HEIPPAHEI!
Tiedättekö, että eilen illalla miehen kanssa vielä juteltiin lungisti, että päästäisiinköhän mökille jo tulevana torstai-iltana. Tultaisiin sitten lauantaina hyvissä ajoin kotiin valmistelemaan sunnuntaisia rippijuhlia. Todettiin, että olishan se ihanaa koirallekin. Olla saaressa ilmalämpöpumpun viilentämässä mökissä, kun täällä kaupungissa on niin kuuma. Sieluni silmin näin itseni lilluttelemassa sup-laudan päällä koko perjantain (kotitoimistopäivällä). Juomassa ehkä lasillisen roseeta iltaruoan kanssa ja nauttimassa leppoisan viipyilevästä tunnelmasta. Vähän niin kuin juhannuksena.
Tänä aamuna heräsin klo 05.39 ajatukseen, että ei vitsit – mitä me oikein ajateltiin! 😀 Yön aikana lista tekemättömistä jutuista oli organisoinut itse itsensä aivolohkoissa ja järjestellyt itsensä prioriteettijärjestykseen. Hyvästi ajatus leppoisasta suppailusta ja roseviinistä. Nyt mennään tärkein edellä. Viime tingassa mieleeni juolahti, että ei muuten olisi ollut pöllömpi idea vuokrata juhlapaikkaa. Mutta halusimme rippijuhlat tänne kotipihaan. Just sinne, missä vietettiin ”muutama” vuosi sitten esikoisen ristiäisiäkin. Joten piha pitää laittaa kuntoon!
Kuorikekuorma on tilattu. Sitä ennen pitää nyppiä orapihlaja-aitojen alta rikkaruohot. Nyppiä ylipäätään rikkaruohot ihan jo-ka pai-kas-ta. Aamukatselmukseni takapihalla osoitti, että ellen tee tuota asap, niin se ei ole vain minttu, joka mun yrttilaatikoissa rehottaa. Amppeliorvokkini ovat parhaimmat päivänsä nähneet. Yksi niistä jo toinen jalka haudassa. Kukkaostoksia on tiedossa tällä viikolla myös (näyttävät ja helpot amppelikukat hakusess). Autokatos pitää tyhjentää ja puunata, jotta saadaan sinnekin muutama pöytä. Ja hei, autokatos pitäisi maalata toiseen kertaan, mutta voi olla että jää juhlien jälkeiseen aikaan.
Rippilapsen toiveesta tilataan muutamia kaasupalloja terassin pieleen. Maljakko- ja servettiostoksia on luvassa myös. Juomaostoksista puhumattakaan. Ajateltiin kyllästää vieraat pikkuisilla kivennäisvesipulloilla. Näillä näkymin tulee olemaan niin lämmintä keliä, että vissyt tulevat tarpeeseen. Ehkä myös alkoholiton olut toimii janojuomana. Pikkuväkeä varten pillimehuja. Jälkkärikakun lisäksi herrasväen keksejä tai muita pitänee tilata leipomosta.
Tuo pitopalvelun puoleen kääntyminen on muuten jo tässä vaiheessa juhlien järjestämistä osoittautunut parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Vaikka se maksaa, niin se summa oli budjetoitu näihin juhliin; Espanjan rippileiri kun olisi maksanut niin paljon enemmän kuin toteutunut Kangasalan ripari. Joka loppuviimein oli paras vaihtoehto. Suomen suvi antoi parastaan.
Kiitoskorttikuvat napsaistaan joku ilta lempeässä ilta-auringossa. Eilen niitä vähän treenailtiin. Ruusun tilalla olkkarin pöydän maljakosta napattiin mukaan neilikat. Esikoisen toiveena oli antaa vieraille kiitoskortit mukaan juhlista lähteissä. Ei pöllömpi idea! Olen saanut tuosta esikoisen mekosta aika paljon kyselyitä. Se ostettiin Zazabellasta. Kengät löytyivät alennuksessa Sokokselta.
Muun perheen vaatetus on kunnossa, mutta itse pohdin vielä tuota omaa vaatetustani. Säästin äiskältä kaksi ajatonta silkkimekkoa tarkoituksenani joku päivä käyttää jompaa kumpaa niistä joko tyttöjen rippijuhlissa tai häissä (josko sellaiset joskus saataisiin järjestää). Mutta mutta…nuo mekot ovat kokoa 34 ja mun kokoni on 38-40. Pitää kuitenkin koklata, miten istuvat. Voipi olla, että helma odottaa nousuveden laskua, sillä äiskä oli päätä lyhyempi minua. Takaporttina ajattelin kääntyä oman vaatekaappini puoleen. Joko sellaiseen siniseen kotelomekkoon tai sitten siniseen sifonkiseen kukkamekkoon. Olin haaveillut pitkähelmaisesta liehulaihumekosta, mutta rippilapsi oli sitä mieltä, että mitään telttaa ei päälle nyt puettaisi 😉 Kirkkoon täytyy ottaa huivi mukaan mekkoihin, jotta saa olkapäät peittoon.
Tälle viikolle osui onneksi vain yksi toimistotyöpäivä, joten täällä kotitoimistolla ollessaan ehtii tekemään sitä sun tätä aina välillä. Nyt vielä muutama työjuttu pois alta ja sitten noiden rikkaruohojen kimppuun. Vai pitäiskö säästää se loppuviikkoon, ettei mokomat villiinnyt just ennen juhlia…
IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,
PS. blogi lipuu muuten pikkuhiljaa jälleen kesäaikatauluun eli älkää ihmetelkö, jos ei joka päivä uutta postausta ilmaannu – se ätmariaksen Maria päivystää kyllä instan puolella 🙂