lauantai 13. heinäkuun 2019

5 x mielen päällä just nyt

4

HELLOU IHANAT

ja terkkuja saaresta! 🙂 Takana reippaanlaiset yöunet ja silti meinaa vähän väsyttää. Eilen suru vei voimia; surin rakkaiden ystävien puolesta. Syvältä sydämestä sattui toisten kohtaaman surun edessä. Tänään on jo taas helpompi hengittää. Aurinko pääsee välillä porottamaan pilvien välistä todella kuumasti. Sitten taas pilvisellä kelillä pohjoistuuli tuo niin hyytävää ilmaa, että ellei olisi ollut työn touhussa ulkona, olisi voinut tulla kylmä.

Reilu kolme tuntia siihen meni, kun kaadettiin miehen ja appiukon kanssa kahdeksan puuta, oksittiin ne ja surautettiin rungot metrin pätkiksi. Puusavottaa siis on tiedossa tänä kesänä. Polttopuita seuraaville kesille. Tuossa oksia saunan taakse rahdatessani tuli mietittyä sitä sun tätä. Syvällistä ja ei syvällistä. 

♥ Kuinka tärkeää onkaan, että on hyvässä kunnossa. Olen niin monta kertaa funtsinut ääneenkin sitä, että lupaus ”Laitan itseni sitten kuntoon, kun…a) lapset ovat isompia b) olen eläkkeellä c) jne…” on täyttä huttua. Mikset laittaisi itseäsi kuntoon jo nyt? Ei ensi vuoden alusta tai kesälomien jälkeen. Vaan aloittaisi nyt. Tuota appiukkoa, hieman yli 70 v, katsellessani mietin, kuinka mieletön rikkaus hyvä peruskunto on. Se, että jaksaa tulevaisuudessa itsekin touhuta (mahdollisten) lastenlasten kanssa ja jaksaa tehdä mökillä askareita ei ole itsestäänselvyys.

♥ Kuinka rakastankaan kalliomaisemaa. Kirkasta vettä ja hiekkapohjaa järvessä. Vettä auringon kimmeltäessä sen pinnalla. Pilvisellä kelillä veden tummaa syvyyttä. Voisin tuijotella veden liikkeitä yhtälailla kuin voisin tuijotella elävää tulta. Tekee pääkopalle hyvää, meditaatiota tavallaan.

♥ Kuinka ihmeessä mummo saa lättyihin tuollaiset rapeat pitsireunat. Ei onnistu mulla. Ei ole ikinä onnistunut 😀 Ehkä teen lätyistä liian paksuja? Seuraavan kerran pitää mennä katsomaan paistoprosessia, että miten tuo homma hoidetaan.

♥ Kuinka pitkä aika kymmenen minuuttia on. Ainakin silloin kun se kuluu pizzataikinan sitkon vaivaamiseen. Minuutit ma-te-li-vat etanan lailla. Olkapää meinasi jo sanoa poks ja hauis oli hapoilla. Tänään testataan illalla Oonin pitsauunia. Saas nähdä miten käy…tiistaina pitsat levahtivat pizzakivelle ja tänään ensimmäisenä oli kiven tulikuumaksi polttaminen ja mozzarellajämien irroittaminen kivestä 😉

♥ Kuinka oikeassa iskä aikoinaan olikaan pudistellessaan päätään mun salijäsenyysmaksujen kanssa. ”Tuu Orivedelle mun kans mettätöihin, siinä sulle kuntosalia kerrakseen.” Hyötyliikunta on the best. Tänään hikinoro valui selkärankaa pitkin ja kumpparin askel tuntui pakaroissa asti metsässä. Samalla mietin entisaikojen ihmisiä (heh, en luolamiehiä vaan ihan niitä omien vanhempieni ikäisiä); kuinka paljon enemmän ruumiillista työtä he ovat tottuneet tekemään kuin meidän sukupolvi. Puhumattakaan meidän lapsistamme. Aloin jopa miettimään sitä, että jos liikkuvuus/hyötyliikunnan osuus vähenee tulevaisuudessa, niin miten käy eliniänodotusten? Vaikka lääketiede kehittyy, niin ihmiskeho varmasti rapistuu. Ilo silmille oli nuo neljä neitosta, jotka kykkivät tuolla mustikkamättäillä 🙂

Nyt lauantai jatkuu leppoisasti mökillä; mummo pelaa neljän tytön kanssa räväytystä, miehet katselevat aika-ajoja ja koira nukkuu tuossa mun vieressä. Kommentteihin vastaamisen jälkeen taidan itsekin laittaa silmät hetkeksi kiinni. Luoda samalla strategiaa, miten ihmeessä me saadaan ne pitsat paistettua ehjinä…ehkä avain onneen on tarpeeksi kuuma pitsakivi. Taikinasta se ei tällä kertaa toivottavasti jää kiinni 😉

LEPPOISAA LAUANTAITA,


perjantai 12. heinäkuun 2019

Kaikin puolin opettava harrastus

2

MOIKKAMOI!

Piti tekemäni tänään illalla mökkimyyssipostaus, mutta onhan tässä mökkimyysseilyjä vielä jäljellä eiks niin? 🙂 Instagramin puolella seuraavat ovatkin tietoisia, että viimeiset kolme päivää (ei suinkaan koko päiviä) on kulunut rakkaan harrastuksen parissa. Esikoinen on ollut golfkurssilla ja siinä samalla ollaan hiottu mun lyöntiäni kuntoon. Kroppa kun alkuun pukkasi toistamaan niitä samoja virheitä, joihin sorruin silloin 20 vuotta sitten.

Jännä juttu on se, että vaikka välissä oli noin 20 vuotta, niin se lyönti tulee selkärangasta. Vähän niin kuin pyörällä ajaminenkin. Toki olen rangella käynyt aina välillä vuosien saatossa ja olenpas taitanut käydä ainakin kerran puolikkaan rundin kiertämässä. Ajatellen, että ei ole vielä mun aikani pelata. Tosiasiahan on, että tuo harrastus jos mikä vie aikaa.

Mutta kuulkaas, nyt on koittanut se päivä, jota olen kaikki nämä vuodet odottanut; molemmilla tytöillä on green card ja perheen yhteinen harrastus pääsee kunnolla vauhtiin.

Mentiin tänään hyvissä ajoin esikoisen kanssa harjoittelemaan lyöntejä ennen hänen green card näyttökoettaan ja voi jösses; lyönti oli molemmilla aaaivan hakusessa. Pallo ei noussut eikä liiemmin lähtenyt minnekään suuntaan. Itse olen opetellut pitämään hermoni kurissa, enkä voinut kuin salaa hiukka hihitellä…

”Hemmetin mailat, äiti mä tartten uudet mailat!” ”Miten nää rangepallot voi olla näin huonoja?” ”Anna mä tuun chippaan siitä sun paikalta, tää mun paikka on huono!” ”Mä en kyllä tuu kiertään, meen autoon oottaan. Ihan tyhmä harrastus.” Jalan polkemista ja näin katseesta, että jos ei oltaisi oltu julkisella paikalla, niin mailakin olisi voinut olla vaarassa lentää.

Me ollaan kaikki luonteiltamme erilaisia ja heitä, keillä on vähän lyhyempi pinna saattaa tämä (toisinaan megalomaanisen ärsyttävä) laji korventaa todenteolla. Se, että tässä lajissa saa ylittää itsensä on huippua. Hioa lyöntiään ja kehittyä kerta kerralta. Mutta yhtä tärkeänä pidän käytöstapoja ja etikettiä, jota lajissa vaalitaan. Sitä, että osaa tarpeen tullen hallita hermonsa. Sitä, että ei aina ensimmäiseksi syytä muita, vaan usein omaan napaan katsominen on ratkaisu asioihin.

Sitä sosiaalisuutta, jota vieraiden ihmisten kanssa samassa lähdössä pelaaminen vaatii. ”Äiti, miks sä nyökkäät tai moikkaat kaikkia vastaantulijoita?” oli yksi kysymys, johon sain toissa päivänä vastata. Kerroin, että se kuuluu täällä hyviin tapoihin.

Puhumattakaan siitä, että golfissa kertyy kilometrejä kuin varkain. Joskus silloin 20 vuotta sitten pidin sykemittaria kiertäessä kädessä ja 1600 kaloria keskimäärin kului täyden kentän kierrokseen. Ne, jotka väittävät että golf ei ole urheilua, eivät ole vissiin koskaan golfanneet. Kyllä itselläni ainakin näinä kesäpäivinä pukkaa (tuskan)hikeä ja suihku tulee tarpeeseen.

Ja hei, suurena bonuksena tulee luonnon tarkkailu samalla, kun lätkii vaihtelevalla menestyksellä valkoista palloa. Tänään viljapellon päällä kaarteli iiiiso kalasääksi ja viime kerralla ihasteltiin väylän yli taapertavaa sorsaemoa yhdeksän poikasen kanssa. Tänä päivänä, kun kännykkäriippuvuus on geeneissä on myös ihanaa, että on se reilu neljä tuntia aikaa olla ilman kännykkää. Olla läsnä ja parhaimmassa tapauksessa viettää laadukasta perheaikaa noinkin kauan putkeen.ID

Onko siellä muita golfiin hurahtaneita? Seuraavaksi pari päivää taukoa lajista ja suunta kohti mökkiä. Mökkeillään isolla porukalla tämä viikonloppu; appivanhemmat tulevat huomenna ja tänään meidän matkaan lähtee lasten ystävät. Mökkimyyssejä vietellään tänä iltana IG storyn puolella, tervetuloa sinne ♥

PERJANTAITERKUIN,


torstai 11. heinäkuun 2019

Manhattan, keskellä Toscanaa?

0

*Kuvatulvavaroitus*

 

MOIKKAMOI!

Se olisi näillä näkymin viimeisen Toscana -postauksen aika. Kameran muistikortilla on vielä julkaisemattomia kuvia, mutta tällä haavaa postauksiin ja sitä myötä sähköiseen päiväkirjaani ovat päässeet ne sykähdyttävimmät hetket ja paikat. Viimeisenä paikka, joka sykähdytti jo kaukaa. Ajoimme keskipäivän kuumuudessa Firenzestä kohti Sienaa ja yhtäkkiä kukkuloiden välistä siinsi jossain kaukana lukuisat tornit.

Siellä peltojen keskellä kohosi San Gimignanon kylä, joka totta totisesti näytti ikään kuin Toscanan Manhattanilta tornisiluetteineen. Olisi tehnyt mieli poiketa heti isolta tieltä seuraavasta liittymästä, mutta päätimme ensin kokea Sienan ja sitten lähteä kohti pohjoista ja tuota keskiajan Manhattaniksi tituleerattua kylää.

Sienasta San Gimignanoon ajoi reilut puoli tuntia ja maisemat olivat jälleet sellaiset, että teki mieli koko ajan huutaa kuskille ”Stoooop, Kodak moment!” 😀 San Gimignanoon saavuttuamme huomasimme, että parkkipaikkoja oli onneksi runsaasti. Parkkeerasimme auton kukkulan rinteelle ja ihastelimme hetken alla siintäviä Toscanan maisemia. En muuten muista koskaan huokailleeni niin paljon kuin tuolla reissussa. Sana ihanaa sai uuden merkityksen 😉

Lämpömittari näytti reippaasti yli 40 astetta ja kapuaminen parkkipaikalta mukulakiviä pitkin San Gimignanon päätorille Piazza della Cisternalle oli aikamoinen saavutus. Rakennusten kivipinnoista ja maasta käsin hohkasi lämpö, joka oli jopa lämpimämpi kuin taivaalta tuleva lämpö. 

Jatkoimme läheiselle Piazza Del Duomolle ja siinä missä olimme saaneet tallata katuja melko rauhassa, löytyi täältä vilinää ja vilskettä. Lasten ilmeistä näki, että nyt olisi jätskipaussi paikoillaan. Istuimme aukion laidalle cafeterian terassille ja näännytimme jätskin ja kylmän, rutikuivan valkoviinihampaan kutsun. Reissuissa yksi parhaista tekemisistä on ihmisvilinän seuraaminen. Istuimme tuossa paikoillamme lasillisten verran ja vain katselimme. Aukion toisella laidalla oleva katedraali veti väkeä sisäänsä. Siellä olisi vissiin ollut viileämpää.

Aikoinaan San Gimignanossa oli yli 70 tornia, mutta nyt niistä ei ollut jäljellä kuin reilu kymmenen. Jälkeenpäin luin, että kylän muureilla suojattu osa on yksi Unescon maailmanperintökohteita ja hyvä niin; tuskin toista tällaista mistään muualta löytyy. Tornikylän ehdotonta parasta antia olivat maisemat. Sekä nuo autiot pikkukujat. Koskaan ei tiennyt mistä itsensä löytää, kun lähti kapeaa käytävää pitkin jatkamaan matkaa.

Kiitos Toscana, annoit meille enemmän kuin saatoimme ikinä toivoa ♥ Ja vaikka nuo meidän tytsyt ovatkin sitä mieltä, että eivät ole mitään historiallisten kohteiden ystäviä, niin saivat hekin monta uutta muistoa tulevaisuuden varalle. Niihin päiviin, kun se historia alkaa enemmän kiinnostaa. Muistan, että en ollut itsekään tuossa iässä historiallisten kohteiden suuri ystävä. Kulkee vissiin geeneissä 🙂

TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 10. heinäkuun 2019

Musta senkki ♥

12

HIPSHEI HELLUREI JA HYVÄÄ KESKIVIIKKOILTAA!

Mikä siinä onkaan, että kun aamulla herätyskello soi ja silmät ristissä suorittaa aamutoimenpiteet, sitä aina vannoo menevänsä illalla ajoissa nukkumaan. Joka ikinen kerta. Tämä harvoin pätee talvella, mutta vielä harvemmin kesällä. Täällä sitä kukutaan, vaikka jälleen huomen aamulla se kello pirisee. Ja jälleen tietää suorittavansa ne aamutoimenpiteet silmät ristissä. Oh well, kerrankos sitä vaan kesää vuodessa vietetään 😀

Kerroin IG:n puolella, että mulla on ollut pitkästä aikaa tietynlaista reissun jälkeistä haikeutta ilmassa. Yleensä kotihiirenä olen niin innoissani kotiinpaluusta, että reissuhaikeutta ei ole tullut. Mutta tällä kertaa on vähän ollut sopeutumisvaikeuksia. Tai sitten tämä pätkittäin lomien pitäminen ei oikein sovi minulle. Ehkä ensi vuonna saa pidettyä lomat taas putkeen. Olen jo pidempään miettinyt, että tuo äidin ja iskän senkki voisi siirtyä vaihteeksi ruokatilasta olohuoneeseen. Juurikin tuohon samaan paikkaan, missä se aina oli. Se on tottunut olemaan siinä ruskeana, mutta parin vuoden takaisen öljyvahakäsittelyni jälkeen siitä tuli musta. Mustana siinä näkyy nuo patinoituneet kohdatkin jotenkin selvemmin. Tuoden senkille sielun.

Tänään sain esikoisen ylipuhuttua rymsteeraustalkoisiin. Tuo senkki painaa tsiljoona kiloa, mutta pyyhkeiden avulla saimme sen siirrettyä. Ja avot, siihen omalle paikalleen se sopii kuin nakutettu. Siinä on tällä hetkellä päällä nuo samat valaisimet, jotka äidilläkin siinä oli. Valaisimet, sisutustavara ja seinällä olevat jutut vielä hakevat paikkaansa, mutta jotenkin rymsteeraamisen ansiosta se reissuhaikeuskin hieman lieveni.

Senkin päällä tuo sunnuntaina takapihalta poimimani kimppu jatkaa kukoistamistaan. Ei ihan heti uskoisi, että nuo valkoiset hörselöt ovat korianteria. Eivät tosin tuo sitä korianterin saippuaisuutta sisustukseen tuoksun muodossa, mutta muuten ovat ilo silmälle. Tänään on rymsteerauksen lisäksi ehditty myös golfkurssille ja laitepilatekseen. Siirretty muutama puska ja istutettu jasmike. Töiden lisäksi. Toisaalta nautin näistä herätyskellon herättämistä päivistä. Ainakin ehtii tehdä paljon – ehtii nauttimaan kesästä täysillä! 🙂

KESKIVIIKKOTERKKUSIN,

 


tiistai 09. heinäkuun 2019

Vinkkipostausta Toscanaan

8

HEIPPAHEI IHANAT!

Jos eilisessä postauksessa oli kuvatulvavaroitus, niin nyt tänään on tekstitulvavaroitus 😀 Referointi tai tekstin tiivistäminen ei ole koskaan ollut vahvuuksiani ja sen kyllä huomaa. Joku ehdottikin mulle instan puolella podcastin tekoa ja voin sanoa, että juttua piisaisi. Aihealueet tosin voisivat olla vähän niin ja näin. Hömppä podcastit – ne olisivat kuulkaas se mun juttu. Mutta nyt pidemmittä puheitta vastailemaan teitä askarruttaviin kysymyksiin tuolta reissun päältä.

IDLennot

Suora lento olisi ollut ihanteellinen, mutta koska sellaista ei ollut saatavilla Firenzeen, menimme yhdellä välilaskulla. Varasimme lennot Lufthansalta ja välilasku oli mennen tullen Munchenissä. Helsigistä lensi Muncheniin vähän reilu kaksi tuntia ja menomatkalla meillä piti olla vaihtoaikaa pari tuntia. Kone oli puoli tuntia myöhässä Helsingistä lähteissä ja Munchenistä lähteissä tunnin. Joten ehdimme syödä välilaskun aikana. Laskeuduimme tunnin lentomatkan jälkeen Firenzeen juurikin sopivasti Toscanan auringonlaskun aikaan. Ah, koko maisema oli kauniin oranssi.

Paluumatkalla vaihtoaikaa Munchenissä oli 40 minuuttia, mikä meni aika tiukille muutenkin, mutta bussikuljetusten takia vielä lisää. Laukut saapuivat kotiin seuraavalla koneella.

Lentojen hinnat vaihtelevat hurjasti, riippuen mihin vuorokauden aikaan lentoja on (aamulennot reilu 200,- menopaluu) ja mihin viikonpäivään lennot ovat. 300 eurolla saa menopaluulennon järkevillä vaihtoajoilla ja järkevään aikaan.

Auton vuokraus

Ilman autoa ei Toscanassa tule toimeen. Ellei sitten ole aikaa niin paljon, että luottaa julkisiin. Tosin pikkuiset kylät matkan varrella olivat matkan ehdotonta antia ja noihin kyliin emme olisi eksynyt ilman vuokra-autoa. Olisimme myös olleet taksien varassa, sillä villamme sijaitsi maaseudulla.

Vuokrasimme auton jo Suomesta käsin Hertziltä. Ystäväperhe käytti Sixtiä. Molemmat toimivat loistavasti. Firenzen lentokentällä on lyhyt ja ilmainen shuttle bus -kuljetus rakennukseen, jossa majapaikkaa pitävät kaikki autonvuokrausfirmat. Onneksi lentomme ei myöhästynyt enempää, sillä meillä jäi pelivaraa aika niukalti ennen kuin autonvuokraustoimistot olisivat sulkeneet ovensa (klo 23.30).

Pikkupikku-italialaisauton, Fiatin olisi saanut viikoksi satasella. Me vuokrasimme tarkoituksella vähän isomman auton, sillä tiesimme, että tulemme ajamaan aika paljon maantieajoa. Audin Q3 maksoi viikoksi 200,-. Tiskillä kuulimme, että olimme saaneet autoluokan korotuksen ja saimme allemme 18 kilometriä ajetun Range Rover Evoquen. Huh, uuden auton tuoksu on näemmä sama Italiassa ja Suomessa – rakastan sitä 🙂

Range Roveriimme sisältyi navigaattori, mutta aiemmista reissuista viisastuneina kehoittaisin selvittämään navigaattoriasian etukäteen. Jenkeissä toisella reissulla emme niin tehneet ja pulitimme navigaattorin vuokrasta saman verran kuin auton vuokrasta. Varsinkin, jos ei ole rajatonta mobiilidatayhteyttä käytettävissä, niin tuo navigaattori on ehdoton. Useissa navigaattoreissa on muuten myös se hyvä puoli, että saa nettiyhteyden jaettua autoseuralaisille (vinkvink, takapenkin ”me ei olla mitään historiallisten nähtävyyksien perässä juoksijoita” -lapsia ajatellen ;).

Bensatankki oli täynnä dieseliä auton noudettuamme ja auto piti palauttaa myös täydellä tankilla. Me ajoimme viikon aikana 600 kilometriä, joten lorotimme tankkiin dieseliä juuri ennen auton palauttamista. Bensa ja diesel olivat Suomen hinnoissa. Ai niin, turvaistuimen vuokraus onnistuu myös autonvuokrauksen yhteydessä. Ystäväperheemme vuokrasi istuimen pikkuiselle papupadalle ♥

Ruokailu & muutama ravintolavinkki

Ruoka oli taivaallista ja vaikka Suomessa saakin nykyään erittäin hyviä pastoja ja pizzoja, niin kyllä ne vielä tuolla Italiassa olivat herkullisempia. Tosin, ruokailukokemukseen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin itse ruoka. Ehkä atmosfäärikin lomalla oli otollisempi. Aamupalat teimme aina villalla, poislukien ihan ekaa aamua, jolloin kävimme läheisen kaupungin kahvilassa croissanteilla. Lounaat söimme myös villalla. Ruokaisia salaatteja ja pastoja. Kolme kertaa kävimme ulkona syömässä läheisessä Montecatini Termen kylässä. Ensimmäinen ravintola oli hyvä, mutta en saa kuollaksenikaan sen nimeä mieleeni. Lisäksi ravintolan manageri kilahti aivan turhasta laskua maksaessamme (pyysimme kauniisti kahta eri laskua), joten en tähän hätään edes selvittänyt tuon ravintolan nimeä 😉 Mutta kaksi muuta ravintolaa Montecatini Termestä, joita voin lämpimästi suositella:

Ristorante De Lorenzo
Villan omistaja vinkkasi tästä ystävänsä ravintolasta. Vaikka ravintola on ns. valkoisten pöytäliinojen ravintola ja himpun verran kalliimpi kuin monet muut, niin voi jösses miten hyvää ruokaa söimme. Ja miten hyvää palvelua saimme. Parasta spagettia ja risottoa, mitä olen ikinä syönyt. Mehukkaimmat hunajamelonit ja pikkuisemman jälkkäriksi valitsema karamellijuustokakku veivät kielen mennessään. Hintataso, kuten totesin, oli Suomen tasoa. Pöytäliinamaksua tuli kolme euroa / hlö, mutta se sisälsi taivaalliset alkupalaleivät, öljyineen päivineen.

Bistrò del Corso
Pitkän nähtävyyspäivän päätteeksi mietimme, että syömmekö kotimatkan varrella, mutta veri veti takaisin Montecatini Termeen eli tuonne kotikulmille. Nälkä oli hirmuinen, olimme menneet aamupalan ja muutaman jäätelön voimilla. Kummemmin taustoja tutkimatta valitsimme ekan ravintolan parkkipaikan viereltä. Ja hei, ei mennyt hutiin tämäkään kokemus.

Lasagne oli taivaallista, kuten myös pitsatkin. Kolmen euron punaviinilasillinen sai kielen kannat hymyilemään ja poistuimme tyytyväisinä takaisin villalle. Täällä pöytäliinamaksua tuli 1,5 euroa / hlö ja jälleen siihen sisältyi alkuleivät. Jotka olivat ok nekin.

Ruokaostokset

Yksi ulkomaan reissujen kohokohtia on päästä ruokakauppaan. Vakkarikaupaksemme valikoitui Esselunga Montecatini Termessä, mutta vikana päivänä lähdimme Pesciaa kohden Coop mielessämme. Vaikka Coopiin ajoi muutaman minuutin enemmän, niin olisi se antanut kyllä viikon varrella paremmat ostosmahdollisuudet kuin tuo Esselunga. Hifistelin hevi-osastolla ja jopa superfoodeja löytyi hyllyllisen verran.

Kärryt täytimme hedelmillä ja vihanneksilla, spagetilla, vedellä, Mutti-purkeilla ja parmesanilla. Kauramaidolla ja gluteenittomilla herkuilla. Yksi seurueestamme on keliaakikko ja oli ilo huomata, että molemmissa näissä kaupoista oli kunnon hyllyt gluteenittomille tuotteille!

Hintataso oli noin 80% Suomen hintatasosta. Luonnollisesti paikalliset hedelmät ja lihat olivat paljon edullisempia kuin täällä. Viinipullo kaupassa maksoi halvimmillaan pari euroa, shamppanja tuontitavarana parikymppiä.

Emme säästelleet kuitteja tai pitäneet kirjaa menoista. Vuorotellen kävimme kaupassa ja uskon, että lopulta tilit menivät tasoihin 🙂

Nähtävyyksiä & autolla ajaminen

Villamme sijainti oli loistava; Firenzeen ajoi reilun puoli tuntia, Luccaan myös. Luccasta ajoi puolisen tuntia Pisaan, jossa kävimme katsomassa kuinka kallellaan se torni oli. Ja olihan se, ehkä vielä enemmän kallellaan kuin kuvista olisi päätellyt.

Autostradoja ja superstradoja pitkin oli erittäin helppo ajella (sanoo hän, repsikan paikalta :D) ja navigaattori ohjeisti aina oikeaan paikkaan. Itsehän olisin ajellut tyystin koko ajan pikkukylien kautta, mutta lopulta olisi hermot menneet ehkä jatkuvien liikenneympyröiden kanssa. Toisaalta, pikkykyliä pitkin ajellessa ei olisi joutunut maksamaan tietulleja.

Yhtenä päivänä teimme koko päivän kestävän kiertoajelun; suuntasimme heti aamusta 1,5 tuntia Sienaan. Ei pelkästään vain se päämäärä, vaan myös ne ihanat maisemat matkalla tekivät sen, että tuo matka kannatti ajaa. Sienaan tutustumisen jälkeen ajoimme lyhyen matkan takaisin kohti Firenzeä ja sitten poikkesimme pois tieltä kohti ihanaa San Gimignanoa (tästä tulossa vielä erillinen postaus). San Gimignanoon tutustumisen jälkeen jatkoimme jälleen Firenzeen. Mittari näytti 41 astetta ja suurkaupungin kuumuus tuntui hieman sietämättömältä. Katsoimme vain tärkeimmät nähtävyydet ja jatkoimme matkaa…

…tytöt olivat nimittäin jo vuosia halunneet Primarkkiin ja nyt vihdosta viimein sellaiseen pääsivät; vartin päässä Firenzestä kotiinpäin oli I Giglin ostoskeskus, josta löytyi Primarkin lisäksi vaikka sun mitä. Hollisteria, Zaraa ja OVS:ää. Meidän vanhempien pelisilmä oli kohdillaan, kun ajoitettiin Primark vasta iltapäivälle. Tytöt olivat nimittäin niin väsähtäneitä, että rahaa säästyi 😉

Kannattaa huomioida se, että aika monessa kaupungissa on osia, joissa on autolla ajamista rajoitettu. Lisäksi Sienassa ja Firenzessä otimme etukäteen selvää parkkipaikoista nähtävyyksien lähellä. Molemmissa veimme auton parkkihalliin, joka kustansi noin kaksi euroa tunnilta.

Vaikka niitä ns. kuuluisia nähtävyyksiä olikin kiva käydä katsomassa, niin itselleni paras nähtävyys oli nuo maisemat. Kukkuloita kukkuloiden perään. Ja auringonlaskut, joita vastaan apenniinit piirtyivät kauniiksi ja  jotka värjäsivät taivaan oranssiksi. Postauksen kuvat olivat noin 200 metrin päästä meidän villalta. Kirkon vierestä vikana iltana otettuja. Näin kotiinpaluun jälkeen olen miettinyt, että mikä Toscanassa kiehtoi eniten. Kyllä se ehdottomasti oli nuo maisemat, vehreä luonto ja se tavallaan yllätyksellisyys; vaikka maisemat olivatkin samankaltaisia, niin koskaan ei tiennyt mitä seuraavan kukkulan laelta löytää.

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

 


« Vanhemmat
Uudemmat »