lauantai 07. tammikuun 2017

Mama’s meatball stew

MOIMOI IHANAT!

Nämä pitkät viikonloput ovat niin mannaa; eilen oli lauantaiolo ja tänään on, kappaskappas, lauantaiolo 🙂 Lauantaiolo jatkuvana ei ole lainkaan hassumpi olotila! Lupasin palata teille reseptin kanssa, mikäli tuo viikolla kehittelemäni ja eilen tekemäni Mama Maria’s meatball stew on syötävää. Ja pahus vie, sitähän se oli. Ainoa, mitä jäin kaipaamaan oli lasi oikein hyvää punaviiniä. Sitä olisi voinut lurauttaa myös kastikkeeseenkin. Mutta tipaton on tipaton ja siitä ei tingitä (muuta kuin silloin ensi viikonloppuna, kun menemme ystäväpariskunnan kanssa syömään).mamas-meatball-stew-13-of-13mamas-meatball-stew-10-of-13mamas-meatball-stew-5-of-13mamas-meatball-stew-8-of-13

Reseptin kehittelin jälleen mutu-tuntumalla, joten määrät ovat noin määriä. Maistakaa, kyseenalaistakaa resepti, soveltakaa ja taas maistakaa. Tuo on ohjenuora, jota käytän ruoanlaitossa. Harvoin sitä tulee valmistakaan reseptiä ihan orjallisesti noudatettua. Sieluni silmin näin italialaisen nonna Marian keittiöpadan äärellä hääräilemässä, huitomassa sinne tänne, huutamassa mamma miaa, valkopunaruutuinen essu pehmeän massun ympärillä. Tämän nonna Marian jaloissa pyöri yksi yli-innokas jauhelihan tuoksusta sekaisin menevä valkoinen karvainen kaveri, joka tällä hetkellä tekee kokkauksesta hieman haastavaa. Pitänee ottaa järeät keinot käyttöön ja koira muualle kuin keittiöön ruoanlaiton ajaksi. Tai jos suostuu olemaan vinkumatta hellan äärellä, niin sitten saa olla 🙂mamas-meatball-stew-6-of-13mamas-meatball-stew-12-of-13

Aloittakaahan tomaattikastikkeesta ja sen tekeytymisen aikana tehkää lihapullat 🙂

MAMA’S MEATBALL STEW

Lihapullat
700 g nautasikajauhelihaa
puolikas puntti persiljaa
raastettua parmesanjuustoa
1 muna
n. 0,5 dl korppujauhoja
suolaa myllystä
pippuria
-sekoita muna, korppujauhot, suola ja pippuri ja anna tekeytyä hetken
-lisää jauheliha, juusto ja pienistelty persilja
-vaivaa ainekset sekaisin ja pyörittele palloja
HUOM! Mä tykkään isoista lihapullista ja tästä taikinasta niitä tuli 16 kpl
-paista pannulla voissa ruskeaksi (saa jäädä hieman al denteksi)

Tomaattikastike
oliiviöljyä
1 solovalkosipulikynsi
2 punasipulia kuorittuna ja lohkottuna
2 prk Mutti tomaattisosetta
7-8 tomaattia pienistelynä
ripaus oreganoa
tuoretta persiljaa puolikas puntti
sormisuolaa
mustapippuria
-kuullota pienisteltyjä sipuleita oliiviöljyssä viiden minuutin ajan.
-lisää muut aineet ja anna porista kannen alla 30 minuuttia
-lisää lihapullat ja anna porista 10 minuuttia lisää
-lisää al denteksi keitetyt pastat, sekoita ja anna tekeytyä vielä viisi minuuttia
Meillä käytettiin tuollaista tuorepastaa (tai siis tuorespagettia)

mamas-meatball-stew-3-of-13 mamas-meatball-stew-4-of-13mamas-meatball-stew-1-of-13

Niin ja päälle sitten reilusti raastettua parmesania sekä tuoretta persiljaa. Avot! Me käytiin tänään anoppilassa lounaalla ja ette ikinä arvaa, mitä syötiin? No jouluruokaa. Viimeistä kertaa tänä jouluna tai ekaa kertaa tulevana jouluna. Miten sen nyt ottaa 😀 Nyt siivoustalkoisiin. Pari päivää vaivannut alaselkä on onneksi siinä kunnossa, että pystyy jo kyykkimään ja noukkimaan.

LEPPOISAA LAUANTAITA 

alle


14 Responses to “Mama’s meatball stew”

  1. Elina.P sanoo:

    Herkullinen pasta ohje, tätä täytyyy ehdottomasti testata!!

    Pysyikö pullat ehjinä kastikkeessa vai lisäsitkö ne viimeisenä?

    Kivaa viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikka Elina

      ja kiitos!
      Juu, pullista tuli sen verran jämäköitä, että hajoamatta pysyivät porisemassa noin vartin verran 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa!<3

  2. Johanna sanoo:

    Hei Mamma-Maria,

    tämä resepti menee kyllä kokeiluun! Kuulostaa niin hyvälle, nam. Muutamia muitakin sinun reseptejäsi on ollut käytössä ja kaikki ovat olleet aivan herkullisia. Kiitos niistä 🙂

    Lauantaiterveisin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Moimoi Johanna

      ja kiitos, toivottavasti tämäkin maistuu 🙂

      Ihanaista alkanutta viikkoa <3 Tästä se arki lähtee!

  3. Sus-anna sanoo:

    Todellakin menee kokeiluun, möykkä-yhteen-ääneen-päällekkäin-puhuva-perhe jo löytyykin, ehkä punaruudullinen pöytäliinakin :). Mä lorauttelen tomaattiruokiin vielä hieman hunajaa tai hyppystelen sokeria, pyöristää tomaatin makua.

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi

      ja ihanaa, teillä siis sama italialaistyyppinen puheensorina kuin meilläkin ;D

      Nam, kiitti vinkistä – ens kerralla pitää koklata hunajaa!

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  4. Anu sanoo:

    Hei ja kiitos ohjeesta! Kokeiltu on ja hyvää oli, tehdään toistekin!

  5. Siirpale sanoo:

    Siis: ”lisää al denteksi keitetyt pastat jne”
    Seur. rivillä ISOIN KIRJAIMIN: ”LISÄKSI SPAGETTIA”
    Siis tuleeko spagettia tai pastaa myös erikseen kastikkeeseen ?
    Hyvin muuten kommentoitu tuo anoppilan lounas, toivottavasti he tai miehesi sisarukset eivät lue blogiasi ?
    Olen joskus aiemminkin muistaakseni lukenut jotain vastaavaa sarkasmia appivanhemmistasi.

    • Maria sanoo:

      Heippa Siirpale

      ja hyvä kun huomasit! Kirjotin reseptiä auki blogiin jo viime viikolla ja silloin en vielä tiennyt, että laitan nuo pataan nuo spagetit ja tuo ISOLLA KIRJOITETTU jäi tuohon 😉 Nyt asia on korjattu.

      Hei kuule, mulla on maailman parhaimmat appivanhemmat – kuten olen täällä monesti todennut <3 Sitäpaitsi, se olin minä ja mieheni, jotka jouluruokaa halusimme. Ja sitä saimme 🙂

  6. Midetude sanoo:

    Onnea on sinun blogi ja sinne tiheään päivittyvät ruokaideat.
    Tämän muistin kauppareissulla ja ruokakriisi selätetty. Kaikille maistui ja kehuivat. Kiitos <3

  7. Anne sanoo:

    Kiitos Maria!!
    Töistä kotiin just tulin ja puoliso oli tehnyt tätä taivaallisen hyvää ruokaa. Kokkikin kiittää
    ONNEKSI jäi huomiseksi vielä

    • Maria sanoo:

      Moi Anne

      ja anteeksi, kun vastaus vähän kesti!
      Hei kiva kuulla, ihanaa että sinulla oli siellä ruoka odottamassa 🙂

      Nyt tulikin nälkä, joten ruokatauolle mars <3

Kommentoi