maanantai 29. heinäkuun 2019

Pieniä sisustushaaveita syksyyn

8

HEISSUN IHANAT!

Se on kyllä jännä miten tietyt asiat iskevät alitajuntaan tiettyyn vuodenaikaan; tänään kotona ollessani olen imuroinnin ohella siirtänyt ajatukset jo syksyyn. Niihin sateisiin lauantaiaamuihin, kun sade piiskaa ikkunaan ja siirryn kahvikuppini kanssa sohvalle viltin alle. Niihin päiviin, kun ei ole mitään suunnitelmia.

Kesällä koti on vähän rempallaan ja tukikohta, jossa käännytään, mutta syksyllä (tai ajatuksen tasolla jo nyt) alkaa armoton pesänrakennus. Tuntuu, että moneen aikaan en ole oikein innostunut sisustusjutuista niin kuin nyt olen. Suunnittelen ja mietin pieniä toteutuksia. Ajattelin kirjoitella niitä teille tässä samalla, kun teen muistilistaa itselleni. Että jos sen kahvikupin kanssa siellä sohvannurkassa käy sykyisenä lauantaina aika pitkäksi, niin on sitten jotain mitä toteutella 🙂

Työhuone pitää saada kuntoon. Tämä kun on ollut vähän sellainen varastotila. Pöytänä toimii äiskän ja iskän vanha kirjoituspöytä, joka on aivan liian klohmo tähän huoneeseen. Tuolin kanssa, jossa ei edes tuo korkeussäätö toimi. Se on jäänyt yläasentoon niin, että litistämällä reidet saa just ja just pöydän alle. Työhuoneen yksi seinä tekisi mieleni tapetoida. Siitä on melko kauan aikaa, kun olen viimeksi tapetoinut. Laskin, että tuohon menisi viisi tai kuusi vuotaa. Haaveissa siintää siniharmaa rauhallinen kuviotapetti. Pöydäksi otan pikkuisemman huoneesta sen vanhan lasikantisen työpöytäni ja sen paikka tulee olemaan tapettiseinällä. 

Kerroinkin, että olen aloittamassa opintoja töiden ohella syksyllä, joten tarvitsen paikan, jossa opiskella. Työhuoneessa on ovi, jonka saa suljettua. Olen nimittäin niitä opiskelijoita, jotka joutuvat ottamaan tikittävän rannekellonkin pois kädestä keskittyessään.

Olohuoneessa ei tule tapahtumaan sisustusrintamalla kuin sen verran, että ajattelin vaihtaa nuo harmaat päällyset sohvista pois. Ostin kesän alussa valkoiset pellavapäälliset ja ne odottelevat vielä paketissaan. Joku päivä, ehkä juurikin sinä sateisena syyslauantaina, vaihdan ne. Ei sillä, tykkään noista harmaista sohvanpäällysistä, mutta aina siitä lähtien kun vanhat valkoiset joutivat pinttyneine likatahroineen pois, olen kaivannut vaaleita sohvia.

Ruokatilaan siirtyneen vitriinikaapin siistiminen lukeutuu myös vahvasti lähiaikoina toteutettaviin sisustushaaveisiin; sinne ajattelin kerätä äiskän ja iskän jättämät kristalliastiat. Tykkään, että lasiovista on rauhallinen näkymä, kun sisältö ei ole sekalaista seurakuntaa. Mutta jotta tämä sisustushaave toteutuu pitää ensin siivota tuo olohuoneen senkki. Joka sekin on vielä äiskän ja iskän jäljiltä. Täynnä aarteita. Ruokahuone on pimein huoneemme ja tuntuu, että musta ruokapöytä imee valon itseensä. Haaveilen myös sen käsittelemisestä valkoiseksi niin, että maalauksen jälkeen näytän pöydän kulmille hiukka hiomapaperia.

Makuuhuonetta pitäisi myös tehdä kodikkaammaksi. Aina liian suuri tila ei ole helppo sisustaa kodikkaaksi. Meillähän on makkarissa takkavaraus punaisen ison piirongin takana, mutta takkaan ei tällä hetkellä riitä rahkeet. Jotenkin muuten tuosta pitäisi saada kodikas ja kutsuva. Ehkä joku väliseinä/sermi/verho pitäisi kehitellä sängyn jalkopäätyyn…tai sitten vaihtaa pikkuisemman kanssa huoneita ja vaihtaa makkari tuonne vanhaan vinttiin 🙂

Nämä olisivat sellaisia matalan budjetin haaveita. Ei mitään suuria hankintoja tiedossa, sillä ajattelin pitää nyörit kiinni loppuvuoden. Suurin osa on vain viitseliäisyydestä kiinni. Ehkä osan toteutan jo ensi viikolla, kun jään lasten kanssa lomailemaan miehen palatessa töihin. Nyt kimpsut ja kampsut kasaan ja kohti saarta! Saadaan yökylävieraita, joten toivotaan että saari ei olisi huomenna kovin myrskyisä ja kylmä. Kaikki kun eivät ole myrskyluodon Maijoja, kuten mä 🙂

ILOISTA ALKANUTTA VIIKKOA,


sunnuntai 28. heinäkuun 2019

Kesäiltana kaupungissa

8

ILTAA IHANAT!

Joka ikinen aamu, klo 11 jälkeen herätessämme, päätämme miehen kanssa, että seuraavana aamuna laitamme kellon herättämään. Hmph, kertaakaan ei olla tätä tehty, mutta hei – lomalla saa nukkua. Tosin, itse olen sitä mieltä, että kun aamulla herää aiemmin on päivässä enemmän tunteja. Vaikka sitten menisikin illalla aiemmin nukkumaan. Huomen aamulla on pakko herätä, kiitos toisen lapsen hammaslääkäriajan klo 08.00.

Meidän piti tulla vasta tänään mökiltä kotiin aamusella, mutta eilen iltasaunan jälkeen tytöt kysyivät, että mitäs jos mentäisiinkin jo illalla eikä aamulla. Aamulla, kun olisi ollut mökillä aikainen herätys, jotta tytöt ehtivät ystävänsä rippijuhliin. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun olimme jo veneessä soutamassa (jep, moottorivene on korjaamolla) kohti venelaituria. Kympin aikaan illalla, kun saavuimme kotiin näytti kesäilta kaupungissakin ihanalle. Orapihlaja-aidan toisella puolella oli bileet ja musiikkilista vakuutti niin, että jäimme miehen kanssa ulos istuskelemaan. Aurinko ei enää pihalle paistanut, mutta loisti vaaleanpunaisena taivaanrannassa.

Korkkasimme skumpan ja höpisimme niitä näitä. Välillä grillasimme hiukopalaa ja puolen yön jälkeen kömmimme viileään kellariin nukkumaan. Ei ole kesäiltojen mökin terassilla voittanutta, mutta ei kesäilta kaupungissakaan hassumpi ollut. Vihdosta viimein mulla oli aikaa siihen, mistä olin koko talven ja kevään haaveillut; haahuilin pihassa kesäillan hämyssä istutuksia ihastelemassa. Niitä, jotka vielä alkukesästä oli pikkuisia. Jotka nyt jo ihan kivasti rönsyilevät. Gladioluksetkin ovat vihdosta viimein siinä vaiheessa, että taitavat puhjeta viikolla kukkaan. Liljat myös. Molemmissa ruusuissa on nuppuja ja malvat alkavat olla jo ehtoopuolella. Pystyyn kuollut hakuropaju näyttää elpymisen merkkejä ja petuniatkin virkistyivät pienen nyppimisen jälkeen.

Nyt kun illat alkavat hämärtymään, on aika virittää terassille tunnelmavaloja. Sellaisia, jotka saisivat viettämään aikaa ulkona vielä elokuun iltoinakin. Vielä kun saisi päätettyä millaisen sohvaratkaisun tuohon terassille ostaisi (nyt on muuten alkanut hyvät alet ulkokalusteista!), niin olisi terassi kalustuksen osaltakin valmis. Tänä kesänä piti öljytä terassi, mutta mikä siinä on, että kaikki tuollainen kunnossapitotyö nyt tökkii. Yksi autokatoskin odottaa maalausta, mutta onhan tässä maalauskelejä toivottavasti vielä jäljellä…

Mutta nyt totta totisesti pitää mennä pian nukkumaan, jotta herää aamulla kellon soittaessa! Josko sitä suuntaisi hammaslääkärin jälkeen ajoissa aamukahville torille. Mutta ennen nukkumaanmenoa on kyllä pakko käydä uimassa. En muista toista kesää, jolloin olisin uinut yhtä paljon. Yleensä kastan talviturkin heinä-elokuun taitteessa ja that’s it. Nyt olen jopa ottanut muutamia vetoja järveen päästyäni. Kunnes olen muistanut ne hauet ja muut pedot ja noussut järvestä kiireen vilkkaa 😉

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


lauantai 27. heinäkuun 2019

Elin kuin viimeistä (kesä)päivää

2

HELLOU IHANAT!

Eilen aamulla sen päätin; puhelin jää sinne missä se on yön yli ollutkin. Vaikka olen lomalla osannut jättää puhelimen (yllättävänkin) helposti takavasemmalle, niin aivot kaipasivat totaalista lepoa.

Törmäsin sanontaan ”Elä kuin ensimmäistä kuherruskuukauden päivääsi, elä kuin viimeistä lomapäivääsi.” Mä päätin ottaa yhden päivän ja elää kuin viimeistä kesäpäivääni. Mietin, että mitkä on sellaisia asioita, joita haluiaisin viimeisenä kesäpäivänäni tehdä. Tai viimeisenä päivänäni.

Tajusin, että ihan ensimmäisenä tuo kännykkä saa jäädä pois. Se on hurja, miten paljon se oikeasti sitoo. Estää elämästä tässä ja nyt. Mietin, haluanko elää omaa elämääni tässä ja nyt. Olla läsnä. Vai haluanko elää ystävieni elämää seuraten. Olla kartalla, mitä siellä ystävien grillissä grillataan. Missä kukin reissaa.

Jos olisi viimeinen (kesä)päiväni, niin en katsoisi kännykkää. Enkä katsonut. Veljen vaimolle soitin ja silloin tartuin kännykkään. Muuten ei ollut tarvetta katsoa tulevan viikon säätä, pysyä ajan hermolla uutisista tai ikuistaa auringonlaskun kultaamaa saarta. Kuulin lasten kikatuksen, aivot prosessoivat keskustelun paremmin ja sen sijaan, että olisin sanonut ”ootas hetki”, saivat lapsetkin vastauksen samantien. Läsnäolevalta vanhemmalta.

Aamupäivän kädet tuntuivat tyhjältä. Käsi hamusi jotain. Yhtäkkiä huomasin, että mieli alkoi rentoutumaan. Huomasin, että siinä missä aiemmin olin miettinyt tekeväni jotain, oli tuo joku jäänyt tekemättä tai siirtynyt myöhemmäksi, sillä piti tsekata uutiset ja sosiaaliset mediat.

Huomasin, että vaikken tehnyt juuri mitään, sain aikaan ihan älyttömästi. Siinä missä muu perhe jäi sohvalle ”mennäänkö laittamaan sauna lämpiämään” -kysymyksen jälkeen kännyköidensä kanssa, olin jo saanut saunan lämpenemään, ennen kuin sohvalla tajusivat, että ai niin – se sauna.ID

Saunan lämmityspuuhista kipaisin rantaan, otin kumiveneen ja annoin virran viedä. Laitoin silmät kiinni ja nautin. Kuinka hyvältä tuntui hiljaisuus. Se, että ei ollut kiire minnekään. Huomasin, että ajatukset alkoivat virrata. Aivoissani alkoi vapautumaan tilaa ajatuksille. Niille omille ajatuksille. Sen sijaan, että olisin pohtinut, että mitenköhän ystäväni oli kännykän ruudussa näkemäni grillisienet valmistanut.

Auringonlaskun aikaan kävelimme kalliorannalle istumaan. Ekana mieleeni tuli ajatus siitä, kuinka ihanan kuvan tuosta olisi saanut. Vesi kimmelsi oranssina. Lasissa olevat jääpalat myös. Kuva tallentui verkkokalvolle ja silmät kiinni laittaessani näen sen vieläkin.

En sitä sano, että kännykkä on kaiken pahan alku ja loppu. Mutta kohtuus kaikessa. Näin kun kännykkä on työväline, raja on todellakin häilyvä. Silloin, kun tulee ajanjakso, jolloin huomaa koukuttuneensa liikaa, niin on syytä pistää kännykkä jäähylle. Ollakin, että äänikirjakin jäi eilen kuuntelematta 😀 Mutta sen sijaan kuuntelin paljon muita tarinoita. Tarinoita ympäriltäni. Elin kuin viimeisä

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

PS. kiitos ihanat kommenteistanne edellisiin postauksiin – palaan niihin viimeistään huomenna kaupungista; nyt kone kiinni ja elämään kuin viimeistä kesäpäivää ♥ EDIT: voiko olla liian kuuma? Voi, nyt on kommentteihin vastattu viilennyksen alla 😉

 


torstai 25. heinäkuun 2019

Kesäfiltterin läpi

4

ILTAA IHANAT!

Eletään niitä aikoja, tai ollaan eletty jo tovi, että tuo nuoriso on mennyt kaikessa tietoteknillisessä asiantuntemuksessa ohi. Myös näissä filtterijutuissa.

Eilen esikoinen oli laittanut Instagramiin kuvan, jossa oli aivan sikamagee filtteri. Etsin tovin ig:stä tuota filtteriä. Mietin, että millä himskutilla se oli saatu aikaiseksi.

Iltapesu- ja auringonlaskuihastelureissulla viime yönä käydessäni törmäsin mökin edessä tuohon tietotekniikan ihmelapseen. Niin me sitten siinä yöllä ennen yhtä opeteltiin mistä tuon filtterin saa. Enpäs ole snäppiä käyttänyt enää moneen vuoteen, mutta sieltä se filtterikin löytyi.

Kesäfiltteri tekee kuvista ihania! Ei ehkä ihan näin tietokoneen ruudulta katsottuna. Nimittäin kasvokuvissa saa jok’ikisen ihohuokosen ja juonteen esiin. Pisamatkin loistavat suuremman kontrastin ansiosta enemmän. Mutta hei, sitä se kesä on. Ilman filtteriä ja filtterin kanssa. Kaikki näyttäytyy jotenkin ”aidommin”.  Ihmiset on iloisempia ja helpommin lähestyttävämpiä.  Kuviin saa eksyä kumiveneitä ja muuta kesäistä roinaa. Suoristukset sun muut ovat näppituntuman puitteissa tehty kuvaa otettaessa ja Insta on saanut jälleen vanhan merkityksensä hetkessä räpsäistyjen kuvien myötä. Kamera on ollut kesätauolla ja sekin on tehnyt hyvää.

Ja tässä vaiheessa lomaa, kun ei ole puutereita sun muita kasvoihin juurikaan sutinut tuntuu, että miten sitä kesän jälkeen enää pystyy edes ihoaan pakkeloimaan. Josko nuo pisamat ja auringonhehkun saisi säilytettyä myös syksyllä, niin ei olisi tarvettakaan moisille mömmöille 🙂

Tekisi mieli kysyä, että voisiko olla ainainen kesä. Mutta en kysy. Koska te tiedätte… Mutta hei, onneksi on kesäfiltterit. Joilla jatkaa kesää tämän hellejakson jälkeenkin vielä himpun verran pidempään ♥

IHANAA TORSTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


maanantai 22. heinäkuun 2019

Rakkaus riittää

22

HEIPPA IHANAT!

13 vuotta sitten tänään, 22.7., heräsin siihen, kun sade piiskasi peltikattoa. Sade, jota ei ollut koko kesänä kuulunut tai näkynyt. Pienistä toiveista huolimatta. ”Ilma on kuin morsian.” tuhahti mieheni ja kaappasi kainaloon. Vaikken nähnyt, niin kuulin että sanoi tuon virne kasvoillaan.

13 vuotta sitten tänään suurin toiveeni toteutui ja sain kävellä rakkaan isäni käsipuolessa kohti alttaria. Puolivälissä matkaa tuo ensimmäinen elämäni rakkaus luovutti minut loppuelämäni rakkaudelle. Sille, jolle kävi haaveri juuri ennen häitä ja jonka polvessa oli kymmenen tikkiä. Niin, ettei alttarille polvistuminen onnistunut. Häävalssista juuri puhumattakaan. Jälkimmäiseen syynä tuskin olivat nuo tikit. Häätanssi, se sopi meille mainiosti. Ehkä pienessä mielessä kuitenkin tapailimme ykskakskol -valssin askelia.

”Minä rakastan sua yhä totta on tänään
vaan enemmän, enemmän se tarkoittaa
minä rakastan sua, sulle kaikkeni annan
ja elämä vie meitä päin parempaa.”

Hääpäivä on ollut yksi lasten syntymien ohella ihanimmista päivistä ikinä. Vieraita oli häissämme 147, joista 80 oli ystäviä. Industriaalishenkinen sali Finlaysonilla täyttyi naurusta ja tarinoista. Keskellä salia oli pitkä pöytä ystäville. Neljäkymmentä ystävää molemmin puolin pöytää takasi sen, että vaikkei sukulaiset ihan jaksaneetkaan tanssikenkää loppuun asti kuluttaa, niin tanssilattia oli koko ajan täynnä.

”Yhden neuvon haluan teille antaa. Se on anteeksiantamisen jalo taito. Ikinä ei saa mennä nukkumaan vihoissaan. Pitää osata antaa anteeksi.” Jotenkin näin isäni puheessa meille sanoi. Tuota neuvoa olemme noudattaneet. Mutta myös sitä papin antamaa neuvoa: ”Muistakaa rakastaa.”

Ja siitähän kuulkaa tässä koko touhussa on kyse. Rakkaudesta. Rakkaus on niin laaja käsite, että se käsittää toisen kunnioittamisen, molemminpuolisen luottamuksen, intohimon joka saa sukat pyörimään jalassa ja sen, että tahtoo toiselle pelkkää hyvää. ”Muistakaa vaalia rakkautta niinäkin hetkinä, kun tuntuu että rakkaus ei riitä.” muistan papin sanoneen.

Mutta hei, kyllä se rakkaus riittää ♥

Kun molemmilla on yhteinen tahto laittaa se riittämään. Viimeisenä kappaleena häissämme kuultiin Shania Twainin You’re still the one. Ne, jotka eivät tienneet historiaamme eivät tainneet tietää, mistä tuossa oli kysymys. Mutta lähimmät ystävät tiestivät, että siinä oli nimenomaan kyse tuosta tahdosta. Ja se riitti.

Se, että molempien tahdosta saatiin rakennettua jotain näinkin mahtavaa niistä lähtökohdista, mistä lähdimme suhdettamme rakentamaan. Toinen oli se kuuluisa laastari. Toisen tehtävänä oli toimia tyynynä. Se toinen oli se vähän sakukoivusmainen ex-jääkiekkoilijaplanttu ja toinen oli semisti katkera, että elämänsä ensimmäinen sinkkukesä pitkään aikaa kosahti.

Onneksi kosahti 🙂 Mä näytän ja annan kuulua mitä tulee rakkauteen. Mun mielestä kenenkään ei tarvitse peitellä sitä, että on korviaan myöten rakastunut. Jaettu ilo luo iloa ympärilleen. Toivottavasti myös jaettu rakkaus luo rakkautta ympärilleen. Sillä rakkautta ei voi ikinä olla liikaa.

”You’re still the one I run to
The on that I belong to
You’re still the one I want for life
You’re still the one I love
The only one I dream of
You’re still the one I kiss good night.”

RAKKAUDEN TÄYTEISTÄ ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN ♥

PS. silloin 13 vuotta sitten tänään jaloissa ei pyörinyt tuollaista karvaista kaveria, joka on ehkä vähän mustis eikä haluaisi, että äippä ja iskä halailisi 😀


« Vanhemmat
Uudemmat »