perjantai 15. marraskuu 2019

Fredagsmys

HEIPPATIRALLAA!

Enpäs ihan heti muista, että olisi näin huikeaaa  telkkari-iltaa tiedossa kuin tänään; ilta kuluu Huuhkajien, Tapparan ja Vain Elämään joulujakson parissa. Hyvää ruokaa ja seuraa unohtamatta. Edessä on pitkästä aikaa sellainen viikonloppu, jolloin ei tarvitse laittaa kelloa kumpanakaan aamuna soimaan. Toivotaan, että se 5 a.m. -klubi jättää mut näinä parina aamuna rauhaan. Huomenna illalla luvassa sukulointia ja synttäreitä. Siinä viikonlopun ohjelmat. Muuten mennään fiiliksen mukaan. Ihan parasta!

Eilen käytiin illalla kaupungissa kahvilla (tai pikemminkin glögillä ja chai lattella) ja mietin, että viikonloppuna voisi kyllä mennä jo pikkuisen joululahjaostoksille. Eipä niitä toiveita montaa lasten listoilta löydy, sillä saivat jo isoimman joululahjan etukäteen (L.A.:n ja Vegasin reissu), mutta jotain pientä olisi ihana paketteihin kääriä. Näin äidin näkökulmasta jotain pientä ja pehmeää ;)

Tänä iltana meillä viritettiin valosarjat loistamaan alakerrassa, sytytettiin kynttilät ja kannettiin iltaruoka sinne. Niin, että sitä voi käydä napostelemassa tuosta baaritiskiltä illan mittaan. Tortillat ja tacot ovat koko perheen suosikkeja, joten tänään tein älyttömän helppoa ja helposti muunneltavissa olevaa tacopiirakkaa. Se on muuten ihan älyttömän hyvää! Mikäli sielläkin uppoaa tämän tyyliset ruoat, niin tsekatkaahan tacotoastien ja tacokakun reseptit myös!

Tacopiirakka

1 suolainen piirakkapohja pakastealtaasta
(tai sitten itse tehty, aina parempi)

Täyte
400 g paistijauhelihaa
(tai 1 pkt Tex-Mex Härkistä)
2 dl tacosalsaa
1/2 pss tacomaustetta
juustoraastetta (cheddar)

-painele piirakkapohja uunivuoan pohjalle ja reunoille
-paista sitä uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia
-paista sillä aikaa jauheliha/Härkis ja lisää salsa ja tacomaustepussin puolikas
-lisää jauhelihaseos + raastettua juustoa piirakkapohjan päälle
-paista vielä uunin alatasolla noin 15-20 mins, kunnes juusto on sulanut ja  pohja on reunoista kauniisti ruskistunut

Päälle
2 prk ranskankermaa
1/2 pss tacomaustetta
tomaattia
paprikaa
jalapenoja
korianteria
juustoraastetta (cheddar)

-sekoita ranskankerma ja tacomaustepussin puolikas
(lisää halutessasi sweet chili kastiketta loraus)
-pilko tomaatit, paprikat, jalapenot ja korianteri
-raasta juusto (tai käytä valmiiksi raastettua)
-lisää em. aineet piirakan päälle
-nauti

Tässä samalla katsotaan jalkkis- ja jääkiekkopeliä ja ai että; Suomi teki juuri maalin! Ihan mahtavaa. Sen ja perjantain kunniaksi poksautettiin puoliksi yksi jouluolut. Laitettiin elämä risaiseksi :D Muuten en ole oikein oluen ystävä, mutta jouluoluet usein menevät. Siis puoliksi juotuna, kokonaista pullollista tuskin saisin alas. 

Hei, nyt on aika nauttia. Ottaa lisää syötävää ja käpertyä peiton mutkaan sohvalle. Toivottavasti teilläkin on edessä rento viikonloppu. Sitä, jos mitä varsinkin näin marraskuussa kaipaa 

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


torstai 14. marraskuu 2019

Joululta odotan eniten…

HEIPPATIRALLAA

ja hyvää torstaihuomenta ihanat! Ei ole kuulkaas montaa viikkoa jouluun. Tuossa just kalenteria pläräsin ja tein vähän toimintasuunnitelmaa (tästä myöhemmin lisää) mm. joulusiivouksien ja joulupukin asioiden hoitamisen suhteen. Vajaa kuusi viikkoa aikaa saada maailma valmiiksi. Näin karrikoiden. Kiire on leimannut mun joulunalusaikaa niin kauan kuin muistan. En oikein ehkä tiedä muunlaisesta joulunalusajasta. Vanhoja blogipostauksia selatessani huomasin aloittaneeni jok’ikisen joulublogipostauksen sanoilla ”Tänä vuonna joululoma tulee enemmän tarpeeseen kuin ikinä…” :D Yhtenä jouluna olin näemmä ehtinyt lukea 23.12. iltapäivällä kirjaa kuusen kynttilöiden loisteessa, mutta muuten kokolailla on näemmä oltu kiireisiä joulun alla.

Mä olen ehkä oppinut tuon kiirementaliteetin kotoota. Äiti tuli töistä 23.12. hyvällä säkällä jo heti neljän jälkeen ja sitten meillä alettiin laittaa joulua. Jouluaattona meillä olikin sitten usein himppusen väsynyt äiti joulupöydässä. Ja vaikka tuntui kurjalta äidin puolesta, niin silti äiti jaksoi tehdä joulusta joulun meille lapsille. Koko perheelle. Äidin aherruksen ansiosta mun joulun tuoksu kanelin ja kuusen lisäksi on Ajax.

Koti oli muuntunut yhdessä illassa ja yössä putsplankko joulun satumaaksi. Vielä tänäkin päivänä ihmettelen, että miten äiskä pystyi siihen. Siinä sivussahan oli itse tehty alusta asti laatikot ja hauduttanut palapaistin. Paistanut kinkun ja marinoinut luumut jälkkäriin. Paketoinut paketit kuusen alle, joka oli kauniisti koristeltu. Äidit on kyllä sellaisia superihmisiä 


Itselläni on joulun vieton kriteerit aika paljon väljemmät. Kukaan ei tule meille kaappeihin viettämään joulua ja varsinkin näinä jouluina, kun emme edes vietä joulua kotona, en sen kummempaa joulupuunausta edes tee. Siellä Lapissa mökki odottaa siistinä ja se riittää. Edelleen mulle tuo puhdistusaineen tuoksu tuo joulun mieleen ja sen verran pitää Pyhälläkin vessaa siivota, että ajax tuoksuu. Joskus muinoin painoin menemään hikihatussa aatonaattoiltaan ja totaalistoppi tuli jouluaamuna. Silloin tuo yhtäkkinen tekemättömyys tuntui euforiselta.

Joululta odotan eniten tänäkin vuonna kiireettömyyttä. Sitä, että kun 22.12. avaan illan suussa mökin oven ja tuoksutan tutun tuoksun, laskeutuisi sisälleni se rauha ja levollisuus, niin kuin tapana on. Odotan sitä, että saan käpertyä lasten kanssa mökin pienelle ruutusohvalle yhteen myttyyn shaalin alle katsomaan jouluohjelmia. Että saan lukea rauhassa kirjaa (kyllä, tänä jouluna ostin itselleni perinteisesti kaksi uusinta Danielle Steelen romskua joululahjaksi), tuntea kirjan sivujen karheuden. Tuoksuttaa kirjan tuoksun. Samalla, kun toinen käsi tapailee vihreä kuula -kippoa tai suklaarasian alimmaista osastoa.

Joululta odotan eniten sitä, että saan nukkua aamuisin niin pitkään, kun unta riittää. Heräillä verkkaisesti ja heittää yöppärin päälle toppavaatteet. Käydä Tobyn kanssa aamulenkillä kaikessa hiljaisuudessa. Hiljaisuudessa, jossa välillä kuuluu suksien suhina. Odotan niitä hiihtolenkkejä, joiden aikana saan nauttia yksinolosta. Lapin taiasta ja sinisestä hetkestä. Sitä purevaa pakkasta, kun sormenpäitä alkaa pistelemään. Kun tekee mieli lisätä suksien vauhtia pysyäkseen lämpimänä, mutta kun ei kaiken kauneuden ihastelulta sitä malttaisi tehdä.

Huomaan, että mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä enemmän mun sielu huutaa rauhaa. Se vaatii päästä aika ajoin tuonne, jossa valoisa aika on niin lyhyt, että silmän räpäyksessä huomaakin sinisen hetken langenneen. Jotenkin siellä pimeyden keskellä on se jokin tuttuus ja turvallisuus – joku toinen vaihtoehtoinen toiminta – mitä kaupungissa kiireessä usein kaipaan. Mahdollisuus totaaliseen pysähtymiseen. Jopa niin pitkälle menneeseen pysähtymiseen, että parin päivän päästä alkaa kaipaamaan jotain actionia. Silloin tietää pysähtyneensä tarpeeksi 

MUKAVAA TORSTAITA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei arvatkaa, mitä odotan huomiselta perjantailta eniten? No pitkästä aikaa fredagsmysejä, jotka päätyvät blogiinkin asti. Suomen jalkkispeliä ja Tapparan matsia. Sohvaperunailta tulossa! :)


keskiviikko 13. marraskuu 2019

Kun sinä tulet paikalle, mitä tulee paikalle?

MOIKKIS KESKIVIIKKOAAMUUN!

Tänään juttua erittäin tärkeästä aiheesta. Eli tuosta Esa Saarisen aikoinaan lanseeraamasta kysymyksestä, jota meiltä myös koulun yhdessä tehtävässä kehotettiin pohtimaan. Hirmuisen mielenkiintoinen kysymys. Jos vaikka miettii eri näkökulmista kysymystä.

Mitä tulee paikalle, kun tulen töihin? Mitä haluaisin tuoda itsestäni mukanani? Mitä tulee paikalle, kun avaan IG Storyn kameran ja alan kertomaan juttuja? Millainen minä somessa esiintyy ja millaisen vaikutelman annan itsestäni? Mitä tulee paikalle, kun astun ventovieraaseen porukkaan? Mitä tulee paikalle, kun avaan kotioven ja astun eteisestä pidemmälle? Uskallanko uudessa porukassa antaa itsestäni sen, mitä haluan vai pelkäänkö vastaanottoa? Sen oikean minän vastaanottoa.

Toivoisin, että paikalle tulee se aito minä. Se mihin pyrinkin. Se, joka hymyilee ja katsoo silmiin. Kysyy herkästi ventovierailtakin mitä kuuluu. Päästelee sammakoita suustaan, paitsi sitten jos on ihan tosisupervakava paikka. Toivon, että ihan vain olemalla hiljaa pystyn antamaan itsestäni sen kuvan, mikä oikeasti olen. Että pystyn kehonkielellä viestittämään, että mulle voi jutella ja että mä olen helposti lähestyttävissä. Hymy on parhain keino mun mielestäni saada tällainen mielikuva läpi. Haluan, että omalla käytökselläni se energia ja iloisuus, joka musta kumpuaa, tarttuu muihin. Tuon tarttuminen toki on aika paljon vastapuolesta kiinni. Hänen vastaanottavaisuudestaan ja halukkuudestaan kiinni.

Toisenlaisten signaalienkin antaminen on joillekin luontaista. Mä kuitenkin koen, että varsinkin työelämässä yksi erittäin hieno taito on osata luovia. Olla korrekti. Millainen on elekielesi, kun astut huoneeseen? Saavutko töihin väärällä jalalla nousseena niin, ettei kenellekään jää se epäselväksi vai osaatko työpaikan oven avatessasi jättää sen väärän jalan kotiin? Hirmuisen tärkeä taito. Iso osa käytöstapoja, tykkään mä. Jos et osaa jättää sitä väärää jalkaa kotiin, niin mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle?

Muiden ihmisten reaktioista pystyy hyvin lukemaan tilanteen. Hiljeneekö koko huone? Kahvahtaako kanssaolijat sinun ehkä jopa luotaantyöntävää ilmettäsi sekä elekieltäsi ja toivovat olevansa näkymättömiä? Helposti tällaisessa tilanteessa työilmapiiri kärsii niin paljon, että pahimmassa tapauksessa työilmapiiri romuttuu ja voisin kuvitella työn tuottavuudenkin laskevan pitkällä tähtäimellä. Tähän pätee se yksi mätä omena korissa -sääntö. Tuskin kukaan meistä haluaisi olla se mätä omena. Ainakaan tietoisesti.

Toki joku voi ajatella itsestään, että ihan sama mitä tulee paikalle, kun mä tulen paikalle. Ihan sama millaisen kuvan mä annan itsestäni. Mä koen tällaisen ajattelun ihan älyttömän itsekkäänä ja haitallisena hälle, joka näin ajattelee. Harmillisena myös niille muille.

Mun mielestä olisi aina silloin tällöin hyvä pohtia, että mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle? Ihmissuhteet on yksi suuri osa meidän elämää (tutkitusti myös tärkein osa hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme Harvard Grand Studyn mukaan) ja parhaimmillaan ne antaa niin paljon. Kunhan vain annat niille mahdollisuuden ♥ Mielikuvaharjoituksen voimin lähden pian ajamaan töihin ja mietin, että mitä tulee paikalle, kun minä rymistelen paikalle palaveriin? Tänään voisin tuoda palaveripöytään valon marraskuisen hämyiseen aamuun. Kymmenen minuuttia aikaa autossa miettiä, miten sen toteutan ;)

HEI, KIVAA KESKIVIIKKOA IHANAT!