HEIPPAHEI IHANAT!

Kansainvälinen naistenpäivä kolkuttelee ovella ja se on saanut mut tänä vuonna miettimään vielä syvemmin meidän naisten asemaa kuin aiempina vuosina. En tiedä miksi, mutta tänä vuonna olen miettinyt meitä vahvoja naisia. Naisia, joilla on haaveet ja jotka aktiivisesti tekevät töitä saavuttaakseen haaveensa. Pitääkö naisen olla vahva? Onko vahva nainen uhka toiselle naiselle? Pelottaako vahva nainen miestä? Miten määritellään vahva nainen?

Jos katsotaan aikaa taaksepäin, niin en ole aina kokenut olevani vahva. Kunnes tajusin, että mä olen ihan samperin vahva. Sen vahvuuden esille kaivaminen vaati aikamoisen tulikokeen, jonka aikana tajusin, että tuo aiemmin inhoamani sanonta on totisinta totta. Se mikä ei tapa, se vahvistaa.

Se, että nainen on vahva ei tarkoita etteikö nainen voisi olla herkkä. Haavoittuva, aistillinen ja empaattinen. Päinvastoin, uskon että me vahvat naiset koemme myös janan toisen ääripään tunteet vahvasti. Mun oma äiti oli tyypillinen esimerkki vahvasta naisesta. Mutta myös lempeän äidillisestä vahvasta naisesta. Teki paljon töitä saavuttaakseen asemansa erään ison yrityksen miesvaltaisessa johtoportaassa ja siinä samalla hoiti meidät lapset niin, ettemme jääneet paitsi äidin rakkaudesta. Kun äidistä tuli meidän esikoisen myötä ensimmäistä kertaa mummu, oli hän tarpeeksi vahva tavoittelemaan seuraavaa unelmaansa. Sanoi itsensä irti 57-vuotiaana, jotta sai viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa ja toisaalta auttaa tytärtään eli minua, tavoittelemaan unelmiani perheyrityksemme parissa miesvaltaisella alalla.

Mä olen tainnut periä vahvan naisen geenit äidiltä. Onneksi myös ne pehmeämmät arvot siinä samalla ♥ Jos jotain haluaisin meidän tyttöjen perivän minulta, niin se on vahvuus ja pehmeät arvot.

Naisellisesti vahva nainen tietää, että välillä tulee niitä päiviä, kun tuntee olevansa huonompi kuin muut naiset. Kun tukka on huonosti ja vatsa pömpöttää. Vahvuus piilee siinä, että osaa noina päivinä laittaa collegehousut jalkaan ja lippiksen päähän. Luottaa siihen, että huomenna on taas parempi.

Vahva nainen tarvitsee vahvan miehen, sanotaan. Allekirjoitan tuon väitteen täysin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että molemmat eläisivät suhteessa erillisinä omaa elämäänsä. Vaan vahvuus piilee siinä, että osataan antaa tilaa myös toisen unelmille eikä suhde ole ongelmissa heti, jos joudutaan olemaan erossa toisesta osapuolesta. Vahvuus saa kunnioittamaan toisen omia harrastuksia ja tarvetta viettää joskus omaa aikaa. Vahvuus ja herkkyys samassa paketissa on jotain, jota arvostan ihan älyttömästi. En vain miehissä, vaan myös meissä naisissa.

Mitä tulee vahvoihin naisiin työelämässä, niin olemme menossa oikeaan suuntaan; vielä joku päivä hamassa tulevaisuudessa miehen ja naisen euro on saman arvoinen. Koulutettuja naisia alkaa enenevässä määrin näkymään yritysten luotseina. Tasa-arvoisina päätöksentekijöinä miesten rinnalla. Uskon, että pikkuhiljaa alamme saamaan kunnioitusta ja luottamusta siihen, että me osaamme. Me pystymme. Tämän muutoksen tosin tulee lähteä meistä naisista itsestämme. Meidän tulee ensin uskoa omiin kykyihimme ja siihen, että hitto vie me vielä näytetään.

Kirjoitin taannoin postauksen siitä, kuinka meidän naisten pitäisi tukea toisiamme enemmän. Varsinkin näin naistenpäivän aattona tunnen suurta yhteenkuuluvuutta kaikkien naisten kanssa. Me naiset, niin kuin me kaikki ihmiset, olemme samanarvoisia. Ei ole huonompaa naista tai parempaa naista. Ollaan kaikki samalla viivalla ja sen pitäisi riittää. Varsinkin nykyaikana, kun modernin kehityksen sivutuotteena on kehittynyt aika raaka somekulttuuri, jossa naiset dissaavat toisia naisia, olisi mun mielestä ehdottoman tärkeä jonkun puhaltaa pilliin ja peli poikki. Mikäli me naiset halutaan tasa-arvoa tulevaisuudessa, niin ei me sitä saavuteta ainakaan sillä, että lytätään siskojamme.

Tykkään olla naisellisesti vahva. En arkaile tehdä niitä perinteisesti miehen hommiksi kutsuttavia hommia, sillä mulle ne on yhtälailla naisten hommia. Teen remppahommia ja vaihdan tarvittaessa autoon talvirenkaat. Osaan käyttää porakonetta ja parketoin huoneen lattian ilman tuskasteluja. Mutta homman juju piilee siinä, että vaikka olen vahva, niin rakastan olla myös naisellinen nainen. Rakastan miestä, joka on vahva miehinen mies. Sellainen, joka esimerkiksi kävi just pesettämässä mun auton, sillä en osaa ajaa autopesuun. Sellainen, joka avaa mulle ovet ja kantaa kauppakassit. Auttaa takin päälle ja tuo välillä kukkia. Antaa mun olla se naisellisen vahva nainen.

IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ ♥

HEISSUN IHANAT

ja tiedättekö, että mulla kuplii vatsassa (ehei, tällä kertaa en bongannut kampylobakteeria :D). Ihan sen takia, että huikean kiva loma on pian loppumassa ja pääsee kotiin. Se on sellaista ilokuplintaa. Meillä on ollut rentouttava loma noiden neljän teinin kanssa. Ollaan menty täysin heidän ehdoillaan. Ei ole ollut pakko tehdä mitään, mitä ei halua. Ollaan kaikki otettu loma vain löffäilyn kannalta. Naurettu ja uitu. Ja ok, oltu ehkä himpun verran noloja. Me aikuiset siis. Mutta man’s gotta do, what man’s gotta do 😉

Vielä huominen nautitaan joutenolosta ja sunnuntaina lennetään kotiin suoralla lennolla. Koti on yksi maailman ihanimmista sanoista. Siinä missä mulle tuli joskus pieni ahdistus loman loppuessa, on viime vuosina kotiin palaaminen tuntunut hyvältä. Ne omat arjen rutiinit odottavat. Kauppakassi on tilattu maanantai-iltapäivälle ja suunnitelmissa on myös kotitoimistopäivän kunniaksi käydä kukkakaupassa ostamassa tuoreita kukkia kotiin. Rapsutella sitä karvaista rakasta niin paljon, että ei hyvä tosikaan. Reissut ovat koiran hankkimisen jälkeen olleet mulle vaikeita. Tuntuu, että yksi perheenjäsen puuttuu koko ajan.

Tällä kertaa kotiinpaluu tulee olemaan edellisistä reissuista poikkeava; uutta lentolippua ei ole takataskussa. Ei ole uutta matkaa mitä odottaa. Ja arvatkaas mitä? Se tuntuu ihan himputin hyvältä. Joskus (aika usein itse asiassa) arkeen laskeuduttiin sen turvin, että oli reissu mitä odottaa. Tällä hetkellä Finskin sovelluksessa näkyy vain tuo kotiin tuleva lento. Sen jälkeen tyhjää.

Nyt odotan niitä ihania arki-iltoja töiden jälkeen, killerin kamalia tiistaiaamuja ja kuuden herätyksiä. Odotan juoksulenkkejä rapsakkaassa talvi-ilmassa ja sitä, että saan alkaa suunnittelemaan esikoisen kanssa kesän rippijuhlia todenteolla. Loma on ollut todellakin lomaa ja siinä missä joskus lomasta toipumiseen olisi tarvinnut uutta lomaa, ei nyt tarvetta sille ole.

Koen blogin kirjoittamisen, niin kuin minkä tahansa muun kirjoittamisen, luovaksi työksi. Jotta aivot prosessoivat tekstiä, tulee välillä ottaa vähän happea. Kuten aiempinakin vuosina, niin myös tänä vuonna loma on poikinut sen sata postausideaa. Ajatukset ovat lentäneet, varsinkin hyvinvoinnin suhteen ja postausideoita on pulpunnut kuin sieniä sateella. On mistä ammentaa kevään varrella.

Tälle illalle tyttöjen toiveesta minigolfia ja vielä vähän shoppailua. Meitsin shoppailut jäänee kalatikkuihin. Olen niin koukussa noihin. Jotain kuvausrekvisiittaa teki mieleni katsoa, mutta sitten muistin taas ne täynnä olevat keittiön laatikot. Eiköhän niissä ole tarpeeksi. Hei, voi muuten olla, että seuraavan kerran palataan vasta Suomesta maanantaina. Silloin luvassa Hyvinvoinnin vuosikellon seuraava jakso: Merkityksellinen elämä. Vitsit, yksi mun omista suokkareita. Mitä olisi elämä ilman merkitystä? ♥

IHANAA VIIKONLOPPUA ♥