keskiviikko 16. lokakuun 2019

Viva Las Vegas!

MOIKKAMOI IHANAT!

Niin se vain vaihtui Redondo Beachin letkeä biitsielämä valoihin, ääniin ja ihmispaljouteen; terkkuja Las Vegasista! Ei ollut ihan itsestäänselvyys, että pääsimme tänne, sillä navi sanoi itsensä aamulla irti. Onneksi navin kautta oli mahkut saada wifi, joten Google mapsin avulla taitettiin tuo 4,5 tuntia. Oli muuten huikeat maisemat matkalla…karua, mutta kaunista.

Jos jollain sanalla pitäisi paikkaa kuvailla, niin tää on aivan ”insane”. Nelisen tuntia pörrättiin The Stripiä pitkin ja siinä oli kuulkaa yksi jos toinenkin Tampereen tyttö ihmeissään 🙂

Ei sitä vain tajua, millainen tämä paikka on ennen kuin astuu hotellihuoneen ovesta ulos. Käytävät, aulat ja kasinot tuntuvat kuin jääkaapeilta; viileetä happirikasta ilmaa tuutataan tulemaan huolella, jotta ihmiset saavat virtaa pelata. Lisäksi olen varma, että tuo ilma saa ihmiset janoiseksi, sillä ainakin itselläni silmät ja kurkku kuivuivat nanosekunnissa.

Me majoitutaan legendaarisessa Flamingo-hotellissa. Nyt tätä postausta 28. kerroksen huoneen sängyllä kirjoittaessani näen ikkunoista valoja ja vilskettä. Pieni basson jytke kantaa tänne ylös asti.

Vegas ei kuulemma nuku koskaan, mutta me ajateltiin nukkua. Tytsyt ovat yhtä herkkiä äänille ja valoille kuin äitinsäkin. Eivät koskaan ole oikein liiasta hulinasta tykänneet. Toinen nukahti jo suorilta jaloilta, pikkuinen. Vaikka katukuvassa lapsia nyt illalla näkyikin, niin ei tuo pääkatu silti välttämättä ihan lapsiystävällinen iltaisin ole. Sen takia jatkamme kaupunkiin tutustumista huomen aamulla.

Mies vie meidät Venetsia -tunnelmiin aamupalan jälkeen ja sitten jatkamme tekemään loput ostokset; lapset ovat säästäneet reissua varten ja kovin tuskastelevat, kun on vielä rahaa tuhlattavana 😉 Yllättävästi on muuten hillinnyt shoppailua, kun joutuvat ostamaan omilla rahoilla!

Nyt aamupalapaikkoja nettailemaan; mieleni tekisi neljän viljan puuroa voisilmällä 😀 Mutta myös smoothie tai acai bowl kelpaa. Nimimerkillä bagels ja philly -sektori kaipaa vaihtelua!

Ihanaa keskiviikkoa sinne ❤️

PS. Törmättiin Elvikseen heti ekassa kadun kulmassa 🙂


6 Responses to “Viva Las Vegas!”

  1. Pia sanoo:

    Eiköstä vaan olekin paikkojen paikka!! Me pysähdyttiin siellä muutama vuosi sitten Kalifornian road tripillämme parin yön verran ja mä kyllä jotenkin tykkäsin! Kierrettiin ihmettelemässä hotelleja ja kasinoita ja sitä, että keitä ne on ne ihmiset jotka siellä istuu pelikoneilla tunnista ja illasta toiseen! Rahaa tuupataan koneisiin siihen malliin, että katselijaa hirvittää! Huh! Niin hulvaton ja hauska kaupunki se on, että kyllä me sinne seuraavallakin reissulla mennään käymään! Jos ei muuten, niin ainakin vetämään itsemme ähkyyn jonkun kasinon notkuvaan buffeeseen 😀 Hauskaa lomaa teille!!

    • Maria sanoo:

      Moi Pia!

      Tää on kyllä sellainen paikka, että huhhahhei! Seuraavan kerran täytyy tulla ilman lapsia 😉

      Oi, buffetteihin ei ollakaan vielä ehditty, tosin ravintoloissakin syödän normiannos puoliksi ja ollaan ihan ähkyssä 🙂

  2. Sanna sanoo:

    Wau!varmasti upea paikka!Tuolla olisi pieni suomi-ihminen ihmeissään:)Hyvää matkaa!

    • Maria sanoo:

      Moikkis!

      On kyllä hieno paikka, mutta pari päivää riittää 😀

      Tampere tuntuu tämän jälkeen just passelilta 😉

      Kiitos ❤️

  3. nanna sanoo:

    Voi ihana ihana VEGAS! Oltiin kesällä 10 päivää siellä ja vei kyllä sydämen vaikka ensin ajateltiin, että käydään kerran ja se on siinä. Toivon siis Vegasin kaipuuseeni lisää postauksia sieltä! 🙂 Olisi myös kiva kuulla menovinkkejä koko jenkkireissulta ja budjettia? Me mietitään juuri uutta matkaa samalle akselille ensi vuodeksi ja kaikki vinkit ovat tervetulleita!

    • Maria sanoo:

      Heippa Nanna

      no hei teidän loma onkin ollut piiitkä! 10 päivää kuulostaa jo siltä, että siinä ehtii käydä katsomassa erilaisia showta ja viettämään uima-allaspäiviä 🙂
      Meillä yksi kokonainen päivä ja kaksi yötä oli tällä haavaa tarpeeksi…ehkä ensi kerralla mennään ilman lapsia. Päästään sitten kasinoillekin vähän fiilistelmään 😉

      Menovinkkejä ja budettia tulossa ensi viikolla!

      Ihanaa lauantai-iltaa ❤️

Kommentoi