keskiviikko 19. kesäkuun 2019

Mitä meidän pihassa kasvaa?

HELLUREI JA ERITTÄIN NIHKEÄN HELTEISET TERKUT TAMPEREELTA! 🙂

Ukkonen on jyrissyt vähän väliä ja välillä tulee vettäkin kuin saavista kaatamalla. Minuutin verran kerrallaan. Suomen suvi  Saan liki päivittän IG:n puolella kysymyksiä, että voisinko esitellä meidän pihan kasvustoa tarkemmin. Te lukijat olette eläneet ihanasti mukana tässä meidän pihaprojektissa ja olen saanut teiltä hirmuisen paljon tietoa ja tukea. Minulta on kysytty usein myös sitä, että onko meillä ollut pihasuunnittelija käytössä. Ei ole, vaan se oli sellainen asia, jossa pihistettiin. Pihan suunnittelimme miehen kanssa ihan alusta asti itse ja ainakin tällä haavaa näyttäisi, että kaikki tehdyt valinnat ovat menneet putkeen. Vaikea uskoa, että tuo oli vielä vuosi sitten aivan mutavelliä koko piha!

Kasvimaan puolella ollaan vietetty aikaa paljonkin niin blogissa kuin IG:ssäkin, mutta perennapenkit sun muut ovat tyystin jääneet esittelemättä. Syy tälle on se, että koska monet kukat kasvatin sipuleista, niin en ole viitsinyt kuvailla niitä juuri ennen kuin ovat maan pinnalle puskeneet 🙂 Eiväthän ne vieläkään kuki juuri mikään, mutta ovat jo vihreinä. Tällaiselle puutarhajutuissa ”peukalo keskellä kämmentä” -tyypille jo tuo on suuren suuri saavutus.

Takapihan muurin edessä kasvaa kuunliljoja (kahta eri sorttia; victory & albopicta) sekä LA-hybridi Richmond -liljoja. Haaveissa oli laittaa myös ”toisen kotini” mukaan Saskatchewan liljoja, mutta en ole sellaisia täältä Suomesta löytänyt. Vai mahtaako tuo olla vain kanadalaisten nimi jollekin liljalaadulle, joka meiltäkin on saatavilla?

Puttigriinin lähellä on myös yksi ”kukkapenkki”, joka kyllä on sijainniltaan hiukka mietittänyt. On pikkuisessa rinteessä, joten jos sitä joutuu kastelemaan, niin vesi valuu alimpiin kukkasiin herkimmin. Kukkapenkissä kasvaa gladioluksia (Glamini Eva, Emily & Christopher sekä Parrot Vladivostok) ja leinikkejä pastellisävyissä. Gladiolukset ovat kasvaneet hienosti, leinikit vähän hitaammin. Jostain luin näin jälkikäteen, että gladiolukset olisi kannattanut istuttaa ja idättää sisällä ennen ulos istuttamista. Toivotaan, että ehtivät kuitenkin kukkimaan. Kukkamaan sivussa on viime syksynä jänöjen syömä syyshortensia limelight.

Terassin toiseen päätyyn teimme rajaavaksi elementiksi koko terassin leveydeltä kukkapenkin. Tähän penkkiin halusin vaaleanpunapurppuravivahteen ja sinne istutettiin loistosalviaa, verikurjenpolvea, idänkurjenpolvea, myskimalvaa, kaunopunahattua ja punatähkää. Lisäksi kukkapenkin sivuun halusimme pensasmaista runsautta ja istutimme siihen koivu- ja rinneangervoa. Myös tähän kukkapenkkiin pääsi yksi jänöille maistunut hortensia, joka näyttää elpyneen ihan kivasti.

Kukkamaan takana kasvaa kolme tuijaa ja niiden suojissa pari austinruusua. Etupihalta löytyy myös Moskovan Kaunotar jalosyreeni, sekä kolme pihasyreeniä ja muutama maksaruoho. Oven vieressä olevassa penkissä on pari (erittäin huonossa hapessa olevaa) pionia sekä yksi rungollinen syreeni ja muutama kivikkokasvi ja tuivio. Tuon rungollisen syreenin ajattelin siirtää, sillä se on pahasti juurikin vesikourun alla. Eli tulee olemaan ehkä liian kostea paikka pidemmän päälle.

Veikkaanpa, että pionitkin nauttisivat, jos pääsisivät aurinkoiselle paikalle varjopaikalta. Mutta jostain muistan lukeneeni, että pionit eivät juuri siirtelystä perusta. Tosin noiden kahden raakun kohdalla tilanne ei voi enää mennä huonommaksi ;D

Takapihan puolelta löytyy tänä vuonna istutettuina alppiruusu, luumupuu ja omenapuu. Lisäksi istutin kaksi syyshortensiaa roskasyvennyksen viereen tuomaan hieman herkkyyttä, muuten karuun ympäristöön. Marjoista meillä on neljä pensasmustikkaa (joista kaksi pupun syömiä), punainen ja musta viinimarjapensas. Viime kesänä isoon ruukkuun istuttamani hakuropaju nauttii olostaan, vaikka hieman emmin, että miten se kestää kovalumisen talven. Mutta hienosti talvehti tuossa ulkosalla.

Tällä hetkellä tuntuu, että piha on valmis, mutta never say never. Odotan kovasti, että nuo pikkuiset tuolta maasta ponnistaa ja rehevöittää pihaa. Voikukat kasvaa ihanan nopeasti, mutta nuo muut – odottavan aika on pitkä. Vielä mietin sellaisia leikkokukkajuttuja jonnekin. Mitkä olisivat sellaisia, joita saisi pitkin kesää poimia maljakkoon ja jotka kasvaisivat nyt ja heti kukkiviksi? Siinä säästäisi pitkän pennin, jos ei kesällä ostaisi lainkaan leikkokukkia. Siinä missä aiemmin tuli istutettua ruukkuihinkin vain valkoisia kukkia on muuttunut väriloiston haaveiluun. Kun sisällä on aika monotoniset värit, niin ulkona saa olla väri-iloittelua 

ILOISIN KESKIVIIKKOILTATERKUIN,


torstai 06. kesäkuun 2019

Kesä & ystävät

HELLUREI IHANAT!

Niin vain piti tulla eilen illalla heti jakamaan ihanan illan tunnelmia, mutta päädyimme istumaan miehen kanssa tuossa terassilla ystävien lähdettyä. Toinen kannettavan kanssa (when man’s gotta work, man’s gotta work 😉 ja mä silmät sirrillään omenapuun takaa laskevaa aurinkoa ihastellen.  Ajatellen, että ääsh – ehtiihän sitä koneelle huomennakin. Ensimmäinen oikein lämmin kesäilta omalla terassilla istuttuna tuntui ihanalle!

Tykkään kyllä kestitä vieraita ympäri vuoden, mutta kesävieraiden kestimisessä on sellainen tietynlainen letkeys. Ei se ole koskaan niin justiinsa, mutta kesällä vielä vähemmän. Suurin osa tarjottavista oli purkista suoraan tarjoiluastioihin kaadettuja. Osa ei ehtinyt edes tarjoiluastioihin.

Pöydän äärelle istui rakkaat ystävät, joiden kanssa suuntaamme kuun lopussa Toscanaan. Tarkoituksena oli suunnitella vähän reissua, kunnes illan päätteeksi huomasimme jutelleemme ihan muita. Niitä näitä, elämästä. Kesäisen kepeitä, mutta myös niistä elämän varjopuolista. Päätimme ottaa reissun päällä päivän kerrallaan ja tehdä suunnitelmat fiiliksen mukaan. Niin kuin lomalla kuuluukin. Ei stressiä, onneksi ollaan kaikki samoilla linjoilla.

Jälleen kerran eilen totesin, että minä ja gluteeniton leivonta ei tulla ihan juttuun. Focacciaan ei tullut sitä kuohkeutta, jota kaipasin. Siitä tuli jotenkin kosteaa ja ehkä vähän sitkeää. Mutta edes tämä ei lannistanut kesäillan fiilistä. Oliivien, maa-artisokan sydämien, juustojen, marjojen, kasvisten ja hummusdipin lisäksi tarjolle tein hunajameloni-mozzarella-parmankinkkusalaattia. Meloni kuin meloni toimii kesäillassa loistavasti. Lapsille ja miehille oli jälkkäriksi gelatoa. Me naisväki nautimme muutamista kesäisistä kuplista lasissa. Ajoi jälkiruoan aseman loistavasti.

Talvella tuntuu, että arki imaisee mukaansa eikä ehdi niin nähdä ystäviä. Sitä kaivautuu niinä vapaahetkinä vällyjen alle epäsosiaalistumaan. Tänä kesänä mulla on missiona treffata ystäviä koko vuoden edestä. Muutamat treffit onkin jo laitettu kalenteriin. Toiset niistä sellaiset, että tulee nähtyä monta ystävää kerralla. Mitenkähän se saunalautta heinäkuisessa illassa Näsijärvellä kelluu?  Kesä ja ystävät ♥

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,

 

 


tiistai 04. kesäkuun 2019

Muista elää elämäsi parasta aikaa ♥

ILTAA IHANAT!

Tuossa hetkessä, kun hipsuttelin paljain jaloin takapihalla ja ihastelin lempeää iltaa, mietin kuinka elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa. Jälleen. Suunnaton onni on tuo tunne, kun pystyy toteamaan elävänsä elämänsä parasta aikaa. Elämäni parasta aikaa olen elänyt myös silloin, kun olin umpivastarakastunut tuohon mieheeni. Tänä aamuna, kun heräsin tuon miehen viereltä. Silloin kun sain vastasyntyneen käärön rinnan päälle. Kun tultiin ekaa kertaa kotiin Tobyn kanssa ja toinen nukahti suorilta jaloin kesken leikin.

Kun pikkutyttönä pääsin kesällä heppaleirille ja se ratsastamani musta poni päätti karata kiitolaukkaa maastosta omaan pilttuuseen. Tunsin vauhdin hurman ja jännityksen vatsanpohjassa. Olen elänyt elämäni parasta aikaa sinä iltana, kun kannoimme muuttokuorman nykyiseen kotiimme. Kun istuin sohvalla ja tuoksutin veljen vaimon tuoman vaaleanpunaisen pionin tuoksun sohvapöydältä. Kun tunsin tulleeni kotiin.

Elin elämäni parasta aikaa niinä lapsuuden kesinä, kun veneilimme paljon. Ankkuroimme illan suussa aution saaren eteen ja pesimme hampaat järvivedellä. Kun yöunet maistuivat makoisalle veneen kajuutassa. Silloin kun purkkihernekeitto veneessä valmistettuna maistui taivaalliselle. Kämmenniemen sillan kupeessa syötynä. Muistan vieläkin pelastusliivien tutun tuoksun.

Miksei voisi aina elää elämänsä parasta aikaa? Sen takia, että pystyäkseen tuntemaan elävänsä elämänsä parasta aikaa pitää pystyä tuntemaan myös elämän rajallisuuden. Kivun ja huolen. Talven kylmyyden ja tuskaisen hikiset kesäyöt. Hyväksyä osana elämää myös toisen ääripään tunteet. Vasta silloin osaa nauttia elämästä niin, että pystyy sanomaan elävänsä elämänsä parasta aikaa. Elämän ei kuulu aina olla kivaa, mutta hitto vie, se osaa sitä aika usein olla.

Silloin kun kaikki on hyvin. Kun antaa sille mahdollisuuden. Kun kesäkuisessa illassa tarkenee paljain varpain ja hellemekolla. Hiukset sinne sun tänne sojottaen. Pulun kujertaessa jossain taustalla. Kun nenään kantautuu jostain hiiligrillillä grillatun ruoan herkullinen tuoksu. Kun löytää jalan juurestaan neliapilan ja sen päältä seitsemällä pisteellä varustetun leppäkertun. Silloin kun elämä on näin hyvin sitä on helppo olla lempeä ympäröivää maailmaa kohtaan. Myös niille voikukille. Joita juuri viime viikolla koitti nujertaa. Turhaan. Antaa niidenkin kasvaa. Kukaties, nekin elää juuri nyt elämänsä parasta aikaa  – muistattehan tekin elää 

AURINKOISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,

 


keskiviikko 15. toukokuun 2019

Piharemontti on viimein valmis (ennen/jälkeen kuvia)

MOIKKA IHANAT!

Sitä helposti silmä tottuu tiettyyn näkyyn. Näin jälkikäteen ajattelin jo hetken, että eihän tuo piha viime vuonna tähän aikaan nyt niin kamala ollut. Heh, aika on tainnut kullata muistot. Onneksi löysin viime toukokuun 8. päivä pihasta nappaisemani kuvat. Olihan tuo piha nyt maalämmön porauksen, salaojien ja talorempan jälkeen kokolailla myllätty. Täynnä roinaa ja rompetta. Nyt kun piharemontti on vihdosta viimein valmis, niin tuntuu ihan uskomattomalta. Siitä tuli juurikin niin ihana kuin mitä olimme toivoneet.

Kokosin alle ensin ennen kuvan (kuvia) tietystä kulmasta otettuna ja sitten tilanteen nyt. Kuvat otin eilen illalla, kun olin juuri pessyt etupihan kiveyksen. Ilta-aurinko paistoi lämpimästi ja siinä pihalla kävellessäni mietin, että yksi remonttien ehdottomia plussapuolia niin sisätiloissa kuin ulkonakin, on nähdä omat suunnitelmansa toteutuksen jälkeen.

Autokatoksen ja orapihlaja-aidan väliin jäi melko leveä kaistale. Sitä emme turhaan alkaneet laittamaan pihalaatalla (tässä kohtaa iski piheys :D), vaan se täytettiin tuolla samalla vähän isommalla murskeella kuin mitä talon sokkelin vierustatkin ovat. Orapihlaja-aidan viereen levittelimme kuorikkeen. Vaikka tuota kuoriketta vähän inhoankin, niin peittäähän se kivasti rikkaruohot (ainakin toistaiseksi) ja tuo sellaista freesimpää ilmettä!

Autokatos pitää sutia menemään pintamaalilla (kahteen kertaan) joku päivä ja lipputanko maalata. Myös takapihan muurin eteen on tarkoitus laittaa kuunlinjaa ja vielä perustaa terassin takaseinustalle perennapenkki. Sit se on siinä! Tai ainakin näin kuvittelisin. Tietäen kuitenkin jossain sisimmässäni, että piha ei ole ikinä valmis 🙂

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,


torstai 02. toukokuun 2019

Kasvimaan kuulumisia (ennen takatalvea ?)

HELLUREI!

Tänään kävin nopsaa ruokiksella vaihdattamassa autooni kesärenkaat ja jouduin niin sankan lumipyryn keskelle ihan meidän kotihuudseilla, että mietin hetken aikaa tuota renkaanvaihtoa. Onneksi lumi suli samantien pois. Jännityksellä odotan, miten nuo hallaharsoni kestivät mahdolliset tulevat lumisateet. Hieman huolestuneena olen katsonut lähipäivien säätä ja noita pakkaslukemia joita yöaikaan on luvattu. -4 astetta on aika paljon. Wikipedian mukaan kyse olisi jo ankarasta hallasta. Mitenkähän mun kasvimaan käykään! Riskin otin, joten riskin kannan. Mutta silti peukut pysyy pystyssä 🙂

Retiisit, herneet, tilli ja persilja ovat itäneet hienosti. Ja se basilikakin on vielä hengissä. Tai oli ainakin toistaiseksi 😉 Tomaatti alkoi oireilemaan jo sisällä ollessaan valkaistuneilla lehdillä ja näköjään jatkaa sitä ulkoilmassa. Satoa silti tuottaa oikein hyvin. Alimmassa kuvassa näkyy hyvin tuo lehtien valkaistuminen. Eivät siis välttämättä ole lainkaan liian kuivat. Ei sellaiset rapsakat.

Punainen mansikankukka yllätti, itse kun olen aiemmin nähnyt vain valkoisia mansikankukkia. Veljen pihalta sain muutaman raparperin alun ja ne pukkaavat hirmuista vauhtia uutta kasvustoa. Ne eivät taida välittää siitä, että ovat liki savimaalla. Muiden istutusten edestä olen ottanut savea pois ja korvannut sitä mullalla (tai mullan ja hiekan yhdistelmällä).

Vappuaattona tilanne kasvimaalla oli kuvien mukainen. Toiveikas. En tiedä uskallanko mennä kohottamaan yhden hallaharson kulmaa ja katsomaan miltä siellä nyt näyttää 😉 Toisaalta – nämä ovat niitä asioita, jotka otetaan muitta mukisematta vastaan. Asioita, joille me ei voida yhtään mitään. Villasukat jalkaan ja takkaan tuli. Kyllä se siitä 

TORSTAITERKUIN,