lifestyle Archives - Sivu 150 224:stä - Marian Bistro & Lifestyle

sunnuntai 08. tammikuun 2017

Kurkistus kellariin / remppakuvia

HEIHEI HEISSULIVEI!

Ihan täydellinen sunnuntai; urheilua, ulkoilua, hyvää ruokaa ja päiväunet. Meillä tytsyt lähtivät serkkujensa kanssa sirkukseen ja me muut lösähdettiin takan eteen sohvalle. Mies tahkoi Xboxia ja me Tobyn kanssa otettiin ilo irti nukkumalla oikein kunnon päikkärit. En muistakaan koska viimeksi päikkärit olis tuntuneet noin piristävältä. Yleensä kun sitä on päikkäreitten jälkeen ihan töttöröö. Karvainen kaveri jäi jatkamaan vielä päikkyjä. Nukkuu viileällä laattalattialla takan edessä sellaisessa hyljeasennossa – kaikki ketarat ojennettuna. Suloinen.

Toissapäivänä kurkistettiin tulevan kotimme, mummulan, yläkertaan ja kurkistetaanpas nyt kellariin. Keskikerrosta ei ole vielä aloitettu, mutta sitäkin sitten jossain vaiheessa. Kellariin meille tulee kuntoilutila/varasto, saunaosasto, mancave ja apukeittiö (lue: Marian bistro). Rappusten alle viinikellari. Hih, ikään kuin meidän muutama pullo kaipaisi erillistä tilaa. Saapahan sinne sitten ainakin esimerkiksi hilloja ja mehuja säilöön jos ei muuta. Alunperin suunnittelimme kodarin rakentamista tänne, mutta kyllä sen paikka on siellä yläkerrassa, missä makkaritkin ovat. Täältä löytyy ennen -kuvia ja pohjat, jos haluatte vilkaista 🙂

Keskikerroksen portaista kun tullaan alas näyttää tältä. Vasemmalle vievä ovi vie tällä hetkellä pannuhuoneeseen ja edessä on meidän tuleva saunaosasto (tuolla missä miehen jalat näkyvät).

Alarappuselta alas astuttaessa ja oikealle katsoessa avautuu näkymä tulevaan telkkarihuoneeseen. Autotallin ovi muurataan umpeen ja seinään ylemmäs tulee pieni ikkuna (hätäpoistumistie).

Mutta ei mennä vielä tuonne telkkarihuoneeseen vaan pyörähdetään pikkuisen lisää oikealle. Rappusten viereiseen käytävään teetämme ison kirjahyllyn (vihdosta viimein saa kirjat esille!) ja tuon käytävän päähän rappusten alle tulee viinikellari. Huomatkaa erään remppatarkastelijan mairea hymy tuolla viinikellarissa 😉

Viinikellariin tulee puuristikko takaseinälle sekä lasiovi! No mutta, astutaan sisään telkkarihuoneeseen ja katsotaan oikealle. Nurkkaan rakennetaan pieni wc ja sen viereen Marian bistro. Keittiötila keskikerroksessa on todella pieni (verrattuna nykyiseemme), joten apukeittiö tulee tarpeen. Tänne tulee myös iso pakastin sekä kaikki supertarpeelliset keittiön pienkoneet, joita ei ihan joka päivä tarvitse. Esimerkiksi popcornkone 😀 Marian bistroon tulee tottakai saareke tai baaritiski.

Pyörähdetään vielä oikealle ja katsotaan sinne mistä tultiin eli rappusten suuntaan, niin hahmotatte tilan paremmin:

Joko olette pyörällä päästänne? No vielä yksi pyörähdys oikealle. Bobcat hiukka haittaa kuvailuja, mutta sen nokan edestä laitetaan seinä takaisin umpeen ja siihen tulee televisio. Mancaven puolelle siis. Tuo bobcatin edessä oleva ovi vie suihkuhuoneeseen ja saunaan. Iso sohva tulee tuonne nykyisen autotallin oven eteen sekä pitkälle seinälle. Sohvan ylle metsästämme jostain käytetyn surffilaudan tuon sahan tilalle 😉 Saa vinkata, jos on kontakteja.

Suihkuhuone ja sauna näyttävät tällä hetkellä tältä…ehm, pikkuinen hetki menee ennen kuin päästään löylyihin. Suihkuhuone ja sauna tulevat olemaan tummanpuhuvat. Meitä miellyttää tällä hetkellä liki musta laatta, jossa saisi olla jotain pronssin tms. hohtoa.

Kun saunaosastolta lähdetään takaisin rappusiin päin jää oikealle tosiaan tuo nykyinen pannuhuone. Ovi poistetaan ja öljypannun tilalle tulee maalämpö. Toiseen huoneeseen tulee säilytystilaa ja pieni kuntoilunurkkaus.

Pannuhuoneen ovesta mentäessä oikealle jäävään syvennykseen tulee karvaisen kaverin autopesukatu 😀 No sellainen syvä allas ja vähän tasoa. Ne olen suunnitellut laittavani kaapinovien taakse, niin eivät näy sitten alas rappusia tullessa.

Mä veikkaan, että siellä pilven päällä iskä tuumaa tällä hetkellä, että ”ei saakelin saakeli Maija”. Ja kuitenkin tyytyväisenä myhäilee partaansa ja harmittelee, kun ei ole todistamassa muutosta paikan päällä ♥ Kerrankin hänen konjakkipulloillensa löytyisi niiden arvoinen säilytyspaikka (viinikellari). Äippä taas varmasti siellä on vaan superonnellisena, kun talo saa jälleen elämää sisäänsä. Iloa, naurua ja rakkautta. Tosin voipi hänkin muutaman kerran pudistella päätä tälle meidän vauhdille, pikaisille päätöksille ja rymsteerauksille. Mutta siihenhän koko suku onkin jo tottunut. Elämä ♥

Mitä veikkaatte, päästäänkö muuttamaan maalis-huhtikuussa? Onneksi on ripeät remppamiehet asialla niin pienenpieni toivo aikataulun pitämisestä on 🙂 Hei, palataan myöhemmin kommenttien kanssa. Nyt on pakko mennä pyöräyttämään muutamat raakaherkkupallerot; tasan viikko sokeritonta elämää takana ja nyt koetellaan. Koetellaan kovin ja karkkihammasta kolottaa pahasti. Näin viime yönä unta siitä, että söin Englannin lakuja ja ai että, ne maistui hyvälle 😀

SULOISTA SUNNUNTAITA,

lauantai 07. tammikuun 2017

Mama’s meatball stew

MOIMOI IHANAT!

Nämä pitkät viikonloput ovat niin mannaa; eilen oli lauantaiolo ja tänään on, kappaskappas, lauantaiolo 🙂 Lauantaiolo jatkuvana ei ole lainkaan hassumpi olotila! Lupasin palata teille reseptin kanssa, mikäli tuo viikolla kehittelemäni ja eilen tekemäni Mama Maria’s meatball stew on syötävää. Ja pahus vie, sitähän se oli. Ainoa, mitä jäin kaipaamaan oli lasi oikein hyvää punaviiniä. Sitä olisi voinut lurauttaa myös kastikkeeseenkin. Mutta tipaton on tipaton ja siitä ei tingitä (muuta kuin silloin ensi viikonloppuna, kun menemme ystäväpariskunnan kanssa syömään).

Reseptin kehittelin jälleen mutu-tuntumalla, joten määrät ovat noin määriä. Maistakaa, kyseenalaistakaa resepti, soveltakaa ja taas maistakaa. Tuo on ohjenuora, jota käytän ruoanlaitossa. Harvoin sitä tulee valmistakaan reseptiä ihan orjallisesti noudatettua. Sieluni silmin näin italialaisen nonna Marian keittiöpadan äärellä hääräilemässä, huitomassa sinne tänne, huutamassa mamma miaa, valkopunaruutuinen essu pehmeän massun ympärillä. Tämän nonna Marian jaloissa pyöri yksi yli-innokas jauhelihan tuoksusta sekaisin menevä valkoinen karvainen kaveri, joka tällä hetkellä tekee kokkauksesta hieman haastavaa. Pitänee ottaa järeät keinot käyttöön ja koira muualle kuin keittiöön ruoanlaiton ajaksi. Tai jos suostuu olemaan vinkumatta hellan äärellä, niin sitten saa olla 🙂

Aloittakaahan tomaattikastikkeesta ja sen tekeytymisen aikana tehkää lihapullat 🙂

MAMA’S MEATBALL STEW

Lihapullat
700 g nautasikajauhelihaa
puolikas puntti persiljaa
raastettua parmesanjuustoa
1 muna
n. 0,5 dl korppujauhoja
suolaa myllystä
pippuria
-sekoita muna, korppujauhot, suola ja pippuri ja anna tekeytyä hetken
-lisää jauheliha, juusto ja pienistelty persilja
-vaivaa ainekset sekaisin ja pyörittele palloja
HUOM! Mä tykkään isoista lihapullista ja tästä taikinasta niitä tuli 16 kpl
-paista pannulla voissa ruskeaksi (saa jäädä hieman al denteksi)

Tomaattikastike
oliiviöljyä
1 solovalkosipulikynsi
2 punasipulia kuorittuna ja lohkottuna
2 prk Mutti tomaattisosetta
7-8 tomaattia pienistelynä
ripaus oreganoa
tuoretta persiljaa puolikas puntti
sormisuolaa
mustapippuria
-kuullota pienisteltyjä sipuleita oliiviöljyssä viiden minuutin ajan.
-lisää muut aineet ja anna porista kannen alla 30 minuuttia
-lisää lihapullat ja anna porista 10 minuuttia lisää
-lisää al denteksi keitetyt pastat, sekoita ja anna tekeytyä vielä viisi minuuttia
Meillä käytettiin tuollaista tuorepastaa (tai siis tuorespagettia)

Niin ja päälle sitten reilusti raastettua parmesania sekä tuoretta persiljaa. Avot! Me käytiin tänään anoppilassa lounaalla ja ette ikinä arvaa, mitä syötiin? No jouluruokaa. Viimeistä kertaa tänä jouluna tai ekaa kertaa tulevana jouluna. Miten sen nyt ottaa 😀 Nyt siivoustalkoisiin. Pari päivää vaivannut alaselkä on onneksi siinä kunnossa, että pystyy jo kyykkimään ja noukkimaan.

LEPPOISAA LAUANTAITA ♥

maanantai 02. tammikuun 2017

Blogiton elämä?

HEIPSULIVEI IHANAT!

Ja iloista alkanutta viikkoa, tammikuun ekaa sellaista. Tiedättekö, että mulle tuli joululomalla yhtäkkiä hirmuinen ikävä töihin. Töihintöihin, sinne maalitehtaaseen. Ikävä työkavereita, asiakkaita, tavarantoimittajia ja sitä, että saa vääntää ja kääntää numeroiden kanssa. Sitä tunnetta, kun työpöytä on täynnä post it- lappuja ja things to do -lista tyhjenee just ennen viikonloppua. Ei sillä, kyllä mä bloggaamisella saan päiväni täyteen, mutta kaipaan ehkä taas jo vähän erilaisia haasteita. Aivoni kaipaavat töitä! Tosin eipä tämä bloggaaminenkaan ihan täysin aivoja lepuuta 😉 Kyllä te tiedätte mitä mä tarkoitan. Aamupäivällä olin töissä tekemässä pikaisesti vuodenvaihdehommeleita ja juteltiin alustavasti veljen ja veljen vaimon kanssa. Vaikkei toimistolle periaatteessa kolmatta tarvitsisi, niin sellaiselle taloushallinnon ihmiselle voisi kyllä löytyä osa-aikaisesti töitä. Voipi siis olla, että tässä kevään kuluessa mä pääsen jälleen vääntämään ja kääntämään numeroita. Itse asiassa, tulevana torstaina jo taas seuraavan kerran.

Tiedän, että jos töihin kokoaikaisesti menisin, niin blogi tulisi väistämättä kokemaan muutoksen. Tai ainakin postausten määrä tulisi laskemaan. Laadusta en ole valmis tinkimään. En ymmärrä, miten joskus tein töissä viittä päivää viikossa ja samalla postauksia syntyi päivittäin. Heh, ikä taitaa tehdä tehtävänsä. Mutta näitä ajatuksia täällä pähkäilen ja jotenkin tuntuu, että elämä on jonkinlaisessa murroksessa. Blogi vs päivätyö, työ vs vapaa-aika jne. Täyspäiväisellä bloggaajallahan ei vapaa-aikaa ole, ellei itse itselleen aseta työaikoja. Sitä hyväksyy hereillä ollessaan kommentteja, vastaa sähköposteihin, tekee alitajuntaisesti jollain tasolla ajatustyötä blogin suhteen, valokuvaa ja päivittää somea. Ja toki kirjoittaa blogia ja käsittelee kuvia. Kovin antoisaa hommaa, älkää ymmärtäkö väärin.

Mutta ensi kertaa joululomalla mä aloin miettimään, että miltä tuntuisi blogiton elämä. Suoraan sanottuna pelästyin, kun huomasin itseni ajattelemasta moista. Ajattelin ääneen miehelle ja hän katsoi hämillään ja totesi ”Et sä pystyisi olemaan bloggaamatta. Sähän rakastat sitä touhua.” Kameraa en kaivanut laukusta koko viikkona. Kännykkäkuvilla mentiin ja ensimmäistä kertaa ikinä ilman huonoa omaatuntoa. Oli postauksettomia päiviä, joista nautin kovin. Pelattiin lautapelejä, käytiin hiihtämässä, lasketeltiin, nähtiin ystäviä. Mietin, että kuinka paljon enemmän jäisi vapaa-aikaa ja aikaa perheelle ilman blogia? Paljon. Kuinka paljon köyhempää elämäni olisi ilman blogia? Paljon. Sitten taas toisaalta mietin, että oppisinko aikatauluttamaan blogityöt niin, että erottaisin selkeästi vapaa-ajan, jolloin en tekisi blogijuttuja. Helppoa se ei tule olemaan, mutta ajattelin yrittää 🙂

Vaikka aiemmin vannoin, että mitään uudenvuodenlupauksia en tee, niin tätä ajattelin tosissani yrittää. Se, että toimiiko bloggaamisessa työaika 08-16 on itselleni mysteeri. Osaako sitä illat olla katsomatta somea, vastailematta kommentteihin, hyväksymättä niitä, olla valokuvaamatta, jos jotain valokuvauksellista on. Kääk, tuntuu utopistiselta 😀 Ehkä sitä on seitsemässä vuodessa kasvanut kiinni tähän touhuun niin paljon, että arvostaa sitä vapautta, jota tämä (tällä hetkellä) ainoa työ tuo mukanaan. Ollakin, että töitä tämän suhteen tehdään 24/7.

Tällaista ajatuksenvirtaa maanantaihin. Alunperin piti postaamani meidän tämän viikon ruokalista sekä herrrkullinen porkkanasosekeiton resepti. Mutta sitä sitten huomenna. Miltä teistä muuten tuntuu ajatus, ettei joka päivä välttämättä tule postausta? Tällä kysymyksellä lähinnä petaan sitä, että jos menen takaisin töihin osa-aikaisesti, niin näin tulee väistämättä käymään 🙂 Kokonaan blogista en voisi luopua, sillä tämä on henkireikä ja te siellä ruudun toisella puolella olette ihan bestiksiä ♥ Balanssi töidentöiden ja blogin kanssa on se, johon tänä keväänä tähtään!

ILOISIN MAANANTAITERKUIN,

PS. jihuu, mummulan remppa on siirtynyt vihdoin salaojista takaisin sisälle – josko sitä pääsisi pian remppapostausten pariin! Harmaa on tällä hetkellä kovin lähellä sydäntä ja tällä viikolla olisi kiva, jos saataisiin sisäseinäsävyt päätettyä. Keskikerroshan on vaaleanharmaa, mutta makuuhuonekerrokseen tekisi mieleni hieman syventää tuota harmaata.

lauantai 31. joulukuun 2016

Kiitos 2016!

RAKAS PIAN PÄÄTTYVÄ VUOSI 2016!

Vaikka olen sitä mieltä, että sinä et ehkä ansaitse palstatilaa koko postauksen verran, niin ajattelin silti sen sinulle antaa. Sillä ajattelen, että kirjoittamalla tuntemukseni alas sinusta voin jättää sinut taakseni ja suunnata ilolla vuoteen 2017. Me aloitettiin yhteinen taival hieman sekasortoisissa tunnelmissa, sydän täynnä tuskaa ja sielu täynnä ahdistusta. Epätietoisina tulevasta ja huolesta ymmyrkäisenä. Oma elämäni oli holdilla, sillä alkuvuosi meni muiden ehdoilla. Annoit toivoa yhtä paljon kuin vedit mattoa jalkojen alta. Alkuvuoteen mahtui kuitenkin myös hyviäkin aikoja ja naurua. Tuska sieltä taustalta ei kuitenkaan hävinnyt. Alkuvuonna pääsimme hengähtämään aina yhtä ihanan Singaporen vilinään sekä Balille. Matka, josta en juurikaan muista, sillä ajatukset olivat kotimaassa äidin luona.

Kevätauringon paistaessa sinä yllätit. Muutuit ihan mukiinmeneväksi, hetken oli helppo hengittää ja yhteiselo kanssasi sujui jouheasti. Tyyntä myrskyn edellä, tajuan nyt. Sitten rysäytit pommin, jollaiseen emme ikinä olleet osanneet varautua. Pommin rysäytettyäsi sinä kannoit ja annoit voimia. Sinusta paljastui kokonaan uusia puolia. Kuin höyhenellä sinä jaksoit viedä meitä päivästä toiseen, armollisesti. Kesäiltoina silittelit mökkiterassilla istuessamme poskea kevyen tuulenhenkäyksen lailla. Harmillisesti tuo henkäys ei ollut kovinkaan usein lämmin. Mutta sitäkin lohduttavampi.

Syksyn tullen olin jo päättänyt tulla toimeen kanssasi. Käänsin toisen posken, kun yritit rysäyttää pahaa mieltä niskaan. Kaverina olit aika hankala, mutta onneksi tulen toimeen kaikkien kanssa. Sinä et paljon kysellyt, että sopiiko nyt laittaa vähän kapuloita rattaisiin. Teit usein omapäisesti, olit aika itsekäs. Sinun takiasi opin pois epäitsekkyydestä. Vihdosta viimein tajusin, että epäitsekkyys ei liiallisessa määrin ole hyve. Vaan se syö elämää. Kiitos sinulle siitä. Kiitos sinulle myös siitä, että opetit minut vahvaksi. Annoit opetuksen elää jälleen hetkessä. Lokakuisella reissulla Bostoniin ja New Yorkiin huomasin, että pitkästä aikaa nautin joka sekunnista. Välillä on pakko lähteä pois nähdäkseen lähelle. Reissun jälkeen osasin nauttia jälleen kotonaolosta. Yksinolokaan eikä ne muutamat yksin miehen työreissujen aikana vietyt yöt tuntuneet pahalta. Päinvastoin, sinä opetit nauttimaan omasta seurastani.

Alkutalvena yllätit jälleen, saimme nauttia marraskuusta, joka oli kaukana niistä pimeistä ja vesisateisista marraskuista, joihin olimme tottuneet. Monena päivänä ikkunoista vaelsi valo kohti pimeintäkin nurkkaa. Sen voimalla sain ihan hurjan paljon voimia kuukaudesta, joka yleensä syö vahvintakin naista. Koska olit ollut niin katala kaveri alkuvuoden, niin hieman pelkäsin, että mitäköhän loppuvuosi tuo tullessaan. Jälleen kerran yllätit. Tällä kertaa positiivisesti. Laskettelimme vuoden loppuun käsi kädessä ja ihan kavereina.

Ylimpiä ystäviä meistä ei tullut, mutta ilokseni voin todeta, että lopetan yhteisen taipaleemme vahvempana, iloisempana, reippaampana, onnellisempana ja kiitollisempana kuin mitä sen aloitin. Rakas vuosi 2016, you will not be missed. Tapanani ei ole polttaa siltoja takanani, joten en tee sitä nytkään. Erotaan kavereina. Ilomielin siirryn tapailemaan vuotta 2017, mutta palaan vielä luoksesi useasti. Tulen muistelemaan sinua kaverina, joka opetti ehkä eniten kuin mikään aiempi kaveri sinua ennen. Se, että viimeiseen 365 päivään sattui niin paljon kökköjä juttuja ei ole loppupeleissä sinun vikasi. Annoithan sinä meille myös jotain, jonka avulla olen tänä päivänä entistä ehompi minä. Opetit, että välillä on käytävä pohjalla, jotta voi nousta taas pykälää korkeammalle. Jotta voi taas arvostaa niitä pikkuisia elämän kultahippusia. Arkea ja ihmisiä ympärillä. Pientä perhettä, joka on vahvistunut entisestään. Vuosi kanssasi on hyvä lopettaa tunteeseen, että plussalle jäätiin. Heittämällä ja kaikesta huolimatta.

IHANAA VUODEN VIKAA LAUANTAITA ♥

PS. me suunnataan nyt vielä vikaan mäkipäivään ja voipi olla, että autonnokka kääntyy kohti kotia jo tänään iltapäivästä 🙂 Palaan edellisen postauksen kommentteihin myöhemmin viikonlopun aikana. Kiitos kaunis niistä ♥

keskiviikko 28. joulukuun 2016

Lapin kulta ♥

HEISSULIVEI VAAN IHANAT!

Vähän on sellainen mikä maa, mikä valuutta olo. Mutta se kertonee vain siitä, että loma on onnistunut 🙂 Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen pitänyt vähän lomaa myös blogijutuista. Tahatonta lomaa. On ollut niin paljon kaikkea tekemistä, että ei ole yksinkertaisesti tullut avattua konetta päivittäin. Mielessä olette kuitenkin olleet ♥ Yleensähän näin välipäivinä olen täältä pohjoisesta käsin valmistellut tilinpäätöstä ja tehnyt työtyöjuttuja. Nyt en ole tehnyt niitäkään. Cluedo ja Otrio on ollut kovassa käytössä. Ensimmäinen Danielle Steelekin on loppusuoralla. Ollaan lasketeltu, hiihdetty, saunottu ja syöty. Menty aikaisin nukkumaan ja nähty ystäviä. On se jännä, että siellä etelässä emme saa aikaiseksi treffejä vaikka samassa kaupungissa asummekin. Täytyy matkustaa tänne liki 900 kilometrin päähän pitääkseen sosiaalisia suhteita yllä 😉 Tänään lounastettiin yksien ihanien kanssa ja illalla nähdään toisia ystäviä.

Olen ollut onnekas, että olen saanut reissata. Nähdä maailmaa toiselta laidalta, ihastella värikkäitä kaloja snorklausreissulla, upottaa varpaat valkoiseen hiekkaan, ihastella suurkaupungin ilmettä kattojen yllä ja tavata uusia ihmisiä uusista kulttuureista. Silti kaikki nuo kalpenevat Lapin kullan rinnalla. Meillä on Suomessa todellinen helmi, jonka pimeässä syleilyssä sielu lepää. Kaikessa karuudessaan Lapin kauneus hiljentää joka ikinen kerta. Äiti ja iskä oli todellisia Lappi-faneja. Muistan, että lapsuudessa vietimme monet lomat Sallassa, lasketellen. 90-luvun loppupuolella ajatus omasta mökistä Lapissa alkoi tuntumaan realistiselta. Se, miksi päädyimme aikoinaan Pyhälle on itselleni mysteeri. Mieluinen sellainen, sillä ei ole paikkaa, missä paremmin viihtyisin. Muistan vain sen erään keskiviikkoillan vuonna 1998, kun ajoimme auton yöjunaan ja aamulla heräsimme Kemijärvellä (silloin vielä autojunalla pääsi sinne asti). Ajoimme Pyhälle ja tämän mökin pihaan. Kiinteistönvälittäjää ei näkynyt missään. Oli merkinnyt treffit väärälle päivälle. Kurkistelimme sisään ikkunoista yrittäen saada kuvaa mökistä, joka oli pari vuotta sitten aiemmin remontoitu tulipalon jäljiltä. Ajoimme takaisin Kemijärvelle ja kulutimme loppupäivän kahvilassa. Yöjunalla takaisin etelään, soitto kiinteistönvälittäjälle ja tässä sitä nyt ollaan.

Mökkimme on pieni, mutta kotoisa. Siellä on juuri tilaa kahdelle aikuiselle saunassa, nukkumapaikkoja muutamalle enemmän. Telkkari toimii niin ja näin, mutta takka lämmittää kivasti. Astianpesukone teki tenän, mutta tiskaaminen tuntuu kivalta vaihtelulta. Perunasalaatti syödään suoraan paketista, mutta makkarat paistuvat takassa juuri täydellisesti. Kattaukset eivät ole kuvauskelpoisia, mutta ruoka maistuu täydelliseltä ja ruokaseura on mitä parhainta. Mikä ihaninta, täällä pystyy olemaan täydellisesti läsnä. Arkikiireet jäävät taakse ja kaikki ovat leppoisin mielin. Tämä on sellainen lintukoto, pienen matkan päässä hotellilta, mutta toisaalta kävellen pääsee rinteisiin ja ladulle.

Huomenna taidetaan pitää välipäivä mäestä ja hioa luistelutekniikkaa. Miten se hiihto on joskus muinoin sujunut niin jouheesti? Taidan ottaa vanhat Järviset käyttöön, josko niillä pysyisi paremmin tasapainossa kuin noilla uudenkarheilla luistelusuksilla. Välillä vanhassa on todellakin vara parempi 😀

LEPPOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,