perjantai 12. heinäkuun 2019

Kaikin puolin opettava harrastus

MOIKKAMOI!

Piti tekemäni tänään illalla mökkimyyssipostaus, mutta onhan tässä mökkimyysseilyjä vielä jäljellä eiks niin? 🙂 Instagramin puolella seuraavat ovatkin tietoisia, että viimeiset kolme päivää (ei suinkaan koko päiviä) on kulunut rakkaan harrastuksen parissa. Esikoinen on ollut golfkurssilla ja siinä samalla ollaan hiottu mun lyöntiäni kuntoon. Kroppa kun alkuun pukkasi toistamaan niitä samoja virheitä, joihin sorruin silloin 20 vuotta sitten.

Jännä juttu on se, että vaikka välissä oli noin 20 vuotta, niin se lyönti tulee selkärangasta. Vähän niin kuin pyörällä ajaminenkin. Toki olen rangella käynyt aina välillä vuosien saatossa ja olenpas taitanut käydä ainakin kerran puolikkaan rundin kiertämässä. Ajatellen, että ei ole vielä mun aikani pelata. Tosiasiahan on, että tuo harrastus jos mikä vie aikaa.

Mutta kuulkaas, nyt on koittanut se päivä, jota olen kaikki nämä vuodet odottanut; molemmilla tytöillä on green card ja perheen yhteinen harrastus pääsee kunnolla vauhtiin.

Mentiin tänään hyvissä ajoin esikoisen kanssa harjoittelemaan lyöntejä ennen hänen green card näyttökoettaan ja voi jösses; lyönti oli molemmilla aaaivan hakusessa. Pallo ei noussut eikä liiemmin lähtenyt minnekään suuntaan. Itse olen opetellut pitämään hermoni kurissa, enkä voinut kuin salaa hiukka hihitellä…

”Hemmetin mailat, äiti mä tartten uudet mailat!” ”Miten nää rangepallot voi olla näin huonoja?” ”Anna mä tuun chippaan siitä sun paikalta, tää mun paikka on huono!” ”Mä en kyllä tuu kiertään, meen autoon oottaan. Ihan tyhmä harrastus.” Jalan polkemista ja näin katseesta, että jos ei oltaisi oltu julkisella paikalla, niin mailakin olisi voinut olla vaarassa lentää.

Me ollaan kaikki luonteiltamme erilaisia ja heitä, keillä on vähän lyhyempi pinna saattaa tämä (toisinaan megalomaanisen ärsyttävä) laji korventaa todenteolla. Se, että tässä lajissa saa ylittää itsensä on huippua. Hioa lyöntiään ja kehittyä kerta kerralta. Mutta yhtä tärkeänä pidän käytöstapoja ja etikettiä, jota lajissa vaalitaan. Sitä, että osaa tarpeen tullen hallita hermonsa. Sitä, että ei aina ensimmäiseksi syytä muita, vaan usein omaan napaan katsominen on ratkaisu asioihin.

Sitä sosiaalisuutta, jota vieraiden ihmisten kanssa samassa lähdössä pelaaminen vaatii. ”Äiti, miks sä nyökkäät tai moikkaat kaikkia vastaantulijoita?” oli yksi kysymys, johon sain toissa päivänä vastata. Kerroin, että se kuuluu täällä hyviin tapoihin.

Puhumattakaan siitä, että golfissa kertyy kilometrejä kuin varkain. Joskus silloin 20 vuotta sitten pidin sykemittaria kiertäessä kädessä ja 1600 kaloria keskimäärin kului täyden kentän kierrokseen. Ne, jotka väittävät että golf ei ole urheilua, eivät ole vissiin koskaan golfanneet. Kyllä itselläni ainakin näinä kesäpäivinä pukkaa (tuskan)hikeä ja suihku tulee tarpeeseen.

Ja hei, suurena bonuksena tulee luonnon tarkkailu samalla, kun lätkii vaihtelevalla menestyksellä valkoista palloa. Tänään viljapellon päällä kaarteli iiiiso kalasääksi ja viime kerralla ihasteltiin väylän yli taapertavaa sorsaemoa yhdeksän poikasen kanssa. Tänä päivänä, kun kännykkäriippuvuus on geeneissä on myös ihanaa, että on se reilu neljä tuntia aikaa olla ilman kännykkää. Olla läsnä ja parhaimmassa tapauksessa viettää laadukasta perheaikaa noinkin kauan putkeen.ID

Onko siellä muita golfiin hurahtaneita? Seuraavaksi pari päivää taukoa lajista ja suunta kohti mökkiä. Mökkeillään isolla porukalla tämä viikonloppu; appivanhemmat tulevat huomenna ja tänään meidän matkaan lähtee lasten ystävät. Mökkimyyssejä vietellään tänä iltana IG storyn puolella, tervetuloa sinne 

PERJANTAITERKUIN,


2 Responses to “Kaikin puolin opettava harrastus”

  1. Anna sanoo:

    Olipa osuva kirjoitus 🙂 Mulla on golfin parissa mneossa neljäs kausi, ja en kyllä aloittaessani arvannut, miten se vie mennessään ja miten paljon se vaatii kärsivällisyyttä! Mun mies on nuorena pelannut jonkn verran, ja kolme vuotta sitten häne peri isänsä osakkeen ja päätettiin aloittaa tämä yhteisenä harrastuksena. Hänellä sujuu oikein hyvin, mulla ei aina niinkään 🙂 mies on onneksi kärsivällinen ja osaa opettaa ja neuvoa just sopivalla tavalla. Samoin on kyllä hankkiinut mulle jos jonkinmoista mailaa, eli ei jää välineistä tämä harrastus kiinni. Talvella kävin kurssib sisähallissam, ja se auttoi jonkun verran. Vasta tänä kesänä mulla on joku palikka päässä mennyt sillä tavalla oikeaan laatikkoon, että tässä alkaa homma sujumaan, ja se on tuottanut valtavasti iloa ja lisää motivaatiota. Ja ymmärrän sun ilosi perheen yhteisestä harrastuksesta, tämä on yhdessä niin kivaa, juttua riittää joka kierroksesta kun analysoidaan lyöntejä ja mietitään mitä pöis kannattanut tehdä jne. Vaikka olen minä kentällä pari kertaa raivon kyyneleet silmissä palloa lyönyt, niin nautin kyllä tästä harratuksesta! Hyviä pelejä perheen kanssa ja oikein mukavaa kesän jatkoa!

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja hei ihana kuulla, että sielläkin on koukututtu golfiin 🙂

      Se on ihana harrastus ja musta tuntuu, että siinä ei ole ikinä tarpeeksi hyvä. Aina voi olla vähän parempi. Mä en ole yhtään kilpailuhenkinen, mutta golfissa tykkään kilpailla. Nimenomaan itse itseäni vastaan. Kova kolaus oli, kun mulla oli 17 pelaamatonta vuotta välissä ja tasoitus lähti pelaamattomien vuosien jälkeen 54:sesta. Ei se koskaan ollutkaan parempi kuin 43, mutta nyt alettiin taas alusta koko rumba 😀

      Ekan kiepin jälkeen sain sen tiputettua 50, mutta matkaa on vielä tavoitteeseeni (36). Mutta onhan tässä vuosiakin aikaa sitä laskea. Pitäisi vaan ehtiä käymään rangella lätkyttelemässä, mutta kun kiertäminen on niin paljon kivempaa 🙂

      Aurinkoisia golfkierroksia sinne ♥

Kommentoi