MOIMOIMOI!
Ja terkkuja tien päältä. Hippulat vinkuen ajelemme kohti Helsinki-Vantaata. Eilen tuli tekstari puhelimeen, että varautukaa ruuhkiin, loma-ajasta johtuen. Näillä näkyminen pitäisi ehtiä koneeseen. Ja toivotaan niin – talon- ja koiranvahti on hommattu ja laukut pakattu mukaan.
Kun meille tuli taannoin mahdollisuus sanoa kyllä Kalifornialle ja vielä koulujen loma-aikaan, tartuimme tuohon tilaisuuteen juurikaan miettimättä. Täysin lomareissu tämä ei tule olemaan kaikkien meidän osalta, mutta kyllähän maisemanvaihdos eräänlaiselta lomalta tuntuu. Pari vuotta sitten kävimme perheenä ensimmäisen kerran Kaliforniassa ja ihastuimme täysin. Emme niinkään Losin keskustaan, vaan ympäröiviin kaupunkeihin; Hermosa Beachiin, Malibu Beachiin, Laguna Beachiin, Anaheimiin ja kaikkeen siitä väliltä.
Mikä Kaliforniassa kiehtoo? Ei todellakaan se tietynlainen pinnallisuus, vaan se kaikki muu. Huikeat maisemat ja lämpö. Ne auringonlaskut. Hymyilevät ihmiset ja tietynlainen leppoisuus. Viime reissulta mieleenpainuvimpina juttuina muistan ajelut ihan normi asuinalueilla. Mutta myös sen läpiajon Rodeo Drivella, kun kaikki oli kiiltävää ja kallista. Kaliforniassa viehättää moni asia. Ja kuten aina reissatessa, eniten vaakakupissa painaa ne perheen kanssa yhdessä koetut asiat. Tehdyt muistot tulevien vuosien varalle. Ei mene kuin muutama hassu vuosi ja sitten ei saadakaan tyttöjä enää välttämättä mukaan. Joten nautitaan nyt, kun vielä voidaan.
Osaltaan Amerikassa kiehtoo tietynlainen helppous. Se, että ravintolassa ruoka-annos riittää kahdelle ja että saa small talkata tämän tästä. Näkee hymyjä ja ystävällisiä ihmisiä. Hymy ja ystävällisyys tarttuu. Vaikka varsinkin Losin sisällä näkee elämän ääripäät on ilmassa kuitenkin tietynlaista hyväntahtoisuutta ja hyväntuulisuutta.
Voisin istua rannalla ja katsella surffareita aamusta iltaan. Nollata aivot. Jotenkin tuntuu, että olen ollut tänä syksynä väsyneempi kuin aiemmin. Yleensä kesäloma on kantanut joululomaan asti. Nyt se ei oikein ole kantanut viimeisen parin viikon aikana. Ehkä sitä on ollut tottumista 20 koulutuntiin viikossa työn ohella tehtynä. Mutta uskon, että viikon maisemanvaihdoksen jälkeen olen entistä ehompi ja energisempi Maria. Jet lagista huolimatta 😉
Kalifornian jälkeen lähdemme parin päivän lomalle Vegasiin. Odotan tuota ajomatkaa ja sen nähtävyyksiä (tai lähinnä sitä, ettei ole mitään muuta kuin erämaata) pariksi päiväksi. Ehkä saan rakkaan bestikseni meitä moikkaamaan Vegasiin. Mies on ollut monesti Vegasissa, mutta me muut emme. Onhan tuo nyt sellainen paikka, että kerran elämässä pitää kokea. Toisaalta koen, että parin päivän jälkeen voi helpostikin tulla se tunne, että äkkiä takaisin Koti-Suomeen ja omaan sohvan nurkkaan. Kynttilöitä polttelemaan ja hiljaisuudesta nauttimaan.
Tytöt odottavat eniten Marshallsia ja Rossia. Superedullisia merkkivaatteita. Mä puolestani odotan pumpkin spice lattea ja sitä, ettei wifi ole koko ajan saatavilla. Ja hei jos löytyy, niin sellainen tikkaille kiipeämään laitettava iso joulupukki pitää ostaa. Silläkin uhalla, että ”hänet” pitää postittaa Suomeen, jos ei matkalaukkuun mahdu 😀 Seuraavan kerran kuullaan siis rapakon takaa. Blogi tuskin päivittyy normaaliin tahtiin, mutta IG Storeissa (atmarias) lupaan lähettää teille postikortteja ja aurinkoisia terkkuja ♥
TORSTAITERKUIN,
HEIPPA IHANAT!
Multa aina kysytään, että onko joku ruoka, mitä meidän lapset ei syö. No tässä yksi taas esimerkkinä 😀 En kyllä itsekään muista olleeni sienien ystävä tuossa iässä. Asiasta kolmanteen…onko tänä vuonna ollut lainkaan banaanikärpäsiä? Miehen kanssa tänään havahduttiin asiaan, että eipäs ole näkynyt. Vai onko ne pirulaiset vasta tulossa? Omput ja muut hedelmät on saaneet olla rauhassa keittiön tasolla. Yleensä meillä on syksyn ohjelmistoon kuulunut banaanikärpäsansat eli tänä vuonna on ollut yksi ohjelmanumero vähemmän 😉 En kuitenkaan pane pahakseni.
