HEIPPAHEI,
täällä kulissien takana istuu bloggaaja-Maria, meikittä ja hiukset pörrössä. Valmiina taltuttamaan tuota pikaa pyykkikasan ja skrapaamaan liedeltä siihen kiinnipalaneen nakkikastikkeen roiskeet. Huomisia pienen pieniä pikkujouluja ja tämän illan asuntonäyttöä varten. Mutta oli pakko tulla sitä ennen huutelemaan täältä (erittäin läpinäkyvien, I may add…) kulissien takaa muutama havainto. Sekä jakamaan muutama jouluinen kuva parin vuoden takaa. Se on muuten jännä juttu, että miten tuo uudelleen löytämäni juoksuharrastus on tuonut lisää myös tähän bloggaamiseen. Juoksulenkillä tulee pohdiskeltua niin paljon asioita, että niistä riittää tänne blogiinkin ammennettavaa 🙂 Yhtenä päivänä juoksukenkää toisen eteen laittaessani mietin sitä, että kuinka surullista onkaan, että nyky-yhteiskunnassa osa tuntee, että pitää pitää yllä kulissia saadakseen hyväksyntää ja arvostusta. Pitää olla yli-ihmisiä ja pyrkiä aina vain parempaan. Ainakin kulissien julkisella puolella.
Käsi ylös, kuinka monelle on tullut yllätyksenä jonkun ystäväpariskunnan ero. Vaikka kaikki on ollut niin hyvin, on ollut farmariauto, kauniit lapset, hyvät työt ja ollaan oltu vastarakastuneita. Kulissien takana on kuitenkin istuttu iltaisin eri huoneissa katsomassa televisiota ja pidetty mykkäkoulua. Tajuttu yhtäkkiä se, että ei se olekaan se materia farmariautoineen, joka tuo onnea. Aivan liian myöhään, valitettavasti. Miksi, voi miksi. Miksi sitä haluaa näyttää olevansa jotain muuta kuin on? Miksi sitä pitää vastata kuulumisia kysyttäessä, että ihan kivasti menee? Miksei voi vastata, että ihan päin persettä menee ja Pekka saa mut näkemään punaista, kun huitelee illat pitkät ties missä ja jättää ne likaiset sukkansakin aina keittiön tuolille?
Sama oman jaksamisen ja hyvinvoinnin suhteen. Itse myönnän tässä tapauksessa pitäväni tietynlaista kulissia yllä aina joskus. Hetken aikaa ja yleensä tuolle miehelleni 🙂 ”Kuinka sulla nyt menee?” ”No olosuhteet huomioon ottaen ihan hyvin.” ”Onko jokin hätänä?” ”Ei, miten niin?” 😀 Vaikka sisäisesti olisin pikkuisen rikki ja toinen ihan tasan tarkkaan näkee sen. Toisaalta ajattelen asian niin, että se ei ole täysin valettakaan vastata, kuinka joskus vastaan. Elämä voisi olla huonomminkin noina hetkinä ja olosuhteet huomioon ottaen kaikki sujuu ihan hyvin. Mutta kuinka vaikea se on muille myöntää, että on todella väsynyt, kettuuntunut tai että työkuorma on aivan liian raskas. Liki viikottain saa jostain naistenlehdestä lukea työuupumuksesta. Uskon, että totaaliselta loppuunpalamiseltakin vältyttäisiin, jos osattaisiin laskea ne kulissit alas hyvissä ajoin. Hakea apua ja tunnustaa, että tilanne on nyt tämä. Ilman häpeää ja ajatusta siitä, että mitähän muutkin nyt ajattelevat. Luottaa siihen, että joku toinen ottaa vetovastuun.
Aina silloin tällöin kauppaan lähtiessäni mietin, että pitäisköhän vähän näyttää hiuksille harjaa tai vaihtaa edes ne kulahtaneet collegehousut toisiin. Mitähän ne bloginkin lukijat ajattelevat, jos näkevät mut siellä tämännäköisenä? Kyllä, blogeissa yleensä pidetään yllä harmitonta kulissia. Mutta tehän tiedätte, että kauniiden sisustuskuvien takana on ne pyykkivuoret, jotka on rajattu kuvista pois. Sen suihkunraikkaana kuvissa seesteisenä esiintyvän bloggarin hiukset sojottavat joskus rasvaisina kohti kuuta ja poskeenkin voi ilmestyä pahimman luokan finni. Niiden übersuperterveellisten herkkujen lisäksi siellä bloggaajan takkahuoneen sohvalla dipataan sipsejä tacodippiin ja juodaan kokista pullon suusta. Siellä keittiössä lämmitetään lapsille kiireen keskellä muiden äitien tekemää ruokaa. Mikrossa, ei edes paistinpannulla.
Inhimillisyys ja ihmisyys. Ne tuntuu olevan tänä päivänä hautautuneita kulissien taakse. Tekisi mieli huutaa argh ja ravistaa koko maapalloa. Saa ja pitää tehdä erheitä, jotta elämästä pystyy nauttimaan. Sallia itselleen ne virheet ja ajatuksen, että ei ehkä ole täydellinen muiden silmissä. Mutta se ei olekaan koko jutun pointti vaan se, että on itse tyytyväinen itseensä. Pystyy seisomaan sanojensa ja tekojensa takana ylpeänä. Olla onnellinen siitä, että klaaraa elämän parhaimmalla mahdollisella tavalla. Niillä resursseilla, joita elämään on annettu.
Tästä päästäänkin somekulissiin. En edes lähde siihen, että miksi sitä usein tulee päivitettyä tuota henkilökohtaista fb-uutisvirtaa vain niillä mukavilla jutuilla vaan hyppään suoraan Instagramiin ja tietoon, joka järkytti tätä sinisilmäistä ja tietynlaisessa moraalikuplassa elävää bloggaajaa suuresti. Ruotsissa ihanaisten Emilian ja Essin kanssa ollessamme keskustelimme tottakai bloggaamisesta, tienaamisesta, somekäyttäytymisestä ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Meinasin kesken tunnelmallisen lördagsmysin tipahtaa tuolilta, kun nuo rakkaat kollegani ottivat esille sen, että Instassa voi ostaa seuraajia. Mitähäh? Juujuu, kuulemma muutamalla kympillä saa muutaman tuhat seuraajaa, jotka vissiin sitten tykkäävätkin sun kuvista eivätkä vain seuraa. Kun vähän enemmän laittaa rahaa likoon, niin saa jo kymmenentuhatta seuraajaa. Sitten voit näyttää yhteistyökumppaneille, että näin hyvin menee ja lähdetäänkö tältä pohjalta rakentamaan yhteistyötä. Oikeastaan verenpaineeni nousee vieläkin tätä asiaa ajatellessani. Tämä on mielestäni moraalisesti niin väärin. Hyötyä itse jotain ostamillaan seuraajilla. Varsinkin näin yrityksen päättäjän näkökulmasta tämä tuntuu huijaukselta. Tai sitten jos ajatellaan, että bloggaaja saa kuukausipalkkaa, johon vaikuttaa myös Instagram-tilin seuraajat. Onko se oikein, että sun palkka nousee, kun olet laittanut muutaman kympin omaa rahaa likoon saadaksesi seuraajia? Mun mielestä se ei ole, mutta mä olenkin kukkahattutäti. Monessa asiassa ja myös tässä. Tai sitten en vain tajua nykyajan ansaintamenetelmistä mitään ja olen tippunut kehityksen kelkan kyydistä aikapäiviä sitten. Kertokaa jos näin on, niin päivitän sisäisen moraalitilanteeni tämän suhteen 😉
Sano ei kulisseille -kamppis tulisi tarpeeseen. Voi kun voisi lapsille opettaa, että te riitätte juuri sellaisina ja olette maailman ihanimpia just tuollaisina. Ei ole syytä alkaa rakentelemaan kulisseja tai esittämään jotain muuta kuin mitä olette. Jos ei kaverit hyväksy sua sellaisena, niin vaihda kaveria. Elämä on muutenkin välillä tänä päivänä haastavaa, niin ei tässä mitään kulisseja tarvita tuomaan lisäpaineita. Läpinäkyvyyttä kehiin vaan. Vai mitä mieltä olette? Kulisseissa tapahtuu, sillä nyt alan virittäytymään joulutunnelmaan. Pikkuisen sitä sai tällä kelillä hakea, mutta muutama joululaulu ja menneiden joulujen kuvien katsominen auttoi. Huomenna meillä tosiaan vietellään pikkuisen jo pikkujouluja. Kera viiden pikkuisen 🙂
KESKIVIIKKOTERKUIN KULISSIEN TAKAA,
