sunnuntai 16. elokuun 2020

Helppo ja herkullinen omenasose

2

HEIPPAHEI IHANAT!

Suloinen sunnuntai on täällä ja jo aikaisin aamulla totesin koiran kanssa ulkona ollessani, että aurinko porottaa tosi lämpimästi. Esikoinen on parkkeerannut auringonottolaverille bikineissään ja taidan itse suunnata pian perässä. Sunnuntai on yleensä ollut työpäivä, mutta tämän sunnuntain ajattelin pyhittää levolle. Ja porrastreenille 😉 Sekä pihajutuille. Mun kesäkukat ovat jääneet vailla huomiota, joten on aika siistiä paikkoja. Kerätä taas omppuja omppupuun alta ja jatkojalostaa ne soseeksi 🍎

Talven varalle on tullut säilöttyä auringonsäteitä lämpiminä kesäpäivinä, järvivedellä pestyjen hiusten tuoksua ja sitä leppoisaa otetta arkeen. Kesämuistoja, joiden avulla jaksaa niinä päivinä, kun marraskuu tuntuu kestäneen ainakin kolme kuukautta (toooosin, minähän olen marraskuun ystävä). Mutta  on sitä talven varalle säilötty ihan jotain konkreettistakin, nimittäin mustikoita, mansikoita  ja yrttejä on tullut säilöttyä pakkaseen. Viimeisimpänä omenasosetta aamupuuron päälle. Kerroin Instagramin puolella, että nykyään en edes kuori omenia ennen keittämistä. Pesen omput ja lohkon veitsellä ne (poislukien siemenkota ja kara), laitan viiden litran kattilaan ja annan pöhistä miedosti, kunnes omput on kypsiä. Lisään kanelia ja (kookos)sokeria. Ja surautan sauvasekoittimella sileäksi.

Meillä on enää jäljellä kaksi omenapuuta yhdeksästä ja tänä vuonna nuo ovat sangen kitsaita. Tai omenia on määrällisesti paljon, mutta voi jösses miten pieniä ja rupisia ne ovat. Niistä osa on myös tippunut yllättävän aikaisin tai raakoina maahan. Kyllä niistä silti on jo tullut monta purkillista sosetta talven varalle.

Silloin joskus käytin omenasoseessa (tai omenahilloahan se oli) hillosokeria. Mutta mun mielestä makeat omppulajikkeet eivät välttämättä tarvitse edes mitään makeutusta. Kanelia ja soseutus, jäähdytys, purkkiin ja pakkaseen.

Puuron lisäksi käytän omppuhilloa maustamattomassa jugurtissa ja hei uusimpana villityksenä kaurapaahtoleivän päällä, joka on paahdettu rapsaksi. Sulanut voi ja omenahillo ovat täydellisiä yhdessä. Viereen kuppi kuumaa kahvia ja sunnuntaiaamupäivä on täydellinen.

Parkkeerasin tuossa hetkeksi sohvalle katsomaan, kun Jamie kokkaa ja yhtäkkiä mieleeni tuli ne sunnuntaiaamut, kun sai katsoa sisustusohjelmia urakalla. Muistatteko niitä aikoja? Sieltä taisi parhaimmillaan tulla kolme sisustusohjelmaa putkeen, päättyen Remontti-Reiskaan 😀

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


torstai 13. elokuun 2020

Lempiarkiruokani tällä hetkellä

12

HEI HYVÄÄ HUOMENTA IHANAT!

Olenkin tainnut kertoa, että mä kulutan niin biisit kuin ruoatkin loppuun. Kun johonkin biisiin ihastun, kuuntelen sen puhki. Tällä hetkellä puhkikuuntelussa on iki-ihanan BEHMn Tivolit. Ruoan puhkikulutusvaiheessa on sitruunarisotto ja pannulla paistettu lohi. Niin hyvää, niin helppoa ja rikkoo kivasti sitä siskonmakkarasopan ja makaronilaatikon värittämää arkea.

Välillä laitan risottoon kuivaa valkoviiniä, välillä korvaan senkin osuuden kasvisliemellä. Nyt alkomaholiliikkeessä asioidessani myyjä vinkkasi mulle kuohuviinistä risottoon ja hei ei huono – toimi erittäin hyvin. Lasiin pääsi sitten risottoa varten säästetty valkoviini, joten win-win tilanne 😉

Sitruunarisotto
4:lle

1 pieni sipuli
voita reiluhko nokare
3 dl risottoriisiä
8 dl kasvislientä
2 dl kuivaa kuohuviiniä
1 sitruunan mehut (löyhästi puristettuna)
2 dl raastettua parmesania
mustapippuria

1. kuori ja pienistele sipuli
2. kuullota sitä hetki voissa, lisää riisit
3. kun riisi on muuttunut hieman läpinäkyväksi lisää kuohuviini ja sitruunan mehu
4. anna porista, kunnes riisi on imenyt kuoharin.
5. ala lisäämään kasvislientä pienissä erissä ja lisää aina, kun liemi on imeytynyt riisiin
(tässä menee noin 25-30 minuuttia yhteensä)
6. riisi saa jäädä pikkuisen al denteksi (mutta ei missään nimessä liikaa!)
7. sekoita risottoon raastettu parmesanjuusto ja mausta mustapippurilla

Tarjolle: tilliä ja parmesanlastuja

Lohen leikkasin paloiksi, suolasin ja paistoin pannulla voissa sillä aikaa, kun risotto kypsyi. Risottoon menevän sitruunamehun puristin sitruunalohkoista, jotka laitoin paistumaan pannulle lohien kanssa.

Tämä on tällä hetkellä koko perheen lemppariruoka ja aina päätän, että teen risottoa puolitoistakertaisen annoksen, sillä vimppa villahousu nuolee kattilasta loput risotot. Toisaalta, tästä annoksesta saa neljä henkeä vatsansa hyvin täyteen eikä sen suhteen lisää tarvitsisi. Olisi kiva kuulla, mikä teidän/sinun tämän hetken arjen lemppariarkiruoka on. Koskaan ei voi jakaa liikaa arkiruokavinkkejä, joten ilomielin otan teidän lemppareita meidän arkiruokarepertuaariin tuomaan vaihtelua 🙂

Nyt kohti tämän viikon vikaa toimistopäivää. Mökki-ikävä on infernaalinen ja mietinkin tässä, että tohtisinko lähteä sinne perjantaina pariksi yöksi yksin. Toisaalta kaupungissa olisi vähän kuvailtavaa loppukuun kamppiksia varten. Mutta on luvattu niiiin mieletöntä ilmaa, että mielelläänhän tuon viikonlopun möksällä viettäisi ♥

ILOISTA TORSTAITA!

 


tiistai 11. elokuun 2020

Iso ilo vastaanottajalle, lämmin mieli lähettäjälle

2

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Postin ja Indieplacen kanssa.

 

TIISTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Tuntuuko teistäkin, että ei siitä ole kuin hetki, kun koululaiset kirmasivat kesälaitumille? Kun kaivoitte nessupakettia sumuisin silmin laukustanne Suvivirren alkusointujen sulostuttaessa alkukesän tunnelmaa. Musta tuntuu, että se oli ihan just vasta. Toisaalta taas tuntuu, että siitä on hirmuisen pitkä aika. Niin paljon on ehditty kuitenkin tehdä ja kokea tuon jälkeen. Yhtä kaikki, tänään meillä Tampereella pakattiin uudet lyijytäytekynät ja kumit penaaliin. Reppu heitettiin selkään ja lähdettiin kohti uutta syyslukukautta. Yläkouluun jo molemmat.

Uusi arki otetaan hyvillä mielin vastaan. Pikkuhiljaa valoisat illat ovat muisto vain ja saa sytytellä kynttilät tuomaan tunnelmaa ja kietoa shaalia tiukemmin jalkojen ympärille. Kuulustella koululaisilta kokeisiin ja jutella iltaruokapöydässä koulupäivän tapahtumista. Kaupallisen yhteistyön myötä Postin kanssa tulin kertomaan, miten mä päätin ilahduttaa pieniä koululaisia. Aloin miettimään, että meidän tytöt eivät juurikaan saa postissa kirjeitä tai kortteja. Veikkaan, että se on monen nuoren kohdalla sama juttu. Samalla mietin, kuinka ihanaa oli itse nuorena löytää postilaatikosta omalla nimellä varustettu kortti. Tervehdys sukulaiselta tai kirjekaverilta.

Reilu viikko sitten kirjoitin neljälle pienelle (kummitädin silmissä he ovat edelleen pieniä, vaikka yksi on jo yläkoulussa) kummilapsellemme kortit. Kortteihin kirjoitin tsemppiviestin alkavalle koulutielle.  Kortit lähtivät matkaan kolmelle prinsessalle ja yhdelle prinssille. En voi uskoa, että tuo hurmurikummipoika aloittaa jo esikoulun. Justhan se vasta oli, kun käytiin vastasyntynyttä sairaalassa katsomassa. Aika kuluu nopeasti ja mitä enemmän aika juoksee, niin sitä enemmän sitä tajuaa muistojen luomisen merkityksen. Kortin ja postimerkin ostaminen ovat itselleni pieni vaiva. Muutaman rivin kirjoittaminen ei vie kuin hetken. Pienellä vaivalla saa annettua rutkasti hyvää mieltä toiselle. Jos mulla olisi ollut aikaa, olisin ollut kärpäsenä katossa todistamassa rakkaiden kummilapsien iloa kortit saadessaan 🙂

Muistatteko heinäkuussa, kun kerroin, että vastedes lähetän joka kuukausi postikortin ilahduttamaan ystäviä ja sukulaisia? On todettu, että hyvät teot ja hyvän mielen tuominen muille tekevät meistä onnellisempia. Olkoon onnellisuuden määritelmä itse kullekin mikä tahansa, niin uskon tähän täydestä sydämestäni. Se, että sain kahvikupposen äärellä kynttilän valossa kirjoitella kortit rakkaille koululaisille sai mut hymyilemään sisäisesti. Se, kun ajattelen, miten paljon kortit ilahduttavat saajiaan, saa mun onnellisuuskäppyrät tappiin.

Ja jos totta puhutaan, niin saa lähestyvä syksykin. Kesä on ollut niin mieletön, että sen avulla ammennan valoa pimeisiin iltoihin. Koska ylimääräistä valoa syksyn pimeille riittää, niin hyvillä mielin jaan sitä eteenpäin. Mulla onkin jo mielessä muutama ihana, ketä ajattelin syksyn pimeillä ilahduttaa postikortin muodossa. Kaikki meistä eivät ole syysihmisiä, joten lisätsempin lähettäminen postitse on varsin ihana ajatus. Kortin avulla voi koskettaa ja ilahduttaa vielä syvällisemmin kuin tekstiviestillä.

Sain viime viikolla postissa kirjekuoren, jossa oli tutunnäköistä kirjoitusta. Tekstistä näki, että kirjoitus ei ole nuoren ihmisen käsialaa ja sen eteen oli nähty vaivaa. Kuoren päälle oli liimattu kaksi Suomen kartta -symbolilla varustettua Postin ikimerkkiä (tosin yksikin olisi riittänyt). Toisessa oli kala ja toisessa kiviä. Vuosiluvut kertoivat niiden olevan muutamia vuosia vanhoja. Ikimerkit ovat siitä ihania, että ne eivät vanhene ikinä. Niitä voi käyttää nimensä mukaisesti ikuisesti. Kirjekuoren sisältä paljastui itse askarreltu syntymäpäiväkortti miehen reilusti yli 80-vuotiaalta tädiltä. Voi kuulkaa, ei tarvitse hetkeäkään miettiä, kenelle syyskuun postikorttini lähetän.  Iloa ja valoa yksin asuvalle syyskuun pimeisiin iltoihin ♥

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


sunnuntai 09. elokuun 2020

Olet kultainen 💛

2

HEISSUN IHANAT!

Kolme yötä ja kaksi kokonaista päivää mökillä. Terassiprojektia ja löffäilyä. Koolauksia, kehikon passaamista, ristimitan ottamisia, räväytysturnauksia, kumisaappaiden muodostamia rusketusrajoja säärissä, läheisestä kahvilasta haettuja sokerimunkkeja iltapäiväkahville ja itse tehtyä mansikkahilloa french toastien päälle, saunomisia, pizzan paistamista ja hei ihan mielettömistä kesäkeleistä nauttimista. Ei voi valittaa. Sunnuntaiolosta ei ole tietoakaan, sillä akut on todellakin ladattu. Ikään kuin heti loman jälkeen olisi saanut taas lomaa. Niitä kolmea toimistolla rutistettua päivää ja paria kotitoimistopäivää ei edes muista tuossa välissä.

Aurinko paistaa matalammalta, laskee iltaisin aiemmin vastarannan taakse. Illat pimenevät aiemmin ja auringon laskettua saa vetää pitkähihaista päälle. Illan valo on hempeän oranssia. Muistuttaen väriltään jopa osaltaan viljaa, joka odottaa korjausta ennen syksyä. Elokuuhun liittyy myös tietynlaista luopumista.

Ehkä se on tämä viimeinen virallinen kesäkuukausi, joka valmistelee meitä kohti seuraavaa. Siirtymävaihe kesästä kohti syksyä. Jäljellä on vielä jotain kesäistä, mutta mukaan on tullut jo jotain tulevasta syksystä. Aurinkoisia hellepäiviä rytmittää viilenevät ja pimenevät illat. Aamut, jolloin kaste on käsin kosketeltavaa. Sumu, joka hälvenee vasta auringon noustua. Omput, jotka huutelevat punaposkisina omenahillotalkoista.

Olen elokuun lapsi ja ehkä jo senkin takia rakastan elokuuta. Elokuu on täyttä kultaa!  Tää on kuukausi, kun tulee aloitettua loman jälkeen uusi elämä. Kun sitä valmistaa itseään ja kotiaan kohti tulevia kuukausia. Ja väistämättä, helteestä huolimatta, tänä viikonloppuna on tullut katsottua taas tätä meidän mökkikylää sillä silmällä. Mutta mökkikautta on vielä onneksi pari kuukautta jäljellä.

Nyt pakkaillaan jääkaapin sisältö mukaan ja suunnataan kohti kaupunkia ja koulutarvikeostoksia. Mökki ja terassiprojekti jää hetkeksi taka-alalle. Hei, palaan kotoota käsin edellisen postauksen kommentteihin. Te olette vähintäänkin yhtä kultaisia kuin elokuu 💛

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,


perjantai 07. elokuun 2020

Toinen jalka blogimaailman haudassa?

22

HEIPPAHEI

ja terkut sumuisesta saaresta! Jos nyt pitäisi lähteä veneellä suunnistamaan kovin pitkälle, niin ei tulisi mitään. Varvikon peittävästä seittimäärästä voisi päätellä hämähäkkimiehen käyneen yöllä vierailulla. Ensimmäinen syksyn lähestymisestä kertova aamu on käsillä. Ollakin, että luvassa on helleviikonloppu. Ihanaa!

Kävin tuossa yhtenä päivänä läpi vanhoja blogipostauksiani. Hieman harmittaa, että menin jossain vaiheessa poistamaan ne marras- ja joulukuussa 2009 kirjoittamani postaukset. Se, että muutaman kuukauden päästä tulee täyteen 11 vuotta (jaiks!) tätä touhua tuntuu jotenkin ihan järjettömältä. ”Kukaan ei enää lue blogeja!” ”Blogit ovat kuoleva luonnonvara” ”Ne vaan mainostaa samoja tuotteita ja pyrkii saamaan klikkejä harhaanjohtavilla otsikoilla” Tämmöisiä väittämiä olen jostain lukenut.

Totta on, että rinnalle on tullut muita sosiaalisen median kanavia ja blogien lukijamäärät ovat varmastikin tippuneet siitä, mitä ne ns. blogien huippuvuosina olivat. Siitä huolimatta täällä mun blogissa tehtiin kävijäennätyksiä huhti-toukokuulla. En sitä kiellä etteikö esimerkiksi pelkän Instagramin tekeminen olisi helpompaa. Ensinnäkin kuvien ei tarvitsisi olla niin isoresoluutioisia (kännykuvat usein riittävät) ja toiseksi tekstin tuottamiseenkaan ei menisi niin paljon aikaa (kiitos rajallisen merkkimäärän). Instagramin selaaminen on myös helpompaa ja nopeampaa seuraajalle.

Keväällä mulla kävi mielessä nanosekunnin ajan blogista luopuminen ja siirtyminen pelkkään Instaan. Hetken aikaa uskottelin pääni sisällä itselleni, että nuo lukemani ja kuulemani väitteet bloggaamisesta pitävät paikkansa. Mutta tiedättekö, että on blogeissa silti etuja Instaan verrattuna. Ensinnäkin jos on hukannut esimerkiksi jonkun reseptin, sen pystyy helposti etsimään blogista. Toiseksi mä rakastan katsoa kauniita kuvia muiden blogeista isolta ruudulta. Toki luen blogeja kännykälläkin, mutta usein myös tietokoneella. Tietokoneella ei tule Instaa selattua (onko se edes mahdollista?).

Ja vaikka meillä on hirmu ihania keskusteluita Instan puolella, niin jotenkin blogin kommenttiboksissa sitä pääsee vielä syvempään vuorovaikutukseen. Oli aika, että blogiteksteihin tuli vähintään 30 kommenttia. Oli aika, ettei kommentteja juuri tullut. Viime aikoina niitä on taas tullut ja mä rakastan sitä vuorovaikutusta, joka meillä on. Eilen sain kommentin eräältä pitkään mukana olleelta lukijalta. Hän ei ollut pitkään aikaan kommentoinut ja nyt jätti kommenttia. Tiedättekö, että se lämmitti mieltä ihan älyttömästi.

Kyllä mä usein mietin, että jos en ole kuullut jostain vakkarikommentoijasta aikoihin mitään, että onkohan hänellä elämässä kaikki hyvin. Muistan myös erittäin paljon nippelinappelitietoa teistä kommentoijista ja kun kuulin kesäkuussa erään suosikkikirjailijani menehtymisestä mulle tuli heti mieleen eräs kommenttia aikoinaan jättänyt, joka oli myös hurahtanut kyseisen kirjailijan kirjoihin. Joka oikeastaan taisi mulle kirjailijasta alunperin mainitakin. Kaupassa saatan nähdä jonkun tuotteen ja mieleeni juolahtaa, että hei – tästä pitää mainita just sille yhdelle kommentoijalle, kun seuraavan kerran ”jutellaan”.

Ihan älytöntä eikö? 😀 No mutta, sen sijaan että ajattelisin olevani blogimaailman kehäraakki ja kuuntelisin väitteitä blogimaailman hiipumisesta, avaan tietokoneeni jatkossakin. Kirjoittelen näitä välillä päättömiä ja kaukana syväanalysoivista pohdinnoista olevia juttujani. Niin kauan kuin homma tuntuu mielekkäältä. Olkoonkin, että joidenkin mielestä sitä ollaan jo toinen jalka blogimaailman haudassa.

IHANAA PERJANTAITA &
KIITOS KUN OLETTE ♥


« Vanhemmat
Uudemmat »