lauantai 18. kesäkuun 2016

Kesän helpoin mansikkapavlova

Pavlova2Pavlova5Pavlova1 Pavlova3 Pavlova4 Pavlova8 Pavlova9

HEISSULIVEI

ja terkkuja mökiltä! Sielu lepää. Välillä sataa ja välillä paistaa, mutta yhtäkaikki; lämmintä on. Jokseenkin trooppinen ilma. Me tehtiin veljen perheen kanssa pikkuinen vaihtari lasten suhteen. Jätettiin esikoinen kaupunkiin serkuilleen ja otettiin pienempi kummityttö mukaamme mökille. Viime yöstä ei puuttunut dramatiikkaa. Niin kovin pelle pelottomina suuntasivat tytsyt saunamökkiin yöksi, mutta heräsin kolinaan kahden jälkeen yöllä. Pikkuiset pelle pelottomat ryntäsivät häntä koipien välissä päämökkiin. Eivät olleet kuulemma nukkuneet vielä silmäystäkään, kun hiiret olivat vallanneet saunamökin. Hih, eipä siellä hiiriä näkynyt, mutta sade ropisi huopakattoon ja kuulosti hiiren rapinalta. Ensi yönä taidamme nukkua saman katon alla koko kööri 🙂

Tänään ollaan vain oltu. Se tulee välillä niin tarpeeseen. Toisella silmällä olen seurannut Rouva Ministereitä ja toisinaan noussut ylös sohvalta tekemään jotain pikkujuttuja. Mikä siinä on, että siinä sohvalla ei osaa maata pitkää aikaa? Taitaa olla meidän äitien perusominaisuus. Kesäkuu on jo yli puolen välin ja mä en ole tehnyt tälle kesälle ainuttakaan pavlovaa. Pidemmän aikaa mukana seuranneet lukijat taitavatkin muistaa the kesän parin kolmen vuoden takaa, kun laskin tehneeni 17 pavlovaa. Jep, sitä pavlovaa tuli korvista niin meiltä kuin kaikilta vierailtakin. Pari vuotta tässä välissä on menty vähän vähemmän ”pavlovamattomana”.

Pavlova on kuitenkin kesän helpoin herkku. Pappilan hätävaran ohella. At Maria’s pavlova on myös yksi käytetyimmistä hakusanoista, joilla blogiini tullaan. Mun pavlovan marenkipohjaan kun ei tule kuin kahta ainetta. Kertoo juurikin siitä, että suosin yksinkertaista ruoanlaittoa ja leipomista.

PAVLOVA

Marenkipohja
3 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria

-vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset kovaksi
-lisää sokeri ja vatkaa, kunnes vaahto on jämäkkää ja kiiltävää
-levitä vaahdosta lusikalla leivinpaperille noin 1,5 cm korkea ympyrä
-paista 120 asteisessa uunissa 10 minuuttia ja laske lämpö sitten 100 asteeseen.
-jatka paistamista noin 1,5 tuntia, kunnes marenki on kovaa.

Täyte
1 prk Flora Vanillaa vaahdotettuna
mansikoita
bastogne-keksimurua

Tällä kertaa tein taas pitkästä aikaa kaksi marenkipohjaa. Isomman ja pikkuisemman. Muistin taas, miksen ole kerrospavlovaa pitkään aikaan tehnyt. Se on ”vähän” hankala leikata. Makuun ei osin vaikuttanut tuo kaksikerroksisuus. Mutta hei, arvatkaas miten nyt kävi? Se vajaa pari viikkoa sitten aloittamani sokerilakko koki pikkuisen kolauksen. Koko aikana en ole syönyt herkun herkkua. Siis karkkia, pullia tms. Ja täytyy kyllä sanoa, että tämä pavlova maistui hyvälle, mutta sokerisuus tökkäsi. Big time. Vaikken tuohon vaniljavaahtoon sokeria lainkaan laittanutkaan. Pavlovan täytteitä voi varioida mielensä mukaan. Mansikkapavlovan lisäksi on tullut kokeiltua valkosuklaamustikkapavlovaa ja jouluista pavlovaa. 

Nyt imurointipuuhiin ja sitten ribsien keittoon. Huomenna katsastetaan mökkiterassin sisustukseen. Lisäksi luvassa ihan mielettömän upea arvonta!

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

alle

PS. ja hei vinkkinä, silloin kun on vieraita tulossa niin tuon marenkipohjan voi tehdä jo paria päivää ennen valmiiksi 🙂


tiistai 14. kesäkuun 2016

Siinä täytyy olla rakkautta…

Datenight08 Datenight03 Datenight04 Datenight15 Datenight12Datenight10 Datenight13 Datenight11 Datenight05 Datenight09 Datenight06 Datenight01 Datenight02

…siinä täytyy olla unelmii, punajuurihummusta ja panzanella-salaattii.

MOIKKAMOI!

Ei sentäs mannapuuroa ja mansikkaa 🙂 Yksi päivä auton takapenkillä kuului tuskainen ”Ei äitiiii, mikä laulu tää on!” -huudahdus, kun hoilotin tuota vanhaa ja varsin helposti päähän soimaan jäävää luritusta. No juu, erilaista se musiikkikin on tänä päivänä. Erilaista se on tänä päivänä myös tämä elo muutenkin. On kaiken maailman blogimediaa sun muuta mediaa printtimedian lisäksi. Kuulumiset luetaan saman tien eikä vasta viikon päästä torstaina. Eilen tuli yllättäen tahaton blogitauko. Töiden jälkeen pikkuisen hikeä pintaan ja sitten Marian keittiössä raikasi musiikki, pannut kilisi, tehosekotin surrasi ja sotku oli sitä luokkaa, että passitin golfaamasta kotiin tulleen miehen sivuilleen vilkuilematta suoraan saunaan.

Sotkua tai ei, niin meidän date nightin iltapala onnistui täydellisesti. Pitkästä aikaa panzanella-salaattia ja ekaa kertaa punajuurihummusta. Laitoin miehelle golfkentälle viestin, että iltaruoaksi on panzanellaa ja punajuurihummusta, ok? Toiselta tuli peukutusta ja ok. Oli kyllä pakko vielä sitten kysyä, että mahdatko tietää, mitä meillä syödään. Johon toinen, että en todellakaan 😀 Pitkän aikaa kävin kamppailua sen suhteen, että täyttääkö lasit kuplivalla vai vihermehulla. Selkäranka ei sanonut naps ja juomaksi valikoitui omenalla laimennettu vihermehu. Se on kyllä jännä, että sitten kun saa sen liikuntavaihteen päälle, niin se ruokkii automaattisesti terveellisesti syömistä. Ei lainkaan hassumpi noidankehä. Mutta kyllä silti odotan jo perjantaita ja mökille pääsyä. Pitkästä aikaa kokonaisen työviikon jälkeen maistuu lasi tai kaksi kuohuvaa.

Panzanellan tein taas ihan oman pään ohjeen mukaan ja siihen tuli vähän lehtikaalia, salaattia, kirsikkatomaatteja, punasipulia, paistettuja leipäkuutioita & pinjansiemeniä, basilikaa ja fetaa. Kastikekin on se sama vanha ja joka salaatin kanssa käyttämäni eli öljyn, valkoviinietikan, suolan ja pippurin sekoitus. Salaatin voi tehdä jo maustumaan etukäteen, mutta lisää paistetut leipäkuutiot vasta juuri ennen tarjoilua. Mikäli ne rapeina haluaa tarjota. Punajuurihummusta en ole ikinä tehnyt, mutta sellaiseen Pinterestissä törmäsin ja hommahan lähti siitä, että eka ajatus oli ”Vau, miten kuvauksellinen ruoka!”. Eikä tämä ole tiedättekös eka kerta, kun mennään peppu edellä puuhun. Ruoan ulkonäkö merkitsee älyttömän paljon. Onneksi tässä oli makukin kohdillaan. Ainahan näin ei todellakaan ole ollut.

PUNAJUURIHUMMUS
3 pientä punajuurta
1 prk kikherneitä
1 rkl sitruunamehua
1 valkosipulin kynsi
2 rkl tahinia
suolaa & pippuria
1 dl oliiviöljyä

-paahda punajuuria uunissa, kunnes kypsiä
-lisää kuoritut punajuuret ja valutetut kikherneet tehosekoittimeen
-surauta sileäksi
-lisää muut aineet, tarkista maku ja tarpeen tullen säädä sitä suolalla ja pippurilla

******************************************

Dippasimme hummukseen ruisnachoja, mutta tulipas sitä testattua salaatinkin kanssa. Toimii! Palatakseni tuohon otsikkoon, kyllä kuulkaa siinä täytyy olla rakkautta. Suuresti. Jotta suhde kestää kaikki kimurantit elämänvaiheet. Mutta ei siihen rakkauteen ja liekin ylläpitämiseen ihmeitä tarvita. Toisen kunnioitus ja pienet teot arjessa riittävät 

TIISTAITERKKUSIN,

alle


perjantai 10. kesäkuun 2016

Fredagsmys!

Fredagsmys1Fredagsmys4 Fredagsmys2Fredagsmys8Fredagsmys7 Fredagsmys3 Fredagsmys5Fredagsmys9 Fredagsmys6 …pitkästä aikaa perjantaimyyssejä!

MOIKKAMOI,

haha, aamupostauksen otsikko englanniksi ja nyt ruotsiksi. Sorry teille, keitä nuo ulkomaalaiset otsikot häiritsee. Ja pahoitteluni, että blogitehdas suoltaa postauksia tämän tästä. Kyllä sitä seesteistä aikaakin taas tulee, kun tehtaan työntekijä on lakisääteisellä kesälomalla. Tahti on osaltaan kiihtynyt sen takia, että mies on ollut koko viikon työreissussa. Niin, eihän mulla ole muuta elämää miehen ja blogin lisäksi 😉 Iltaisin on tullut ihan mielettömästi uusia postausideoita ja tekstejä tulee luonnosteltua hieman jo varastoon. Raksun piti tulla vasta huomen illalla myöhään kotiin, mutta sai siirrettyä lennon tälle illalle ja on sitten aamulla kotona. Mikäli tuo lento CPH-HEL operoidaan. Olisi kyllä taas meidän säkää, jos se perutaan lentäjälakon takia. Nyt täytyy vaan ajatella niin, että kaikella on tarkoituksensa.

Menin töiden jälkeen sairaalaan ja sieltä kotiinpäin tultaessa soitin tytsyille, että laittautuvat valmiiksi. Käytiin vähän kaupoilla ja löydettiin jotain pientä kivaa mökille. Joten, jos ja kun mies on aamulla kotona, niin päästään sittenkin huomenna mökille. Ihan superkivaa! Kyselin tytöiltä ruokatoiveita ja halusivat äidin tekemää pitsaa. Ja eihän sitä nyt tohdi kieltäytyä, ajat ovat raskaita myös tytöille (ja allekirjoittaneen on tehnyt pitsaa mieli ihan koko päivä).

Näistä ex tempore -pikkupitsoista tuli ihan täydellisiä. Valitettavasti mulla ei ole tällä kertaa jakaa pitsapohjan ohjetta, sillä huiskin kulhoon hiivan ja veden lisäksi spelttijauhoja, vehnäjauhoja, suolaa ja lorauksen hunajaa. Loppuvaiheessa vaivaamista myös öljyä pikkuisen. Taikinaan tuli älyttömän hyvä sitko ja pohjasta tuli rapean kupliva. Lasten pizzoihin täytteeksi laitoimme kinkkua ja ananasta. Aikuisten pitsoihin tuli toiseen aurinkokuivattua tomaattia, fetaa ja basilikaa sekä toiseen vuohenjuustoa, ananasta, sinihomejuustoa ja cashewpähkinää. On miehellekin sitten hiukopalaa, kun yön pimeinä tunteina kotiutuu.

Ihanaa, kun ollaan pian koko perhe kasassa. Pikkuinen leiriläinenkin saapui tänään iltapäivästä kotiin. Hyvin oli leiri mennyt ja oikeastaan tuntuu, ettei erossa olla juuri oltukaan…sen verran tiiviisti sieltä videopuheluita soitteli 😉 Nyt blogikommenttien pariin – kiitos niistä ihanat ♥ 

SUPERSULOISTA VIIKONLOPPUA,

alle


sunnuntai 05. kesäkuun 2016

Kesäinen perunasalaatti + pari muuta perunavinkkiä

kesasalaatti 6kesasalaatti 7 kesasalaatti 3kesasalaatti 5 kesasalaatti 4 kesasalaatti 2 kesasalaatti 1kesasalaatti 8

HELLUREI!

Tuossa parisen tuntia sitten laitoinkin Instagramiin kuvan, jossa Marian kokeilevassa kotikeittiössä kehiteltiin kesäistä reseptiä uusien perunoiden ympärille. Lupailin, että jos resepti onnistuu, niin illalla nähdään blogissa. Tadaa, täällä sitä nyt sitten ollaan 🙂 Uudet perunat ovat mun heikkous. Ei ole uusien perunoiden, voin ja tillin voittanutta. Parina vuonna mulla meni uusien perunoiden syöminen ihan harakoille; se oli vuonna 2005 ja vuonna 2007. Molemmilla pikkuvauvoilla oli koliikki pahimmillaan juuri, kun varhaisperunat olivat parhaimmillaan ja huomasin uusien perunoiden pahentavan rutkasti vatsanväänteitä. Silloin päätin, että jos joskus vielä pystyn nauttimaan uusista perunoista ilman huutavaa lasta, niin sen teen. Ja näin olen kuulkaas tehnytkin! Nauttinut koko rahalla 😉

Yleensä keitän varhaisperunoita ison kattilallisen ja sitten niitä syödään jossain muodossa pari päivää. Niistä saa helposti ruokaisan salaatin tai lisukkeen grilliruoan kylkeen. Tänään tein raikkaan perunasalaatin, jossa maistuu kesä.

KESÄINEN PERUNASALAATTI

4 isoa porkkanaa suikaloituna
6-8 retiisiä siivutettuna
keitettyjä uusia perunoita
tilliä

kastike
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl karkeaa sinappia
1 tl suolaa
loraus hunajaa

-sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada porkkanoiden ja retiisien päälle
-anna tekeytä jääkaapissa vähintään puoli tuntia
-lisää puolitetut uudet perunat ja tilli
-nauti kesästä

Pari muuta vinkkiä uusien perunoiden suhteen; suussasulavan lämpimän lohiperunasalaatin saat, kun lisäät keitettyihin perunoihin paketillisen graavilohta pienisteltynä, puolikkaan tillituorejuustopaketin, kesäsipulia ja ripauksen suolaa. Tämä resepti on peräisin työkaveriltani Jenniltä ja niin tajuttoman hyvää, että vie kielen mennessään. Viime kesänä meillä tehtiin pari kertaa parmesanperunoita; valuta keitetyt uudet perunat ja lisää tarjoiluastiaan. Veistä päälle muutama nokare voita ja raasta reilusti parmesania. Pilko vielä puolikas puntti basilikaa parmesanperunoiden päälle ja nauti. Jep, uusista perunoista on moneksi. Onko teillä antaa vaihtarina uusien perunoiden suhteen reseptejä? 🙂

Meillä on täällä kaksi väsynyttä synttärijuhlijaa. Pienempi oli kaverinsa yökyläsynttäreillä ja esikoisella tuli kuusi kaveria yökyläsynttäreille. Ihan putkeen ei mennyt synttärit täällä meillä; tapahtui se ehkä jokaisen äidin ja isän kauhuskenaario. Synttärisankarilla alkoi vatsatauti kesken juhlien. Jep, onneksi oltiin ehditty juhlia jo hyvä tovi ja kello näytti puolta yötä. Siinä sitten varovasti kyselin juhlavierailta, että voisivatko soitella koteihinsa, onko äidit ja iskät hereillä. Kyyditsin synttärivieraat koteihinsa puolen yön maissa ja tulin kotiin hoivaamaan pikkuista potilasta. Aluksi mietin, että oliko syönyt liikaa makeita, mutta kuume nousi siihen malliin, että taisi olla ihan kunnon oksutauti. Tänään on makoillut koko päivän ja ruoka alkaa vihdosta viimein maittamaan. Kopkop, yhtään sairastapausta juhlavieraiden keskuudesta ei ole vielä tullut tietooni. Toivotaan, että muu perhekin säästyy tuolta.

Tajusin juurikin, että huomenna saa laittaa kellon soittamaan tuntia myöhemmin. Wubididuu! Helpottaa kyllä itseänikin ihan suunnattomasti lasten alkanut loma. Saa huolehtia vain itsensä ulos ovesta ja ajoissa töihin. Nautin! 🙂

SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,

alle


maanantai 23. toukokuun 2016

Kun maanantai mukavaksi muuttui

Maanantai 2Maanantai 8 Maanantai 3Maanantai 11 Maanantai 4Maanantai 9 Maanantai 5Maanantai 12 Maanantai 6Maanantai 14Maanantai 1Maanantai 15 Maanantai 7 Maanantai 16 Maanantai 10
HELLUREI

ja hellät tunteet! Tiedättekö, että maanantain masentavuus voi olla vain mielen luomaa illuusiota? Illuusiota, joka konkretisoituu, kun psyykkaa itsensä todellakin vihaamaan maanantaita. Mulle maanantait on ollut aina ok, mutta tiistait ovat olleet tahmaisia. Tämä maanantai tosin teki poikkeuksen; aamulla vähäksi aikaa töihin, siitä sairaalaan toteamaan, että ei hyvältä näytä, lääkärikierroksen odottelua reilun tunnin verran, takaisin töihin ja puuh, säätämistä. Osin omasta kiireestä johtuvaa. Kuitenkin sellaista tulipalojen sammuttelua ja lievää asioiden kasaantumista. Loppu hyvin kaikki hyvin ja joskus kolmen maissa päätin, että tästä maanantaista tulee hyvä. Psyykkasin itseäni ja hei, maanantaista tuli loppujen lopuksi aivan loistava.

Ei sillä etteikö miehen visiitti Stockan herkkuun olisi edesauttanut maanantaimukavuudessa. Karitsan sisäfileet olivat alennuksessa ja kylkeen tein kesäisen mansikkafetasalaatin. Pöydän ääreen saimme maailman parhaimman anopin ja appiukon. Sen kunniaksi avasimme jopa viinipullon. Eihän karitsaa voi syödä ilman punaviiniä, totesi veljeni päivällä töissä tuskaillessani ”ei viiniä viikolla” -sääntöämme 😉 Mikä siinä muuten on, että vähän parempi ruoka mielletään viikonloppuruoaksi? Tästä lähtien meillä juhlistetaan alkanutta viikkoa maanantai-iltaisin hyvällä ruoalla. Hyvä ruoka, parempi mieli. Jälkkäri noudatteli kesäistä linjaa. Perushelppoa ja hyvää. Vaniljajädeä, mansikoita ja keksirouhetta. Huomasin muuten, että olen pavlova-aikataulusta jäljessä. Ainuttakaan pavlovaa ei ole tälle kesälle tullut leivottua. Tulee kiire, jos meinaan ylittää sen  toissavuotisen 17 pavlovan määrän.

Maanantai muuttui mukavammaksi myös tuossa salaattia tehdessäni. Puhelin soi ja siinä luki, että äiti soittaa. Pienestä se ihmisen lapsi saa hymyn huulilleen. Toinen kysyi, että nähdäänhän huomenna. Tottakai nähdään 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

alle