kiinni, voin vieläkin kuulla reen jalasten äänen lunta vasten. Voin tuntea viiman kasvoillani. Niiltä osin, kun en ollut vuorautunut kaulahuivin alle.

Muistan hevosten samettisen pehmeät turvat. Höyryn, joka hengityksen mukana tuli ulos. Tulet, jotka sukulaiset olivat virittäneet ulos. Chestnuts roasting on an open fire. Sen tuoksun, joka paahdetuista kastanjoista levisi pihapiiriin. Katolisen joulumessun ja sen huikean hienon seimen, joka kirkkoon oli rakennettu.

Ehkä tuossa iässä, 17-vuotiaana, en osannut täysin arvostaa erilaista joulua, mutta hitsit vie, että näin jälkikäteen sitä arvostan. Tuon joulun jälkeen olen arvostanut myös astetta enemmän jouluja rakkaiden parissa. Joulu on mulle rakkauden juhla ja tuolloin päätin, että niin hieno kuin kokemus olikin, niin mikään mahti maailmassa ei erota mua tulevina jouluina mun omasta perheestä. Eikä ole erottanutkaan.

Tuon muiston myötä alkoi tekemään mieli roastattuja kastanjoita. Munatotia kaihoisten countrybiisien soidessa taustalla. Vaikkei meillä kastanjoita, munatotia tai avotulta tähän hätään ollutkaan, niin pitkästä aikaa tein kanelipaahdettuja pähkinöitä ja manteleita. Ah, koko koti tuoksuu joululle.

Kanelipaahdetut pähkinät

n. 3 dl manteleita & pähkinöitä
1 valkuainen
1 rkl kanelia
1 dl fariinisokeria
ripaus suolaa

-vaahdota valkuainen ja lisää siihen kanelit, fariinisokeri ja suola
-lisää pähkinät ja sekoita hyvin
-levitä pähkinät uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa välillä sekoittaen, kunnes ne ovat paahteisia (varo, ettei pala)

Oletteko te muistaneet nauttia joulun odotuksesta? Mun mielestä kaikki nämä tällaiset pienet jouluherkkujen tekemiset ovat oivia joulumielen nostattamisessa. Mutta täytyy sanoa, että myös tuo valkea lumipeite, joka viime yönä oli ilmestynyt vastoin kaikkia ennusteita nostaa joulumieltä vielä entisestään. En tiedä millä mittarilla mun joulumieltä mitataan, mutta olen tässä miettinyt, että koskahan se on tapissa, kun se vaan kasvaa ja kasvaa? 😀

IHANAA TIISTAITA,
KIITOS KUN OLETTE ♥


perjantai 13. joulukuun 2019

Muistoja lapsuudesta: Helmipuuro

13

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finnamylin ja Indieplacen kanssa.

 

MOIKKA PERJANTAIHIN!

Mun täytyy tunnustaa yksi juttu. Se vähän nolotti minua, kun asian tajusin parikymppisenä. Luulin aina sitä ennen, että helmipuuro, jota lapsena Oriveden mummulassa söin, oli mummun itsensä keksimä nimi tuolle suloiselle puurolle. Mummun nimi kun oli Helmi. Pikkutyttönä sitä hetken ajattelin, että mummu oli kyllä niin rempseä ja tietoinen itsestään, että tokihan nyt tuon puuronkin nimeäisi itsensä mukaan.

Yhtä kaikki, silloin maatalon pirtissä puuhellalla keitetty puuro kuului niin aamuihin kuin iltoihinkin. Pienet helmet tuntuivat ihanilta suussa. Täysmaitoon keitetty puuro ei seurakseen voinappia enempää kaivannut.

Nimi puuron takana valkeni itselleni vasta parikymppisenä. Muistan sen marraskuisen alkuillan, kun iskä soitti ja kertoi, että Oriveden pappa oli yllättäen lähtenyt taivaaseen. Oman suruni tuli vasta myöhemmin, mutta tuona iltana tunsin surua Oriveden mummun puolesta. Soitin mummulle ja puhelun lopuksi kysyin, että miten hän oikein sitä helmipuuroaan valmisti.ID

Kävin kaupassa, tulin takaisin opiskelijayksiööni ja pikkuruisella hellalla valmistin elämäni ensimmäiset helmipuurot. Ja uskokaa tai älkää, niin vielä tänäkin päivänä ihmettelen, miten siinä onnistuin polttamatta maitoa pohjaan. Tuossa elämänvaiheessa kun en juurikaan keittiössä viettänyt aikaa 🙂 Siinä tiskipöytään nojatessani ja puuron tekeytymistä odotellessani tajusin, että mummu ei ollutkaan keksinyt tuolle puurolle nimeä, vaan se toden totta oli Helmi-perunasuurimoista keitetty. Tuosta illasta lähtien helmipuuro on saanut ihan uuden merkityksen.

Sitä meillä keitetään muutamia kertoja kuussa, vähintään. Joka kerta puuro tuo sellaista ihanaa nostalgista fiilistä. Lohtua, vaikkei lohtua juuri tuona hetkenä edes tarvitsisi. Muistot tuovat myös hymyn huulille; ehkä pieni osa minusta vielä haluaa uskoa, että Helmi-mummu kuitenkin tarjosi tuota puuroa osin sen nimen takia. Se olisi ollut ihan mummun tyylistä. Mummun, joka värjäsi vielä vajaa yhdeksänkymppisenä hiuksensa punertavan ruskeaksi ja joka oli niin kova sissi, että puski vaikka läpi harmaan kiven ♥ 

Helmipuuro valmistuu käden käänteessä ja näin joulun alla siitä saa pienellä vaivalla jouluisen version. Riisipuuron sijaan sitä kaipaa välillä vähän nopeampaa joulupuurovaihtoehtoa ja helmipuuro toimii joulupuurona aivan loistavasti! Itse ripsottelen valmiin puuron päälle usein kanelia tai piparkakkumaustetta, mutta niin vain puuro menee loistavasti luumukiisselinkin kanssa. Rakkauteni persimoneihin näkyy myös helmipuuron lisukkeissa. Jouluinen persimonkompotti sopii suloisen pehmeän helmipuuron kaveriksi tuoden siihen ripauksen kanelista makeutta aniksella höystettynä.

Aina joskus, kun olen blogissa helmipuuroa hehkuttanut, olen saanut kyselyitä, että miten saan sen onnistumaan. Tärkeintä on muistaa lisätä perunasuurimot kiehuvaan maitoon tai kasvimaitoon. Minä tykkään puurosta hieman jämäkämpänä, joten annan sen tekeytyä kannen alla keittämisen jälkeen viidestä kymmeneen minuuttiin. Mutta ihan jo pari minuuttia riittää tekeytymiseen, mikäli tykkää hieman juoksevammasta puurosta.

Jouluinen helmipuuro
yhden helmipuurorakastajan reilu annos

4 dl maitoa
1 dl Helmi perunasuurimoita
ripaus suolaa
nokare voita
kanelia tai piparkakkumaustetta

-kiehauta maito kuumaksi
-ripottele kiehuvaan maitoon perunasuurimot
-anna kiehua hiljalleen koko ajan sekoittaen kahdeksan minuuttia
-mausta suolalla ja voilla
-anna tekeytä kannen alla vähintään kaksi minuuttia (riippuen kuinka paksusta puurosta tykkäät)
-tarjoile kanelin tai piparkakkumausteen sekä persimonkompotin kanssa

Persimonkompotti

1 persimon
2 tl voita
pikkuisen vettä
loraus hunajaa
1 kanelitanko
2 tähtianista

-pese ja pilko persimon
-sulata voi kattilassa ja lisää persimon ja pari ruokalusikallista vettä
-lisää myös mausteet ja anna porista, kunnes persimonkuutiot ovat pehmenneet
(lisää tarvittaessa vettä)
-tarjoile helmipuuron kanssa

Kotimaiset Helmi perunasuurimot on valmistettu ensiluokkaisesta perunatärkkelyksestä. Ne ovat gluteenittomia ja puuron lisäksi ne sopivat monenlaiseen leivontaan ja ruoanlaittoon. Finnamylin FB-sivuilta löytyy lisää reseptejä, joihin kannattaa tutustua! Itse ajattelin kokeilla seuraavaksi Helmi perunasuurimoita jouluiseen vanukkaaseen ja jatkojalostaa helmipuurosta luumun ja rahkan kanssa maistuvan herkun esimerkiksi jouluaaton jälkiruokapöytään.

Tuoko sinulle helmipuuro rakkaita muistoja lapsuudesta? Jos en väärin muista, niin voisin väittää, että meillä alakoulussakin syötiin välillä lounaaksi helmipuuroa. Puukoulussa, jonka lattiat narisivat. Makumuistot ovat siitä ihania, että niiden kautta pääsee elämään uudelleen niitä lapsuusmuistoja, joita ei välttämättä muuten tulisi muisteltua ♥ 

PERJANTAITERKUIN,


torstai 12. joulukuun 2019

Suloisen tulinen tomaattikeitto

0

TORSTAITA IHANAT!

Maanantaina tämän viikon postaussuunnitelmaa hahmotellessani huomasin, että ei himputti – mulla on jäänyt julkaisematta kokonaan yksi postaus. Jonka olen kuvannut jo reilu kuukausi sitten. Onneksi kuvat ja resepti on ajankohtaisia vuoden ympäri 🙂

Ja hei onneksi muistin tämän postauksen, sillä tuosta tomaattikeitosta tuli niin hyvää, että olisi sääli jättää sen ohje jakamatta. Tämä on sarjassamme niitä ”älyttömän hyvää ja älyttömän nopeasti vähillä raaka-aineilla” -tyyppinen ratkaisu.  ID

Elettiin jälleen yhtä sellaista kotitoimistopäivää, jolloin oli miljoona rautaa tulessa. Jolloin itselläni ei ollut mitään ajantajua kellosta. Mies soitti tulevansa lounaalle kotiin. ”Onko siellä mitään syötävää?”….johon mä  vastasin, että kait tuolta kaapeista jotain löytyy. Nousin työtuolilta ja lähdin keittiöön tsekkaamaan tilanteen. Aivan toivoton tilanne, harvoin on jääkaappi niin tyhjä, mutta nyt oli. Edellispäivän tacojen jämistä oli jäänyt ranskankermaa ja nahistunutta korianteria, leipäosastoa edusti kuivahtanut rievän kannikka. Onneksi kuivamuonakaapista löytyy yleensä pari tomaattimurskapurkkia. Näistä aineista syntyi nopea ja suloisen tulinen tomaattikeitto.

Nopea ja maukas tomaattikeitto

2 prk Mutti tomaattimurskaa
vettä
2-3 rkl makeaa chilikastiketta
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

tarjolle
ranskankermaa
balsamicoa
tuoretta korianteria
vaaleaa leipää paistettuna

-kiehauta tomaattimurskat, sekoita ne sauvasekoittimella soseeksi
-lisää vettä, kunnes keitto sopivan sakeaa
-mausta makealla chilikastikkeella, suolalla ja mustapippurilla
-tarjoile ranskankerman, balsamicon, tuoreen korianterin ja oliiviöljytyllä pannulla paistetun vaalean leivän kanssa

Mä rakastan yhdistelmää makea chilikastike ja ranskankerma. Oikeastaan rakastan ranskankermaa minkä vaan kanssa. Myös tuon balsamicon kanssa. Mutta myös pelkältään. Jos tarvitsisi mainita yksi tai kaksi pahettani, niin ranskankerma olisi ehkä toinen. Smetana taistelisi toisesta paikasta. Ah ja tästä tuli mieleen joulupaheideni ykkönen; mäti-smetana-punasipuliseos. Oi, tule jo joulu!

Nyt kahvitauolle. Ette ikinä arvaa, mitä ajattelin tehdä kahvinjuonnin lomassa? No katsoa Youtubesta koiran trimmausvideoita 😀 Ollaan nyt kasvatettu Tobyn turkkia, mutta ei tuosta takkusavotasta tule mitään. Kenenkään kannalta. Kun on pakko pitää takkeja ulkona, niin mulla menee tällä hetkellä noin tunti päivästä takkujen setvimiseen. Ehkä pitää antaa periksi ja leikata turkki. Siinä tälle illalle iltapuhdetta, saas nähdä miten käy. Raaskinko leikata vai en.

TUNNELMAA PÄIVÄÄNNE TOIVOTELLEN,


tiistai 10. joulukuun 2019

Joulunalusajan suosikkiherkkuni

6

HEISSUNHEI IHANAT!

Onpas hassua kirjoitella postausta näin illalla, kun yleensä kirjoitan postauksen heti aamusta kotitoimistopäivinä ja julkaisenkin sen liki samantien. Mutta hei, tämä on oikein ihanaa vaihtelua illan ohjelmaan; molemmilla lapsilla on huomenna matikankokeet ja isi kävi tuossa välissä tekemässä testit ennen työiltamenoihin lähtemistä. Täällä ollaan lyöty kolmistaan viisaat päät yhteen ja pohdittu, että mitähän se isi mahtaa tarkoittaa muun muassa seuraavalla kysymyksellä: ”Neliön piiri on 28 cm. Mikä on neliön piiri?” 😀 Myös tulkkia tytöt ovat välillä tarvinneet käsialan suhteen. Täytyy arvostaa, että toinen tuli töiden välissä kotiin vain sen takia, että sai tehtyä nuo lupaamansa testit. Musta kun ei olisi tuon kasiluokkalaisen matikan opettajaksi. Huh, onkohan laskut vaikeutuneet vai missä mä olen kasiluokan matikan tunneilla ollut…

Kuulumisista asiaan. Tykkäättekö persimoneista? Mä olen jotenkin vasta tänä talvena löytänyt ne. Rakastunut suinpäin. Persimonit on mun tämän vuoden joulunalusajan suosikkiherkkuni. Olen ajatellut aina aiemmin, että mulle tulee niistä allergiaa niin kuin persikasta, ompusta, luumusta ja päärynästä raakoina tulee. Mut nämä persimonit onkin sitten juttu aivan erikseen. Yhtään ei ala kutittamaan suuta, vaikka raakana vetelisi. Tiesittekö muuten, että persimon luokitellaan marjaksi eikä hedelmäksi? Oli mulle ihan uutta tietoa tämä.

Meillä on varmaan muu perhe kohta jo kyllästynyt persimoneihin, sillä laitan niitä liki joka ruokaan. Persimonia löytyy poikkeuksetta aina salaatista, sitä pääsee patoihin ja onpa sitä löytynyt sosekeitostakin. Parhaimmillaan mun mielestä persimon sopii vahvojen juustojen kanssa. Ihan tuoreeltaan. Meille on sunnuntaina tulossa sukua joulukahvittelemaan ja olen tässä pääni puhki miettinyt tarjoiluja. Jotain pikkusuolaisia ajattelin tehdä makeiden lisäksi ja uskoisin, että yhdeksi vaihtoehdoksi valikoituu nämä persimon-juusto-ruisnapit.

Juusto ja persimon mehevöittää kivasti tuota ruisnapin pohjaa uunissa (paistoin 200 asteessa noin 10 minuuttia). Juuston maku vahvistuu ja persimonin makeus sulostuu uunissa. Toisien ruisnappien päälle pääsi sinihomejuustoa ja toisten fetajuustoa.

Persimon, sinihomejuusto ja glögi. Siinä tämän vuoden kolme suosikkiani. En muista toista joulunalusaikaa, että olisin juonut näin paljon glögiä kuin tänä vuonna. Meillä on keittiön ruokapöydällä vakikalustona kulho, jossa on manteleita ja rusinoita. Glögilasit eivät ehdi pesun jälkeen kaappiin pölyttymään, vaan usein pääsevät taas jo heti käyttöön. Ihanaa!

ID

IG Storyn puolella kerroinkin, että meillä on täällä pikkuinen jännitys päällä vatsataudin suhteen; viikonloppuna eräs ihana nuori neiti sairastui vatsatautiin ollessaan meillä yökylässä. Tämän päivän on itseäni etonut ihan hirveästi ja nyt iltaa kohden alkoi särkemään päätä. Vatsassa asuu mölyapinaperhe ja jopa Toby ihmetteli päätään kallistellen, että mistä nuo äänet kuuluvat. Mutta jos tällä selvitään, niin hyvä niin. Nyt kun ei oikein ehtisi sairastella, mutta toisaalta – eipä noille mitään voi 🙂

TUNNELMALLISTA TIISTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


torstai 05. joulukuun 2019

Joulun makeimmat muistot

9

Postaus on toteutettu yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.

 

HEIPPA IHANAT

ja hyvää Itsenäisyyspäivän aattoa! Olen tässä juurikin lähtemäisilläni työpaikan pikkujouluihin, mutta sitä ennen tulin jakamaan teille jouluista tunnelmaa makeiden joulumuistojen myötä. Jouluun kuuluu vahvasti perinteet ja ne ovat sellaisia, jotka tuovat suuren osan joulun tunnelmaa. Nuo äidin käsinkirjoittamat reseptit, joissa on todistusaineistoa, että niiden mukaan on leivottu. Jopa niin paljon, että välillä taikinatahran alta on vaikea nähdä, mitä siinä lukee. Mulla on iso laatikollinen jouluisia reseptejä äidin jäljiltä ja niiden mukaan ruoan laittaminen ja leipominen on hurjan ihanaa. Nostalgista!

Saanko niihin sen saman maun, mitä äiti sai? En todellakaan, mutta lähelle sitä. En tiedä miten nuo äidit sen tekevät, mutta toivottavasti joku päivä meidän tytöt ajattelevat minusta ja minun leivonnaisistani samoin kuin mitä itse ajattelen oman äitini leipomuksista.

Kerroinkin teille tässä eräässä postauksessa, että ihmettelen edelleen, miten meidän äiti ehti tehdä meille vuosi toisensa perään niin ihanan joulun. Joulun, jossa koti oli koristeltu joulun satumaaksi ja jossa ruokapöytä notkui herkkuja. Pikkutyttönä en niinkään välittänyt joulun suolaisista herkuista, mutta makeat herkut kyllä maistuivat. Meillä pidettiin perinteisesti piparkakkutalkoot itsenäisyyspäivänä. Silloin leivottiin pipareita jouluksi pakkaseen. Äidillä oli tämä sama perinne vielä meidänkin lapsien kanssa.

Viikkoa ennen joulua paistettiin joulutortut, jotka nekin pakastettiin. Muistan vieläkin roikkuneeni pää alaspäin kellarin arkkupakastimessa ja raottaneeni foliovuoan kantta. Torttuvarkaissa käyminen kyllä tuli ilmi, mutta joulumieltä se ei keneltäkään vienyt.

Jossain vaiheessa äiti ehti paistaa myös taatelikakut pakkaseen. Taatelikakun teen vieläkin joka vuosi äidin reseptillä. Mitä sitä suotta hyvää vaihtamaan. Lapsuuteni joulujen jälkkäripöydästä löytyi myös lusikkaleipiä ja ässäkeksejä. Sekä kakku, joka jäi poikkeuksetta meiltä lapsilta syömättä. Nimittäin englantilainen hedelmäkakku. En voinut ymmärtää, miten meidän äidin mielestä tuo oli parasta maan päällä. Itse saatoin ottaa siivun, mutta lautaselle jäi syömisen jälkeen kirsikkaa, sukaattia, appelsiininkuoria ja rusinoita. Ja tahmein sormin nypityistä ei toivotuista raaka-aineista johtuen iso kasa kakun murusia.

Niin se aika muuttuu. Aikuisuus tekee tehtävänsä; tänä päivänä tuo englantilainen hedelmäkakku on suosikkini. Varsinkin, kun se on saanut pari päivää mehustua ja makustua rauhassa. Kuppi kahvia, pala hedelmäkakkua ja joulukuusen kynttilöiden kimallus. Jalat viltin alle sohvalla ja taustalle joululaulut. Olen tuonut oman lisäni kakkuun pistaasipähkinöillä, jotka tuovat ihanasti suolaisuutta ja purutuntumaa. Siinä missä äiti jätti kakun vaaleanruskeaksi, minä tykkään käyttää vuoan leivittämiseen ruiskorppujauhoja ja paistaa kakkua extravartin.

Hedelmäkakku

250 g voita
250 g sokeria
5 munaa
250 g vehnäjauhoja
200 g rusinoita
100 g sukaattia
75 g appelsiininkuoripaloja
75 g kirsikoita
100 g mantelilastuja
pistaasipähkinöitä murskattuna

1. vaahdota pehmeä voi ja sokeri
2. lisää seokseen munankeltuaiset ja vehnäjauho
3. lisää vaahdotetut valkuaiset ja loput ainekset
4. kaada taikina voideltuun ja ruiskorppujauhotettuun vuokaan
5. paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin reilun tunnin ajan (vähän pidempään, jos haluat rapsakan kuoren)

Hauska on huomata omien tyttöjeni reaktio tähän ihanaan kakkuun. ”Äiti, kuinka sä voit tykätä tuosta?!” Ei ole omena kauas puusta pudonnut 🙂 Ehkä jonain päivänä hekin nauttivat tästä perinteisestä jouluherkusta. Kahvikuppi kädessä, varpaat viltin alla, sohvannurkassa joulukuusen valoja ihastellen.

Rakastan joulua ja rakastan laadukasta jouluruokaa.  Vaikka lähdemme jouluksi pohjoiseen, niin haluan käydä tutussa kaupassa jouluruokaostoksilla. Niin kuin aiempinakin vuosina. Tuo meidän lähi K-Supermarket on se mun luottoruokakauppani. Tiedän, että saan sieltä kaikki ainekset mitä tarvitsen onnistuneeseen jouluruokailuun. Laadukkaasti ja sellaisten ihmisten tekeminä, jotka arvostavat ruokaa yhtä korkealle kuin minä arvostan.

Ja kaupan päälle saan vielä erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Varsinkin kalatiskistä olen erittäin iloinen. Kotimainen kasvatettu siika, kun on herkullisuuden lisäksi myös vastuullinen valinta. Tänäkin jouluna valmistan graavisiian jo täällä etelässä lähtöä edellisenä iltana. Se ehtii hienosti graavautumaan ajomatkan aikana. Köllötellen suksiboksissa muiden ruokaostosten kanssa. Perille päästyämme siika maistuu taivaalliselta saaristolaisleipäsiivun päällä.

Joulussa, kuten vuoden ympäri, mulle tärkeintä on yhdessä oleminen perheen kanssa. Mutta melkein yhtä tärkeää on syöminen. Rentoutuminen keittiössä ja joulumielen nostattaminen jouluisten tuoksujen avulla ♥ Parin viikon päästä palaan vielä jouluruokamuistojen parissa jakamaan teille suolaisia jouluruokamuistoja lapsuudestani.

Olisi ihana jakaa niitä lapsuuden rakkaimpia joulumuistoja kommenttiboksin puolella. Rikastuttaa täten meidän kaikkien joulun odotusta. Mikä on sinun rakkain joulumuistosi?

TUNNELMALLISIN TORSTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »