tiistai 09. heinäkuun 2013

Terveellisiä kesäjuomia (& katsaus biksukuntoon)

Moikkamoi ihanat

ja ihan mielettömän paljon kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen  Palailen vastailemaan myöhemmin. Mummu ottaa päivän kerrallaan; välillä huonommin ja välillä paremmin. Vielä ei ihan tiedä, mitä tuleman pitää, mutta odotellaan rauhassa… Tosiasiahan on, että jos liki 90-vuotiaalla tulee ensin keuhkokuume ja sen jälkeen laaja sydäninfarkti niin selviämisprosentit eivät ole pilvissä. Mutta päivä kerrallaan siis mennään! 🙂

Smoothieista vouhotin taannoin ja lupailin katsausta näihin mun ruokavalio- ja liikuntajuttuihin. Joten nyt niitä pitkästä aikaa. Niitä te olette toivoneet useinkin, mutta sisustus sun muut hömpät ovat menneet aina ohitse 🙂 
Ensinnäkin liikunnasta; niin hyvään kuntoon kun mä itseni viime syksynä sainkin, niin liikunta on kesän aikana jäänyt vähemmälle. Syystä että oikea olkapääni kipeytyy aina juoksulenkkien jälkeen. Niin ettei pysty edes nukkumaan kunnolla. Aluksi luulin, että tämä johtui liian raskaista kahvakuulatreeneistä, mutta lopulta päädyin tulokseen, että juoksulenkithän sen olkapään kipeyttää. Ja mä kun oon luullut, että juoksijan polvi on juoksijoiden vaiva. Juoksijan olkapäästä kuullutkaan 🙂 Kunnes netistä luin, että vaiva on jokseenkin yleinen. 
Olkapääkivusta johtuen juoksulenkit ovat olleet sykleissä; parina päivänä peräkkäin lenkit sitten viikon tauko (tulehduskipulääkkeiden kera). Eilen kävin taas juoksemassa ja ainakaan vielä olkapää ei ole kipeytynyt. Jännä juttu, miten tuo peruskunto kuitenkin on ja pysyy taustalla. Tietyssä vauhdissa juokseminen onnistuu vieläkin pitkän aikaa. Myös sauvakävelyä on tullut harrastettua kesällä. Sauvakävelyssä pyrin pitämään sykkeen siellä 140 paremmalla puolella eli kovaa mennään 🙂 Mutta kerran kun on tottunut juoksemaan niin jalat haluaisivat koko ajan juosta. Ja onhan se juoksemisesta tuleva endorfiini ihan eri luokkaa kuin kävelystä saatava endorfiini. Ainakin omalla kohdallani. Lisätietoja uusille lukijoille kuntoiluistani löytyy täältä.
Juoksemisessa tapahtui kevään aikana sellainen ilmiö, että mulle ei enää riittäneet ne vajaan tunnin  / alle 10 kilometrin lenkit. Hyvin äkkiä huomasin kuitenkin, että aina ei ole aikaa juosta noinkin pitkiä lenkkejä. Luksukselta tuntuivat ne parituntiset / puolikkaan maratonin pituiset lenkit, jotka oikeastaan menivät heittämällä ja ilman tuskia. Mutta sitten ajauduin tilanteeseen, että jos en ehtinyt juosta sitä vähintään tuntia niin jätin juoksun kokonaan välistä. Nyt kesällä pääosin olen juossut vajaan tunnin lenkkejä. Jopa puolituntisetkin tuntuu taas ihan kivoilta ja jää aikaa muihinkin kesäjuttuihin 🙂 
Kesällähän kuuluu herkutella eiks niin? Joten ruokailut ovat olleet maltillisia herkutteluita. Paljon herkutteluja terveellisillä smoothieilla. Oon ihan hurahtanut smoothiehin. Kaikki sai alkunsa, kun kävimme tytsyjen kanssa ihanien Kirsin ja Susannan (terkkuja 🙂 salaattibaarissa Kauppahallissa ja siellä oli ko.päivänä  Heikki Harju tarjoilemassa smoothiehörppyjä. Mun aamupalasuosikiksi on noussut tuo silloin testaamamme smoothie:
Mustikka-avokadosmoothie

1/2 avokado
2 dl jäisiä mustikoita
tammenlehtisalaattia
2 dl vettä
ripaus hunajaa
(ripaus hyvänlaatuista suolaa)
Em. aineet sekoitetaan sauvasekoittimella sekaisin ja nautitaan!

Iltaisin/lenkin jälkeen kroppa huutaa proteiinia, joten aika usein (varsinkin nyt mansikka-aikana) tulee tehtyä seuraavanlainen mansikkasmoothie:
Mansikkasmoothie
1 dl luonnonjugurttia
1 dl rasvatonta maitoa
2 dl mansikoita
ripaus hunajaa
(ripaus hyvänlaatuista suolaa)
Välillä, varsinkin helteisenä päivänä, sitä kaipaa raikkautta smoothieen. Silloin toimii seuraava hedelmäsmoothie:
Hedelmäsmoothie
1 banaani (joskus pakastan paloina ja käytän jäisenä)
1 omena
1 prk ananaspaloja
1 dl vettä
(ripaus hyvänlaatuista suolaa)
Smoothieissahan voi käyttää ihan omaa mielikuvitusta; mulla niissä aika usein on avokadoa, johtuen siitä, että avokadohimo jatkuu. Tammenlehtisalaatti on ihan tämän kesän uusi tuttavuus mulle, mutta toimii smoothieissa loistavasti ja ravintoarvoltaan on ihan toista luokkaa kuin esimerkiksi jäävuorisalaatti.
Smoothien lisäksi aamulla en tarvitse edes niitä paria kahvikupposta, kahvin juon vasta töissä. Aamukahvilla saatan napostella myös muutaman cashew-pähkinän. Lounaaksi valikoituu aika usein näin kesäaikaan kalaa/kanaa sekä salaattia. Tai ihan vain parsakaalia ja avokadoa tuon lohen seuraksi. Ja yksi ehdoton kesäherkku on kaalisoppa. Sitä voisin syödä päivästä toiseen. Ja paranee kuulkaas vaan kattilassa, mitä useammin lämmitetään!
Iltaisin tulee grillailtua ja välillä syötyä uusia perunoitakin grilliherkkujen kanssa. Useimmiten kuitenkin menemme salaattilinjalla, jota myös onneksi lapsetkin ovat tottuneet syömään. Hirveästi stressiä en ruokailuista ota, vaikka liikuntakin on vähän niin ja näin. Kesällä on lupa herkutella myös viikolla. Ja hei, vaakaan en ole astunut sitten mies muistiin, mutta niin kauan kuin housut eivät purista ja kehtaa itseään peilistä kattoa niin ei taida olla hätää 😀
Huomaan, että avokadon himosta on ollut se hyöty, että kynnet, iho ja hiukset voivat paremmin. Aiemmin kynnet liuskottuivat ja kynsinauhat kuivuivat helposti, mutta nyt kynnet kasvavat ilman liuskoittumisia ja kynsinauhat pysyvät siisteinä. Suosittelen siis kokeilemaan avokadoa ja tietty noita pähkinöitäkin 🙂 Mä olen vähän ääripäiden ihminen; kun johonkin tykästyn niin sitä sitten syödään. Se aiempi parsakaalihimotus kyllä sai aikaan sen, että enää parsakaalia ei kärsi syödä kuin muutamana päivänä viikossa. Samoin turkkilainen jugurtti on saanut väistyä mun ruokavaliosta, sitä tuli syötyä yhteen aikaan yli tarpeen 🙂
Jotenkin tämän vuoden aikana on tullut sellainen olo, että ei tuo tällä hetkellä kovin pinnalla oleva raakaruoka-ajattelu ihan tuulesta temmattu ole. Tilasinkin kesälukemiseksi yhden kirjan aiheesta. Kokonaan en raakaruokaan pystyisi siirtymään, mutta jokin tuossa prosessoimattomassa ruokavaliossa viehättää. Jos nyt kuitenkin pitäytyisin aluksi siinä, että einekset sun muut turhan paljon e-koodeja sisältävät ruoat häviäisivät vähitellen ruokavaliosta. Yksi kakku, jota ajattelin kesälomalla kokeilla on raakaruokakakku, jonka pohja koostuu pähkinöistä ja taateleista, väliin tulee banaania ja avokadoa ja pinnalle mustaherukkamoussea. Tuota herkullista kakkua tarjoillaan aina naapurin juhlissa ja mä voisin syödä sitä ihan mielin määrin. Edes aiempi heikkouteni mutakakku ei vedä tälle vertoja. Reseptiä mulla ei vielä tähän raakaruokakakkuun ole, mutta äkkiähän sellainen kehitellään 😉
Nyt sitten syömään epäterveellisesti ja viettämään kesäiltaa ihanien ystävien luokse.
(tuntuu vähän ironiselta näiden paasausteni jälkeen, I know) 
Mutta kerrankos sitä  🙂 Kesä  Ystävät 
Tiistaiterkuin,
PS. hei kuulkaas, olen aivan unohtanut muistuttaa teitä tuosta Iittala-arvonnastani täällä
Vielä on aikaa osallistua 🙂

keskiviikko 03. heinäkuun 2013

Kanaceasarwrapit

Long time no see lovelies! 
Onko teillä muilla kesäisin kiire vai mahdanko mä olla ainoa? 🙂 Kiire voipi olla itse aiheutettua, mutta niin kiirus on, että ei iltaisin ehdi koneelle edes istahtaa. Töissäkin ruokis on typistynyt kymmeneen minuuttiin. Mutta en valita, ihana ainakin töiden osalta, että on kiire! Ja hyvin jaksaa, kun tietää että pian alkaa l o m a! Kiitos mökkionnitteluista ihanat, mulla on parin viime postauksen kommentit vielä vastaamatta, mutta ei syytä huoleen – otan ne kyllä työn alle tässä ihan lähitulevaisuudessa 🙂
Lupailin postata juhannuksen kanaceasarwrappien reseptiä, mutta koska veljenvaimo lomailee (terkkuja! :), niin tein nuo wrapit toisella ohjeella. Hyviä tuli näistäkin:
Kanaceasarwrapit
350 gr broilerin filepihvejä
8 tortillaa
100 gr cashew-pähkinöitä
1 jäävuorisalaatti
3 valkosipulinkynttä
2 dl majoneesiä
1,5 rkl worchestershire kastiketta
pippuria
parmesania raastettuna
1. Ruskista broitsut ja anna jäähtyä. Revi palasiksi.
2. Sekoita muut ainekset kipossa (paitsi tortillat :). Lisää kananpalat.
3. Täytä tortillat, rullaa ja leikkaa vinottain puoliksi.
4. Enjoy heti tai jääkaappikylminä.
**************************************
Tämä oli tälläinen herkullinen pikaversio, mutta musta tuntuu, että tällä salaattikastikkeella tulee vielä maukkaampaa. Sitä kokeilen itse seuraavan kerran! Mökkitupareita vietellään vielä heinäkuulla, joten näitä wrappeja ajattelin tarjota yhtenä suolaisena. Tosin ovat niin valkosipulisia, että taidetaan sen jälkeen haista kaikki valkosipulille 🙂 
Tässä kesän mittaan on tullut herkuteltua smoothieilla – eikä millään perussmoothieilla vaan sellaisilla superterveellisillä. Aamut alkaa yleensä mustikka-avokadotammenlehtisalaattismoothiella. Voi kuulostaa kamalalta, mutta ah niin hyvää ja terveellistä. Kiinnostaiskos teitä arvon lukijaraati seuraavaksi kuulla vähän terveysjuttuja; liikunnasta ja ruokavaliosta lähinnä, ajattelisin? 

Perjantaina lähdemme koko työporukka risteilemään Airistolle maalitehtaamme 10-vuotisristeilylle. 
Ihanaa, kameralle lienee tuolloin käyttöä! Voipi olla, että risteilytunnelmia päivittyy ennen varsinaista postausta tuonne Instagramin puolelle klik. 
Aurinkoisia heinäkuun päiviä 
toivottelee,

keskiviikko 26. kesäkuun 2013

Kesäinen perunasalaatti (ja hyvällä asialla)

Huh hellettä! 🙂
Meillä on onneksi töissä ilmalämpöpumppu, mutta kotona tulee olemaan taas yksi hikinen ilta 😀 Ajattelinkin lähteä kuumuutta pakoon; shoppailemaan ilmastoituihin kauppoihin. Lapset ovat toisella mummulla hoidossa ja yön yli kyläilyllä ja mies on reissun päällä. Ihan omaa luksusaikaa! Harvinaista herkkua…
Hellepäivinä ei tee mitään lämmintä ruokaa mieli, joten eilen tekemäni perunasalaatti upposi paremmin kuin keitetyt perunat kuumina. Mulla on tapana keittää uusia perunoita silleen monen päivän tarpeet kerralla (älkää edes kysykö miksi), joten välillä niistä syntyy pyttipannua ja välillä paistettuja perunoita. Mutta eilen, kun tosiaan lämmin ruoka ei juuri uponnut, sain päähäni tehdä kylmän perunasalaatin maanantaisista perunan jämistä. Kylkeen paistoin paistinpannulla Lidlin minibratwursteja. Ja pahoitteluni jälleen näistä ”oman pään” resepteistä, joissa mitat on vähän niin ja näin…
Kesäinen perunasalaatti
pieniä keitettyjä uusia perunoita (n. 15 kpl)
1 kevätsipuli pienisteltynä
1/3 kurkkua kuutioituna
1 rkl kapriksia
tammenlehtisalaattia revittynä
basilikaa
kastike
n. desi öljyä
1-2 rkl sinappia
puolikkaan sitruunan  mehu
suolaa
mustapippuria
valkosipulia
Kuutioi perunat ja lisää muut ainekset. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada salaatin sekaan. 
Anna mehustua jääkaapissa puolesta tunnista tuntiin. Enjoy! 
***************************************************
Ja sitten; Taru ihanasta Home at last-blogista otti minuun yhteyttä hyvän asian puolesta; Taru on järjestänyt BESO Helsinki Hyväntekeväisyyskampanjan, joka järjestetään BESO:n FB-sivuilla. Huudettavana ovat ihanat alla olevassa kuvassa näkyvät kesäisen kauniit korut ja tuotto menee lyhentämättömänä Uusi Lastensairaala 2017 -keräykseen. Huutokauppa alkaa huomenna torstaina klo 12.00 ja päättyy perjantaina 28.6.2013 klo 16.00. 
Taru on kyllä niin hyvällä asialla; ihanaa, että jollain riittää aikaa, energiaa ja ennen kaikkea sydäntä tälläisen tempauksen järjestämiseen 


Nyt vielä pari tuntia töitä ja sitten ah, vapaus (mitenkähän mä pärjään ilman lapsia kotona? ;).
Blogihommeleita (mm. kommentteihin vastausta ja blogikierrosta) sitten illemmalla!
Helteiset keskiviikkoterkut,

maanantai 17. kesäkuun 2013

Juhannuksen raparperikakku

Moikkamoi! 🙂

Ei kyllä kuulkaas ikinä uskoisi, että Juhannus tekee tuloaan; tänne Pirkanmaalle on luvattu ihan hellelukemia Juhannusaatoksi ja -päiväksi. Taitaa olla maailman kirjat sekaisin 🙂 Ei ole montaakaan vuotta, kun juhannusaamuna kaivoin lapsille toppavaatetta ja pipoa mukaan möksälle. Ihanaa, jos säätiedotus kerrankin pitää paikkansa!
Meillä on tänään vietetty perinteistä sadepäivää; pakkanen on sulatuksessa, pyykkikone linkoaa kuin viimeistä päivää, raparperihillot purkissa ja Jussia varten tehty kakusta koevedos. Arvovaltainen prinsessaraati hyväksyi kakun, joten eiköhän tälläinen sitten Juhannukseksikin mökille mukaan tehdä 🙂 Maitokaupasta tarttui aamulla mukaan Pirkan reseptivihkonen ja resepti kakkuun löytyi sieltä. Tämä olisi kuulunut tehdä irtopohjavuokaan (24 cm halkaisijaltaan), mutta tein sen ihan peruspiirakkavuokaan. Mun 28 cm irtopohjavuokaan taikinasta ei olisi riittänyt. Joten juhannuksena teen tuplamäärän taikinaa ja täytettä, jotta saan tästä vielä kauniimman kakun.
Juhannuksen raparperikakku
150 g voita
2 dl sokeria
2 isoa kananmunaa
1 tl jauhettua kardemummaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n 4 dl raparperiä pieninä paloina
täyte
2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
mansikoita
1. voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (24 cm)
2. vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. 
Jatka vatkaamista vielä hetken aikaa. Lisää kardemumma vaahtoon. 
Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon ja sekoita jauhoseos varovasti taikinaan. 
Kaada taikina vuokaan.
3. levitä raparperipalat tasaisesti taikinan pinnalle ja painele osa taikinaa. 
Kypsennä uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia. 
Anna kakun jäähtyä hetken ennen kuin irrotat vuoan reunan.
4. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi, mausta ja levitä se jäähtyneen kakun pinnalle. 
Koristele mansikoilla.
*****************************************
Juhannusaatoksi ja -päiväksi suuntaamme vanhempieni mökille ja tiedossa mm. yhden blogiyhteistyökampanjan kuvauksia, hyvää ruokaa, saunomista, keskiyön aurinkoa ja vain oleilua. Oma mökkikuume ei ole laantunut lainkaan, päinvastoin. Nyt olemme hieman laajentaneet reviiriä ja huomenna menemmekin taas yhteen mökkiesittelyyn noin tunnin ajomatkan päähän. Ainakin kuvien perusteella mökki on just eikä melkein sellainen, joka miellyttää. Liki kelomökin omainen. On kuulkaas induktioliesi, ilmalämpöpumppu, suihku ja sisävessa. Taidetaan olla vähän liian high-maintenance näihin perinteisiin mökkioloihin, mutta kyllä ihan sähkölämmitys ja tavallinen liesikin kelpaisi 😀 Ainoa miinuspuoli on se, että mökki sijaitsee saaressa. Tosin venematka on alle 300 metriä. Saas nähdä!
Maanantaiterkkusin,
PS. huikeeta, kuinka moni teistä on jo osallistunut tuohon alla 
olevaan Iittala-arvontaan; kiitos kaunis teille ihanat 

sunnuntai 09. kesäkuun 2013

Mansikka-Britakakkua, haaveita, hääpäivää ja synttärihumua

Heipsankeipsan! 

Meillä on tänään juhlittu isäni 65-vuotissynttäreitä ja vanhempieni 40-vuotishääpäivää. Se on kuulkaas pitkä aika olla naimisissa, eikös! 🙂 Siihen pyritään ja vähän vielä vuosia päällekin saa tulla. Ihan oman perheen kera juhlittiin. Kuvissa vilahteleekin veljeäni ja veljen vaimoa. Nyt saitte kasvot ihmisille, jotka täälläkin teksteissä välillä vilahtelee. Eikä me yleensä miehen kanssa olla näin epävireessä pukeutumisen suhteen; tällä kertaa miehellä oli sovittu golf-kierros ja nuo vihreät shortsit riitelivät ihan hiiiiirrrmuisen kamalasti mun armeijanvihreän mekon kanssa. Mutta ei anneta sen haitata! Tuo mekko on me&i:n ja malliltaan sellainen erittäin pitkä. Ohje oli leikata helmasta osa pois, mutta mä en leikannut. Mulla tämä kävi kuivarissa hieman kutistumassa. On kyllä edelleen hieman liian pitkä.

 

Kesään kuuluu Brita-kakku. Ja mieluiten mansikka sellainen. Äiskä tekee maailman parhaimmat Brita-kakut tällä ohjeella:

 

Brita-kakku
 
pohja
125 gr voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
marenki
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
täyte
2 dl kuohukermaa
3 rkl sokeria
3 dl mansikoita viipaloituna
1. Laita uuni kuumenemaan175 asteeseen.
2. Vaahdota voi ja sokeri
3. Lisää keltuaiset voimakkaasti sekoittaen ja viimeiseksi vuorotellen
jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu, ja maito. Taikina jää hyvin löysäksi.
4. Valmista marenki.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vanilliinisokeri vähitellen.
5. Levitä taikina lastan avulla uuninpellille leivinpaperin päälle hieman pitkän malliseksi pohjaksi. Levitä marenki raa’an pohjataikinan päälle kokonaiseksi levyksi.
6. Paista uunin keskiosassa noin 20-25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenkinkauniin ruskea. Pohjataikina jää hieman kostean tuntuiseksi. Jäähdytä hyvin.
7. Vatkaa kerma ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
8. Leikkaa kakkupohja kahtia ja irrota veitsellä leivinpaperista.
9. Nosta toinen puolisko kakkuvadille pohjaksi ja levitä kermavaahto ja mansikat päälle.
10. Nosta toinen pohjapuolisko täytteen päälle.
11. Koristele mansikoilla ja orvokeilla.
****************************************
Muistatteko, kun kerroin siitä yhdestä haaveesta? Noh, se ei ole vielä toteutunut. Mutta se on kesämökki. Ihka oma sellainen. Meillä on kyllä onni, että saadaan käydä kahdella kesämökillä. Mutta kovin etsitään sellaista omaa. Jonne voisi kerätä pikkuhiljaa kirpparilta vanhoja Arabioita. Jota saisi vuosien saatossa laittaa ihan oman näköiseksi. Sellaista, jonne voisi lomalla muuttaa neljäksi viikoksi ja viettää laatuaikaa oman perheen kesken. Sellaista, jonka kuistilla voisimme kullan kanssa istuskella koririipputuoleissa vielä vanhanakin ja nauttia järvimaisemasta. Me ollaan kyllä aika kranttuja kesämökin etsijöitä; ensinnäkin budjetti on pieni ja mitä enemmän mökin maisema koostuu kalliosta, jäkälästä, kanervasta ja käppyrämännyistä sen parempi. Heiniä ja lehtipuita ei tarvittaisi lainkaan. Tai mutapohjaa. Niin, ja täältä kotoa ei saisi olla pidempi kuin 45 minuutin ajomatka. Dream impossible, I would say 🙂 Yksi ihana mökki jo löydettiinkin, mutta hinta muodostui ongelmaksi. Ihan hirmuisen suurta lainaa kun ei mökkiä varten viitsisi ottaa. Mutta kaikella on tapana järjestyä, myös tällä meidän mökkidilemmalla.
Kiitos ihanat kommenteistanne Julian huoneeseen, vastailen illemmalla. Nyt saunaan ja sitten valmistautumaan työviikkoon. Aivot on kyllä vieläkin ihan narikassa lomaviikon jäljiltä, mutta eiköhän ne viimeistään huomenna aamukahvituntiin mennessä ole aktivoituneet 🙂
 
Suloista sunnuntaita