keskiviikko 30. kesäkuun 2021

Vartissa valmis raparperi-mansikkajuustokakku

MOIKKA!

Hei mä tiedän, että on kasviskeskiviikko, mutta tehdäänkö niin, että jatketaan kasviskeskiviikkoa syksyllä? Kesällä mennään fiiliksen mukaan. Myös blogin puolella. Toki kasvisreseptejä pukkaa, mutta muutenkin kuin keskiviikkoisin 🙂

Tänään mun teki iltapäiväkahvin kanssa mieli jotain hyvää. Kielen kannat ovat napsuneet raparperihimoissaan jo pitkään. Siitä syntyi idea raparperi-mansikkajuustokakusta. Eikä mistään perinteisestä, vaan sellaisesta, jonka ehti tekemään kahvin tippuessa.

Raparperi-mansikkajuustokakku yhdelle

2 pientä raparperinvartta
n. 0,5 dl luomukookossokeria
0,5 rkl voita
5 kaurakeksiä
1 prk Valio kreikkalainen jugurtti, sitruunanmakuinen
2 rkl tuorejuustoa
5 mansikkaa

1. Kuori ja pilko raparperit
2. Sulata voi kasarissa ja lisää raparperit sekä kookossokeri (+ tilkka vettä)
3. Anna porista, kunnes raparperit pehmenevät
4. Sekoita jugurtti ja tuorejuustokeskenään, pilko mansikat
5. Lado mukiin vuorotellen keksimurskaa, jugurttiseosta, mansikoita ja raparperia

Voitte toki käyttää tavan sokeriakin raparpereihin, mutta jos teillä on luomukookossokeria, niin koklatkaa! Voin kanssa se muodostaa ikään kuin kinuskimaisen kastikkeen raparperille. Sokerin määrällä voi helposti säätää raparperien makeuden, itse tykkään hieman happamasta.

Ah, nyt nauttimaan ilta-auringosta

KAUNISTA KESKIVIIKKOILTAA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Vartissa valmis raparperi-mansikkajuustokakku”

  1. Kirsimariia sanoo:

    Voi miten sun insta meni yksityiseksi😔 Mökki- ja sisustuskuvat ym. oli niin kivoja inspiraation lähteitä. Laitoin kyllä seurantapyynnön😁

    • Maria sanoo:

      Heippa Kirsimariia,

      juu tuo At Maria’s -tilin oli aika mennä yksityiseksi, mutta Marian Bistro -blogiin liitetty tili jatkaa avoimena

      Mukavia kesäpäiviä ❤️☀️

Kommentoi