perjantai 18. lokakuun 2019

Ruoanlaittotaito – taidoista rakkain


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.


 

PERJANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Viimeksi kaupallisen yhteistyön myötä K-Supermarketin kanssa kerroinkin teille niitä muistoja, joita ruoka ja ruoanlaitto minussa herättää. Siitä, kuinka pikkutyttönä Oriveden mummulassa näin, mistä ruoka tulee. Kuinka hurmasin mieheni hirmuisen tulisella makaronilaatikolla aikoinaan ja kuinka tuo ei edes sitä pelästynyt. Vaan on ollut rinnallani kaikki nämä 17 vuotta. On ollut suunnaton onni ja kunnia toimia perheen pääkokkina kaikki nämä vuodet, sillä tyhjät lautaset ovat suurin kiitos, mitä kokki voi saada. Ruoanlaittotaito taas on taidoistani rakkain. Niin paljon se on minulle antanut. Niin elämän iloisissa hetkissä kuin niissä surullisimmissakin.

Tänään jatketaan muisteloilla ja ajattelin kertoa teille hieman omasta ruoanlaittofilosofiastani. Vastata K-Supermarketin ”Mikä on sinulle tärkeää?” -kysymykseen vielä laajemmin ruoan kautta. Kuten kerroin, niin kävimme Oriveden mummun kanssa kauppa-autolla, mutta ensimmäiset varsinaiset ruokakauppamuistoni liittyvät vahvasti meidän lähimpään K-Supermarket Länsitoriin. Joka sittemmin muuttui Länsiportiksi ja toimii nyt K-Supermarket Westerin nimellä.

”Parkkeeramme auton ja äiti ottaa takaluukusta kauppakassinsa. Sen mustan kankaisen, jota raahaa ihan joka paikkaan. Kirjastoon, kauppaan ja kaupungille. Minua vähän hävettää, sillä tuossa kassissa on äitin työpaikan logo kyljessä. Eikö meillä ole varaa muovikasseihin? Nousemme rappuset ylös ja astumme kauppaan sisään. Länskäri on meidän kotikauppa. Rakastan käydä maitokaupassa äitin kanssa. Varsinkin Länskärillä. Länskäri on nimittäin siitä metka ruokakauppa, että siellä myydään lelujakin. Äiti antaa minun punnita kurkut, satsumat ja perunat. Lihatiskillä saan ottaa vuoronumeron automaatista. Jaahas, meillä on taas mustamakkarapäivä. Se kuuluu kuulemma meidän tamperelaisten yleissivistykseen.

Jos ei äiti pian lopeta tuota juttelua lihatiskin yli, niin makkarat jäähtyy, ajattelen. Äiti jää Länskärillä aina suustaan kiinni. Kauppias Simo on tuttu näky käytävillä ja lihatiskin sedälläkin on aina paljon asiaa. Yritän hoputtaa äitiä, mutta äidin kilometrin mittainen kauppalista on vielä puolessa välissä. Saan luvan mennä leluosastolle jo etukäteen katselemaan. Ikuisuuksien päästä äiti tulee täysien ostoskärryjen kanssa hakemaan minut kohti kassoja. Se sama iloinen täti juttelee kassalla ne samat jutut kuin viimeksi. Eikö noiden aikuisten jutut koskaan muutu? Huikataan heipat kassalle ja kysyn äidiltä, että mistä sä oikein tunnet tuon tädin? Äiti vastaa, että ei mistään, mutta kassatäti on tullut vuosien varrella tutuksi kauppakäynneiltä.”

Edelleen rakastan käydä ruokakaupassa. Ruokakaupassa käynti ei ole minulle mikään pakko, vaan elämys. Se, että tilaamme liki joka viikko ruoat kotiin saa minut välillä kaipaamaan ruokakaupassa asiointia. Vaikka en osta kuin tarpeeseen, niin välillä tykkään työmatkan varrella poikkasta Tesomalla tieltä ja ajaa Westerin etuparkkiin. Joka on juurikin siinä kohtaa kuin missä Länskärin yläparkki aikoinaan sijaitsi. Nousta autosta. Käydä ostamassa uunituoretta leipää ja ihastella vegehyllyjen runsautta. Vastata henkilökunnan hymyileviin tervehdyksiin ja jutella muutaman sanan kassalla. Aivan kuten meidän äitikin aikoinaan teki.

”Ihanaa, viikonloppu edessä. Kuljen ruokakaupan leipäosaston läpi vihanneshyllylle ja mietin, että mitäköhän ihanaa sitä tekisi tänä iltana ruoaksi. Perjantai-iltojen ruoanlaitolla kun on itselleni ruokaakin syvempi merkitys. Sitä ei sovi ottaa kepeästi, vaan tykkään uhrata hieman ajatusta ja tehdä muutakin kuin sitä perinteistä perjantaipizzaa. Huomaan kotimaisia suppilovahveroita ja nostan ne koriini. Ajatus vähän erilaisemmasta perjantaipizzasta tulee mieleeni. Sienisalaattipizza onkin itselleni aivan uusi juttu. En malta odottaa, että pääsen kotiin kokkailemaan. Kierrän vielä sushikärryn ohi ja mietin, että olisiko sittenkin ollut helpoin napata tuoretta sushia mukaan. Päätän kuitenkin pitäytyä perusperjantaisissa, sillä ruoanlaitto perjantai-iltana kruunaa alkavan viikonlopun. 

Suljen kotioven takanani, otan kengät pois, huikkaan moikat perheelle ja rapsutan selälleen kellahtaneen koiran masua. Käyn vaihtamassa kotivaatteet, puran kauppakassin ja laitan musiikkia soimaan. Uppoudun tekemiseeni täysillä. Huomaan, kuinka raskaan työviikon jännittämät lihakseni alkavat rentoutua. Maistelen sienisalaattia ja päätän lisätä siihen vielä vähän lipstikkaa. Liinan alla ollut pizzataikinakin kohoaa mukavasti lampun alla lämmössä. Laitan sienisalaatin jääkaappiin ja oikaisen hetkeksi sohvalle. Siinä kynttilän lepattavaa liekkiä tuijotellessani mietin, että kuinka paljon ruoanlaitto on minulle vuosien saatossa antanut.”

Silloin, kun elämässä on ollut raskaita aikoja, ruoanlaitto on toiminut itselleni ikään kuin meditaationa. Sellaisena hetkenä, jolloin saan olla aivan rauhassa. Omien ajatusten kanssa ja keskittyä täysin tekemiseeni. Lasten ollessa pieniä huomasin perjantaisin töiden jälkeen suuntaavani keittiöön pikkukakkosen aikoihin. Tästä alkoi blogissa perinteiseksi muodostuneet perjantaimyyssipostaukset. Kun sai hetken hengähtää työviikon jälkeen keittiöpuuhissa, pystyin olemaan loppuviikonlopun se läsnäoleva äiti.

Sen jälkeenkin olen huomannut, että kun elämässä on haastavia aikoja uppoudun ruoanlaittoon tai leipomiseen. Taikinaterapia on itselleni se paras terapiamuoto. En välttääkseni kohtamasta haastavien aikojen tuomaa surua tai murhetta, vaan saadakseni hetken omaa aikaa. Jotta voin taas prosessoida vaikeita aikoja uusin silmin. Nähdä sen valon, joka tunnelin päässä on. Keittiössä koen usein sitä tärkeää flowta, jota ihminen tarvitsee aina välillä. Itse kehittelemäni reseptit ja maukas lopputulos myös palkitsevat.

Ruoka ja ruoanlaitto kuuluvat myös iloisiin tapahtumiin. Niihin kesäpäiviin, kun kokkaamme koko perheen kanssa mökillä. Lapset ovat vastuussa salaateista, mies grillaamisesta ja itse toimin jokapaikan höylänä. Arvostan ruokaa ja ruokailua sen verran paljon, että kunnioitan niitä usein myös kattamalla kauniisti. Niin kuin sanonta kuuluu, niin kaunis kattaus on jo puoli ruokaa.

Vaikka rakastan perhettäni ylikaiken, niin myös itseään pitää osata rakastaa. Ruoanlaitto on minulle sitä itseni rakastamista parhaimmillaan 

”Havahdun sohvalla siihen, kun koira painautuu ihan kiinni kylkeeni. En ollutkaan ajatellut nukahtavani, mutta niin vain kävi. Toiselta sohvalta tavoitan miehen katseen. Huomenta, oliko hyvät unet? Onneksi en ollut nukkunut onneni ohi, vaan juurikin sopivan aikaa; pizzataikina on valmis työstettäväksi. Muotoilen siitä kuusi palloa ja kaulin ne pikkupizzoiksi. Levitän niihin ennen uuniin menoa öljyä ja tunnen pullasudin liikkuvan pehmeän taikinan pinnalla.

Pizzojen ollessa uunissa katan ruokahuoneen pöydän. Lapset ovat ystäviensä kanssa, joten saamme nauttia perjantai-illan herkuista miehen kanssa kaksin. Sekoitan nopeasti salaattisekoituksesta, oliiviöljystä ja pellavansiemenistä vihersalaatin. Täytän hieman jäähtyneet pizzat sienisalaatilla ja lorautan päälle balsamicoa. Istahdan alas ja mietin, kuinka ihanaa onkaan syödä ihan rauhassa. Keskustella menneen viikon tapahtumat ja rentoutua ruoan äärellä. Maailman parhaimmassa seurassa.”

Sienisalaattipizzat olivat niin hyviä, että niitä pitää tehdä uudemman kerran. Meillä lapset ovat melko kaikkiruokaisia, mutta sieniä eivät ole vielä tottuneet syömään. Pitänee aloittaa totutus miedommista sienistä. Itse rakastan suppilovahveroiden makua, mutta ymmärrän kyllä, että lapsille ne eivät välttämättä maistu. Ruoanlaitossa olen tottunut luovimaan. Toteuttamaan arjessa sellaisia ruokia, jotka maistuvat koko perheelle.

Sienisalaattipizzat

pohja
2 dl venhäjauhoja
3 tl kuivahiivaa
ripaus suolaa
loraus öljyä
lämmintä vettä

-sekoita kuivat aineet
-lisää kädenlämpöistä vettä niin, että taikinasta tulee helposti käsiteltävä
-vaivaa taikinaa ja lisää vaivauksen loppuosassa öljyä loraus
-laita taikina kohoamaan liinan alle noin puoleksi tunniksi
-pyörittele kuusi palloa ja kaulitse ne pizzoiksi
-voitele pizzat halutessasi öljyllä
-paista 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pizzat ovat nätin ruskeitä
-täytä sienisalaatilla

sienisalaatti
1 litra suppilovahveroita
100 g kanttarellituorejuustoa
1/2 desiä majoneesia
puoli punttia lipstikkaa
suolaa, mustapippuria, balsamicoa

-puhdista sienet ja kuullota niitä pannulla, kunnes neste haihtuu
-notkista tuorejuusto ja majoneesi, lisää sienet ja pienistelty lipstikka
-mausta suolalla ja mustapippurilla
-laita pizzan päälle ja lorauta vielä päälle balsamicoa

Mikä on Sinulle tärkeää? Minulle tärkeintä on perhe ja terveys. Rakastaminen ja rakkaus. Tunne, että on rakastettu. Ruoanlaitto hyvällä fiiliksellä ja syöminen. Ruoasta ja elämästä nauttiminen. Hymyileminen ja ystävällisyys. Koskettaminen ja lähellä oleminen. Musiikki ja luonto. Suomalaisuus ja sen myötä tekemäni ruokavalinnat tuossa lähi K-Supermarketissani.

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 


torstai 17. lokakuun 2019

Pieniä haaveita isossa maailmassa

MORO MURUT!

Kuten tiedätte, niin olen henkeen ja vereen kotihiiri, jonka reissujalkaa vipattaa säännöllisin väliajoin. Reissujen yksi kohokohdista on kotiinpaluu.

Jos joskus tunsin haikeutta, kun piti lähteä kotiin, niin nyt tuo reissuhaikeus on muisto vain. Kotiin on hyvä palata, eikä vähiten sen valkoisen ja karvaisen kullannupun takia.

Reissu on ollut jälleen mieletön, ollaan nähty hurjan paljon. Toisaalta on ollut tervettä huomata, että reissun kohokohtia ei ole ollut Vegasin valot tai Rodeo Driven kimallus. Losin keskustan värikkäät kadut tai Santa Monican ihmisvilinä.

Vaan tuo rauhallinen ja seesteinen Redondo Beach, josta postauksen kuvatkin ovat. Illallinen paikallisten suosimassa ravintolassa ja vielä kohtuulliseen hintatasoon. Laskeva aurinko ja moikkaan tullut lokki.

En kaipaa elämääni vipinää tai vilskettä. Mutta välillä on hyvä käydä katsomassa, mitä maailmalla on annettavana. Samalla haaveilla toisella puolen maailmaa niistä itselle tärkeistä jutuista. Jotka oikeasti tekevät elämästä arvokkaan. Joiden takia on kerta toisensa jälkeen ihana palata kotiin.

❤️ paahdettu ruisleipä, jonka päälle on sipaistu oivariiniä ja tomaattisiipaleita
❤️ kotisaunan pehmeät löylyt
❤️ kotisohvalla päikkäröinti, karvaisen kaverin ollessa kerällä kainalossa
❤️ aamulenkki koiran kanssa pimeässä ja tihkusateessa
❤️ kotisänky
❤️ juoksulenkki vakkarimaisemissa Tahmelassa & Pispalassa
❤️ ruokakaupan heviosaston tuoreet annit
❤️ itsetehty kotiruoka
❤️ aamukahvin tuoksu
❤️ glögintuoksuinen tuoksukynttilä aamuhämärässä
❤️ kausivalojen loisteessa tunnelmointi syysiltoina
❤️ leffaillat mancavessa
❤️ joulujuttujen suunnittelu
❤️ laitepilatestuntien jälkeinen euforia
❤️ Boltsit jääkaappikylminä
❤️ Toby, Toby ja Toby

 Huomenna torstaina alkaa kotimatka ja kotona ollaan perjantai-iltana. Viikonloppu relataan ja sitten ladatuin akuin kohti arkiviikkoa. Mutta nyt kamat kasaan ja vielä vikaa kertaa hälinää ihmettelemään. Voi olla, että korvat soi jonkin aikaa kotiinpaluun jälkeen 😉

TERKKUSIN,


keskiviikko 16. lokakuun 2019

Viva Las Vegas!

MOIKKAMOI IHANAT!

Niin se vain vaihtui Redondo Beachin letkeä biitsielämä valoihin, ääniin ja ihmispaljouteen; terkkuja Las Vegasista! Ei ollut ihan itsestäänselvyys, että pääsimme tänne, sillä navi sanoi itsensä aamulla irti. Onneksi navin kautta oli mahkut saada wifi, joten Google mapsin avulla taitettiin tuo 4,5 tuntia. Oli muuten huikeat maisemat matkalla…karua, mutta kaunista.

Jos jollain sanalla pitäisi paikkaa kuvailla, niin tää on aivan ”insane”. Nelisen tuntia pörrättiin The Stripiä pitkin ja siinä oli kuulkaa yksi jos toinenkin Tampereen tyttö ihmeissään 🙂

Ei sitä vain tajua, millainen tämä paikka on ennen kuin astuu hotellihuoneen ovesta ulos. Käytävät, aulat ja kasinot tuntuvat kuin jääkaapeilta; viileetä happirikasta ilmaa tuutataan tulemaan huolella, jotta ihmiset saavat virtaa pelata. Lisäksi olen varma, että tuo ilma saa ihmiset janoiseksi, sillä ainakin itselläni silmät ja kurkku kuivuivat nanosekunnissa.

Me majoitutaan legendaarisessa Flamingo-hotellissa. Nyt tätä postausta 28. kerroksen huoneen sängyllä kirjoittaessani näen ikkunoista valoja ja vilskettä. Pieni basson jytke kantaa tänne ylös asti.

Vegas ei kuulemma nuku koskaan, mutta me ajateltiin nukkua. Tytsyt ovat yhtä herkkiä äänille ja valoille kuin äitinsäkin. Eivät koskaan ole oikein liiasta hulinasta tykänneet. Toinen nukahti jo suorilta jaloilta, pikkuinen. Vaikka katukuvassa lapsia nyt illalla näkyikin, niin ei tuo pääkatu silti välttämättä ihan lapsiystävällinen iltaisin ole. Sen takia jatkamme kaupunkiin tutustumista huomen aamulla.

Mies vie meidät Venetsia -tunnelmiin aamupalan jälkeen ja sitten jatkamme tekemään loput ostokset; lapset ovat säästäneet reissua varten ja kovin tuskastelevat, kun on vielä rahaa tuhlattavana 😉 Yllättävästi on muuten hillinnyt shoppailua, kun joutuvat ostamaan omilla rahoilla!

Nyt aamupalapaikkoja nettailemaan; mieleni tekisi neljän viljan puuroa voisilmällä 😀 Mutta myös smoothie tai acai bowl kelpaa. Nimimerkillä bagels ja philly -sektori kaipaa vaihtelua!

Ihanaa keskiviikkoa sinne ❤️

PS. Törmättiin Elvikseen heti ekassa kadun kulmassa 🙂


tiistai 15. lokakuun 2019

Surf cityä ja viimeisen päivän tunnelmia!


Hyvää tiistaita ihanat

täältä Kalifornian maanantai-iltapäivästä. Tänään on viimeinen päivä täällä ja se vietetään kokonaisuudessaan Universal Studioseilla. Ne kun jäivät viime kerralla käymättä.

Maanantaipäivä ja silti parhaimmillaan jonotettiin laitteisiin 70 minuuttia. Niin kuin nytkin; kirjoitan tätä Simpson -riden jonosta. Huh, mutta hei nautitaan täysillä. Nämä ovat niitä sellaisia paikkoja, joissa me aikuisetkin taannumme hetkeksi lapsen tasolle 🙂

Härveleiden lisäksi kävimme katsomassa Universal Studioden lavasteita. Huikeeta ajatella, että siellä silmien edessä oli lavasteet, joiden avulla filmeihin saa New Yorkin kadut. Myös Täykkäreiden kotikatu ajettiin läpi.

Olen saanut paljon kyselyitä, että missä yövytään. Viime reissulla totesimme LA:n eteläpuolella sijaitsevat rannat parhaimmiksi meille. Silloin yövyttiin Hermosa Beach House -hotellissa ja Redondo Beachillä Portofino -hotellissa. Nyt otettiin edullinen Redondo Beach Hotel viideksi yöksi.

Autolla on kätsy kruisata tuolta sinne sun tänne. Jälleen kerran ollaan käyty shoppailemassa paikallisten alueilla ja sen lisäksi Citadel Outlet -myymälöissä. Edelleen suosikkejamme ovat liikkeistä Ross, TJ Maxx ja Marshalls, joista tekee superedullisia merkkivaatelöytöjä.

Jahka saadaan Universal Studios -päivä pulkkaan, ajetaan viellä Hollywood -kyltille. Tähtikatua pitkin Santa Monicaan ja sieltä rantaa pitkin hotellille.

Pakkauspuuhien jälkeen iltaruokaa (toivottavasti herkullista seafoodua) ja unta palloon. Kalifornia on ollut ihana. Suosittelen west coastia myös teille east coastiin ihastuneille!

Huomenna kohti Vegasia! ❤️

Ihanaa alkanutta viikkoa,

Maria

PS. Kuvatulva iki-ihanalta Hermosa Beachilta, joka myös surf cityksi itseään tituleeraa!


sunnuntai 13. lokakuun 2019

Luurangotkin hymyilee

HYVÄÄ SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT!

Kaksi kokonaista päivää takana ja tiedättekö, että olen nyt jo saanut tankattua energiatasot takaisin. Ollakin, että yöunet ovat olleet vähän niin ja näin, mutta päivän aikana on tullut niitä ihania hetkiä, jolloin on saanut ladattua akut täyteen.

Ja ei, päikkäreitä ei olla nukuttu, mutta kaikin muin tavoin imetty itseemme tätä aurinkoenergiaa, joka täällä on läsnä joka paikassa. Ei vain hymyinä ihmisten huulilla ja silmäkulmissa, vaan myös jopa luurankojen huulilla. Eilen kävelimme tuossa Hermosa Beachillä ja monessa rantatalossa oli jo koristeltu Halloweenia varten. Panin merkille, että ihan oikeasti nuo himskatin luurangotkin hymyilevät! Kuvaa niin tätä elämäntyyliä täällä.

Jos Suomessakin paistaisi (liki) koko ajan aurinko, niin hymyilisimmekö mekin enemmän? Antauduttaisiinko mekin hyväntahtoiseen small talkiin tuntemattomien kanssa ja heittäisimme tuntemattomille kohteliaisuuksia? Olen nauttinut täysin siitä, että kerrankin saan hymyihini vastahymyn. Kerrankin kukaan ei pidä mua outolintuna, kun alan juttelemaan. No kyllä Suomessakin ihmiset lähtevät useammin juttelemaan mitä aiemmin, mutta vielä tullaan perässä.

Enkä lainkaan sano, että tuo tietynlainen pidättyväisyys olisi välttämättä aina huono asia. Me ollaan silti ihania. Me suomalaiset.

Tämän parin päivän aikana olen jutellut eräässä kaupassa myyjän kanssa Suomen koulutuspolitiikasta. Ihastunut yhteen kultaiseen noutajaan, samalla kun mies jutteli tuon noutajan isännän kanssa. Olivat Bostonista täällä lomalla ja tottakai karvainen perheenjäsen seurasi lomalla (tuli ihan hirmuinen ikävä Tobya). Suomessa harvoin pääsee käyttämään englantia, joten olen heittäytynyt täysin keskusteluihin ja huomannut, että eipäs se kielitaito sieltä minnekään ole ruostunut.

Kaikki on siis erittäin ”awesome”. Ne bagelit ja Phillyt aamuisin. Aurinko, joka on saanut pisamat esiin piilostaan. Autossa pauhaava country -kanava ja hei ne joulukoristeita notkuvat hyllyt kaupassa. Harmi, ettei sitä tikapuita pitkin kiipeävää joulupukkia ole vielä löytynyt 😀

SUNNUNTAITERKUIN,