lifestyle Archives - Sivu 181 223:stä - Marian Bistro & Lifestyle

torstai 21. elokuun 2014

Päivän asua ja hiusten pikatuuhennusta

Heissansaa!

Viime aikoina FB-feedini on täyttynyt (no vähän dramatisoiden 😉 flunssapäivityksistä. Mä olen tähän asti luottanut aina tuohon MSM-jauheeseen joka olkapääkivun lisäksi on pitänyt flunssat pois jo reilun vuoden. Mutta pah, kurkussani asuu tällä hetkellä kaktus ja silmiä kirvelee. Nyt iltapäivästä on alkanut tulemaan kylmänväristyksiäkin. Ei, en ajatellut tulla nyt kipeeksi tähän väliin. Ei katsokaas oikein ehtis sairastella, kun on juuri päässyt hyvään vauhtiin liikunnan suhteen 🙂 Aamuisen pitkän juoksulenkin sijaan heitin tunnin pyörälenkin; ylämäkiä pitkin töihin tekemään pari sähköpostia ja alamäkiä pitkin liki parilla polkaisulla kotiin.

Päivän asuja toivoitte jälleen, niitä nyt ensi hätään yksi. Sama asu kuin eilenkin. Olen jokseenkin ihastunut tähän mun telttamaiseen H&M:n ohutta neulosta olevaan paitaan. Jalassa kunnon hiihtarit. Muistatteko te hiihtohousut, sellaiset stretsihousut, jossa menee tuo sauma tuossa keskellä ikään kuin laskoksena? Näistä nyt puuttuu ne jalan alle tulleet kumilenksut, jotka silloin muinoin hiihtohousuihin kuului 😀 Aivan älyttömän mukavat päällä! Viime vuosien aikana vaakakupissa ostopäätöstä tehdessä on painanut yhä useammin tuo vaatteiden mukavuus. Ihistää, jos housut puristaa ja ahdistaa, jos paidan v-aukko on liian antava.

Hiukset sai pikaisesti tuuhennuksta, sillä muistin yhtäkkiä tänään suihkussa ollessani pari vuotta sitten Rapunzeliltä erääseen juhlaan tilaamani klipsipidennykset. Jotka eivät kertaakaan ole oikein olleet väritykseltään mun hiuksiin sopivat ja täten ollen ihan käyttämättömät. Pesin ja kuivasin yhden tuollaisen klipsipidennysosion (neljän klipsin) ja katkaisin reilusti latvoista. Kiinnitin hiusten takaosaan sen ja ei voisi paremmin värit natsata yhteen. Aika helppo tapa saada lisää tuuheutta ja muutama sentti lisää pituutta. Tällä yhdellä osiolla saa jo ihan mukavan paksuisen ponnarinkin; mun omat hiukset kun laittaa ponnarille, niin se on yhtä luiru kuin hiirenhäntä 😉

Nyt uunivahtiin keittiöön kera kuuman kaakaon. Meillä on tänään iltaruokana itsetehtyä kebabia (kebablihasta, pitaleivistä ja kastikkeista lähtien). Tai myöhäisiltaruokana. Tuo lihapötkäle on uunissa vielä pari tuntia. Jos ei ole täysfiasko, niin huomenna tulossa reseptiä blogiin!

Iloisin torstaiterkuin,

PS. siellä on joitain sähköposteja taas vastaamatta, kiitos ihanat niistä.

Hoidan vastaukset kuntoon viimeistään viikonloppuna 🙂

maanantai 18. elokuun 2014

Chasing that runner’s high again + liikuntasuunnitelma

…sorry englanninkielinen otsikko, mutta se nyt rimmas tähän paremmin kuin ”juoksijan pilveä jahtaamassa jälleen ” -otsikko 😉

Hellureissan!

Vaikka kuinka elokuu on kesäkuukausi, niin kyllä nyt vahvasti näyttää siltä, että syksy on saapunut. Ihana hapekas lenkkeilyilma, sumutinpullosade kasvoilla, punaiset posket sisälle tullessa…Liikuntajuttuja, vihdosta viimein. Teille uusille lukijoille; täältä ja täältä löytyy juttua liikunta -ja terveysjutuista, joita olen kirjoitellut tänne blogiin. Täytyy sanoa, että ihan omaa typeryyttäni, kun annoin itselleni luvan rotjailla kesäkuukaudet. Lukuun ottamatta lankkuja ja kyykkyjä, niitä mä kyllä olen tehnyt. Aerobinen on rajoittunut kerran kahdessa viikossa juoksulenkkiin. Viime maanantaista lähtien on ollut, sanoisinko karu, paluu arkeen liikunnan osalta. Miten voi juoksukunto olla noin kadoksissa? Ihan tuskien taivalta eka lenkki. Viisi kilometriä ja jouduin jopa kävellä välillä! Seuraavan päivän kymppi meni jo huomattavasti paremmin, vaikkei se mitään hurjaa nautintoa vielä ollut. Parina aamuna viime viikolla tuli herättyä kukonlaulun aikaan kuntopyöräilemään. Se sujui jo ok ja eilinen juoksulenkki oli himpun verran lähempänä sellaista, mihin toukokuussa jäin. Runner’s high – se on vielä tältä haavaa kokematta.

Kaipaan sitä tunnetta, kun tunnin kohdalla juoksu saa yhtäkkiä jostain lisää boostia. Ikään kuin lentäisi eteenpäin ja sitä juoksua ei sitten maltakaan ihan heti lopettaa. Aikoinaan nautin suunnattomasti niistä noin 15 kilometrin / puolentoista tunnin lenkeistä. Jalat rullaa eteenpäin ja korvanapeista pauhaa hyvä musiikki. Tällä hetkellä tuo ”nautinto” siintää hamassa tulevaisuudessa. Uskon kuitenkin, että nopeasti tuo peruskunto tuolta löytyy, kun laittaa vähän kroppaa likoon.

Investoin (mies investoi, kiitti rakas!) viikko takaperin uusiin juoksukenkiin; merkki vaihtui Asicsista Nikeen. Välissä tuossa oli muuten ne Reebokin paljasjalkalenkkarit, jotka olivat myös tosi hyvät. Kautta aikain Asicsit ovat olleet mun jalalle ne parhaimmat ja kynnys merkinvaihtoon on ollut suuri. Näin viikon kokemuksella voin sanoa, että ei nuo mun Nike Air Zoo Structure+ kengätkään huonot ole. Aivan kuin tyynyjen päällä juoksentelisi. Tosin huonon kunnon kera 😉

Mä olen vähän sellainen kaikki tai ei mitään ihminen, mitä tulee liikuntaan. Muistan pari vuotta sitten syksyllä, kun olin poissa työelämästä esikoisen koulun alkua turvaamassa, vedin ihan hulluja lenkkejä. Joka päivä niitä ja pari kertaa viikossa salia. Reilun kuukauden jälkeen olin jo niin puhki fyysisesti, että olisin voinut vain nukkua. Nyt pitäisi löytää se kultainen keskitie ja olla itselleen armollinen. Elämässä on paljon muutakin kuin urheilu, joten mä ajattelin yrittää tästä eteenpäin seuraavalla kombolla:

2 krt viikossa sali (alkulämmöt + lihaskuntoliikkeet)

1 krt viikossa 1,5 – 2 tunnin sauvakävely sykkeellä 135-140

1 krt viikossa juoksulenkki 5 km / 30 mins

1 krt viikossa juoksulenkki 10 km / 60 mins

Liikuntasuunnitelmani on aika maltillinen ja aikaa jää muuhunkin. Nyt mulla on vaan se ongelma, että miten mä noi salikerrat jaottelen. Onko liian vähän jos teen esim. kerran viikkoon alakropan ja kerran viikkoon yläkropan? Vai teenkö molemmilla kerroilla hela hoidon? Viisaammat, kertokaahan 🙂 Muistattekos, kun haastoin teidät (ja itseni) kyykkyihin ja lankkuihin täällä? Nyt haastan uudelleen eli noiden liikuntakertojen lisäksi tuossa yllä aloitan huomenna taas kyykyt ja lankut. Tosin en varmaan ihan alusta, sillä lankussa on tällä hetkellä 2,5 minuuttia se kriitillinen hetki. Siitä alan hilaamaan taas sekuntteja ylöspäin. Noiden lisäksihän voitaisiin ottaa käyttöön seinäkyykkyhaaste täältä, eiks niin? Mä ainakin otan. Tässä on katsokaas vähän sellaisia juttuja tulossa, että pitäis vähän timmiytyä 😀

Liikunta-appsit on hyviä! Mä käytän Runkeeperiä juoksu/sauvakävely/pyörälenkeillä. Lisäksi mä olen ladannut muutaman euron maksavan Fitness for Women appsin, joka sisältää hurjan määrän harjoitteita ja ohjelmia eri lihasryhmille. Yhteen aikaan keväällä noita teinkin ja tehokkaita ovat! Nykyään fit woman huhuilee liki päivittäin tuossa puhelimen ruudulla ”Are you ready for your next workout?” Ja aina joudun pyörittämään päätä, ei en ole 😉 Käytättekö te jotain liikunta-appseja tai liikunnan seurantalaitteita?

Tänään on välipäivä liikunnasta, mutta huomen aamulla suuntaan heti salille aktivoimaan tuon salikorttini. Ensin täytyy vain löytää se jostain 😀

Maanantaita ja

tsemppiä arkeen toivotellen,

perjantai 15. elokuun 2014

Blogini muuttaa!

Heissan ihanat!

Iiiks. No niin, ottakaa hyvä asento; tässä tulee pieni alustus ennen varsinaista asiaa. Kun mä muinoin (tasan 1633 päivää sitten, mutta kuka näitä nyt laskee ;), helmikuussa 2010 aloitin varovasti bloggaamisen, bloggauskulttuuri oli Suomessa vielä lasten kengissä. Päätin kokeilla, miltä se tuntuu. Varovasti mietin, että voi kunpa joku löytäisi blogini ja kommentoisi. Pikkuhiljaa homma lähti käyntiin ja se ilo bloggaamiseen löytyi. Ihanien kommentoijien myötä myös vuorovaikutus astui kuvioihin. Tuli vakkarilukijoita ja vakkarikommentoijia. Ja hiljalleen huomasin olevani riippuvainen, ihan täysin addiktoitunut tämän ihanan harrastuksen tuomaan vuorovaikutukseen lukijoiden ja muiden bloggareiden kanssa.

Pikkuhiljaa myös kiinnostus valokuvaamiseen kasvoi. Upgreidasin Canonin pokkarin ihan perusjärkkäriin, jolla itse asiassa vieläkin kuvaan. Vain pari uutta objektiivia on tullut vuosien saatossa mukaan. Aloin havainnoimaan ympäristöäni kuvauskulmia miettien. Aloin samalla myös ehkä kiinnittää enemmän huomiota kaikkeen kauniiseen, jota silmäni rekisteröivät. Kuvankäsittelyohjelmia opetellessa meni monta iltaa. Kuinka huikeasti kuvaa saakaan muutettua. Sitten aloin opettelemaan kamerasta ne säädöt, joilla kuvista saa jo kuvausvaiheessa liki julkaisukelpoiset. Tämä säästi hirmuisesti aikaa kuvankäsittelyssä.

Näiden vuosien aikana muistan miettineeni tasan kaksi kertaa blogini lopettamista. Toinen oli loppuvuonna 2010, kun työt oli viedä musta mehut ja toinen oli viime jouluna, kun koin tähän astisessa elämässäni suurimman surun, isäni kuoleman. Paras päätökseni tuolloin oli jatkaa bloggausta,sillä huomasin pian, että blogi ja te rakkaat lukijat olitte itseasiassa perheen ja ystävien ohella ne, jotka saivat mut alkuvuonna jaloilleen. Tänne oli ihana tulla arkea pakoon ja päivittää niitä elämän positiivisia asioita pohjattoman surun keskellä. Koska niitä positiivisia asioita löytyy jokaisesta päivästä, kun oikein miettii.

Blogissani on tähän päivään mennessä ollut 1196 julkaistua tekstiä, 15160 kommenttia ja liki 2,4 miljoonaa käyntiä. Huomaan viettäväni blogijuttujen äärellä parisen tuntia päivässä; valokuvaten, kuvia käsitellen, postauksia kirjoitellen, kommentteihin vastaten, sähköposteihinne vastaten, Instagramia ja Facebookia päivittäen. Pitkään aikaan en ole juoksulenkkien takia suostunut laittamaan aamulla kelloa soittamaan 05.30, mutta annahan olla kun on kyse bloggaamisesta 🙂 Aamu on parasta aikaa kirjoitella tekstejä. Höyryävä kahvikuppi vieressä.

Pari vuotta sitten blogiportaaleja syntyi kuin sieniä sateella ja muutamaan niistä minua pyydettiin mukaan. Ei tarvinnut hetkeäkään silloin miettiä vaihtoehtoja. Indiedays Inspirationin myötä olen saanut tutustua moneen ihanaan ihmiseen ja päässyt mukaan aivan tajuttoman ihaniin kampanjoihin. Kampanjapostaukset on sellaisia, joita oikeasti jännitän ihan hirmuisesti (niin kuin kyllä tätäkin postausta), niihin tulee panostettua sata lasissa. Viime vuonna pääsin mukaan Indiedays Inspiration Vip:piin. Kaikki nämä muutokset ovat saaneet motivaation bloggaamiseen kasvamaan uusiin sfääreihin. Kuten olette huomanneet, niin nämä mun juttuni on pysyneet samoina hömppinä muutoksista huolimatta. En mä ihmisenä ole muuttunut enkä tule muuttumaan.

Blogini kuvastaa mua ihan täysin; tämä piskuinen blogini on yhtä hyväntuulinen kuin minä, toivottavasti tekin tunnette sen 🙂 Mutta eihän se elämä pelkkää ruusuilla tanssimista aina ole ja samanlailla täällä ruudun toisellakin puolella erääntyy laskuja maksettavaksi kuin kaikilla muillakin. Tarkoituksella olen pitänyt ns. arkihuolet pois blogistani. Pitänyt tämän paikkana, jossa myös te ihanat lukijat pääsette hengähtämään arjen keskellä ja jossa te saatte inspiraatiota niin sisustuksen, ruoanlaiton, liikunnan kuin hyvinvoinninkin suhteen. Kallisarvoisin palkka tästä bloggaamisesta on se, kun tunnen onnistuneeni tehtävässäni; olen saanut hymyn huulillenne ja edes hitusen inspiraatiota välitettyä sinne lukijoille. Elämä on lahja, joten miksei sitten nautita siitä täysillä? Siihen pyrin jatkossakin, samanlaisilla jutuilla jatketaan. Sisältö ei tule muuttumaan, mutta…

Blogini osoite kylläkin muuttuu 🙂 Uskotteko, että tätä on ollut vaikea pitää salassa viimeiset pari viikkoa. Sain ilon ja kunnian päästä työskentelemään aivan huippuihmisten kanssa. No joo, samoja he ovat kuin ennenkin, mutta nyt yhteistyö syvenee. Blogini siirtyy syyskuun alussa Indiedays-blogiksi. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka onnellinen tästä olen. Tuntuu, että tämä ihana pikkuinen harrastukseni on antanut mulle nyt jotain, jota en odottanut ja josta en edes uskaltanut haaveilla. Kun tämä mahdollisuus tipahti eteeni kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin hetkeäkään ei tarvinnut miettiä vastausta. Tapasin huipputyyppejä, joiden kanssa olin nanosekunnissa ihan samalla aaltopituudella. Hell yeah, I’m in 😀 Ja tästä kuulkaas jatketaan samaan tyyliin kuin ennenkin, uutta tuulta purjeissa.

Meitä siirtyy yhteensä neljä blogia tässä lähiaikoina tuonne Indiedaysiin, kurkatkaahan täältä tiedote. Infoan sitten lähempänä blogini uudesta osoitteesta. Kaikkea ihanaa on jo nyt tiedossa syksyn varalle blogirintamalla. Uskon, että tämän muutoksen myötä pystyn antamaan itsestäni vielä enemmän tälle rakkaalle harrastukselleni. Huh, niin mä olen tätä jännittänyt, että taidan poksauttaa tänään auki kuohuvapullon. Vaikken ihan heti viime perjantain juhlimisien jälkeen olisi kuvitellut siihen pystyväni 🙂

Ihanaa viikonloppua,

tiistai 12. elokuun 2014

Wannabe kotiäiti semi-haaremihousuissa ja napapaidassa

…juu, mutta tällä iällä napa pysyy piilossa 😉

Heissan allihopa!

Kuinkas teillä on arki lähtenyt käyntiin? Meillä yllättävän kivasti. Jos ottaa huomioon, että kahtena edellisenä iltana meidän pilttiposket, suloiset lapsukaiset ovat olleet nukkumassa tasan kasilta. Ihan outoa, kun on jäänyt omaa aikaa iltasella. En laita pahakseni 🙂

Tänään on mun kotiäitiurani (tai osa-aikatöiden) ensimmäinen päivä. Se on tarkoittanut paria tuntia töitä, autokaupoilla kiertämistä, ekaluokkalaisen kanssa koulusta kotiin kävelyä, läksyjen tarkistamista, kirjojen päällystämistä, auton huoltoon viemistä (huomenna viimeinen katsastuspäivä ja ajovaloista toinen pimeenä), uusien juoksukenkien sisäänajoa kymmenen kilometrin verran ja kameran takana ilmeilyä. Toki mukaan on mahtunut myös leppoisia kahvinjuontihetkiä. Miten sitä ehtiikin päivässä näin paljon?

Uusi arki alkoi; teen maanantaisin ja perjantaisin kokonaisen työpäivän ja ti-to tarpeen mukaan aamupäiviä, siten että noina kolmena päivänä olen kotona vastaanottamassa lapsia koulusta ja valvomassa läksyjen tekoa. Aika ihanaa, etten sanois! Muuttuneen tulotason myötä kulut on kyllä nyt karsittava. Siinä mulla riittää työnsarkaa. Aloitetaan ruokaostoksista ja siirrytään taas takaisin viikkomaitokauppaan. Sisustuksen sarallakaan ei onneksi ole mitään isoja hankintoja tiedossa. Vanhoja huonekaluja maalataan ja tuunataan itse, kuten myös takkahuoneen seinät ja tuo tiiliseinäpinta saa päälleen uuden värin.

Oranssia päivänasussa jälleen. Tuo toppi on ollut mun mökkitoppina ja siellä napa saa vilkkua. Mutta menee se mukavasti tuollaisen mustankin topin kanssa. Vaatehuonetta vähän siivotessani löysin taas nuo mun Vilan talvella ostamani laskeutuvaa kangasta olevat housut, joissa on vähän haaremihousumaista olemusta. ”Köntsät housussa” -housut totesi esikoiseni kauniisti 😀

Aijettä, mä tykkään tästä uudesta arjesta! Ihan täyspäiväiseksi kotiäidiksi musta tuskin enää olisi, mutta tälläinen fifty-sixty kuvio sopii mulle ainakin näin yhden päivän perusteella loistavasti. Nyt pannari pois uunista ja jäähtymään. Taidan mennä keräämään mummulasta tien toiselta puolen vadelmia pannarin päälle!

Kiitos kaunis taas ihanista kommenteistanne mun kasvukipuihin, palaan niihin illalla lasten mentyä nukkumaan.

Tiistaiterkuin,

PS. jos ihmettelitte, minne meidän valkoiset tikkaat on kadonneet olkkarin nurkasta, niin ne toimittivat mulla tällä kertaa kameranjalustan virkaa. Ja hyvin toimittivatkin 🙂

maanantai 11. elokuun 2014

Kasvukipuja

Huomenta ihanat!Mä täällä juon aamukahvia nostalgisissa tunnelmissa. Mun pikkuvauva menee tänään jo kouluun. Niisk. Ihan oikeasti, ihanaahan se on mutta tavallaan ihan hirmuisen haikeaa. Justhan mä vasta kantelin tuota koliikkipotilasta joka yö yhdestä neljään ja keksin kaikkea ajankulukseni, kuten kyykkyjä. Heh. Ei enää jaksais yökyykkyjä, kun ei niitä oikein päivälläkään tule tehtyä 😀

Blogeissa on viime aikoina ollut keskustelua vauvoista ja ylipäätään siitä, että perinteinen perhemyytti on rikkoutumassa. Enää ei pidetä itsestäänselvyytenä sitä, että naimisiinmenon jälkeen halutaan vauvoja. Mun mielestä se on ihan ok, jos tuntee ettei ole valmiksi äidiksi ja isäksi tai muusta syystä ei halua vauvoja. Ja valitettavasti lapsettomuus, sekin on nykyaikana iso ongelma. Kaikki eivät voi saada lapsia. Mulle on aina ollut selvää se, että halusin lapsia. Halusin vauvoja. Mutta vielä rankimpina opiskelubiletysaikoina en olis edes voinut kuvitella, että vauvakuume olisi iskenyt. Se iski oikeastaan vasta sitten, kun tapasin lasteni isän.

Meillä tytöt syntyivät vajaan kahden vuoden välein ja hyvä niin. Heistä on ollut hirmuisesti seuraa, tukea ja turvaa toisilleen. Esikoinen oppi nukkumaan läpi yön vasta tooosi myöhään, olisko ollut neljä-viisi vuotiaana ja kuopuskin vasta sitten, kun korvat oli vuoden iässä putkitettu ja kitarisa leikattu. Sitä kulki nuo vuodet sumussa, vähillä yöunilla. Muistan pahimpina aikoinani ajatelleeni, että kasvaisi nuo lapset jo niin helpottaisi. Tällä hetkellä mä toivon, että aika sais pystähtyä tähän.

Just nyt on niin hyvä; pahimmat uhman aiheuttamat särmät on esikoisella hiottu ja lapset alkaa olemaan iässä, jossa pystyy järkipuheella vaikuttaa jo hölmöilyyn. Kuten siihen, että purkalla ei saa yrittää korjata haljennutta buddhan pää patsasta, vaan pitää kertoa äidille tai iskälle, mitä on tapahtunut (syyllinen ei ole vieläkään tunnustanut). Yöunet nukutaan hyvin ja itsekin saa jo riittävästi unta. Syliin kömmitään vielä usein ja iltaisin halitellaan ennen nukkumaanmenoa. Äidille soitetaan töihin useasti päivässä. Myönnettäköön, että kolme puhelua vartin sisään aiheesta ”Mutta äiti, miksen mä voi saada minipossua?” sai ihan vähän hampaiden kiristelyä aikaan langan toisessa päässä kiireisenä työpäivänä 😉

Lasten myötä elämän sisältö on muuttunut ihan hirmuisesti, mutta mä en koe sitä negatiivisena asiana. Lasten myötä elämään on tullut sisältöä, josta ei pystynyt edes aiemmin haaveilemaan. Uskon, että saan joka päivä pari elinvuotta lisää, sillä meillä nauretaan paljon. Lapset naurattavat ihan hirmuisesti. Varsinkin tuo pienempi on sellainen sanaseppo, että oksat pois. Höpöttelee ihan omiaan. Ja välillä sieltä kyllä kuulee omat sanontansa toisintona. Itsekkyys on vuosien kuluessa muuttunut epäitsekkyydeksi. Nyt on kaksi muuta, jonka halut ja toiveet menee usein edelle.

Löysin tuolta vanhoista postauksista kuvasarjan teksteineen elokuulta 2010, jossa tytöt ovat kolme ja viisi vuotiaita. Sovittelivat uusia vaatteita. Tänä päivänä ei ehkä saisi lapsukaisia enää poseeraamaan näin kiltisti:

****************************

”Siis miks mä joudun poseeraan yksin….? Tuu jo J!”: