torstai 14. marraskuun 2019

Joululta odotan eniten…

8

HEIPPATIRALLAA

ja hyvää torstaihuomenta ihanat! Ei ole kuulkaas montaa viikkoa jouluun. Tuossa just kalenteria pläräsin ja tein vähän toimintasuunnitelmaa (tästä myöhemmin lisää) mm. joulusiivouksien ja joulupukin asioiden hoitamisen suhteen. Vajaa kuusi viikkoa aikaa saada maailma valmiiksi. Näin karrikoiden. Kiire on leimannut mun joulunalusaikaa niin kauan kuin muistan. En oikein ehkä tiedä muunlaisesta joulunalusajasta. Vanhoja blogipostauksia selatessani huomasin aloittaneeni jok’ikisen joulublogipostauksen sanoilla ”Tänä vuonna joululoma tulee enemmän tarpeeseen kuin ikinä…” 😀 Yhtenä jouluna olin näemmä ehtinyt lukea 23.12. iltapäivällä kirjaa kuusen kynttilöiden loisteessa, mutta muuten kokolailla on näemmä oltu kiireisiä joulun alla.

Mä olen ehkä oppinut tuon kiirementaliteetin kotoota. Äiti tuli töistä 23.12. hyvällä säkällä jo heti neljän jälkeen ja sitten meillä alettiin laittaa joulua. Jouluaattona meillä olikin sitten usein himppusen väsynyt äiti joulupöydässä. Ja vaikka tuntui kurjalta äidin puolesta, niin silti äiti jaksoi tehdä joulusta joulun meille lapsille. Koko perheelle. Äidin aherruksen ansiosta mun joulun tuoksu kanelin ja kuusen lisäksi on Ajax.

Koti oli muuntunut yhdessä illassa ja yössä putsplankko joulun satumaaksi. Vielä tänäkin päivänä ihmettelen, että miten äiskä pystyi siihen. Siinä sivussahan oli itse tehty alusta asti laatikot ja hauduttanut palapaistin. Paistanut kinkun ja marinoinut luumut jälkkäriin. Paketoinut paketit kuusen alle, joka oli kauniisti koristeltu. Äidit on kyllä sellaisia superihmisiä ♥


Itselläni on joulun vieton kriteerit aika paljon väljemmät. Kukaan ei tule meille kaappeihin viettämään joulua ja varsinkin näinä jouluina, kun emme edes vietä joulua kotona, en sen kummempaa joulupuunausta edes tee. Siellä Lapissa mökki odottaa siistinä ja se riittää. Edelleen mulle tuo puhdistusaineen tuoksu tuo joulun mieleen ja sen verran pitää Pyhälläkin vessaa siivota, että ajax tuoksuu. Joskus muinoin painoin menemään hikihatussa aatonaattoiltaan ja totaalistoppi tuli jouluaamuna. Silloin tuo yhtäkkinen tekemättömyys tuntui euforiselta.

Joululta odotan eniten tänäkin vuonna kiireettömyyttä. Sitä, että kun 22.12. avaan illan suussa mökin oven ja tuoksutan tutun tuoksun, laskeutuisi sisälleni se rauha ja levollisuus, niin kuin tapana on. Odotan sitä, että saan käpertyä lasten kanssa mökin pienelle ruutusohvalle yhteen myttyyn shaalin alle katsomaan jouluohjelmia. Että saan lukea rauhassa kirjaa (kyllä, tänä jouluna ostin itselleni perinteisesti kaksi uusinta Danielle Steelen romskua joululahjaksi), tuntea kirjan sivujen karheuden. Tuoksuttaa kirjan tuoksun. Samalla, kun toinen käsi tapailee vihreä kuula -kippoa tai suklaarasian alimmaista osastoa.

Joululta odotan eniten sitä, että saan nukkua aamuisin niin pitkään, kun unta riittää. Heräillä verkkaisesti ja heittää yöppärin päälle toppavaatteet. Käydä Tobyn kanssa aamulenkillä kaikessa hiljaisuudessa. Hiljaisuudessa, jossa välillä kuuluu suksien suhina. Odotan niitä hiihtolenkkejä, joiden aikana saan nauttia yksinolosta. Lapin taiasta ja sinisestä hetkestä. Sitä purevaa pakkasta, kun sormenpäitä alkaa pistelemään. Kun tekee mieli lisätä suksien vauhtia pysyäkseen lämpimänä, mutta kun ei kaiken kauneuden ihastelulta sitä malttaisi tehdä.

Huomaan, että mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä enemmän mun sielu huutaa rauhaa. Se vaatii päästä aika ajoin tuonne, jossa valoisa aika on niin lyhyt, että silmän räpäyksessä huomaakin sinisen hetken langenneen. Jotenkin siellä pimeyden keskellä on se jokin tuttuus ja turvallisuus – joku toinen vaihtoehtoinen toiminta – mitä kaupungissa kiireessä usein kaipaan. Mahdollisuus totaaliseen pysähtymiseen. Jopa niin pitkälle menneeseen pysähtymiseen, että parin päivän päästä alkaa kaipaamaan jotain actionia. Silloin tietää pysähtyneensä tarpeeksi ♥

MUKAVAA TORSTAITA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei arvatkaa, mitä odotan huomiselta perjantailta eniten? No pitkästä aikaa fredagsmysejä, jotka päätyvät blogiinkin asti. Suomen jalkkispeliä ja Tapparan matsia. Sohvaperunailta tulossa! 🙂


lauantai 09. marraskuun 2019

Marraskuun hämyiset päivät ♥

8

MOIKKAMOI IHANAT

ja hei nähtiinkö siellä teilläkin eilen illalla kunnon winter wonderland -maisemia? Oli kyllä niin tajuttoman kaunista, että meinasi sielu pakahtua. Tänä aamuna avasin sälekaihtimet (10,5 tunnin unien jälkeen 🙏🏼) ja ihan ekana totesin miehelle, että onpas marraskuinen keli. Siellä täällä näkyi vielä vähän lunta, mutta muuten sade piiskasi armottomasti lumitöppöjä olemattomiin.

Tuohon hetkeen pysähdyin ja mietin, että hei – nyt pieni asenteen muutos ja päivä näyttäytyy paljon paremmalta. Omalla asenteella, kun pystyy vaikuttamaan ihan järkyttävän paljon näihin juttuihin. Jopa marraskuun pimeisiin päiviin suhtautumiseen. Itselläni tänään on ollut hymy herkässä, sillä saamme tuossa parin tunnin päästä ihanat ystävät kylään. Kotkasta asti. Kinkkupiirakka on paistettu, ceasarsalaatin kastike tehty, lämminsavulohisalaatti ajatuksen asteella ja jälkkäritarjotin koristeltu.

Kuohuviinikin on pitkästä aikaa kylmässä. Ulkona ei ole juuri tilanne aamusta muuttunut. Mitä nyt sade on tehnyt lumelle tehtävänsä. Olen ottanut hämyisestä päivästä kaiken irti. Viettänyt suurimman osan siitä keittiöstä. Pitkästä aikaa sitäkin.

Pieni huoli pikkuisesta karvaisesta kaverista on kalvanut muutaman päivän takaraivossa; vein aamulla pissanäytteen ja se oli onneksi puhdas. Vahinkopisuja on alkanut tulla sisälle ja vielä yleensä sen jälkeen, kun ollaan oltu ulkona. Ihan kuin ei osaisi pidätellä. Protestipissoiltakaan nuo ei vaikuta, kun ei toinen ole sellaista kovin protestoivaa tyyppiä. Paitsi, jos häntä komennetaan 😉 Katsotaan, josko ensi viikolla tilanne ei parane, niin käydään ultraamassa virtsarakko. Se on jännä, että tuo jollekin ”se on vaan koira” on meille rakas perheenjäsen. Sellainen, josta kannetaan huolta ja jonka terveydestä huolehditaan yhtä paljon kuin meidän ihmistenkin.

Mutta nyt kuulkaas vielä vessan siivous, suihku ja sitten – ihanaa iltaa viettämään. Huomisellekin on suunnitelmissa mukavia vierailuja; maailman parasta taataa menemme onnittelemaan anoppilaan, siinä sivussa näemme pitkästä aikaa miehen muutakin sukua ja sitten illalla vielä oman perheen kesken syömään. Mikäli en huomenna ennätä koneelle, niin toivotetaan nyt jo hieman etuajassa…

RAKKAUDENTÄYTEISTÄ ISÄNPÄIVÄÄ &
SITÄ ENNEN LEPPOISAA LAUANTAITA ♥


perjantai 08. marraskuun 2019

Laatuaikaa isin kanssa & arvonta

23

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa.

 

PERJANTAI-ILTAPÄIVÄN MOIKAT!

Näin isänpäivän lähestyessä olen pohtinut paljon isyyttä. Sitä, kuinka mulla kävi maailman parhain mäihä ja sain isäkseni juuri sen maailman parhaimman iskän. Vaikkei iskä enää olekaan elossa, niin silti nuo neljänkymmenen vuoden aikana tankatut ajat isän kanssa kantavat loppuelämän. Mä olin iskän tyttö. Isolla iillä.

Olen pohtinyt myös isien ja lasten suhdetta. Sitä, kuinka ihanaa on, että lapsella on kaksi tasa-arvoisesti rakastavaa ja huolehtivaa vanhempaa. Jälleen kerran olen tuntenut kiitollisuutta siitä, että meidän lapsia on siunattu yhtä ihanalla isillä kuin minuakin. Näin äitinä hykertelen päivittäin, kun näen tai kuulen tuon kolmikon keskinäisen rakkauden.

Meillä on mies tottunut olemaan tyttöjen kanssa kolmistaan jo ihan alusta asti. Itse tein tuoreena äitinä päätöksen, että suon myös miehelle laatuaikaa lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista. Olen aina tiennyt, että voin jättää kolmikon milloin vain kotiin ja lähteä vaikka sielunsiskojen kanssa kolmeksi yöksi reissuun. Tietäen, että täällä pärjätään erittäin hyvin.

Usein pois kotoota ollessani saan whatsuppiin kuulumisia. Aika monta kertaa ne ovat keittiöstä, mutta monasti myös telkkarin ääreltä. Kuten olen kertonutkin, niin meillä ruokavastuu on ollut minulla, mutta olen huomannut, että mieskin viihtyy lasten kanssa keittiössä erittäin hyvin. Tekevät kolmistaan ruokaa tai leipovat. Viimeksi leivontatalkoiden aikana itse makoilin sohvalla äänikirjaa kuunnellen.

Suu hymyssä, sillä äänikirjan äänienkin läpi kuulin kolmikon kikatuksen. Se merkitsee mulle todella paljon, että tytöillä ja miehellä on kunnioittava ja luottavainen suhde. Tytöt tietävät, että myös iskä on henkilö kenen kanssa pystyy juttelemaan ihan kaikesta.

Kaupallisen yhteistyön myötä Viaplayn ja Indieplacen kanssa tulin vinkkaamaan teille, mitä meidän iskä ja tytöt tykkäävät katsella Viaplayn kattavasta tarjonnasta ja mitkä ovat sellaisia tärppejä, joiden parissa viettää leppoisa isänpäivä. Olen kertonutkin teille aiemmin, että me miehen kanssa ollaan Viaplayn suurkuluttajia (kiitos Blacklistin ja Mr. Reddingtonin ♥), mutta Viaplayn tarjonnasta löytyy myös koko perheen sarjoja ja leffoja. Seuraavassa muutamia vinkkejämme.

Isänpäivän leppoisaan aamupäivään olemme varanneet Viaplaysta Forrest Gumpin. Santa Monican Bubba Gump ravintolassa käydessämme tytöt eivät olleet lainkaan kartalla siitä, miksi tuolla tarjottiin katkarapuja tai kuka on Jenny, jonka kalasaalista menussa oli myös tarjolla. Sunnuntaiaamun jälkeen ovat astetta viisaampia ja valistuneempia tämän kulttileffan myötä 🙂

Vampyyripäiväkirjat. Tuo lasten isä, aviomieheni on siitä jännä tyyppi, että pystyy katsomaan sarjaa vain yhden jakson silloin tällöin. Ei haittaa, vaikkei pääse ihan heti juoneen kiinni. Vampyyripäiväkirjoja on tyttöjen kanssa katsonut, sillä meidän tytsyt ovat yhtä koukuttuneet Vampyyripäiväkirjoihin kuin mitä me miehen kanssa olemme Blacklistiin. Ehkä käyn heittämässä isänpäivän juoksulenkin sillä aikaa, kun nuo muut kuluttavat sohvaa Vampyyripäiväkirjojen kahdeksannen kauden pilotin parissa.

Nyt voi muuten jo ihan hyvin alkaa katsomaan joululeffojakin. Me ainakin aloitetaan joululeffojen katsominen näin marraskuulla. Ne virittävät hyvin joulun tunnelmaan. Isänpäivän iltana ajattelimme katsoa klassikon eli The Grinch -elokuvan. Se on sellainen hyvän mielen leffa, josta koko perhe pitää. Meidän perheen iskän leffasuosikki kautta aikojen on hulvattoman hauska Joulupuu on kärvennetty. Viime kerralla tytöt eivät oikein päässeet kyseisen leffan myötä joulutunnelmaan, mutta ehkä nyt pari vuotta myöhemmin kyseinen leffa uppoaa heihinkin.

Isänpäivään sopii loistavasti myös koko perheelle suunnatut Madagascar -leffat. Nuo ovat kyllä niin mukaansa tempaavia ja niitä voi katsoa aina uudelleen ja uudelleen. Myös Toy Storyt ovat sellaisia, joita ainakin meillä koko perhe tykkää katsoa. Kadonnut: Joulupukki -sarja taas on jotenkin ihana. Suomalainen ja lumoava.

Meillä usein katsotaan Viaplayta kannettavalta, mutta kun halutaan koko perhe katsoa jotain yhdessä tai kun nuo kolme rakkaintani haluaa katsoa jotain yhdessä, niin linnottaudumme kellarin muhkealle sohvalle. Otamme kyytipojaksi popparia, kasvistikkuja ja hieman irttareita. Kaivaudumme vilttien sisään ja laitamme äänentoistolaitteiden asetukset kohdilleen. Ihan kuin olisi leffateatterissa. Muutamalla lisämukavuudella varustettuna! Koira (joka kuvissa on armottomasti pesua vailla) myös menossa mukana, tottakai.

ISÄNPÄIVÄLAHJAVINKKI!

Mikäli teilläkin on siellä iskä, joka tykkää uppoutua leffojen ja sarjojen maailmaan, suosittelen antamaan mieluisan aineettoman isänpäivälahjan. Nimittäin Viaplayn lahjakortin! Niitä voi ostaa K- ja Citymarketeista!

Isit on ihania ja jos meidän tytöiltä ja multa kysytään, niin ei ole tuon meidän iskän voittanutta. Ainakin mitä tulee niihin sellaisiin pyyntöihin, joihin äiti vastaisi jyrkästi ”Ei”. Meillä mies on esimerkiksi se, joka innostuu nanosekunnissa iltamyöhään vielä iltapesujen jälkeen lähtemään tyttöjen kanssa kauppaan, jos jommankumman lapsen (tai yleisimmin kyllä miehen, heh) herkkuhammasta kolottaa. Ei ole lainkaan tavatonta, että nuo kolme aloittavat joulutorttujen paistamisen iltayhdeksän jälkeen. Innostavat toinen toisiaan. Yllyttävät myös ja päätyvät usein hyvinkin ex tempore -tekoihin. Laatuaikaa, sanon minä.

A R V O N T A !

Nyt yhdellä teistä on mahdollisuus voittaa 2 kk ilmaista Leffat & Sarjat -paketin katseluaikaa Viaplayssa. Kertokaahan tämän postauksen kommenttiosiossa millaisia leffoja tai sarjoja teillä katsotaan isin kanssa? Arvonta-aikaa on viikko ja arvonnan säännöt löydätte täältä. 

En tiedä, mutta jotenkin näin sivusta seurattuna tytöt ovat onnistuneet kietomaan iskänsä aika vahvasti pikkusormen ympärille. Enkä pidä sitä lainkaan huonona juttuna – niin minäkin olin aikoinani kietonut oman isäni pikkusormen ympärille ♥

IHANAA ISÄNPÄIVÄVIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. vaikka tämän postauksen piti jäävätä mut ja minun leffa- ja sarjamieltymykset ulkopuolelle ja keskittyä iseihin ja isänpäivään, niin en voi olla mainitsematta, että odotan marraskuun 29. päivää kuin kuuta nousevaa; silloin nimittäin pääsen Niklas Ekstedtin kanssa Food & Fire -sarjan ekan jakson myötä kokkailemaan avotulella eri kulttuureihin 🙂


keskiviikko 06. marraskuun 2019

Nuorten hyvinvointi huolestuttaa

22

MOIKKAMOI KESKIVIIKKOON!

Tiedättekö, että mä olen aivan sanaton. Mykistynyt kaikkien ihanien kommenttien ja viestien ansiosta, joita olette lähettäneet eilisen postauksen tiimoilta. KIITOS ♥ Se sisäinen palo uudistua on sammutettu. Kirjoitan blogia teille ja jos 99,9% on sitä mieltä, että nykyinen kattaus toimii, niin mitä sitä suotta liikaa uudistumaan. Pieni uudistuminen on kuitenkin hyvästä. Postausten kulma pysyy samana kuin tähänkin asti, mutta ensi vuodelle on jo suunnitelmissa sellaisia jatkopostausten tyylisiä juttuja. Vähän niin kuin syksyinen ”Takaisin ruotuun” -postaussarja. Myös päivän asu -postauksia toivottiin, joten sellaisia on luvassa. Kuten myös toiveidenne mukaan my day / my week -postauksia.

Eilen illalla olin yläkoulun vanhempainillassa ja rehtorin alkuun esittelemän THL:n kouluterveyskyselyn tulokset jäivät osaltaan vaivaamaan mua ihan älyttömän paljon. Nuorten hyvinvointi kun pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen etu. Sellainen asia, johon meidän vanhempina ja aikuisina tulisi kiinnittää huomiota. Vanhempainillassa kävimme läpi Tampereen lukuja 8. ja 9. luokkalaisten osalta, mutta mitä tuossa tilastoja tänä aamuna tutkin, niin aika hyvin nuo korreloivat koko maan tuloksiin. Haluaisin nostaa esille muutamia huolenaiheitani. Ja nyt puhun nimenomaan kasi- ja ysiluokkalaisten hyvinvoinnista koko maan osalta.

Ystävät, nuo elämää rikastuttavat ihmiset. Kaikilla meillä pitäisi olla ystäviä. Tai edes se yksi läheinen ystävä. Yksinäisyys surettaa. Se saa oikeasti ajatuksen tasolla sydämen sykkyrään, kun miettii, kuinka monta yksinäistä tuolla jossain on. Pojista 11,3 % ja tytöistä 6,9 % kertoo, että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää. Miettikää. Tuossa iässä, kun ollaan murrosiän myllerryksissä tuntuu aivan järjettömältä ajatella, että ei ole yhtään läheistä ystävää, kenen kanssa jakaa huolet ja kasvukivut.

Onneksi kuitenkin 54,9 % ja tytöistä 39 % kertoo, että heillä on hyvä keskusteluyhteys vanhempiensa kanssa. Tosin itseäni jäi mietityttämään tuo, että poikien osuus on korkeampi. Mulla kun on tyttöjen äitinä sellainen kuva, että tytöt olisivat avoimempia juttelemaan huolistaan vanhempien kanssa kuin pojat. Eli toivoa sopii, että nuo ketkä kertovat että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää, pystyisivät kuitenkin kotona kertomaan huolistaan ja jakamaan asioita ♥

Tyytyväisyys elämään on pitkässä juoksussa elinehto jaksamiselle. 20,1 % tytöistä ja  41,9% pojista kertoi olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä. Aloin miettimään, että mitä tytöiltä puuttuu elämästä tuossa iässä. Jotain sellaista, mikä saa tyytyväisyyden tason laskemaan. Onko ne hormonit vai liialliset paineet elämästä. Rakkaushuolet vai koulun kuormittavuus. En sitä sano, että koko ajan pitäisi olla erittäin tyytyväinen elämäänsä, mutta hurjan pienenä pidän tuota tyttöjen prosenttilukua.

Aamupala on päivän tärkein ateria. Ja hei tuo, että 44,5 % tytöistä ja  38 % pojista ei syö aamupalaa joka arkiaamu on näin aikuisen silmiin ihan tosi huolestuttavaa. Mutkat suoriksi vetäen ajattelen, että sitten ei ole polttoainetta koulun ensimmäisille tunneille. Olo on varmastikin vetämätön ja väsynyt. Tuossa tilassa ei kyllä mene oppi päähän ja keskittyminenkin on niin ja näin. Eilen kävi ilmi myös se, että ainakin tuon meidän koulun oppilaat, jotka jättävät aamupalan kotona väliin saattavat käydä lähikaupasta hakemassa tuoremehua ja sipsiä aamupalaksi. Energiajuomat onneksi ovat koululla kiellettyjä.

Mutta sitten on niitäkin oppilaita, jotka skippaavat sekä aamupalan että koululounaan. Meidän koulussa ainakin ruoka on kuulemma ns. laitosruoaksi erittäin hyvää ja myös kasvisruokavaliota noudattavat ovat otettu huomioon. 37,3 % tytöistä ja 35,7 % pojista ei syö kouluruokaa päivittäin.  Se tuntuu tosi hurjalta. Varsinkin kun lukuja peilaa siihen, että meillä Suomessa on sentäs ilmainen kouluruoka.

Aivot kehittyvät unessa. Tuolta tilastoista selviää myös se, että keskimäärin nuoret nukkuvat aivan liian vähän. Meidän esikoisen luokalla oli tehty tilastomatikkaa varten kysely ja meinasin tipahtaa tuoliltani, kun kuulin, että tosi moni nuorista nukkuu alle kuusi tuntia yössä.

Nuorten huumeiden käyttö on jo itsessään sellainen asia, joka saa mut henkisesti voimaan pahoin. Jos muistelette omia yläasteaikojanne ja niitä ekoja kokeilujanne kamalan makuisen Liebfraumilchin tai vastaavan suhteen, niin olette varmasti joskus ajatelleet, että toivottavasti tuo lapsi ei seuraa isänsä/äitinsä jalanjäljissä. Omaan korvaani kuitenkin alkoholikokeilut (jotka ihan varmasti ovat osa jokaisen nuoruutta) tuntuvat niin paljon sallitummilta kuin huumekokeilut. En muista, että mun yläasteaikana kukaan olisi sanonut, että koulussa voi ostaa huumeita. Tai että joku meidän koulusta olisi käyttänyt huumeita. Toista se on kuulemma nykypäivänä. Kauppa käy. Koulun alueella, jopa naulakoilla perjantai-iltapäivisin. Snäpissä on kuulemma tosi helppo ostaa huumeita. Huh!

Kasi- ja ysiluokkalaisista pojista 10,6 % ja tytöistä 7,3 % on kokeillut huumeita ainakin kerran. Jokseenkin huolestuttavaa on se, että nuorista 12,4% hyväksyy ikäisillään kannabiksen käytön. Tiedän, että tästä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta mä en hyväksy huumeita. En tuota kannabista enkä mitään muutakaan. Se, että yläkouluikäiset joutuvat velkakierteeseen huumaavan aineen takia on ihan älyttömän surullista. Se, että tuo uusi isäntä saa heidän elämänsä ihan mullin mallin on aivan käsittämätöntä. Ja fakta, että tuolla pörrää aikuisia ihmisiä, jotka houkuttelevat nuo lapset (kyllä, lapset) pahimmassa tapauksessa huumehelvettiin on jotain sellaista, mikä ei käy mun järkeen.

En tiedä onko mulla taas se kukkahattu liian visusti päässä, mutta mitä mieltä te olette? Eikö ole hiukkasen huolestuttavia lukuja? Huolestuttavan suuri osa nuorista ei voi hyvin. Ulkopuoliset paineet nuorilla ovat sen verran suuria, että mä koen vanhempana vastuun siitä, että mun tehtävä on järjestää kotiolot niin, että täällä on turvallista olla. Että voidaan jutella ihan mistä asioista vaan ja että nuo nuoret tietävät, että tapahtui elämässä mitä vain, niin aina olen tukena ja turvana. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus huolehtivaan, rakastavaan ja kannustavaan vanhempaan ♥

KIRPSAKKAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei, mitäs nuo paljaat nilkat? Jätetään asia sikseen, mutta tänäkin aamuna mainitsin hienovaraisesti asiasta. Tarjouduin kaivamaan kellarista pitkävartiset talvisaappaat. Nyt ei kuulemma ole vielä talvi. Jep, näillä mennään 😀


tiistai 05. marraskuun 2019

Blogin tulevaisuus

60

HEIPPA IHANAT!

Viime päivinä olen miettinyt erityisen paljon blogia ja bloggaamista. Ajankäyttöä blogiin ja sitä, että olisiko aika uudistua. Räväyttää ja tehdä jotain uutta. Ylipäätään olen pohtinut sitä, että mikä on blogien kohtalo tulevaisuudessa ja miten peilaan sitä siihen faktaan, että blogi näyttelee kuitenkin suuren suurta osaa päätyöstäni eli vaikuttajana toimimisesta tällä hetkellä. Kuitenkin minä, kuten monet muutkin siellä ruudun toisella puolella, tarvitsemme elääksemme työn. Palkkapäivän ja säännöllisen tulon.

Blogityö on ollut siitä ihanaa, että mun täytyy rehellisesti myöntää, että se ei ole tuntunut työltä. No ok, ehkä niinä parina kertana, kun olen aamuneljältä taistellut kadonneiden kamppiskuvien kanssa ja opiskellut youtube-videoilta, miten palauttaa tietokoneen bittiavaruuteen lähettämät tuoksukynttiläkuvat. Samalla kun olen pakannut kapsäkkiä aamulentoa varten. Tässä blogityössä on muuten oppinut hurjan paljon.

Ei vain tekstin tuottamisen ja valokuvauksen suhteen, vaan myös tietoteknillisesti. Myös paineensietokyky on kasvanut ja mikä tärkeintä, musta tuntuu että olen kasvanut ihmisenä Saana-tunturista Mount Everestiin. Saanut laajempaa näkökulmaa elämääni teidän kauttanne ja oppinut kyseenalaistamaan selkärankaani fakkiintuneita mielipiteitäni.

Se oli kymmenen vuotta sitten näinä päivinä, kun ruokatunnilla töissä tein ihka ensimmäisen blogipostauksen. En olisi kyllä ikinä uskonut, että tuo harrastuksena alkanut intohimo kantaisi näin pitkälle. Suurin osa tuon intohimon ylläpitämisestä on teidän lukijoiden ansiota; vuorovaikutus on tämän homman kantava voima. Vaikka kommentointi on siirtynytkin aika paljon Instan puolelle (laskin tuossa, että keskimäärin vastaan 15-17 IG Direct viestiin päivässä ja se on paljon – kiitos ihanat), niin silti olen ollut blogini kanssa siinä onnekkaassa asemassa, että saan käydä keskusteluja myös täällä kommenttiboksin puolella.

Jotenkin tuntuu, että olen tietynlaisessa risteyskohdassa blogini kanssa. Rakastan valokuvausta, rakastan kirjoittamista ja rakastan vuorovaikutusta kanssanne. Ne ovat asioita, joita haluan kantaa mukanani. Mutta silti tuntuu, että halu uudistua on kova. Mikä olisi se suunta, mihin lähteä?

Blogi heijastaa hurjan paljon täysin omaa elämääni ja niitä mulle tärkeitä juttuja. En ikinä voisi kirjoittaa aiheesta, johon mulla ei ole kosketuspintaa. Tällä hetkellä prioriteettilistani kärjessä on hyvinvointi. Varsinkin henkinen hyvinvointi. Ahmin kirjoja mindfulnessista, sisäisestä motivaatiosta ja onnellisuudesta, joka on läsnä joka päivä. Terveellisestä ravinnosta. Elämän hallinta voisi olla se osa-alue, joka tällä hetkellä iskee eniten itseeni.

Mutta nyt tarvitsisin teidän apuanne. Suunnittelen jo kovasti blogivuotta 2020 ja haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne blogiin liittyen:

    1. Mitkä ovat niitä aihealueita, joista sinä haluaisit lukea? Tilastoista ja kommenttien määrästä olen tulkinnut, että simppelit arkiruoat ainakin vetoavat suureen yleisöön 😉 Myös ne postaukset, joissa annan itsestäni ja omalla kokemuksellani rohkaisen/lohdutan/autan muita ovat olleet sangen suosittuja.
    2. Mikä olisi sopiva postaustahti? Tiedän, että te lukijatkaan ette ehdi ihan joka päivä blogeja lukemaan. Olen yrittänyt tietoisesti rajoittaa postausten määrää ettei tule ähky. Mutta helposti tunnen itseni toimettomaksi, jos en postaa päivittäin. Mietin, että rahalle pitää antaa vastinetta. Kotitoimistopäivinä musta ei ole löhöämään kirja kädessä sohvalle, vaan haluan tehdä töitä. Eli tehdä blogia.
    3. Millaiset kaupalliset yhteistyöpostaukset ovat teille mieluisampia? Koska blogi ja some on päätyötäni, niin se sisältää myös kaupallisia yhteistöitä. Ne usein koetaan välttämättöminä pahoina, mutta mun täytyy sanoa, että mä nautin noiden tekemisestä suunnattomasti. Sillä mulla on vapaus valita, mitä kaupallisia yhteistöitä teen. Haluan tehdä sellaisia, joihin mulla on tarina. Joista myös te lukijat saatte jotain irti. Oma-aloitteisuus ja vapaaehtoisuus on avain onnistuneeseen kaupalliseen yhteistyöhön. Se, että yhteistyö on mielekästä tehdä näkyy lopputuloksessa ja antaa lukijalle ja asiakkaalle parhaimman mahdollisen vastineen.

Sana on vapaa kommenttikentässä, mutta voitte toki laittaa myös sähköpostia tai viestiä Facebookin tai Instan kautta. Nykäistä hihasta lähikaupan kassalla tai lähettää savumerkkejä. Kaikki viestit otetaan innolla vastaan 🙂

Hei, koska meillä on ollut tapana rupatella vähän säästä, niin en voi tätäkään postausta ilman sääspekulointia kirjoittaa. Totean vain, että jumankekka mikä ilma! Marraskuu – I ♥ you .

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,

PS. sen lisäksi, että olen viime päivinä pohtinut paljon blogiin liittyviä asioita, olen selannut Lappi-kuvia. Laittanut silmät kiinni ja matkannut sinne, missä on ihan hiljaista. Hämärän hyssyä ja pakkasta. Missä lumi narskuu kengän alla.


« Vanhemmat
Uudemmat »