tiistai 17. joulukuun 2019

Chestnuts roasting on an open fire

4

MOIKKAMOI!

Kuten olette kenties huomanneet, niin mä tunnen paljon. Olen hyvin tunteellinen. Fiilistelen nykyhetkeä, mutta elän myös muistoista. Teen sitä ympäri vuoden, mutta näin joulun aikaan se nousee ihan uusiin sfääreihin. Jostain takavasemmalta mieleeni palasi muisto reilun parinkymmenen vuoden takaa.

Mulla on ollut suuren suuri kunnia ja etuoikeus viettää yksi joulu keskellä Kanadan preeriaa. Siellä, missä ”middle of nowhere” sai konkreettisen merkityksen. Maaseudulla, jossa katuvaloja ei tunnettu. Jossa pakkanen paukkui kovin sinä jouluaattona. Saaden maiseman huurteiseksi. Tuona jouluna koin elämäni ensimmäisen rekiajelun. Pakkauduimme vilttien alle ja lähdimme reellä sukuloimaan kirkkaan tähtitaivaan alla. Kuin joululeffasta konsanaan. Kun laitan silmät kiinni, voin vieläkin kuulla reen jalasten äänen lunta vasten. Voin tuntea viiman kasvoillani. Niiltä osin, kun en ollut vuorautunut kaulahuivin alle.

Muistan hevosten samettisen pehmeät turvat. Höyryn, joka hengityksen mukana tuli ulos. Tulet, jotka sukulaiset olivat virittäneet ulos. Chestnuts roasting on an open fire. Sen tuoksun, joka paahdetuista kastanjoista levisi pihapiiriin. Katolisen joulumessun ja sen huikean hienon seimen, joka kirkkoon oli rakennettu.

Ehkä tuossa iässä, 17-vuotiaana, en osannut täysin arvostaa erilaista joulua, mutta hitsit vie, että näin jälkikäteen sitä arvostan. Tuon joulun jälkeen olen arvostanut myös astetta enemmän jouluja rakkaiden parissa. Joulu on mulle rakkauden juhla ja tuolloin päätin, että niin hieno kuin kokemus olikin, niin mikään mahti maailmassa ei erota mua tulevina jouluina mun omasta perheestä. Eikä ole erottanutkaan.

Tuon muiston myötä alkoi tekemään mieli roastattuja kastanjoita. Munatotia kaihoisten countrybiisien soidessa taustalla. Vaikkei meillä kastanjoita, munatotia tai avotulta tähän hätään ollutkaan, niin pitkästä aikaa tein kanelipaahdettuja pähkinöitä ja manteleita. Ah, koko koti tuoksuu joululle.

Kanelipaahdetut pähkinät

n. 3 dl manteleita & pähkinöitä
1 valkuainen
1 rkl kanelia
1 dl fariinisokeria
ripaus suolaa

-vaahdota valkuainen ja lisää siihen kanelit, fariinisokeri ja suola
-lisää pähkinät ja sekoita hyvin
-levitä pähkinät uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa välillä sekoittaen, kunnes ne ovat paahteisia (varo, ettei pala)

Oletteko te muistaneet nauttia joulun odotuksesta? Mun mielestä kaikki nämä tällaiset pienet jouluherkkujen tekemiset ovat oivia joulumielen nostattamisessa. Mutta täytyy sanoa, että myös tuo valkea lumipeite, joka viime yönä oli ilmestynyt vastoin kaikkia ennusteita nostaa joulumieltä vielä entisestään. En tiedä millä mittarilla mun joulumieltä mitataan, mutta olen tässä miettinyt, että koskahan se on tapissa, kun se vaan kasvaa ja kasvaa? 😀

IHANAA TIISTAITA,
KIITOS KUN OLETTE ♥


maanantai 16. joulukuun 2019

Joulunalusviikko päättyy pysähtymiseen

10

HEISSUN IHANAT!

Olipahan ihanan täyteläinen viikonloppu. Niin täyteläinen, ettei eilen illalla riittänyt oikein puhtia blogin pariin 🙂 Sen sijaan käytiin miehen kanssa puolentoista tunnin sauvakävelylenkillä ja ylämäkivedoilla winter wonderlandissa. Miten voi maisema muuttua niin paljon muutaman hassun kilometrin aikana?! Meillä kotona satoi vettä, niin tuolla Teivossa lumi narskui kengän alla ja lunta tuprutti koko ajan lisää.

Tuntuuko teistäkin, että tämä loppuvuosi on hujahtanut silmänräpäyksessä? Just vasta oli lokakuun loppu ja aloin fiilistelemään joulunodotusta. Ja nyt tässä sitä ollaan; h-hetkeen ei ole enää kuin viikko. Toisaalta hyvä, että aloin fiilistelemään ajoissa, sillä tuntuu että tänä vuonna olen ehtinyt nauttimaan kaikesta jouluun liittyvästä jo pitkään. Joululahjatkin on jo ostettu ja kokolailla paketoitu. Muutama viime hetken kirjalahja odottaa vielä postissa. Olipas muuten jotenkin vaikea keksiä 12- ja 14-vuotiaille kirjalahjaa. Siinä missä itse ahmin tuossa iässä Neiti Etsiviä ja Merja Jalon heppakirjoja ei näitä nykynuoria vissiin enää moiset kiinnosta.

Huomaan meneväni ajatuksen tasolla jo pikkuhiljaa kohti sitä joulukuplaa. Sitä, missä käperryn hieman sisäänpäin. Jossa hiljaisuus tuntuu hyvältä. Jossa ei ole työreissuja, vaan jossa koko perhe saadaan olla yhdessä. Mennä vailla aikatauluja ja nauttia vuoden upeimman juhlan tunnelmasta. Pysähtyä. Ilolla kuuntelin eilen esikoista, joka sanoi odottavansa joulun pyhiä. Samanlaiset haaveet oli toisella.

Mitä enemmän vuosia tulee mittariin, niin sitä enemmän itse arvostan joulussa juurikin tuota pysähtymistä. Sitä, että hanskat tippuu tiskiin. Koulukirjojen sijaan tartun Danielle Steelen romaaniin. Tietokonekin saa olla vailla virtaa, kunnes jossain vaiheessa tulee se palava halu päästä kirjoittamaan. Kamerallekin suon muutaman päivän taukoa.

Se pysähtyminen konkreettisimmin tarkoittaa sitä, kun suksii itsensä niin huitsin nevadaan, että mistään ei kuulu ääniä. Pieni valon kajastus siintää puiden takaa tunturista. Kun kännykällä hiljaisuudesta kuvaa ottaessaan huomaa, että puhelinverkkoakaan ei löydy. Kun tömistelee monoista lumet tuon rakkaan mökin kuistille, laittaa sukset nojaamaan seinään ja istuu hetken hengitystään tasaten ulkona.

IHANAA JOULUNALUSVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


lauantai 14. joulukuun 2019

Ystävät ja joulun aika ♥

0

HEISSUN YSTÄVÄT

ja suloista lauantaiaamua! Meinasin jo sanoa, että vika lauantai ennen joulua, mutta onhan tuossa vielä yksi lauantai jäljellä. Meillä se jäljelle jäävä lauantai kuluu autossa, joten en ole laskenut sitä mukaan jouluvalmisteluihin. Viikon päästä tähän aikaan ajellaan jo toivottavasti Oulaisten kohdalla kohti happy placea eli Pyhää. Se tarkoittaa sitä, että kaikki joulukiireet on jääneet taakse. Ruoat ja lahjat ovat hankittuna ja vimpat päivät ennen h-hetkeä kuluu oloasussa suklaata syöden ja joululauluja kuunnellen. Jouluruokia valmistellen ja siitä ihanasta joulun tunnelmasta nauttien. Ja välillä toki hiihtäen ja töppölumisia puita ihastellen. Lunta olen kaivannut tosi paljon! Kiitollinen olen, että meillä on mahdollisuus lähteä sinne, missä on lunta.

Jouluun kuuluu mulla suurena osana tuo kiitollisuus. Silloin tulee pysähdyttyä miettimään kaikkea sitä hyvää, mitä elämässä on. Perhettä ja ystäviä. Niin paljon ollaan teidänkin kanssa juteltu siitä, kuinka onnellinen sitä saa olla, että omistaa ystäviä. Jokainen päivä, mutta varsinkin joulu, vaatii rinnalle ystävän. Ystäviä. Ajatus siitä, että jotkut joutuvat olemaan joulunkin ajan tahtomattaan yksin saa mut tosi surulliseksi. Varsinkin, kun tiedän, että yksinäisiä on aivan liikaa.

Tänä viikonloppuna on hyvä omistaa postaus ystäville; illalla menen juhlimaan erään rakkaan pitkäaikaisen ystävän synttäreitä. Toisen rakkaan aikuisiällä saamani ystävän luona olisi ollut naisten yön yli kestävät juhlat, mutta moneen paikkaan ei ehdi. Varsinkin kun sunnuntaina saadaan sukulaisia kahville. Sukulaisia, jotka hekin ovat rakkaita ystäviä siinä samalla.

Illalla lähden syntymäpäiväjuhlille yhden rakkaan ystäväni tekemissä korvakoruissa. Te, ketkä olette olleet mukana pidempään tiedättekin, että kuutisen vuotta sitten tutustuin Instagramissa kahteen sielunsiskoon. Nannaan ja Johannaan, joiden kanssa ollaan tehty jokavuotinen Tallinan keikka nyt jo viisi kertaa. Jossulla on yleensä ollut kutimet mukana ja on esitellyt meille mitä taidokkaimpia askartelujaan. Kerran oli jopa kutonut meille tiimivillasukat. Meille, keillä (siis puhun nyt lähinnä itsestäni ;D) ei pysy minkään sortin kutimet kädessä.

Huomasin facebookissa viikko takaperin, että Johanna on tehnyt ihania makramee-korvakoruja ja samantien sain idean; ostin yhdet itselle ja toiset teille. Sillä tiedättekö, että vaikkei me tunnetakaan suurimman osan kanssa livenä, niin kyllä me nyt näiden kymmenen vuoden aikana ollaan niin paljon toisiimme tutustuttu, että voin kutsua teitä ystäviksi. Eikö vain? ♥ Teidän kanssanne mä olen välillä jopa useammin tekemisissä kuin mun muiden ystävien. Monien teistä kanssa kirjoitellaan useasti viikossa ja vaihdetaan kuulumisia.

Joten mun tapani kiittää teitä kuluneesta vuodesta on järjestää pieni arvonta Instagramin (atmarias) puolella. Tuo ihana sielunsiskoystäväni Johanna lähetti yllätyksenä vielä yhdet ylimääräisetkin korvakorut ostamieni lisäksi, joten myös teillä on mahdollisuus ilahduttaa ystäväänne. Laitetaan hyvä kiertämään. Käykäähän Instassani osallistumassa ennen huomista puolta yötä. Ehdin sitten lähettämään korvikset ennen joulua.

Johanna kertoi, että suurin vaikuttaja ja inspiraation lähde hänelle kädentaitojen suhteen on ollut hänen fammunsa Dagny Senni Ester. Siellä pilven päällä saa joku olla tällä hetkellä hyvin ylpeä ♥ Kyselin Johannalta, että josko hän perustaisi IG-tilin korvisten ja kädentaitojensa ympärille ja ei mennyt aikaakaan, kun tuli viesti että IG-tili on pystyssä. Tilin nimen alkuperä tulee fammulta; dagny.design. Kannattaa ottaa seurantaan. Jossu sanoi, että päivätyöt haittaavat hieman harrastusta, mutta eiköhän tuo tili tuosta vielä aktivoidu kunnolla. Lupasin vähän buustata, joten käykäähän tykkäilemässä 🙂

Nyt juustokakkupuuhiin ja sitten ennen illan juhlia jouluruokailemaan maailman parhaimpaan anoppiappiukkolaan! Kiitos vielä, kun olette ja kasvatte mun mukana. Meillä on ollut taas huikea vuosi, joka pian vaihtuu uudeksi ♥

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

 


perjantai 13. joulukuun 2019

Muistoja lapsuudesta: Helmipuuro

13

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finnamylin ja Indieplacen kanssa.

 

MOIKKA PERJANTAIHIN!

Mun täytyy tunnustaa yksi juttu. Se vähän nolotti minua, kun asian tajusin parikymppisenä. Luulin aina sitä ennen, että helmipuuro, jota lapsena Oriveden mummulassa söin, oli mummun itsensä keksimä nimi tuolle suloiselle puurolle. Mummun nimi kun oli Helmi. Pikkutyttönä sitä hetken ajattelin, että mummu oli kyllä niin rempseä ja tietoinen itsestään, että tokihan nyt tuon puuronkin nimeäisi itsensä mukaan.

Yhtä kaikki, silloin maatalon pirtissä puuhellalla keitetty puuro kuului niin aamuihin kuin iltoihinkin. Pienet helmet tuntuivat ihanilta suussa. Täysmaitoon keitetty puuro ei seurakseen voinappia enempää kaivannut.

Nimi puuron takana valkeni itselleni vasta parikymppisenä. Muistan sen marraskuisen alkuillan, kun iskä soitti ja kertoi, että Oriveden pappa oli yllättäen lähtenyt taivaaseen. Oman suruni tuli vasta myöhemmin, mutta tuona iltana tunsin surua Oriveden mummun puolesta. Soitin mummulle ja puhelun lopuksi kysyin, että miten hän oikein sitä helmipuuroaan valmisti.ID

Kävin kaupassa, tulin takaisin opiskelijayksiööni ja pikkuruisella hellalla valmistin elämäni ensimmäiset helmipuurot. Ja uskokaa tai älkää, niin vielä tänäkin päivänä ihmettelen, miten siinä onnistuin polttamatta maitoa pohjaan. Tuossa elämänvaiheessa kun en juurikaan keittiössä viettänyt aikaa 🙂 Siinä tiskipöytään nojatessani ja puuron tekeytymistä odotellessani tajusin, että mummu ei ollutkaan keksinyt tuolle puurolle nimeä, vaan se toden totta oli Helmi-perunasuurimoista keitetty. Tuosta illasta lähtien helmipuuro on saanut ihan uuden merkityksen.

Sitä meillä keitetään muutamia kertoja kuussa, vähintään. Joka kerta puuro tuo sellaista ihanaa nostalgista fiilistä. Lohtua, vaikkei lohtua juuri tuona hetkenä edes tarvitsisi. Muistot tuovat myös hymyn huulille; ehkä pieni osa minusta vielä haluaa uskoa, että Helmi-mummu kuitenkin tarjosi tuota puuroa osin sen nimen takia. Se olisi ollut ihan mummun tyylistä. Mummun, joka värjäsi vielä vajaa yhdeksänkymppisenä hiuksensa punertavan ruskeaksi ja joka oli niin kova sissi, että puski vaikka läpi harmaan kiven ♥ 

Helmipuuro valmistuu käden käänteessä ja näin joulun alla siitä saa pienellä vaivalla jouluisen version. Riisipuuron sijaan sitä kaipaa välillä vähän nopeampaa joulupuurovaihtoehtoa ja helmipuuro toimii joulupuurona aivan loistavasti! Itse ripsottelen valmiin puuron päälle usein kanelia tai piparkakkumaustetta, mutta niin vain puuro menee loistavasti luumukiisselinkin kanssa. Rakkauteni persimoneihin näkyy myös helmipuuron lisukkeissa. Jouluinen persimonkompotti sopii suloisen pehmeän helmipuuron kaveriksi tuoden siihen ripauksen kanelista makeutta aniksella höystettynä.

Aina joskus, kun olen blogissa helmipuuroa hehkuttanut, olen saanut kyselyitä, että miten saan sen onnistumaan. Tärkeintä on muistaa lisätä perunasuurimot kiehuvaan maitoon tai kasvimaitoon. Minä tykkään puurosta hieman jämäkämpänä, joten annan sen tekeytyä kannen alla keittämisen jälkeen viidestä kymmeneen minuuttiin. Mutta ihan jo pari minuuttia riittää tekeytymiseen, mikäli tykkää hieman juoksevammasta puurosta.

Jouluinen helmipuuro
yhden helmipuurorakastajan reilu annos

4 dl maitoa
1 dl Helmi perunasuurimoita
ripaus suolaa
nokare voita
kanelia tai piparkakkumaustetta

-kiehauta maito kuumaksi
-ripottele kiehuvaan maitoon perunasuurimot
-anna kiehua hiljalleen koko ajan sekoittaen kahdeksan minuuttia
-mausta suolalla ja voilla
-anna tekeytä kannen alla vähintään kaksi minuuttia (riippuen kuinka paksusta puurosta tykkäät)
-tarjoile kanelin tai piparkakkumausteen sekä persimonkompotin kanssa

Persimonkompotti

1 persimon
2 tl voita
pikkuisen vettä
loraus hunajaa
1 kanelitanko
2 tähtianista

-pese ja pilko persimon
-sulata voi kattilassa ja lisää persimon ja pari ruokalusikallista vettä
-lisää myös mausteet ja anna porista, kunnes persimonkuutiot ovat pehmenneet
(lisää tarvittaessa vettä)
-tarjoile helmipuuron kanssa

Kotimaiset Helmi perunasuurimot on valmistettu ensiluokkaisesta perunatärkkelyksestä. Ne ovat gluteenittomia ja puuron lisäksi ne sopivat monenlaiseen leivontaan ja ruoanlaittoon. Finnamylin FB-sivuilta löytyy lisää reseptejä, joihin kannattaa tutustua! Itse ajattelin kokeilla seuraavaksi Helmi perunasuurimoita jouluiseen vanukkaaseen ja jatkojalostaa helmipuurosta luumun ja rahkan kanssa maistuvan herkun esimerkiksi jouluaaton jälkiruokapöytään.

Tuoko sinulle helmipuuro rakkaita muistoja lapsuudesta? Jos en väärin muista, niin voisin väittää, että meillä alakoulussakin syötiin välillä lounaaksi helmipuuroa. Puukoulussa, jonka lattiat narisivat. Makumuistot ovat siitä ihania, että niiden kautta pääsee elämään uudelleen niitä lapsuusmuistoja, joita ei välttämättä muuten tulisi muisteltua ♥ 

PERJANTAITERKUIN,


torstai 12. joulukuun 2019

Suloisen tulinen tomaattikeitto

0

TORSTAITA IHANAT!

Maanantaina tämän viikon postaussuunnitelmaa hahmotellessani huomasin, että ei himputti – mulla on jäänyt julkaisematta kokonaan yksi postaus. Jonka olen kuvannut jo reilu kuukausi sitten. Onneksi kuvat ja resepti on ajankohtaisia vuoden ympäri 🙂

Ja hei onneksi muistin tämän postauksen, sillä tuosta tomaattikeitosta tuli niin hyvää, että olisi sääli jättää sen ohje jakamatta. Tämä on sarjassamme niitä ”älyttömän hyvää ja älyttömän nopeasti vähillä raaka-aineilla” -tyyppinen ratkaisu.  ID

Elettiin jälleen yhtä sellaista kotitoimistopäivää, jolloin oli miljoona rautaa tulessa. Jolloin itselläni ei ollut mitään ajantajua kellosta. Mies soitti tulevansa lounaalle kotiin. ”Onko siellä mitään syötävää?”….johon mä  vastasin, että kait tuolta kaapeista jotain löytyy. Nousin työtuolilta ja lähdin keittiöön tsekkaamaan tilanteen. Aivan toivoton tilanne, harvoin on jääkaappi niin tyhjä, mutta nyt oli. Edellispäivän tacojen jämistä oli jäänyt ranskankermaa ja nahistunutta korianteria, leipäosastoa edusti kuivahtanut rievän kannikka. Onneksi kuivamuonakaapista löytyy yleensä pari tomaattimurskapurkkia. Näistä aineista syntyi nopea ja suloisen tulinen tomaattikeitto.

Nopea ja maukas tomaattikeitto

2 prk Mutti tomaattimurskaa
vettä
2-3 rkl makeaa chilikastiketta
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

tarjolle
ranskankermaa
balsamicoa
tuoretta korianteria
vaaleaa leipää paistettuna

-kiehauta tomaattimurskat, sekoita ne sauvasekoittimella soseeksi
-lisää vettä, kunnes keitto sopivan sakeaa
-mausta makealla chilikastikkeella, suolalla ja mustapippurilla
-tarjoile ranskankerman, balsamicon, tuoreen korianterin ja oliiviöljytyllä pannulla paistetun vaalean leivän kanssa

Mä rakastan yhdistelmää makea chilikastike ja ranskankerma. Oikeastaan rakastan ranskankermaa minkä vaan kanssa. Myös tuon balsamicon kanssa. Mutta myös pelkältään. Jos tarvitsisi mainita yksi tai kaksi pahettani, niin ranskankerma olisi ehkä toinen. Smetana taistelisi toisesta paikasta. Ah ja tästä tuli mieleen joulupaheideni ykkönen; mäti-smetana-punasipuliseos. Oi, tule jo joulu!

Nyt kahvitauolle. Ette ikinä arvaa, mitä ajattelin tehdä kahvinjuonnin lomassa? No katsoa Youtubesta koiran trimmausvideoita 😀 Ollaan nyt kasvatettu Tobyn turkkia, mutta ei tuosta takkusavotasta tule mitään. Kenenkään kannalta. Kun on pakko pitää takkeja ulkona, niin mulla menee tällä hetkellä noin tunti päivästä takkujen setvimiseen. Ehkä pitää antaa periksi ja leikata turkki. Siinä tälle illalle iltapuhdetta, saas nähdä miten käy. Raaskinko leikata vai en.

TUNNELMAA PÄIVÄÄNNE TOIVOTELLEN,


« Vanhemmat
Uudemmat »