torstai 19. toukokuun 2016

Pullantuoksuinen iskä & juhlahumua

Syndet 7Syndet 3Syndet 9Syndet 4Syndet 1

Syndet 5Syndet 8 Syndet 6 Syndet 10MOIKKULI IHANUUDET!

Eilen Instagramin puolella hehkutinkin kuinka kiva oli tulla yhtiökokouksesta kotiin…pullantuoksuiseen kotiin. Mies oli tyttöjen kanssa leiponut korvapuusteja. Kuulemma viimeksi on leiponut köksän tunnilla koulussa, joten iso hatunnosto 😀 Olivat netistä katsoneet ohjeen ja ai vitsit, että nuo korvapuustit maistuivat hyviltä. Meillä on pikkuisemman kaverisynttärit huomenna ja mies oli ajatellut auttaa leipomisurakassa. Sanoinko jo, että tällainen huomionosoitus sai mut sulamaan kuin jääpalan auringossa? Jep, en tarvitse mitään timangeja tai kukkia. Ne on nämä tällaiset huomionosoitukset, jotka koskettaa. Ylipäätään kaikki, mitä mies touhuaa lasten kanssa kolmistaan saa mut hymyilemään niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Rakkausprosentit menivät taas potenssiin miljoona, jos vain enää mahdollista. Tiedän, että aina tyttärien ja isien suhde ei ole ihan mutkaton, joten onnellinen olen, että meillä noiden prinsessojen ja hurmuri-iskän suhde on niin vahva.

Tänään sain pidettyä onneksi vapaapäivän, joten synttärivalmistelut ovat paria leipomusta vajaa valmiit. Synttärivieraille on lahjapussit valmiina, maljakkoon on poimittu tuoreita kukkia ja pompomit kaivettu esille. Takkahuoneen lattialle on levitetty siskonpetiä varten patjat. Niin, sanoinkos että meillä on taas yön yli synttärit? Ne tuntuvat olevan kovasti muodissa näinä päivinä. Enkä laita pahakseni, tämä oli synttärisankarin toive, joten näillä mennään. Oikeat synttärit olivat jo huhtikuun puolessa välissä, mutta tässä on nyt ollut vähän härdelliä eikä sopivaa ajankohtaa ole synttäreille tätä ennen löytynyt. Oikeastaan tämäkin viikonloppu oli tarkoitus viettää mökillä. Maanantaina hain pikkuisemman koulusta töihin iltapäiväksi, kun ei halunnut olla yksin kotona. Sivusta seurasin, kun toinen touhusi keskittyneenä jotain. Heh, oli tehnyt synttärikutsukorttinsa. Onneksi kaikille kutsutuille synttärit sopi näin nopealla aikataululla 🙂

No mutta, nyt vielä yksi pienenpienenpienenpieni korvapuusti, kuppi kahvia, Suomen peliä ja siinä samalla kommentteihin vastaamista. Illalla Marian keittiössä valmistetaan kinkkupiirakkaa ja mangojuustokakkua. Kuunnellaan musiikkia ja laitetaan siinä sivussa jalalla koreasti. Valtakunnassa kaikki hyvin 

TORSTAITERKUIN,

alle


sunnuntai 15. toukokuun 2016

Lastenkasvatuskupla

HELLUREI

ja sateiset sunnuntaiterkkuset sinne ruudun toiselle puolelle! Liekö tuo ilma vai mikä, mutta aivan naattipuhkipoikkijapinoon olo. Tämän postauksen jälkeen on kyllä pakko ottaa härkää sarvista, uhmata keliä ja käydä lenkillä. Näin on! 🙂 Mä olen viime aikoina miettinyt hyvin paljon jälleen näitä lasten kasvatusjuttuja. Tai lähinnä sitä, että kuinka pitäisi äitinä osata löysätä napanuoraa. Eikä kasvattaa niitä lapsia siellä pikkuisessa kuplassa, suojassa isolta pahalta maailmalta. Mutta hei, asiat on tänä päivänä niin toisin kuin mun nuoruudessani.Kupla 12 Kupla 10 Kupla 9 Kupla 8

Silloin kun mä olin nuori saatoin hypätä kymmenen aikaan perjantai-iltana bussiin, jossa kaveri odotti mua. Ajettiin keskustaan ja pyörittiin siinä Mäkkärin kulmalla. Nähtiin paljon tuttuja ja lähdettiin ehkä kahden bussilla takaisin kotiin. Ellei sitten oltu tultu jo sillä 23.15 bussilla. Kahden bussilla kun tulin kotiin, jouduin kävelemään reilun kilometrin Pispalan valtatieltä kotiin. Yleensä kävelin ihan yksin enkä edes pelännyt. Ei tulisi kuulonkaan tänä päivänä, että tuon matkan keskellä yötä uskaltaisin kävellä. Saatikka, että päästäisin meidän tyttöjä joskus sitä kävelemään.

Tuossa joku aika sitten kotiin tuli koulusta tiedote, jossa kerrottiin täällä meillä päin erään pakettiauton ahdistelleen lapsia. Väittäneen olevansa poliisi ja sen varjolla pyytänyt lapsia kyytiin. Pistää vihaksi. Meillä oli koulussakin tätä asiaa käsitelty oppilaiden läsnäollessa ja sen jälkeen meillä on toinen lapsi kieltäytynyt kävelemästä yksin koulusta kotiin. Aristelee jokaista pakettiautoa joka vastaan tulee ja on silminnähden kauhuissaan. Meillä on kyllä valistettu lapsia siitä, että vieraiden kyytiin ei mennä. Ei edes jäädä juttelemaan. Harvassahan tällaiset pakettiautokeissit ovat, mutta yksikin sellainen on mun mielestä liikaa. Kupla 5 Kupla 11 Kupla 1 Kupla 7

Liian usein saa myös lukea uutisista ns. muotihuumeista, joita on ihan pikkuisille, juuri teini-iän saavuttaneille tarjottu. Siihen nähden nuo meidän teini-iän kokeilut kera viiteen tyttöön juodun Liebfraumilchin on aika viattomia. Eniten itseäni ehkä pelottaa se, että lapset joutuvat väärään kaveripiiriin. Onneksi meillä on molemmilla tosi tiiviit kaveripiirit ja pieni koulu, jossa kaikki tuntevat toisensa. Ehkä olen oppinut sittenkin löysäämään nutturaa hieman enkä enää tenttaa joka kerta lapsilta, että kenelle kaverille menet, missä hän asuu, saanko puhelinnumeron yms. Puhelimen kyllä vaadin aina pitämään päällä ja siihen kuuluu vastata. Muuten menee puhelin jäähylle.

Sitten olen miettinyt sitäkin, että voiko lasten kanssa olla liian varovainen? Tullut tulokseen, että ei voi. Silläkin uhalla, että olen välillä se maailman tyhmin äiti, ajattelin jatkossakin olla ylihuolehtivainen. Ehkä nuo tytsyt joku päivä sen ymmärtää, miksi näin. Kauhunsekaisin tuntein ajattelen jo sitä kesäistä viikonloppua, kun lapset tekevät tenän eivätkä halua mökille 😀 Kuinka vanhana teillä on lapset alkaneet olla yksin yötä kotona? Mä taisin olla 14-vuotias, kun olin kaverini kanssa kaksistaan pitkän viikonlopun Lontoossa. Se, että itse päästäisin tuon esikoisen kolmen vuoden päästä vastaavalle reissulle on kyllä ihan utopistinen ajatus…Kupla 2 Kupla 6Kuplaa

No nyt ajattelin kyllä jättää lapset reiluksi tunniksi yksin kotiin ja venyttää sitä napanuoraa 😉 Vettä tulee kuin Esterin peestä, mutta ei auta. Se on menoa nyt, lenkkarille liikettä!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle


lauantai 14. toukokuun 2016

Sangen leppoisa lauantai

Lauantai 7 Lauantai 6 Lauantai 15 Lauantai 2 Lauantai 11 Lauantai 5 Lauantai 14 Lauantai 3 Lauantai 10 Lauantai 4 Lauantai 13 Lauantai 12Lauantai 8 Lauantai 1 Lauantai 9MOIKKULIMOI!

Kuvatulvan myötä terkkuja mökiltä! 🙂 Tultiin eilen illalla kympin jälkeen ja justiinsakin missattiin ihan mielettömän näköinen auringonlasku. Tuleehan niitä vielä! Mökillä tulee ihan ekaksi heitettyä kello pois kädestä ja farkut pois jalasta. Kelloa ei todellakaan tarvitse, sillä kurniva maha kertoo milloin syödä, auringon kierto kertoo milloin laittaa iltasauna tulille ja jokailta laulaen saapuva joutsen kertoo milloin on uniaika. En tiedä minne toinen on jättänyt puolisonsa, mutta tämän kevään on lentänyt yksin tuohon meidän lahdelle. Ihan ekalla mökkikerralla tänä vuonna olin kyllä näkeväni kaksi joutsenta, mutta nyt niitä on vain tuo yksi. Eilen illalla lapset nukahtivat aiemmin ja me miehen kanssa menimme myöhäisillan saunaan. Saunan terassilla vilvotellessa kuulimme joutsenenlaulun jo kaukaa. En ole aiempina vuosina kiinnittänyt huomiota siihen niinkään, mutta tuo ääni on ihan tajuttoman kova.

Tänään ollaan nautittu pitkien yöunien jälkeen leppoisasta lauantaista. Juotu vielä yhdet santsikupit aamukahvia, luettu ja surruutettu klapikoneella. Pitkästä aikaa polttelin kynttilöitäkin. Tuli muuten ihan samantien jouluinen tuoksu. Aloin miettimään, että ei siihen jouluunkaan enää paljoa aikaa ole. Mutta ei, vielä ei aleta sitä odottamaan – hoidetaan eka tuo pitkä kuuma kesä elämästä nauttien läpi 😉 Sanottakaan, että kuuma kesä on tällä hetkellä vähän tauolla. Mökin mittarissa on 9,6 astetta. Just hyvä keli tehdä pihahommia! Ai niin, arvatkaas mitä? Meidän pari viikkoa sitten laittama linnunpönttö on saamassa ihka ensimmäiset asukkaat. Toinen västäräkki on passissa siellä pöntössä, kuikuilee välillä ulos ja toinen tuo koko ajan lisää pesänrakennusmateriaalia. Luontoa on sitten ihana seurata. Viikossa on luontokin herännyt henkiin. Yön sateet tekevät kyllä luonnollekin hyvää.

Nyt jääkiekkoa, grillimakkaraa kerttiksiltä syötynä, päivätorkkuja ja sitä rataa. Leppoisasti ilman sen kummempia suunnitelmia. Täsmäisku sairaalaan ja sitten kiireen vilkkaa illaksi takaisin. Iltasaunaa, kalastusta ja ehkä joku hyvä leffa. Tapahtukoon elämässä mitä tapahtuu, niin silti nautin. Joka hetkestä ja suurella sydämellä.

LEPPOISAA LAUANTAITA
muistakaahan nauttia joka hetkestä ♥

alle


perjantai 13. toukokuun 2016

Ristiriitaisia unelmia

Mummulassa 7 Mummulassa 4 Mummula 4 Mummulassa 8 Mummula 1 Mummulassa 1 Mummula 5 Mummula 2 Mummulassa 2 Mummulassa 6 Mummulassa 3 Mummula 3 Mummulassa 9HEISSULIVEI!

Mitä teille kuuluu? Tänne kuuluu ihan hyvänlaista. Vuoristorataa, mutta kuitenkin pohjimmiltaan kaikki on hyvin. Äiskän vointiin tuli silloin puolessa välissä viikkoa takapakkia ja makoilee edelleen Taysissa. Tänään piti olla uusi siirtopäivä, mutta otetaan varman päälle, katsotaan lääkkeet kuntoon ja siirretään kuntoutusosastolle vasta sitten. On tämä vähän sellaisessa löyhässä hirressä roikkumista, jos suoraan saan sanoa. Ensin annetaan toivoa ja sitten vedetäänkin yhtäkkiä matto jalkojen alta. Melkoisen raskasta siitäkin huolimatta, että tähän on osannut valmistautua. Äidin vointi vaihtelee päivän (tai no oikeastaan tunninkin) sisällä ihan hirmuisesti; välillä on aivan oma iloinen jutteleva itsensä, jolla järki pelaa. Toisena hetkenä haluaa olla hiljaa eikä ajatus oikein juokse. Onneksi elämässä on niin paljon muutakin ja ne muut peruspilarit ovat tukevasti paikallaan. Perhe, jota rakkaampaa ja tiiviimpää saa hakea. Työpaikka, jonne saan aamuisin suunnata. Ystävät, jotka ovat tukena. Blogi, joka toimii henkireikänä ja samalla pienenä päiväkirjanomaisena paikkana 😉

Muistattekos, kun tammikuun lopulla vilauttelin mahdollisuutta meidän uudesta kodista?  Niin ihana kuin tuo ajatus onkin, niin pikkuisen ristiriitaisissa tunnelmissa lapsuudenkodistani unelmoin. Pitääkö meidän luopua jostain saadaksemme unelman toteen? Ideaalitilannehan olisi, että äippäliini pystyisi muuttamaan siihen rivarikaksioon ja saisi käydä kylässä meillä. Vanhassa kodissaan. Tällä hetkellä yksinasuminen tuntuu kyllä taas olevan valovuosien päässä. Vaikka unelma tuosta sympattisesta puutalosta tuntuu olevan ristiriitainen, niin myönnän silti, että joka ilta kun käyn tuolla pihassa vähän rupsuttelemassa paikkoja, niin tsuumailen samalla sireenipensaiden paikkoja. Isomman terassin suuntaa. Lipputankoa, joka täytyisi maalata mitä pikimmin. Sisään astuessani pohdin, että voi kunpa lattia narisisi samanlailla sittenkin. Ihastelen suurta olkkarin ikkunaa ja mallailen mielessäni sen eteen ruokapöytää. Paikkaan, jossa näkyy ikkunasta luumupuun ylle viritetyt jouluvalot ja eteisaulasta takkatulen loimu. Ilta-aurinkoa, joka paistaa utuisesti toisesta olohuoneen ikkunasta sisään. Ja joka kerta päätän, että otan seuraavalla kerralla ikkunanpesuvälineet mukaan 😀

Tuosta unelmasta en ole valmis luopumaan, mutta tiedostan, että tällä hetkellä elämässä on vähän liian paljon säpinää ottaakseen unelman toteuttamista työn alle.  Kellarikerroksen piirsin silloin taannoin, vielä olisi kaksi kerrosta suunnittelematta. Ehkä niihinkin päästään tässä lähiaikoina. Ei tosin ihan tänä viikonloppuna.  Illalla suunnataan mökille. Nautitaan saaren zen-tunnelmasta ja tehdään viikonlopun aikana pari reissua kaupunkiin sairaalaan. Onneksi mökki kuitenkin on tuossa ihan kivan matkan päässä eikä sen pidemmällä. Ai niin ja sohvaperunoidaan jääkiekkoa katsellen! Kiitos muuten ihan suunnattomasti ihanista kommenteistanne ja myötäelämisestä. Pahoitteluni, että kommentteihin vastaamiset on nyt jäljellä, kuron kiinni ne viikonloppuna!

PERJANTAITERKKUSIN,

alle

PS. no just, juuri kun vähän masistelin tilannetta, niin puhelimessa alkoi vilkkumaan ”Äiti soittaa”. Siis mitä ihmettä, luulin ettei osaa käyttää tällä hetkellä puhelinta. Hyvä näin 


tiistai 10. toukokuun 2016

Elämän pieniä suuria oivalluksia

Ajatuksia 5Ajatuksia 1Ajatuksia 3 Ajatuksia 2 Ajatuksia 4
MOIKKAMOI!

Kyllä kuulkaas meinasi tulla lirit housuun tänään postin jonossa. Viestiteltiin ihanan Marjan kanssa tästä tilanteesta ja viestitin ”Kaikella on tarkoituksensa <3”, johon toinen vastasi nanosekunnissa ”No ei todellakaan ole!”. Ihanaan Marjamaiseen tapaansa. Mä repesin ihan täysin. Tajusin, että ei helkkari – en mäkään muuten tuohon sanontaan enää usko. Vaikka esimerkiksi tuo äippäliini on edelleen sitä mieltä. Pienenä, mutta suurena oivalluksena on se, että muista nauraa niinä vaikeinakin aikoina. Vaikka sitten pissat housussa ja julkisilla paikoilla. Siis ei pissat housussa julkisilla paikoilla, vaan nauraa julkisilla paikoilla 😀

Se oli joku vuosi ennen iskän kuolemaa, kun huomasin, että toinen ei enää jaksa vanhaan malliin iloita elämästä tuon lapsuusiän diabeteksen komplikaatioiden astuttua kuvioihin. Silloin tajusin, että on olemassa asioita, joille me emme voi mitään. Elämässä tapahtuu asioita, jotka eivät ole meidän hallinnassa. Näiden esiintyessä on vain pakko luottaa siihen, että elämä kantaa. Elämän suurin oivallus kiteytyy aika hyvin sanonnassa ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan”. Ja ehei, en ole tullut uskoon, vaikka siltä voisi juttujeni perusteella nyt päätellä (toki ei sekään huono asia olisi…). Olen saanut kotona ihan peruskristillisen kasvatuksen, oppinut ristimään kädet iltaisin ja kiittämään ihmisistä, joita olen elämääni saanut. 

Ehkä tuohon elämän suurimpaan oivallukseen liittyy sekin, että sitä osaa ottaa ihmisten välillä hassut ja epäkohteliaat käytöstavat vastaan sen kummemmin niistä stressaamatta. En voi vaikuttaa muiden ihmisten käytökseen. Voin vain ainoastaan pitää huolen, että en aiheuta omalla käytökselläni mielipahaa muille. Otan jokaisen ihmisen kohtaamisen vastaan ystävällisesti ja yritän olla läsnä. Mun mielestä äiskä sanoi iskän kuoleman jälkeen yhden erittäin varteenotettavan oivalluksen, jota pohdin ja pitkään. Yhtenä päivänä stressasin siitä, että emme olleet käyneet haudalla pitkään aikaan (sijaitsee eri paikkakunnalla). Johon äiti sanoi ”Kuule, ei siellä tarvitse alvariinsa iskän takia ravata. Elämässä on hyvä arvostaa ja kunnioittaa ihmisiä heidän täällä eläessään. Mutta jos haluat siellä itsesi takia käydä, niin se on eri asia.” Just näin, arvostetaan ja kunnioitetaan ihan jokaista ja ihan joka päivä. Käyttäydytään niin, ettei polteta siltoja.

Jos joku olisi sanonut sille parikymppiselle Marialle nämä jutut, niin se Maria olisi varmasti pudistellut päätään. Elämän pieniä suuria oivalluksia on myös se, että iän myötä elämänkatsomus muuttuu. Sitä alkaa katsomaan elämää ihan himpun verran omaa napaansa pidemmälle. Vanheneminen ei ole lainkaan hassumpaa tältä kantilta ajateltuna. Elämän pieniä suuria oivalluksia on myös se, että sielä tulee kolmen tunnin maratoni Suomen Bacheloria ja täällä mä istun koneella! Huh, onneksi on tallennusvehkeet 🙂

Pakko vielä kertoa, että äippäliini on tehnyt viikon kuluessa ihan hirmuisen toipumisen; toissapäivänä ei ollut lähellekään kotiutuskuntoa ja tänään siellä käydessämme oli aivan oma itsensä. Ehkä semisti lääkkeiden ansiosta höppänä, mutta tekee hänelle ihan hyvää. Kiva nähdä tuota meidänkin mummua sellaisena höppänänä. Sellaisena joka ei stressaa Suomen politiikasta tai missatusta urheilulähetyksestä 😀 Huomenna hänet siirretään Hatanpäälle vielä lepäilemään, mutta kovin valmis on jo tulemaan kotiin. Ei vaan tiedä sitä, että me veljen kanssa emme anna hänen enää asua kotona yksin. Sen verran tuo viimeviikkoinen kohtaus pelästytti. Pitänee ennen kotiuttamista luoda jonkinlainen strategia ja ottaa yhteyttä kotisairaanhoitoon. Vaikka sitten yksityisesti, jos ei kaupungin puolesta tarpeeksi apuja saada. Hoidetaan äiti nyt yhtä hyvin kuin hän on aikoinaan hoitanut meidät 

AURINKOISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,

alle