HEISSULIVEI VAAN IHANAT!

Vähän on sellainen mikä maa, mikä valuutta olo. Mutta se kertonee vain siitä, että loma on onnistunut 🙂 Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen pitänyt vähän lomaa myös blogijutuista. Tahatonta lomaa. On ollut niin paljon kaikkea tekemistä, että ei ole yksinkertaisesti tullut avattua konetta päivittäin. Mielessä olette kuitenkin olleet ♥ Yleensähän näin välipäivinä olen täältä pohjoisesta käsin valmistellut tilinpäätöstä ja tehnyt työtyöjuttuja. Nyt en ole tehnyt niitäkään. Cluedo ja Otrio on ollut kovassa käytössä. Ensimmäinen Danielle Steelekin on loppusuoralla. Ollaan lasketeltu, hiihdetty, saunottu ja syöty. Menty aikaisin nukkumaan ja nähty ystäviä. On se jännä, että siellä etelässä emme saa aikaiseksi treffejä vaikka samassa kaupungissa asummekin. Täytyy matkustaa tänne liki 900 kilometrin päähän pitääkseen sosiaalisia suhteita yllä 😉 Tänään lounastettiin yksien ihanien kanssa ja illalla nähdään toisia ystäviä.

Olen ollut onnekas, että olen saanut reissata. Nähdä maailmaa toiselta laidalta, ihastella värikkäitä kaloja snorklausreissulla, upottaa varpaat valkoiseen hiekkaan, ihastella suurkaupungin ilmettä kattojen yllä ja tavata uusia ihmisiä uusista kulttuureista. Silti kaikki nuo kalpenevat Lapin kullan rinnalla. Meillä on Suomessa todellinen helmi, jonka pimeässä syleilyssä sielu lepää. Kaikessa karuudessaan Lapin kauneus hiljentää joka ikinen kerta. Äiti ja iskä oli todellisia Lappi-faneja. Muistan, että lapsuudessa vietimme monet lomat Sallassa, lasketellen. 90-luvun loppupuolella ajatus omasta mökistä Lapissa alkoi tuntumaan realistiselta. Se, miksi päädyimme aikoinaan Pyhälle on itselleni mysteeri. Mieluinen sellainen, sillä ei ole paikkaa, missä paremmin viihtyisin. Muistan vain sen erään keskiviikkoillan vuonna 1998, kun ajoimme auton yöjunaan ja aamulla heräsimme Kemijärvellä (silloin vielä autojunalla pääsi sinne asti). Ajoimme Pyhälle ja tämän mökin pihaan. Kiinteistönvälittäjää ei näkynyt missään. Oli merkinnyt treffit väärälle päivälle. Kurkistelimme sisään ikkunoista yrittäen saada kuvaa mökistä, joka oli pari vuotta sitten aiemmin remontoitu tulipalon jäljiltä. Ajoimme takaisin Kemijärvelle ja kulutimme loppupäivän kahvilassa. Yöjunalla takaisin etelään, soitto kiinteistönvälittäjälle ja tässä sitä nyt ollaan. 

Mökkimme on pieni, mutta kotoisa. Siellä on juuri tilaa kahdelle aikuiselle saunassa, nukkumapaikkoja muutamalle enemmän. Telkkari toimii niin ja näin, mutta takka lämmittää kivasti. Astianpesukone teki tenän, mutta tiskaaminen tuntuu kivalta vaihtelulta. Perunasalaatti syödään suoraan paketista, mutta makkarat paistuvat takassa juuri täydellisesti. Kattaukset eivät ole kuvauskelpoisia, mutta ruoka maistuu täydelliseltä ja ruokaseura on mitä parhainta. Mikä ihaninta, täällä pystyy olemaan täydellisesti läsnä. Arkikiireet jäävät taakse ja kaikki ovat leppoisin mielin. Tämä on sellainen lintukoto, pienen matkan päässä hotellilta, mutta toisaalta kävellen pääsee rinteisiin ja ladulle.

Huomenna taidetaan pitää välipäivä mäestä ja hioa luistelutekniikkaa. Miten se hiihto on joskus muinoin sujunut niin jouheesti? Taidan ottaa vanhat Järviset käyttöön, josko niillä pysyisi paremmin tasapainossa kuin noilla uudenkarheilla luistelusuksilla. Välillä vanhassa on todellakin vara parempi 😀

LEPPOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,