Sivistyksen parissa, tietokoneen äärellä. Kotona. Ja eilinen dagenefterkin on jo hitusen parantunut. Mutta ei käy kieltäminen; vanhuus ei tule yksin. Se, missä nuorempana pizza ja jääkylmä kokis paransivat heikon hapen on nyt muuttunut paripäiväiseksi totaaliseksi löffäilyksi, jota ruoka vain pahentaa. Ei tätä onneksi kestä, joten tuollainen kerta vuoteen biletys on ihan omiaan mulle 🙂

Tänä kesänä mun tuttua ja turvallista värisuoraa vaatehuoneessa on tullut piristämään oranssi. Muutama oranssi toppi ja paita sekä viimeisempänä heräteostos alkuviikolta. Holly&White -sarjaa Lindexiltä. Rakastuin tuohon paisley-kuvioon ja tähän ”silkinomaisen” kankaan keveyteen. Toivotaan, että vielä saa nauttia lämpimistä mekkokeleistä!

Mekon oikea väri on tuollainen kirkas, erilainen kuin noissa kuvissa, joissa se on mun päälläni; pimeä ilta viime viikolla sai aikaan sen, että kuvia piti kirkastaa aikalailla. Kuvat on otettu vielä silloin kun olin nuori 🙂 Tänään tuli jälleen yksi vuosi lisää mittariin. Askel lähempänä kohti neljääkymmentä. Mulla ei ikinä ollut mitään kolmenkympin kriisejä, mutta nyt täytyy myöntää, että vanheneminen saa aikaan pientä ihistystä. Ollakin, että musta itsestäni tuntuu, että henkisesti olen jämähtänyt sinne kaksvitoseksi 😀 Se, mistä vanhenemisen huomaa on iho; sitä saa rasvata ihan koko ajan. Kuukauden tauko painojen nostelussa on saanut aikaan allit, uudet ystäväni. Vatsakaan ei enää palaudu herkutteluillan jälkeen samoihin mittoihin kuin ennen. 

Mutta jotain positiivistakin. Iän myötä olen tullut vastuuntuntoisemmaksi. Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen enkä ole enää niin tiukka itselleni. Ruokailut ja liikunnat otetaan löysin rantein. Mennään fiiliksen pohjalta ja tehdään asoita, joista tulee hyvä mieli. Osaan ehkä sanoa jo vastaankin, aiemman joojoo-minäni jälkeen. Kaikkia ei tarvitse miellyttää, vaan saan olla ihan oma itseni. Energiatasot ja unen tarve on muuttunut. Huomaa, että sitä energiaa ei enää pulppua ihan niin paljon kuin parikymppisenä. Tosin voisin sanoa, mun energiatasoni olevan nyt normaalileveleillä 🙂

Yks asia, joka vuosi vuodelta kiirii nopeammin on aika. Ei siitä tunnu olevan kuin viikko, kun huokaisin helpotuksesta ettei lapsia tarvitse aamuisin herätellä kouluun ja eskariin. Siitä on kymmenen viikkoa; huomenna astutaan taas arkeen rytinällä. Tälle päivälle riittää vielä paljon tekemistä; lasten vaatekaappien siivousta, kynä- ja kumiostoksia, viikkoruokakauppaa ja rauhoittumista tarpeeksi ajoissa niin, että huomenna päästään aikaisin ylös. Jälkiviisaus on paras viisaus, mutta oliskohan tuota rytmiä pitänyt alkaa hivuttamaan oikeille raiteille jo vähän aiemmin? 🙂

Palaan kommenttien pariin myöhemmin tänään; nyt hösseliksi, että ehditään saada kaikki aikaiseksi ennen iltaa. Ensin käyn kyllä pikaisella juoksulenkillä. Sykemittari on pakko laittaa pitkästä aikaa toimintakuntoon (uuuh ja muuttaa se ikä siihen); puuskutan ihan noissa meidän kotirappusissakin,joten hyvä ottaa ”valvova silmä” mukaan lenkille 😉 Arki otetaan vastaan myös liikunnan ja ruokailujen suhteen. 

Ihana kamala arki, tervetuloa!

Suloista sunnuntaita 

toivottelee,

kiirettä on pitänyt tämä päivä töissä, jopa ihan siinä määrin, että työt ovat haitanneet harrastuksia 😀 Meillä on huomenna myyntikokous ja tällä hetkellä mulla vilisee silmissä lukuja ja analyysejä. Elämä on hetken aikaa pelkkää listaa ja numeroita. Se toinen puoli elämästäni on taas tänään palautellut maan pinnalle – piinkova businessmaailma, jota onneksi tasapainottaa pehmeämmät arvot ja sydän, joka jälleen on pakahtunut monta kertaa onnesta ja elämän pienistä ihmeistä.

Kuvitelkaa, että eräs kaunis, mulle tuntematon, nainen pinnaili puolitoista vuotta sitten meidän ruokatilakuvia (Arabian kattauskilpailupostauksesta) kotonaan jenkkien etelävaltioissa ja eilen tämä ihana, niin ulkoa kuin sisältäkin kaunis, ihminen ihasteli ruokatilaamme livenä ja istui iltaa meidän takapihalla perheensä kanssa. Heh, miehet joutuivat pakon sanelemina meidän ”blind date” -tapaamiseen mukaan. Us crazy wives, eh Val? 🙂 Mutta. Odotin vähän, sain paljon. Uskoisin, että saimme kaikki paljon. Saimme ihan uusia ihania ystäviä, joiden kanssa ei tullut hetkeäkään vaivautunutta hiljaisuutta. Tuntui oikeasti kuin olisimme tunteneet jo pidemmän ajan. Lapset, meidän ja heidän tytöt, jotka ovat samaa ikäluokkaa leikkivät reilun neljä tuntia ilman kunnollista yhteistä kieltä. Me aikuiset istuimme kesäillassa syöden ja jutellen. Huomasin vain tuijottavani ihan häkeltyneenä vieressäni istuvaa ihmistä ajatellen, että eihän tämä oikeasti voi olla totta. Olen itse asiassa vieläkin ihan ihmeissäni; miten elämässä aina vaikeina aikoina tapahtuu jotain, joka kantaa vaikeiden aikojen yli ♥ 

Teille, jotka ette ole ehtineet lukea toukokuista postaustani aiheesta, niin briiffinä; heti isän kuoleman jälkeen vuodenvaihteessa sain sähköpostia Amerikasta henkilöltä, joka sanat lohduttivat suuressa surussa. Joka oli kokenut samanlaisen menetyksen vain paria kuukautta aiemmin. Laitoimme sähköpostia ja sain selville hänen olevan naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Toukokuussa olin tippua tuoliltani; sain tiedon että tämä uusi ystäväni, sielunsiskoni, on muuttamassa Suomeen. Tänne Tampereelle. Ja miettikääs, että tästä ei ollut vielä tietoa silloin, kun hän otti minuun yhteyttä aiemmin. Summa summarum, nyt he asuvat tuossa kolmisen kilometrin päässä ja etsivät täältä vakituista asuntoa. Unbelievable! 🙂

Ja hei, täytyy kyllä sanoa, että tämä ihana uusi ystäväni tuntee mut aika hyvin; osasi antaa miehelleen kukkakauppaan ohjeet, millainen ruukku ja millainen kukka tulee ostaa. Valkoinen orkidea ja valkoinen ruukku koristavat toivottavasti meidän keittiön pöytää pitkään. 

…niinpä, mitä sitä ei tekisi muiden eteen. Ja jos vain miten tahansa pystyn auttamaan tätä ihanaa perhettä sopeutumaan Suomeen, niin sen teen. Ei ole helppoa muuttaa uuteen maahan, jättää koti ja ystävät sinne muualle. Musta tuntuu, että meillä on monta ihanaa nauruntäytteistä iltaa vielä edessä  ♥

Jos olette piipahtaneet yön/aamun aikana Marjan blogissa, niin kuvat ovat ehkä toisintoa (paitsi laadullisesti eivät ihan yllä samaan…taidan tarvita uuden kameran tai vaihtoehtoisesti olisi hyvä lukea se kameran ohjekirja läpi ;). Vietimme eilen aivan mielettömän kivan kesäillan ihanaisten bloggaajakollekoideni Sallyn ja Marjan kanssa. Tällä porukalla emme olekaan aiemmin istuneet alas kolmistaan, mutta just muisteltiin Marjan kanssa että mikä vuosi se oli, kun viimeksi meillä treffattiin pidemmän kaavan mukaan. Pääteltiin, että sen on pakko olla ollut toissa kesänä. Mutta niin vain se aika menee, että se oli kolme kesää sitten! Ja tuntuu kuin se olisi ollut eilen. Lapsissahan toki tuon kolme vuotta huomaa, mutta meissä aikuisissa – vain nuorennuttu, etten sanoisi 😉

Nelisen tuntia meni aivan liian nopeasti; juttua olisi riittänyt pidempäänkin. Ens kerralla mennään sitten oikein pitkän kaavan mukaan ja ehkä tarjolla on muutakin pirskahtelevaa kuin yhdet Happy Joet naiseen! Ja vaikka kuinka lapset eilen leikkivätkin sulassa sovussa, niin seuraavan kerran kuvaillaan tarjottavat ilman silmien pyörityksiä ja ”eih, taas…eih, kuvia…joko saa istua pöytään” -kommentteja. Aloin jo eilen illalla ennen nukkumaanmenoa suunnittelemaan seuraavaa tapaamista; pikkujouluaikaan ja avecien kera. Vaikka kyllä näistä kaikista pikkuisista huomasi, että ovat tottuneet äitien kameran kanssa heilumisiin. Perustivat tuossa Anonyymit kamera kaulassa kulkevien bloggareiden lapset Ry:nkin ja päättivät muuttaa yhteistuumin Thaimaaseen johonkin sviittiin, jossa on kamerat kielletty…olikohan mulla liikaa herkkuja tarjolla, kun sugar high sai lasten jutut vähän levottomiksi? 😀

Kiitos teille ihanat vierailusta,

otetaan pian uusiksi ♥

Mä alan nyt hieman kolistelemaan, että lapset heräilevät tähän päivään. Vuorossa on tehokas pari tuntinen vaateshoppailua koulua varten. Lähikunnissa koulu alkaa huomenna, mutta meillä Tampereella se alkaa vasta maanantaina. Tänään illalla saadaan taas vieraita. Joten ihana ilta tiedossa tänäänkin 🙂 Mutta eilisen ähkysyömisen jälkeen tarjottavat voisivat noudatella vähän kevyempää linjaa. Uskotteko muuten, että liki kaikki pöydän antimet menivät parempiin suihin? Kokki kiittää ja kumartaa! 

Aurinkoista keskiviikkoa,

Suloista sunnuntaita toivottelee, Maria & mustikkasuut

Moimoi!

Täällä ollaan kuulkaas huideltu pitkin Ikeaa eilinen ilta ja loppuilta suunniteltu tyttöjen huoneita. Blogiin tuli hetkellinen tauko 🙂 Tosiaan, eihän siihen koulun alkuun ole enää kuin se reilu viikko ja molemmille on luvattu keväällä synttärilahjaksi parvisängyt. Hyvä idea sinänsä, sillä säästää tilaa huikeasti. Tulevan ekaluokkalaisen huoneeseen kun aukeaa kolme ovea, niin ehjiä seiniä ei juuri ole. No, eilen innostuin pitkästä aikaa piirtelemään koneella suunnitelmia tyttöjen huoneista. Niistä lisää myöhemmin. Mutta siinä sivussa näpyttelin tilausta HM:lle ja tein parit kuvakollaasit (kollaasien vaatteet siis by H&M).

Täytyy myöntää, että tänä kesänä mun työpukeutuminen on lähtenyt aivan laukalle; päältä löytyy jos jonkinlaisia kesämekkoja (jopa vähän rantamekkojakin…auts), printti- ja haaremihousuja ja liki aina varvastossut (siistit sellaiset). Ei hyvä. Tai miten sen nyt ottaa. Meillä on aika kasuaali työympäristö ja sen myötä suht’ kasuaali pukeutuminen. Siisteyden toki huomioon ottaen. Koska meillä ei ole suoramyyntiä kuluttajille, niin meillä ei täällä juuri käy raaka-ainetoimittajien lisäksi ulkopuolisia (pl. toimistotarvikemyyjät sun muut). Eilen yksi ihana vanha herrasmies eräästä etelä-Suomen värikaupasta tuli kuitenkin noutamaan maalitilauksensa ja totesi mulle: ”Mistäs noi tuollaiset housut on oikeen kotoisin?” No mä siinä heti tajusin, että kysyi sen hyvällä ja selitin, että ei ole Intiasta vaan Thaimaasta, kun epäili housujen olevan Intiasta. Silti aloin miettimään, että tämä mun työpukeutuminen täytyy saada taas raiteilleen tulevan syksyn myötä. Koska tällä hetkellä vois tosiaankin kysyä toisenlaisella äänenpainolla, että mistä nää mun housut nyt onkaan kotoisin 😀

Mun vaatekaappi noudattelee yhtä tylsää väriskalaa kuin sisustuskin. Ja kuten sisustuksessa niin myös vaatteissa olen huomannut sen, että hetkittäiset kaipuut väreihin menevät kyllä ohi. Ei kannata satsata rahaa petroolinsiniseen tai turkoosiin, sillä ne vaatteet jäävät käyttämättä. Kuten myös pari syksyä sitten ostamani viininpunaiset neuleet. Oliko niitäkin pakko ostaa jokaiselle päivälle yksi? 🙂

Mustia housuja ei voi koskaan olla liikaa. Mä olen tykästynyt slim fit suoriin housuihin, jotka joustaa ja jotka menevät niin monen yläosan kanssa; lyhyiden paitiksien kuin pitkien tunikoidenkin kera. Toinen vaate, joka on liki yhtä käyttökelpoinen on neuletakit; lyhyinä ja pitkinä, paksuina ja ohuina. Yleisesti ottaen mun työvaatetus on siisti, mutta silti siinä voi olla jotain rentoja piirteitä esim. korujen, huivin tai laukun muodossa.

Muistan, että äitini aikoinaan pukeutui töihin aina jakkupukuun; joko hame-, sortsi- (muistatteko vielä ne sellaiset bermudasortsijakkupuvut?) tai housupukuun. Viitenä päivänä viikossa. Ja aina oli sisäkorkkarit erikseen, jotka vaihtoi töissä. Toki toimenkuvakin oli sellainen, että tällainen pukeutuminen oli tarpeen. Mä vietän yleensä samoissa kengissä koko päivän, mutta olen harkinnut, että ei olis pöllömpää alkaa käyttään sisäkenkiä. Tulis ulkoilutettua niitä korkkareitakin sieltä pölyttymästä. Aina välillä, tärkeisiin palavereihin tulee laitettua jakkupuku päälle. Toisaalta tykkään, että on ihan kiva välillä heittää vähän formaalimpaa päälle. Jakku ylipäätään on sellainen joka paikan vaatekappale, joka menee niin farkkujen kuin suorien housujenkin kanssa. Yks vaate, joka mulla on jäänyt aivan käyttämättä on perus kauluspaita. Siellä niitä roikkuu kaunis rivi vaatehuoneessa, mutta en ole vain viime vuosina käyttänyt niitä. Täytynee silittää nekin käyttövalmiiksi syksyä varten! Kollaaseihin ei nyt sattunut yhtään mekkoa, mutta niitä tykkään pitää töissä, varsinkin neulemekkoja ja tiukan palaverin tullen etsitään vakuuttavuutta kotelomekon kera.

Mustien housujen ja neuletakkien lisäksi vaatekapin must have on siistit siniset farkut (tai paritkin). Ne menevät kaikkien vaatteiden kanssa. Yleensä mulla on niiden kanssa toppi ja neuletakki, mutta myös kauluspaita+jakku+siniset farkut ovat takuuvarma combo. Vähän juhlavampi yläosa ja korkeammat korot farkkujen kanssa ja sillähän vois lähteä suoraan töistä vaikka lasilliselle. 

Voih, mitä olisi työviikot ilman casual Fridayta? Kysyy hän, jolla kesän aikana joka päivä on ollut kasuaaliperjantai 😉 Kyllä mä tykkään aika usein laittaa perjantaina rennommat vaatteet töihin. Farkuissa voi olla vähän kulumaa ja jalassa voi olla biker bootsit. Ylisuuret neuleet ovat syksyn tullen myös taas ihan must. Jalkaan voi ihistyspäivinä vaikka heittää farkkujen sijasta siistit legginsit. Ja huonon hiuspäivän tullen pipon päähän.