keskiviikko 26. helmikuun 2020

Paratiisi on lähempänä kuin uskommekaan

MOIKKISTA!

Miten siellä Suomessa menee? Mies tuossa kertoi juuri, että kauniista pakkaspäivistä on saatu nauttia ainakin Tampereen seudulla. Ihanaa! Jos siellä ruutujen toisella puolella on Kuru/Parkano -akselilta lukijoita, niin olisi kiva tietää järvien jäätilanteesta ;) Nimimerkillä, mökkihöperön aika on piiiiitkä.

Veljen vaimon ihania videoita ja kuvia sangen kauniista Suomen Lapista katsoessani mut on pikkuisen vallannut sellainen ”ooh, ollapa tuolla” -olotila. Vaikka nautin täälläkin ihan 110% enkä todellakaan olisi muualla kuin just täällä just nyt, niin silti suomalainen sieluni myhäilee nähdessään kuvia koti-Suomesta.

Hirmu usein me ihmiset ajatellaan, että jos mulla olisi sitä tai tätä, olisin onnellinen. Jos olisin jossain muualla kuin täällä, missä nyt olen, niin tuntisin olevani paratiisissa. Mutta eihän se näin ole. Yllättävän usein se oma paratiisi löytyy sielä omien neljän seinän sisältä. Niiden omien ihmisten luota.

Mun oma paratiisini löytyy kotisohvalta, koira jaloissa kerällä nukkuen, muun perheen asumisen ääniä kuunnellen. Meidän arvomme ovat niitä, jotka osaltaan määrittävät sen, minkä koemme omaksi paratiisiksemme. Paikaksi, jossa olemme onnellisimmillamme. Missä pääsemme toteuttamaan avainarvojamme. Tein tuossa taannoin arvojen tunnistustehtävän ja mulle tärkeimmät arvot rakkaus, perhe ja kiitollisuus kertovat sen mitä olen jo osannut ounastellakin.

Paikan ei ole väliä, kunhan saan pitää mun rakkaimmat rinnallani. Mutta toisaalta rakkaus omaa kotia kohtaan ja se syvä kiitollisuus siitä, että on vihdosta viimein löytänyt hulinavuosien jälkeen rauhan, merkitsee mulle sitä, että ei ole kodin voittanutta.

Tänään otettiin kanootti alle ja melottiin nurkan taakse paratiisirannalle. Freedom Beach oli parhaimmillaan joskus oikea paratiisiranta. Nyt se oli täynnä ihmisiä ja täynnä roskia (!). Mun paratiisi löytyi tänään siitä hetkestä kanootista, kun pysähdyimme kotimatkalla isokokoisen persikanvärisen meduusan vierelle katsomaan luonnon ihmettä. Turkoosissa meressä  toinen meni kuin kala vedessä (heh).

Nyt illalliselle. Kerroinkin IG:n puolella, että me saatiin palaavina asiakkaina diili, johon sisältyy neljä buffet-illallista. Niin paljonkin, kun rakastamme käydä noissa muovituolipaikoissa iltaisin syömässä, niin en kuitenkaan pane pahakseni hotellin buffia. Täällä kun ruoka vaihtuu teemoittain joka ilta eikä pääse kyllästymään. Alle käveltiin miehen kanssa ylämäkiä pitkin Paradise Beachille ja nyt nälkä kurnii mahanpohjassa.

IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


Kommentoi