keskiviikko 21. lokakuun 2020

Teinin huoneessa

HEISSUN!

Voihan ihana lumen tuoma valkeus…joka tosin tässä työpäivän aikana katosi ja nyt ropisee ikkunaan. Meillä kotona oli aamulla vai aavistus lunta maassa, mutta täällä töissä oli ihan winter wonderland :)

Sain toiveen vilauttaa esikoisen huonetta rymsteerauksen jälkeen, joten nyt muutamia kuvia sieltä. Kun mä olin 15-vuotias, niin maalasin huoneeni seinät kaappeja myöten vaaleanpunaiseksi. Juurikin tuon samaisen huoneen, jossa nykyään esikoisen huone sijaitsee. Esikoisen huone on vähän värittömämpi kuin omani aikoinaan ja hällekin ehdotin tapettia tapettikuumeessani. Mutta ei kuulemma, harmaata maalia voidaan laittaa, jos jotain. Pääasia, että huone on omannäköinen :)

Meillä ei aiemmin esikoisen huoneessa ollut televisiota, mutta nyt sellaisen halusi, joten jätimme meidän vanhan telkkarin hänelle. Siinä missä eilen kerroin, että me miehen kanssa tykätään loikoilla sängyssä ja katsoa telkkaria, niin ei ole kuulkaa omena kauas puusta pudonnut. Otettiin kokeeksi tuo Disney-kanava ja molemmat lapset ovat innostuneet katselemaan sieltä ohjelmia!

Havahduin yksi päivä siihen, miten toisaalta on tosi haikeaa, ettei lastenhuoneet näytä enää lastenhuoneilta. Vaan mukailee sisustukseltaan sellaista aikuista makua. Toisaalta harmi, mutta taas toisaalta sain tarpeekseni niistä vuosista, kun huoneessa ei pystynyt kävelemään ilman astumista jonkun viheliäästi jalkapohjaan pureutuvan lelun päältä.

Onko teidän teinien huoneissa muuten parisänkyjä? Kun kuulemma kaikilla muilla kavereilla on ja nyt pitäisi sellainen saada :D Eiköhän tuo 120 cm sänky riitä nyt yhdellä siihen asti, että muuttaa pois kotoota. Tosin mä muistan ottaneeni kotoa pois muuttaessani oman 120 cm sängyn mukaani eikä mulla ollut todellakaan parisänkyä vielä opiskeluaikoinakaan.

Nyt muutamat työjutut pois alta ja sitten kohti kotia, paistettua lohta ja risottoa. Tänään onkin taas koulua illalla ja täytyy sanoa, että mitä edemmäs opiskelut menevät, niin sitä varmempi olen siitä, että olen oikealla tiellä

TUNNELMALLISTA KESKIVIIKKOILTAA,


maanantai 12. lokakuun 2020

My happy place is with you

HEI IHANAT!

Mä olen vakaasti sitä mieltä, että parisuhde on parhaimmillaan arjessa. Ihan niissä pienissä jutuissa. Maitokauppareissuissa ja yhdessä katsotuissa kympin uutisissa. Arkiaamujen kahvikupposen äärellä ja työpäivän jälkeen vaihdetuissa kuulumisissa. Täällä vanhassa blogipostauksessa käsittelin aihetta ”Kun parisuhde arkipäiväistyy” ja edelleen seison joka sanan takana.

Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö parisuhdetta saisi helliä ja vaalia. Todellakin saa ja pitääkin, varsinkin kaiken kiireen keskellä. Lasten kasvaessa parisuhdeaika on selvästi lisääntynyt ja tänä kesänä huomasimme viettävämme jopa pari viikonloppua kesämökillä kaksistaan. Se, että jutun juurta riittää saunanlauteilla istuessaan myös 20 vuoden yhdessäolon jälkeen on hurjan arvokas juttu. Se, että ne sukat pyörii edelleen jaloissa kertoo, että jotain ollaan tehty oikein parisuhteenkin eteen näiden vuosien jälkeen.

Vaikka arki ja parisuhde on mun mielestä paras kombo, niin on vuosiin mahtunut myös parisuhdematkoja, jossa ollaan todettu myös loman ja parisuhteen oleva toimiva kombo. Ollaan oltu parisuhdematkoilla Roomassa, Pariisissa ja Köpiksessä. Nautittu sielumme silmin siitä, että ollaan saatu nukkua kokonaisia öitä (nämä kaikki ajoittuvat niihin vuosiin, kun meillä valvottiin yöt) ja syödä pitkän kaavan mukaan. Juoda kahvimme kuumina ja vaellella päämäärättömästi kaupungin katuja.

Ja hei nyt me taas lähdetään parisuhdematkalle. Viime parisuhdematkasta onkin aikaa jo reilu 10 vuotta (ellei niitä työmatkoja oteta huomioon, kun olen ollut miehen mukana). Tällä kertaa parisuhdematkan tavoitteena ei ole nukkua univelkoja pois ollakseen parempi ja energisempi puoliso tai äiti/isi. Vaan ulkoilla, ulkoilla ja ulkoilla. Ladata akkuja ja panostaa hyvinvointiin.  No vähän pitää remppapalaveria siinä sivussa ja ottaa mittoja Lapin mökistä, jotta saan mallata huonekaluja pohjapiirrustukseen. Tehdä parin päivän aikana niitä asioita, jotka on meille molemmille merkityksellisiä. Eli vetää Pyhän rinnettä ylös ylämäkivetojen muodossa sauvojen kanssa, istua tunturin laella katselemassa Suomen kaunista luontoa, haltioitua kaikesta, missä silmä lepää ja köllötellä illalla sohvalla kippurassa hömppäsarjoja katsellen.

Kenties ajaa torstaina kotiin sellaista reittiä, että matkan varrelle osuu hiihtolatu (ai että, tästä unelmoin :D). Jos ei osu, niin ei sekään haittaa. Vailla kiveen nakutettua ohjelmaa mennään seuraavat päivät. Jopa niin löysäillen kuulkaas, että tietokonekin taitaa jäädä kotiin. Mikä tarkoittaa sitä, että blogikaan ei päivity. Hui!?! Ehkä me pärjätään, eikö?

IHANAA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 20. syyskuun 2020

Toivepostaus: Miten äitiys on muuttanut minua?

HEI HELLUREI

ja suloista sunnuntai-iltapäivää ♥ Täällä nautitaan päiväruoan jälkeisestä koomasta sohvalla. Mikä siinä onkaan, että perunamuusia ei osaa syödä sopivaa määrää, vaan aina tulee syötyä liikaa. Lisäksi tyttöjen tekemät broileripyörykät currykastikkeella olivat niin hyviä, että myönnän syöneeni yli nälkätilanteen. Nyt vähän lepoa ja illalla parin tunnin kropan liikuttelua. 

Sain jo viime talvena postaustoiveen, jonka kieltämättä ehdin unohtaa tässä välissä. Viime viikon lopulla sen muistin ja jotenkin tuli olo, että nyt on hyvä hetki se toteuttaa. Miten äitiys on muuttanut minua? Ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli, että ei mitenkään. Kunnes tajusin, että onhan se muuttanut minua aivan älyttömän paljon. Mutta pelkästään positiiviseen suuntaan.

Ne olettamukset, jotka mulla oli äitiydestä ennen äidiksi tuloa romuttui molempien syntymän ja koliikin myötä. Silloin rutiinit ja tarkat nukkuma-ajat oli ne, jotka helpottivat. Sekä lasta että vanhempia. Mutta sen jälkeen, kun vauvat alkoivat nukkumaan paremmin, luovuttiin tarkoista ajoista. Elämästä tuli jotenkin vapaampaa. Hetken taistelin tuota vastaan, sillä olinhan ajatellut etukäteen, että äitinä pidän kiinni rytmistä, niin ruoka- kuin unirytmistäkin.

Ennen äitiyttä olin jotenkin näin jälkikäteen ajateltuna liian perfektionisti. Suorittajakin osaltaan. Äitiys on saanut mun nutturan löystymään. Toki lasten ollessa leikki-iässä olin sillä tavalla perfektionisti, että siivosin lelut olkkarin lattialta tämän tästä ja pidin kodin siistinä. Mutta se oli osa sitä, että yksinkertaisesti viihdyin jo silloin siistissä kodissa. Lapsilla oli kyllä myös aina puhdasta päällä ja hiukset kammattuina, mutta sitäkään en kokenut suorittamiseksi, vaan ajattelin asian niin, että lasten on kivempi olla puhtaina.

Yhtäkkiä palaset on löytäneet kohdilleen ja arvot on muuttuneet siitä, mitä ne olivat aiemmin. Ja tämä on ihan sallittua ja luonnollista.  Ennen äitiyttä ajattelin, että musta tulee sellainen tiukkismutsi, joka pitää lapset herran huomassa :D

Olen mä tiettyjen asioiden (kuten käytöstavat) suhteen edelleen tiukka, mutta muuten koen että äitiys on tuonut mulle sellaista rentoutta, josta en edes tiennyt ennen äidiksi tuloa. Mun mielestä hyvä esimerkki on se, että parikymppisenä eräs työkaverini sanoi mulle, että lyö päänsä vetoa, että musta tulee verotarkastaja. Kaiken piti olla niin viimeisen päälle prikulleen just eikä melki. Silloin ehkä otin hieman itseenikin tuosta työkaverin väitteestä, sillä pidin itseäni leppoisana. Äitiys on opettanut mulle sen, mitä on olla leppoisa ja rento. Miten elämä on siinä leikkimaton ympärillä eikä ole kiire nousta mihinkään.

Äitiys on opettanut mua elämään vielä enemmän hetkessä. Toki tälläkin hetkellä suunnittelen ja asetan tavoitteita, mutta ne eivät ole mulle vain päämäärä vaan enemmänkin nautin tästä matkasta. Ihan jokaisesta päivästä lasten kanssa. Jokaisesta nakellusta niskasta, tiuskaisusta ja hanakammin kiinni laitetusta ovesta. Äitiys on opettanut epäitsekkyyttä ja sen, miltä tuntuu kantaa huolta. Tuonut hurjan määrän vastuuta. Äitiys on herättänyt sen sisälläni olevan leijonaemon henkiin.

Kaiken kaikkiaan äitiys on tehnyt mulle hyvää. Vaikkei ihmisyyttäni määrittele äitiys, niin on se silti paras osa elämääni. Kaiken sen kannalta, mitä se on tuonut. Kuka sen minulle on suonut. Miten olen itse kasvanut ihmisenä äitiyden myötä

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,