MOIKKAMOI KESKIVIIKKOON!

Tiedättekö, että mä olen aivan sanaton. Mykistynyt kaikkien ihanien kommenttien ja viestien ansiosta, joita olette lähettäneet eilisen postauksen tiimoilta. KIITOS ♥ Se sisäinen palo uudistua on sammutettu. Kirjoitan blogia teille ja jos 99,9% on sitä mieltä, että nykyinen kattaus toimii, niin mitä sitä suotta liikaa uudistumaan. Pieni uudistuminen on kuitenkin hyvästä. Postausten kulma pysyy samana kuin tähänkin asti, mutta ensi vuodelle on jo suunnitelmissa sellaisia jatkopostausten tyylisiä juttuja. Vähän niin kuin syksyinen ”Takaisin ruotuun” -postaussarja. Myös päivän asu -postauksia toivottiin, joten sellaisia on luvassa. Kuten myös toiveidenne mukaan my day / my week -postauksia.

Eilen illalla olin yläkoulun vanhempainillassa ja rehtorin alkuun esittelemän THL:n kouluterveyskyselyn tulokset jäivät osaltaan vaivaamaan mua ihan älyttömän paljon. Nuorten hyvinvointi kun pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen etu. Sellainen asia, johon meidän vanhempina ja aikuisina tulisi kiinnittää huomiota. Vanhempainillassa kävimme läpi Tampereen lukuja 8. ja 9. luokkalaisten osalta, mutta mitä tuossa tilastoja tänä aamuna tutkin, niin aika hyvin nuo korreloivat koko maan tuloksiin. Haluaisin nostaa esille muutamia huolenaiheitani. Ja nyt puhun nimenomaan kasi- ja ysiluokkalaisten hyvinvoinnista koko maan osalta.

Ystävät, nuo elämää rikastuttavat ihmiset. Kaikilla meillä pitäisi olla ystäviä. Tai edes se yksi läheinen ystävä. Yksinäisyys surettaa. Se saa oikeasti ajatuksen tasolla sydämen sykkyrään, kun miettii, kuinka monta yksinäistä tuolla jossain on. Pojista 11,3 % ja tytöistä 6,9 % kertoo, että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää. Miettikää. Tuossa iässä, kun ollaan murrosiän myllerryksissä tuntuu aivan järjettömältä ajatella, että ei ole yhtään läheistä ystävää, kenen kanssa jakaa huolet ja kasvukivut.

Onneksi kuitenkin 54,9 % ja tytöistä 39 % kertoo, että heillä on hyvä keskusteluyhteys vanhempiensa kanssa. Tosin itseäni jäi mietityttämään tuo, että poikien osuus on korkeampi. Mulla kun on tyttöjen äitinä sellainen kuva, että tytöt olisivat avoimempia juttelemaan huolistaan vanhempien kanssa kuin pojat. Eli toivoa sopii, että nuo ketkä kertovat että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää, pystyisivät kuitenkin kotona kertomaan huolistaan ja jakamaan asioita ♥

Tyytyväisyys elämään on pitkässä juoksussa elinehto jaksamiselle. 20,1 % tytöistä ja  41,9% pojista kertoi olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä. Aloin miettimään, että mitä tytöiltä puuttuu elämästä tuossa iässä. Jotain sellaista, mikä saa tyytyväisyyden tason laskemaan. Onko ne hormonit vai liialliset paineet elämästä. Rakkaushuolet vai koulun kuormittavuus. En sitä sano, että koko ajan pitäisi olla erittäin tyytyväinen elämäänsä, mutta hurjan pienenä pidän tuota tyttöjen prosenttilukua.

Aamupala on päivän tärkein ateria. Ja hei tuo, että 44,5 % tytöistä ja  38 % pojista ei syö aamupalaa joka arkiaamu on näin aikuisen silmiin ihan tosi huolestuttavaa. Mutkat suoriksi vetäen ajattelen, että sitten ei ole polttoainetta koulun ensimmäisille tunneille. Olo on varmastikin vetämätön ja väsynyt. Tuossa tilassa ei kyllä mene oppi päähän ja keskittyminenkin on niin ja näin. Eilen kävi ilmi myös se, että ainakin tuon meidän koulun oppilaat, jotka jättävät aamupalan kotona väliin saattavat käydä lähikaupasta hakemassa tuoremehua ja sipsiä aamupalaksi. Energiajuomat onneksi ovat koululla kiellettyjä.

Mutta sitten on niitäkin oppilaita, jotka skippaavat sekä aamupalan että koululounaan. Meidän koulussa ainakin ruoka on kuulemma ns. laitosruoaksi erittäin hyvää ja myös kasvisruokavaliota noudattavat ovat otettu huomioon. 37,3 % tytöistä ja 35,7 % pojista ei syö kouluruokaa päivittäin.  Se tuntuu tosi hurjalta. Varsinkin kun lukuja peilaa siihen, että meillä Suomessa on sentäs ilmainen kouluruoka.

Aivot kehittyvät unessa. Tuolta tilastoista selviää myös se, että keskimäärin nuoret nukkuvat aivan liian vähän. Meidän esikoisen luokalla oli tehty tilastomatikkaa varten kysely ja meinasin tipahtaa tuoliltani, kun kuulin, että tosi moni nuorista nukkuu alle kuusi tuntia yössä.

Nuorten huumeiden käyttö on jo itsessään sellainen asia, joka saa mut henkisesti voimaan pahoin. Jos muistelette omia yläasteaikojanne ja niitä ekoja kokeilujanne kamalan makuisen Liebfraumilchin tai vastaavan suhteen, niin olette varmasti joskus ajatelleet, että toivottavasti tuo lapsi ei seuraa isänsä/äitinsä jalanjäljissä. Omaan korvaani kuitenkin alkoholikokeilut (jotka ihan varmasti ovat osa jokaisen nuoruutta) tuntuvat niin paljon sallitummilta kuin huumekokeilut. En muista, että mun yläasteaikana kukaan olisi sanonut, että koulussa voi ostaa huumeita. Tai että joku meidän koulusta olisi käyttänyt huumeita. Toista se on kuulemma nykypäivänä. Kauppa käy. Koulun alueella, jopa naulakoilla perjantai-iltapäivisin. Snäpissä on kuulemma tosi helppo ostaa huumeita. Huh!

Kasi- ja ysiluokkalaisista pojista 10,6 % ja tytöistä 7,3 % on kokeillut huumeita ainakin kerran. Jokseenkin huolestuttavaa on se, että nuorista 12,4% hyväksyy ikäisillään kannabiksen käytön. Tiedän, että tästä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta mä en hyväksy huumeita. En tuota kannabista enkä mitään muutakaan. Se, että yläkouluikäiset joutuvat velkakierteeseen huumaavan aineen takia on ihan älyttömän surullista. Se, että tuo uusi isäntä saa heidän elämänsä ihan mullin mallin on aivan käsittämätöntä. Ja fakta, että tuolla pörrää aikuisia ihmisiä, jotka houkuttelevat nuo lapset (kyllä, lapset) pahimmassa tapauksessa huumehelvettiin on jotain sellaista, mikä ei käy mun järkeen.

En tiedä onko mulla taas se kukkahattu liian visusti päässä, mutta mitä mieltä te olette? Eikö ole hiukkasen huolestuttavia lukuja? Huolestuttavan suuri osa nuorista ei voi hyvin. Ulkopuoliset paineet nuorilla ovat sen verran suuria, että mä koen vanhempana vastuun siitä, että mun tehtävä on järjestää kotiolot niin, että täällä on turvallista olla. Että voidaan jutella ihan mistä asioista vaan ja että nuo nuoret tietävät, että tapahtui elämässä mitä vain, niin aina olen tukena ja turvana. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus huolehtivaan, rakastavaan ja kannustavaan vanhempaan ♥

KIRPSAKKAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei, mitäs nuo paljaat nilkat? Jätetään asia sikseen, mutta tänäkin aamuna mainitsin hienovaraisesti asiasta. Tarjouduin kaivamaan kellarista pitkävartiset talvisaappaat. Nyt ei kuulemma ole vielä talvi. Jep, näillä mennään 😀