HEIPPA IHANAT!

13 vuotta sitten tänään, 22.7., heräsin siihen, kun sade piiskasi peltikattoa. Sade, jota ei ollut koko kesänä kuulunut tai näkynyt. Pienistä toiveista huolimatta. ”Ilma on kuin morsian.” tuhahti mieheni ja kaappasi kainaloon. Vaikken nähnyt, niin kuulin että sanoi tuon virne kasvoillaan.

13 vuotta sitten tänään suurin toiveeni toteutui ja sain kävellä rakkaan isäni käsipuolessa kohti alttaria. Puolivälissä matkaa tuo ensimmäinen elämäni rakkaus luovutti minut loppuelämäni rakkaudelle. Sille, jolle kävi haaveri juuri ennen häitä ja jonka polvessa oli kymmenen tikkiä. Niin, ettei alttarille polvistuminen onnistunut. Häävalssista juuri puhumattakaan. Jälkimmäiseen syynä tuskin olivat nuo tikit. Häätanssi, se sopi meille mainiosti. Ehkä pienessä mielessä kuitenkin tapailimme ykskakskol -valssin askelia.

”Minä rakastan sua yhä totta on tänään
vaan enemmän, enemmän se tarkoittaa
minä rakastan sua, sulle kaikkeni annan
ja elämä vie meitä päin parempaa.”

Hääpäivä on ollut yksi lasten syntymien ohella ihanimmista päivistä ikinä. Vieraita oli häissämme 147, joista 80 oli ystäviä. Industriaalishenkinen sali Finlaysonilla täyttyi naurusta ja tarinoista. Keskellä salia oli pitkä pöytä ystäville. Neljäkymmentä ystävää molemmin puolin pöytää takasi sen, että vaikkei sukulaiset ihan jaksaneetkaan tanssikenkää loppuun asti kuluttaa, niin tanssilattia oli koko ajan täynnä.

”Yhden neuvon haluan teille antaa. Se on anteeksiantamisen jalo taito. Ikinä ei saa mennä nukkumaan vihoissaan. Pitää osata antaa anteeksi.” Jotenkin näin isäni puheessa meille sanoi. Tuota neuvoa olemme noudattaneet. Mutta myös sitä papin antamaa neuvoa: ”Muistakaa rakastaa.”

Ja siitähän kuulkaa tässä koko touhussa on kyse. Rakkaudesta. Rakkaus on niin laaja käsite, että se käsittää toisen kunnioittamisen, molemminpuolisen luottamuksen, intohimon joka saa sukat pyörimään jalassa ja sen, että tahtoo toiselle pelkkää hyvää. ”Muistakaa vaalia rakkautta niinäkin hetkinä, kun tuntuu että rakkaus ei riitä.” muistan papin sanoneen.

Mutta hei, kyllä se rakkaus riittää ♥

Kun molemmilla on yhteinen tahto laittaa se riittämään. Viimeisenä kappaleena häissämme kuultiin Shania Twainin You’re still the one. Ne, jotka eivät tienneet historiaamme eivät tainneet tietää, mistä tuossa oli kysymys. Mutta lähimmät ystävät tiestivät, että siinä oli nimenomaan kyse tuosta tahdosta. Ja se riitti.

Se, että molempien tahdosta saatiin rakennettua jotain näinkin mahtavaa niistä lähtökohdista, mistä lähdimme suhdettamme rakentamaan. Toinen oli se kuuluisa laastari. Toisen tehtävänä oli toimia tyynynä. Se toinen oli se vähän sakukoivusmainen ex-jääkiekkoilijaplanttu ja toinen oli semisti katkera, että elämänsä ensimmäinen sinkkukesä pitkään aikaa kosahti.

Onneksi kosahti 🙂 Mä näytän ja annan kuulua mitä tulee rakkauteen. Mun mielestä kenenkään ei tarvitse peitellä sitä, että on korviaan myöten rakastunut. Jaettu ilo luo iloa ympärilleen. Toivottavasti myös jaettu rakkaus luo rakkautta ympärilleen. Sillä rakkautta ei voi ikinä olla liikaa.

”You’re still the one I run to
The on that I belong to
You’re still the one I want for life
You’re still the one I love
The only one I dream of
You’re still the one I kiss good night.”

RAKKAUDEN TÄYTEISTÄ ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN ♥

PS. silloin 13 vuotta sitten tänään jaloissa ei pyörinyt tuollaista karvaista kaveria, joka on ehkä vähän mustis eikä haluaisi, että äippä ja iskä halailisi 😀