keskiviikko 14. heinäkuun 2021

Kesän 2021 the fingerfood: Sitruuna-valkosipuli jättikatkaravut

OU MAI,

kuulkaas – Ruotsin laivalla on aikoinaan tullut syötyä itsensä ähkyyn kuorellisista katkaravuista. Sitten tuli monien vuosien tauko. Kunnes pari vuotta sitten eksyttiin Santa Monican Bubba Gumpiin ja tottakai katkarapuja oli pakko tilata.

Tänään syötiin kaupungissa lounaaksi mustamakkaraa, joten päätettiin tehdä iltapalaksi ”jotain kevyttä”. No kevyttä ja kevyttä, mutta niin hyvää, että tulee varmasti tehtyä tänä kesänä toistekin.

Siirettiin auringonottolaverit kohti ilta-aurinkoa, kannettiin ruokatarjotin kalliorannan terassille, poksautettiin pakkaskylmä kuohari auki ja nautittiin. Kesä, olet ihana

Sitruuna-valkosipuli jättikatkaravut

1 kg keitettyjä jättikatkaravun pyrstöjä
(pakastealtaasta)
100 g voita
1 puntti ruohosipulia
1 solovalkosipuli tai 4 valkosipulin kynttä
1 sitruunan mehu (+ 1 sitruuna tarjolle)
ripaus suolaa

Tarjolle
vastapaistettua kovakuorista leipää esim. maalaispatonkia tai ciabattaa

1. Sulata jättikatkaravun pyrstöt ajan kanssa
2. Sekoita huoneenlämpöinen voi, pienistellyt valkosipulit & ruohosipulit sekä sitruunan mehu
3. Aseta jättikatkaravun pyrstöt uunivuokaan ja annostele päälle valkosipuli-sitruunavoi
4. Paista foliolla vuorattuna 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia
5. Nauti tuoreen sitruunamehun kanssa ja viipaloitua leipää vuokaan dipaten

Huomenna saadaan saareen rakkaita vieraita ja luvassa jälleen kala- ja äyriäiskategoriaa, nimittäin savustettua lohta. Jälkkäri mennään helpon mukaan, sillä löysin mökkikylän kaupasta uudenlaisia marenkipohjia. Pavlova meets pappilan hätävara. Saas nähdä mitä tulee.

LEPPOISIA HELLEPÄIVIÄ, NAUTITAAN


maanantai 12. heinäkuun 2021

5 x kesäinen piirakkaohje

HEISSULI

ja voihan vitsi, musta tuntuu että pitää esittää pienet ja vilpittömät pahoittelut hiljaiselosta; mä olen kirjoittanut blogia loppuvuodesta 2009 ja koskaan ennen päivitystahti ei ole ollut näin hidas. Mutta tiedättekö, että en koe siitä lainkaan stressiä. Kameran akku on loppunut aikapäiviä sitten ja mökkireissuilta olen suosiolla jättänyt kameran kotiin. Mennään kesäfiiliksen mukaan. Helteillä ei tule vietettyä juuri keittiössä aikaa. Syksyllä ehtii sitten sadepäivinä kuvailla ruokia enemmänkin. Näin uskon ja oikeastaan nyt pienen blogitauon jälkeen tunnen taas suurta intoa kuvailuihin ja kirjoittamiseen

Tänään avasin kannettavan ja etsin blogistani punaherukkapiirakan ohjeen (punaiset viinimarjat alkavat olla kypsiä). Siinä etsiessäni otin myös SS:t raparperipiirakkaohjeistakin. Sekä yhdestä tajuttoman hyvästä omppupiirakasta, jonka voi tehdä myös raparpereista.

Saadaan torstaina vieraita möksälle, joten jälkkäriksi ajattelin leipoa tuon omenapiirakan, mutta raparperilla 🙂 Ruoaksi savustettua lohta, mutta ehkä kalatacoihin käytettynä. Tai sitten perinteisesti uusien pottujen kanssa.

Alla teillekin arkistojen kätköistä viiden herkullisen piirakan ohjeet, mikäli helteillä leipominen kiinnostaa.

Kesän luottopiirakka

1 piirakkapohja (murotaikina)

Täyte
1 kermaviilipurkki
1 kananmuna
1 dl (kookos)sokeria
kanelia
hedelmiä, marjoja tms.

-painele piirakkapohja vuoan pohjalle
-pilko hedelmät/marjat, ripsottele päälle kanelia
-sekoita kermaviili, kananmuna ja sokeri ja kaada raparperien päälle
-paista 180 asteessa kiertoilmalla uunin alatasolla noin 30 minuuttia

Raparperirahkapiirakka
(ohje täältä)

Pohja
1,2 l vehnäjauhoja
4 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
3 tl ruokasoodaa
3 tl vaniljasokeria
375 g voita
2 munaa
3 dl piimää

Täyte
raparperia
2 dl sokeria
750 g maitorahkaa
3 munaa
3 tl vaniljasokeria
0,5 dl sitruunanmehua

-sekoita kuivat aineet keskenään
-lisää sulatettu voi
-ota taikinasta puolet eri kippoon ja sekoita siihen munat ja piimä
-kaada taikina uunipellille
-levitä päälle pilkotut raparperit
-sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada raparperien päälle
-lopuksi murusta lopputaikina uunipellille
-paista 175 asteessa noin 35-40 minuuttia

Helppo raparperipiirakka

1 pakastemuropohja

raparperin varsia
1 muna
1 prk kanelikardemummatuorejuustoa
0,5 dl sokeria
ripaus kanelia

-painele pakastemuropohja uunivuoan pohjalle ja vähän reunoillekin
-sekoita muna, tuorejuusto ja sokeri
-kaada täyte muropohjan päälle
-pese raparperit (ja tarvittaessa kuori) ja asettele täytteen päälle
-ripsota päälle kanelia
-paista uunin alatasolla 200 asteessa noin puoli tuntia

Omenapiirakka
(tämä resepti oli tehty kaupallisessa yhteistyössä Crème Bonjour:n kanssa)

1 kpl 400 g murotaikina (pakastealtaasta tai itse tehtynä)

Juustotäyte
2 pkt Crème Bonjour -tuorejuusto maustamaton
2 munaa
1 dl sokeria

Omenatäyte
4 omenaa
0,5 dl sokeria
2 tl kanelia
2 rkl vehnäjauhoja

Kauracrumble
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
1 dl voita
2 tl kanelia

1. Painele murotaikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille
2. Sekoita juustotäytteen aineet keskenään
3. Kaada juustoseos piirakkapohjan päälle
4. Pese ja viipaloi omenat, sekoita niihin kulhossa sokeri, kaneli ja vehnäjauhot
5. Lisää omenalohkot juustoseoksen päälle
6. Sekoita voita lukuun ottamatta kauracrumblen ainekset keskenään, nypi joukkoon voi
7. Kaada crumble omenien päälle ja paista piirakkaa uunin alatasolla 180 asteessa noin 55-60 minuuttia
(jos crumble alkaa ruskistumaan liikaa, niin peitä foliolla)

Huom! Anna jäähtyä kunnolla. Tämä piirakka on oikeastaan parempaa vasta seuraavana päivänä jääkaapissa yön vietettyään, mutta jos sunnuntain iltapäiväkahville saapuneet yllätysvieraat kolkuttelevat jo ovella, niin maistuu ilman jääkaappitekeytymistäkin mainiosti 🙂

Punaherukka-marenkipiirakka
(resepti Olga Temosen keittokirjasta)

Pohja
100 g voita
3/4 dl intiaanisokeria
1 luomumunan keltuainen
1,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitoa

Päälle
1 luomukanamunan valkuainen
3/4 dl sokeria
2,5 dl jäisiä punaviinimarjoja
0,5 tl vaniljasokeria

-sekoita pehmeä voi ja sokeri notkeaksi, lisää munankeltuainen huolellisesti vatkaten
-sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja lisää seos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
-levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun, halkaisijaltaan 22 cm piirakkavuokaan.
-vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on kiiltävää. Sekoita vaahdon joukkoon jäiset marjat ja vaniljasokeri.
-levitä täyte pohjan päälle kahdella lusikalla nostellen.
-paista piirakkaa 175 asteessa 30-35 minuuttia.

****************

Täällä on alettu jo valmistautua tulevaan syksyyn ja talveen säilömisjuttujen myötä. Käytiin tänään hakemassa torilta kaksi laatikkoa mansikoita ja pidettiin pakastustalkoot tyttöjen kanssa. Mustikat ajattelin poimia mökin pihasta ja omput täytyy käydä noukkimassa omppuvarkaista 😀 Meidän kahdesta omenapuusta vain toinen kukki ja se on just se talviomenapuu, jossa kasvaa varsin karvaita ja pikkuisia omenoita.

IHANIA KESÄPÄIVIÄ TOIVOTELLEN,

 


tiistai 06. heinäkuun 2021

Nopea & suussa sulava mustikkapaistos

MOIKKAMOI!

Ja hei jee – vielä viikonloppuna näytti siltä, että mustikoita ei juurikaan tule. Tänä aamuna riippukeinussa maatessani havahduin siihen tosiasiaan, että niitähän on mustanaan. Superfoodia tulee noukittua täällä mökillä aamupuuron ja jugurtin päälle. Toivottavasti mustikoita riittää myös kotipakkaseen asti. Mikään ei ole ihanampaa kuin ne pakkasaamut sydäntalvella, kun saa kaivaa pakkasesta mökkimustikoita aamupalalle.

Tottahan toki ekoista mustikoista piti samantien tehdä jotain hyvää. Nappasin kuvan kotiin tulleesta uusimman Glorian Ruoka & Viini -lehden reseptistä, jonka nimi oli Pilvenpehmeä vadelmapaistos. Nimi houkutteli, helppous houkutteli.

Mökkiolosuhteissa mentiin niillä aineksilla, joita oli. Vadelmat korvasin mustikoilla ja osan tomusokerista tavan sokerilla. Pohjaan en laittanut sokeria ollenkaan, vaikka alkuperäisessä reseptissä oli 2 rkl tomusokeria pohjan ohjeessa. Jo kuulkaa kelpasi iltapalaksi saunaa ennen!

Nopea & suussa sulava mustikkapaistos

Pohja
12 digestivekeksiä
2 rkl voisulaa

Täyte
2 isoa luomukananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
0,5 dl (tomu)sokeria
1 prk kermaviiliä
2 dl (pensas)mustikoita

Päälle
2 dl mustikoita
tomusokeria

1. Murskaa keksit ja lisää voisula, painele voidellun uunivuoan pohjalle, lisää mustikat
2. Sekoita keltuaiset, sitruunankuoriraaste, sokeri ja kermaviili, vaahdota valkuaiset ja lisää em. seokseen.
3. Kaada täyte mustikoiden päälle uunivuokaan ja paista 250 asteessa noin viisi minuuttia, kunnes paistoksen pinta on kauniin ruskea
4. Koristele mustikoilla ja tomusokerilla

Nyt näyttäisi järvi tyyntyneen päivän tyrskyjen jälkeen, joten josko pienet iltasuppailut vielä ennen saunaa ja illan jalkapallopeliä 🙂

ILOISTA KESÄVIIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. Mustikoista voisi parin vuoden tauon jälkeen leipoa myös mustikkakukkoa.


sunnuntai 04. heinäkuun 2021

Paneroitu halloumisalaatti

HEIPPAHEI!

Niin se kesäloma kuulkaa toimii ja kamerakin jäi viikonlopuksi kotiin. Eipä sillä, mökkiruokiin ei valikoitunut nyt sellaisia, joissa olisi ollut materiaalia postaukseen asti. Mutta tämän päivän lounas (Eikös kesällä lounaan voi syödä vielä viiden jälkeenkin?) sen sijaan oli sitä luokkaa, että ajattelin jakaa tämän herkullisen reseptin kanssanne. Ja onneksi oltiin tultu kameran luo kaupunkiin 😉

Yksi yö kotona ja sitten takaisin mökille. Saaressa on jotenkin helpompi hengittää nyt kuumalla ja kaiken lisäksi siellä meillä on se ilmalämpöpumppu, mitä kotiin ei olla ostettu. Kaupunki on ehkä jopa omaan makuunikin liian kuuma. En muuten ikinä usko, että kirjoitin tuon lauseen alas. Minä, ihminen joka maksaa maltaita siitä, että pääsee näihin hellelukemiin ulkomaille.

Paneroitua fetaa olenkin joskus tehnyt, mutta halloumia en koskaan ja tänään halloumi-mansikkasalaattihimotuksissani muistin pankojauhopussin lopun kaapissa. Paneroitu juusto, saganaki, on aivan tajuttoman hyvää. Tekee perussalaatille ihmeitä, joten suosittelen koklaamaan. Sopisi myös kasvisvaihtoehdoksi hamppariin loistavasti. Silloin joskus fetaa paneroidessani muistelisin paneroineeni sen seesaminsiemenillä, mutta nyt ei ollut seesaminsiemeniä saatavilla.

Halloumi saganaki -salaatti
2:lle

1 pkt halloumia
n. 3 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna
n. 1,5 dl pankojauhoja
Ruustinan salaattia
paprikaa
tomaattia
kevätsipulia
mansikoita
siemeniä
oliiviöljyä
balsamicoa

1. Leikkaa halloumi noin 7-8 siivuun ja kuivaa siivut hyvin
2. Pyörittele halloumin viipaleet (teki mieli kirjoittaa siipaleet, jota käytän puhekielessä :D) ensin jauhoissa, sitten munassa ja lopuksi pankojauhoissa
3. Paista voissa pannulla molemmin puolin rapsakaksi
4. Revi salaatti tarjoiluastiaan, lisää pilkottu tomaatti, paprika ja kevätsipuli sekä mansikat. Laita halloumit salaattipedille, ripsottele päälle oliiviöljyä, balsamicoa ja siemeniä

Easy as that ja hei herkullista kuin mikäkin! Mä sovin tälle illalle lenkkitreffit rakkaan ystävän kanssa, joten nyt nesteyttämään etukäteen. En olekaan tainnut Pispan portaissa ihan tämmöisillä helteillä ollakaan. Saas nähdä, kuinka rouvien käy…

Mitens siellä kesä sujuu, joko ollaan kesälomatunnelmissa?

KAUNIITA KESÄPÄIVIÄ TOIVOTELLEN,

 


keskiviikko 30. kesäkuun 2021

Vartissa valmis raparperi-mansikkajuustokakku

MOIKKA!

Hei mä tiedän, että on kasviskeskiviikko, mutta tehdäänkö niin, että jatketaan kasviskeskiviikkoa syksyllä? Kesällä mennään fiiliksen mukaan. Myös blogin puolella. Toki kasvisreseptejä pukkaa, mutta muutenkin kuin keskiviikkoisin 🙂

Tänään mun teki iltapäiväkahvin kanssa mieli jotain hyvää. Kielen kannat ovat napsuneet raparperihimoissaan jo pitkään. Siitä syntyi idea raparperi-mansikkajuustokakusta. Eikä mistään perinteisestä, vaan sellaisesta, jonka ehti tekemään kahvin tippuessa.

Raparperi-mansikkajuustokakku yhdelle

2 pientä raparperinvartta
n. 0,5 dl luomukookossokeria
0,5 rkl voita
5 kaurakeksiä
1 prk Valio kreikkalainen jugurtti, sitruunanmakuinen
2 rkl tuorejuustoa
5 mansikkaa

1. Kuori ja pilko raparperit
2. Sulata voi kasarissa ja lisää raparperit sekä kookossokeri (+ tilkka vettä)
3. Anna porista, kunnes raparperit pehmenevät
4. Sekoita jugurtti ja tuorejuustokeskenään, pilko mansikat
5. Lado mukiin vuorotellen keksimurskaa, jugurttiseosta, mansikoita ja raparperia

Voitte toki käyttää tavan sokeriakin raparpereihin, mutta jos teillä on luomukookossokeria, niin koklatkaa! Voin kanssa se muodostaa ikään kuin kinuskimaisen kastikkeen raparperille. Sokerin määrällä voi helposti säätää raparperien makeuden, itse tykkään hieman happamasta.

Ah, nyt nauttimaan ilta-auringosta

KAUNISTA KESKIVIIKKOILTAA TOIVOTELLEN,