*Kuvatulvavaroitus*

 

MOIKKAMOI!

Se olisi näillä näkymin viimeisen Toscana -postauksen aika. Kameran muistikortilla on vielä julkaisemattomia kuvia, mutta tällä haavaa postauksiin ja sitä myötä sähköiseen päiväkirjaani ovat päässeet ne sykähdyttävimmät hetket ja paikat. Viimeisenä paikka, joka sykähdytti jo kaukaa. Ajoimme keskipäivän kuumuudessa Firenzestä kohti Sienaa ja yhtäkkiä kukkuloiden välistä siinsi jossain kaukana lukuisat tornit.

Siellä peltojen keskellä kohosi San Gimignanon kylä, joka totta totisesti näytti ikään kuin Toscanan Manhattanilta tornisiluetteineen. Olisi tehnyt mieli poiketa heti isolta tieltä seuraavasta liittymästä, mutta päätimme ensin kokea Sienan ja sitten lähteä kohti pohjoista ja tuota keskiajan Manhattaniksi tituleerattua kylää.

Sienasta San Gimignanoon ajoi reilut puoli tuntia ja maisemat olivat jälleet sellaiset, että teki mieli koko ajan huutaa kuskille ”Stoooop, Kodak moment!” 😀 San Gimignanoon saavuttuamme huomasimme, että parkkipaikkoja oli onneksi runsaasti. Parkkeerasimme auton kukkulan rinteelle ja ihastelimme hetken alla siintäviä Toscanan maisemia. En muuten muista koskaan huokailleeni niin paljon kuin tuolla reissussa. Sana ihanaa sai uuden merkityksen 😉

Lämpömittari näytti reippaasti yli 40 astetta ja kapuaminen parkkipaikalta mukulakiviä pitkin San Gimignanon päätorille Piazza della Cisternalle oli aikamoinen saavutus. Rakennusten kivipinnoista ja maasta käsin hohkasi lämpö, joka oli jopa lämpimämpi kuin taivaalta tuleva lämpö. 

Jatkoimme läheiselle Piazza Del Duomolle ja siinä missä olimme saaneet tallata katuja melko rauhassa, löytyi täältä vilinää ja vilskettä. Lasten ilmeistä näki, että nyt olisi jätskipaussi paikoillaan. Istuimme aukion laidalle cafeterian terassille ja näännytimme jätskin ja kylmän, rutikuivan valkoviinihampaan kutsun. Reissuissa yksi parhaista tekemisistä on ihmisvilinän seuraaminen. Istuimme tuossa paikoillamme lasillisten verran ja vain katselimme. Aukion toisella laidalla oleva katedraali veti väkeä sisäänsä. Siellä olisi vissiin ollut viileämpää.

Aikoinaan San Gimignanossa oli yli 70 tornia, mutta nyt niistä ei ollut jäljellä kuin reilu kymmenen. Jälkeenpäin luin, että kylän muureilla suojattu osa on yksi Unescon maailmanperintökohteita ja hyvä niin; tuskin toista tällaista mistään muualta löytyy. Tornikylän ehdotonta parasta antia olivat maisemat. Sekä nuo autiot pikkukujat. Koskaan ei tiennyt mistä itsensä löytää, kun lähti kapeaa käytävää pitkin jatkamaan matkaa.

Kiitos Toscana, annoit meille enemmän kuin saatoimme ikinä toivoa ♥ Ja vaikka nuo meidän tytsyt ovatkin sitä mieltä, että eivät ole mitään historiallisten kohteiden ystäviä, niin saivat hekin monta uutta muistoa tulevaisuuden varalle. Niihin päiviin, kun se historia alkaa enemmän kiinnostaa. Muistan, että en ollut itsekään tuossa iässä historiallisten kohteiden suuri ystävä. Kulkee vissiin geeneissä 🙂

TORSTAITERKUIN,