sunnuntai 20. kesäkuun 2021

Vinkkejä juhannusruokapöytään

OIJOI

kuulkaas – keskikesän juhla on pian täällä 🌸 Ja mikäli säätiedotuksiin on uskominen, niin ainakin tänne Pirkanmaalle on luvattu aikasmoista unelmakeliä. Muistan nimittäin erään juhannuksen vuosien takaa, kun herättiin juhannusaattoaamuna mökillä ja mittari näytti 0,7 astetta. Plussan puolella, mutta silti. Jouduttiin kaivamaan mummuille, jotka olivat juhannusvieraina, toppatakkia päälle, kun eivät olleet osanneet niin kylmään jussiin varautua.

Mutta tämä juhannus. Se vietetään hellemekossa ja se tuntuu ajatuksena aivan ihanalta.

Meillä juhannusruokiin kuuluu vakiona savustettu kala. Yleensä lohi, mutta tänä vuonna lohen seuraksi ajateltiin myös savusiikaa. Uudet perunat ja kermaviilikastike on myös klassikko. Erilaiset sillit myös. Samoin mansikkakakku. Sekä mummon paistamat muurikkaplättyset kesäyössä nautittuna.
Edellispäivän keitetyistä perunoista saa helposti tehtyä suussa sulavan silliperunasalaatin.

Silliperunasalaatti

1 kg uusia perunoita (mielellään pieniä)
1 tlk kermaviiliä
tilliä
1 rkl hunajasinappia
1 tl sitruunapippuria
1 prl lempparisilliä
puolikas punasipuli
kapriksia
sitruunaa
tuoretta tilliä tarjolle

-kypsennä perunat kuumassa kiertoilmauunissa tai käytä edellispäivän keitetyt (ne voi rapsakoittaa uunin sijaan vaikka grillissä!)
-sekoita purkki kermaviiliä  tuoreen tillisilpun, sitruunapippurin ja hunajasinapin kanssa
-sekoita perunoihin ja kaada perunat tarjoiluvadille
-lado päälle lempparisillin palasia, punasipulirenkaita, kapriksia, sitruunaviipaleita ja tuoretta tilliä

Monena vuonna ollaan tehty karamellisoitua nyhtöpossua juhannuspäivänä. Se on siitä ihana ruoka, että valmistuu ns. itsestään. Kun vain muistaa laittaa lihan marinoitumaan edellisenä päivänä.

Karamellisoitu nyhtöpossu

800g kassleria
Marinadi
1 solo valkosipuli pilkottuna
1 tuore chili pilkottuna
1 tl paprikajauhetta
1 dl + 1 dl bbq-kastiketta (mä käytin Huntsia)
1 tl suolaa
2 tl mustapippuria
– laita liha pakastepussiin ja lisää marinadiaineet pussiin (huom! vain 1 dl bbq-kastiketta)
– anna tekeytyä yön yli jääkaapissa
– ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista
– laita uunipellille ja paista uunissa 225 asteessa puolisen tuntia (kunnes saanut väriä)
– kiedo liha folioon ja jatka paistamista 125 asteessa 5-6 tuntia
– revi haarukalla säikeitä uunivuokaan ja lisää folion sisältä marinadiainekset + 1 dl bbq-kastiketta
– paista 225 asteessa noin vartti, kunnes liha rapsakoituu

Chilikastike

2 dl turkkilaista jugurttia
1 punainen chili siemenet poistettuna ja pilkottuna
2 rkl bbq-kastiketta
1 tl suolaa
1 tl sokeria
– sekoita ja anna tekeytyä jääkaapissa tovin

Marinoidut punasipulit

2 punasipulia ohuina renkaina
0,5 dl punaviinietikkaa
2 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
0,5 dl öljyä
– kiehauta sipuli, etikka, sokeri ja suola kattilassa
– lisää öljy ja anna jäähtyä

Kun juhannusvieraat juhannusaattona saapuvat lounasaikaan, ollaan yleensä tarjottu lounaana suolaista piirakkaa salaatin kanssa. Tänä vuonna piirakaksi valikoitunee tomaatti-mozzarellapiirakka 🙂

Tomaatti-mozzarellapiirakka

Suolainen piirakkapohja
4 dl jauhoja
150 g voita
2-3 rkl kylmää vettä

1. Nypi voi jauhoihin
2. Lisää kylmää vettä pikkuhiljaa, kunnes saat aikaiseksi taikinan
3. Painele taikina voidellun (tai leivinpaperilla vuoratun) piirakkapohjan pohjalle ja reunoille

Täyte
4 tomaattia
2 rkl vihreää pestoa
2 valkosipulin kynttä
1 rkl kapriksia
1 mozzarellapallo
tuoretta basilikaa

4. Levitä pesto piirakkapohjalle
5. Lisää viipaloidut tomaatit, murskatut valkosipulit ja kaprikset
6. Revi päälle mozzarellaa
7. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 22-25 minuuttia, kunnes juusto on ruskeaa ja pohja paistunut
8. Tarjoile tuoreen basilikan kanssa

Seuraava lohiperunasalaattiohje on kulkenut mun mukanani jo vuosia. Aina siitä lähtien, kun työkaverini sen mulle vinkkasi. Mikä ettei sen voisi tehdä myös savustetun lohen jämistä, mutta meidän taloudessa harvemmin moisia jämiä jää 😉

Kesäinen lohiperunasalaatti

iso kattilallinen varhaisperunoita
1 prk yrttituorejuustoa
1 pkt graavilohta
puntti tuoretta tilliä
sitruuna
suolaa

-pese perunat ja keitä niitä suolatussa vedessä, kunnes kypsiä
-anna hieman jäähtyä (mutta ei liikaa!)
-sekoita perunoiden joukkoon yrttituorejuusto, pienistelty graavilohi sekä suurin osa tuoreesta tillistä
-purista koko komeuden päälle puolikkaan sitruunan mehu ja koristele tillillä

*******************************

Nyt pesemään päivän aurinkorasvat pois ja kohti tynkätyöviikkoa ajatusten tasolla. Pari viikkoa ja sitten alkaa ruhtinaallinen neljän viikon loma. Ajatus hivelee aivonystyröitä 🙂

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 06. kesäkuun 2021

Voileipäkakku yhdelle

HUHHEIJAKKAA,

mä en pysty katsomaan peliä, niin jännää. Joten toisella silmällä tuijotan kannettavaa ja toisella peliä. Korvia en voi sulkea, joten hengessä olen vahvasti mukana.

Jos pitäisi nimetä yksi juhlaherkku, jota silloin tällöin himoitsen, niin se on voileipäkakku. Nyt viikonloppuna voileipäkakkuhimotus nousi sellaisiin mittasuhteisiin, että pakkohan sitä oli moinen tekaista. Vain itselleni en viitsinyt täyskokoista voileipäkakkua leipoa, mutta hei – tuo on sellainen herkku, että onnistuu tehdä vain yhdelle.

Mä tosin tein näitä voileipäkakkuja yhdelle tuplana, sillä oman perheeni tuntien tiesin, että siellä alkaa muidenkin voileipäkakkuhammasta kolottamaan, kun näkevät mun voileipäkakun. Ja oikeastaan näistä tuli niin reilut kakkuset, että niistä riitti neljälle voileipäkakkufanille.

Voileipäkakku yhdelle
(reseptistä tulee kaksi kakkusta)

8 palaa leipää
(saaristolaisleipää, perunalimppua, paahtoleipää tms.)
1 pkt jäämerensalaattia
1 pieni suippopaprika pilkottuna
1/2 suolakurkkua pilkottuna
(tai esimerkiksi suolakurkkusalaattia)
80 g ranskankermaa
3 rkl ruohosipulituorejuustoa
maitoa
ruohosipulia

1. Leikkaa leivistä reunat pois ja kostuta leivät maidolla (tai lihaliemellä)
2. Täytä leivät jäämeren salaatilla ja 2. kerrosväliä paprikalla ja 1. kerrosväli suolakurkulla
3. Kiedo leivät tiiviisti kelmuun ja laita jääkaappiin noin tunniksi
4. Sekoita ranskankerma ja tuorejuusto keskenään, päällystä leivät em. seoksella (reunat saa jäädä ”nakukakkumaisiksi”)
5. Koristele pilkotulla ruohosipulilla

 

Josko nyt sulkisi koneen, hakisi vähän iltapalaa ja keskittyisi vikaan erään. Syke huitelee korkealla, joten tuskin tässä ihan heti uni tulee silmään. Huomenna edessä tiukka työpäivä ja sitten suuntaankin tiistaina etelän lomalle torstaihin asti. Niinkin etelään kuin Helsinkiin 😉 Torstai-iltana palaan kotiin opintotodistus kädessä. Opiskelu töiden ohella vaatii aika paljon, mutta silloin kun aihe on itselle sydämen asia, niin se ei tunnu raskaalta. Antaa enemmän kuin ottaa. Niin kuin elämä ylipäätään

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


torstai 13. toukokuun 2021

Aasialaistyyppiset rapuhodarit & limemajoneesi

MOIKKA!

Toivottavasti siellä on vietetty mukava helatorstai. Mietin tuossa, että ei tällainen arkivapaa huonoa tekisi vaikka joka viikko 😉 Toki työt pitäisi tehdä neljässä päivässä, mutta se lienee mahdollista, kun hyvin ne suunnittelee.

Meillä leikattiin ekaa kertaa nurmikko tänä vuonna ja heti nurtsin leikkauksen jälkeen alkoi sataa. Se tuoksu, jossa yhdistyy kesäsade ja vastaleikattu nurmikko on muuten yksi suosikkituoksuistani.

Ihan pihalla -olotila tuo mukanaan sellaisia ruokia, jotka valmistuvat tuossa tuokiossa. Eilen illalla tein reissusta palaavalle miehelle rapuhodareita ja hei olihan noi ihan tajuttoman herkullisia. Siihenkin nähden, että valmistuivat noin viidessä minuutissa. Tykätään käyttää tummempia hot dog -sämpylöitä ja vastedes sellaisena kunnolla paahtuneina. Aluksi mietin, että menivätköhän sämpylät pilalle, kun olivat grillivastuksen alla uunissa viisi minuuttia ja kärtsäsivät vähän pinnasta. Mutta ehei, toi kivan pikantin paahteisen maun tuo ”melkein palaminen”.

Hot dog -sämppyjen väliin pääsi aasialaistyylinen cole slaw ravuilla ja limemajoneesia.

Aasialaistyyppiset rapuhodarit ja limemajoneesi
6 kpl

6 hot dog sämpylää

1. grillaa tai paahda uunissa grillivastuksen alla

Coleslaw ravuilla
200 g kaali-porkkana-purjomixiä
170 g ravunpyrstöjä
1 mieto chili pienisteltynä
1/2 limen mehu
tuoretta korianteria pienisteltynä
2 rkl seesamiöljyä
1 rkl sushietikkaa
2 tl hunajaa
ripaus suolaa

2. sekoita em. ainekset (paitsi ravut) sekaisin (mä puristelin puhtain käsin) ja laita siksi aikaa jääkaappiin tekeytymään, kun sämpylät ovat uunissa
3. lisää ravunpyrstöt ja annostele hodarisämpylöiden väliin
4. tarjoile limemajoneesin kanssa

Limemajoneesi
1,5 dl majoneesia
1/2 limen mehu

5. Sekoita keskenään

Tarjolle: tuoretta korianteria & seesaminsiemeniä

Hei ja maistelkaa tuota coleslawta ja lisätkää aineita oman maun mukaan, niin mäkin tein, mutta tuossa ohjeessa on noin arviot siitä, kuinka paljon mitäkin laitoin. Kaali-porkkana-purjomix löytyi kaupan hyllyltä, joten tämä ruoka tuli todellakin nopsaa. Majoneesipurkkikin odotteli valmiina jääkaapin ylähyllyllä. Iisipiisiä, todellakin!

TUNNELMALLISIN TORSTAI-ILTATERKUIN,

 


tiistai 20. huhtikuun 2021

Keittiöelämän syvempi merkitys ( & uunilohi & -gnocchit sitruunaöljyssä)

HEIPPA IHANAT!

Millainen sä olet parhaimmillasi? Kuka olet, kun olet paras versio itsestäsi? Mitä lähempänä olemme parasta versiota itsestämme, se tarkoittaa että olemme saatu elää omien arvojemme mukaisesti ja omasta sisimmästämme lähtöisin. Mitä lähempänä olemme parasta versiota itsestämme, sen paremmin voimme. Mitä kauempana olemme itsemme parhaasta versiosta, sen huonommin voidaan. Kuulostaa aika helpolta näin sanottaessa, eikö?

Mulla on ollut aika tiiviit kolme viikkoa pääsiäisen jälkeen, enkä ole välttämättä ehtinyt keittiöpuuhiin niin usein kuin olisin halunnut. Luomaan reseptejä, tekemään ruokaa ja kuvailemaan. Tänä aamuna päivän agendaa kirjoittaessani tunsin, että nyt on aika laittaa Zaz soimaan, heittää essu päälle ja inspiroitua ruoanlaiton parissa. Ja voi pojat, että teki hyvää. Huomaan, että mitä kiireisempää on, sitä enemmän kaipaan aikaa keittiössä. Rentoutumista ruoanlaiton äärellä. Silloin tunnen kulkevani sitä kohden, kuka on paras versio itsestäni. Osaltaan tuon tilan voisi nimetä ”vapaudeksi”. Se, jos mikä mulle on yrittäjyydessäkin se draivi, joka ajaa eteenpäin. Vapaus päättää, vapaus tehdä.

No mitä tuon vapauden hetken tuloksena syntyi? Muuta kuin levännyt mieli ja sielu 😉 Huomisen kasviskeskiviikon infernaalisen maukas herkkuruoka, mutta myös aikas tajuttoman hyvä ja helppo uunilohi & -gnocchivuoka. Tänään oli tarkoitus tehdä mansikkahalloumisalaattia, mutta koska kaupan mansikat eivät olleet houkuttelevan oloisia, niin odotellaan tuon ruoan kanssa sitten kesän maukkaita mansikan molluskoita.

Mulla on ollut pari perunagnocchipussia odottamassa aikoja parempia. Syksyllä tuli taas kyllästettyä itsensä gnoccheilla. Mutta hei, tänään oli aika gnoccheille. Ja jos gnocchien kanssa yhdistää sitruunan ja parmesanin sekä mehukkaan, pinnalta rapsakan lohen, niin en just nyt tiedä mitään parempaa. Paitsi ehkä sen tiedon, että tuota ruokaa on vielä jäljellä.

Uunilohi & -gnocchit sitruunaöljyssä
4-6:lle

1 kg lohifilee
suolaa
sitruunapippuria

1 kg perunagnoccheja
0,5 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 dl raastettua parmesania
tuoretta tilliä

1. Viipaloi lohi 4-6 palaan ja aseta ne öljyttyyn uunivuokaan
2. Ripsottele lohelle suolaa ja sitruunapippuria
3. Paista 200 asteessa noin puolisen tuntia (riippuen lohen paksuudesta)
4. Keitä tällä välin gnocchit pakkauksen ohjeen mukaan
5. Sekoita oliiviöljy ja sitruunan mehu keskenään
6. Kun lohi on kypsää, lisää uunivuokaan gnocchit, sitruunaöljy ja parmesan (mä lisäksin myös sitruunan lohkoja)
7. Ruskista ja rapeuta uunin grillivastuksen alla
8. Leikkaa päälle tuoretta tilliä

Ja nyt mulla on vapaus laittaa kone kiinni ja hei, odottaa miehen videopuhelua mökkijärven rannasta. Kurvaa sen kautta kotiin työreissusta. Veikkaan, että järvi ei ole vielä ihan täysin sula, mutta niin sula kuitenkin, että toivoa viikonloppuna päästä mökille on

TIISTAITERKUIN,

PS. huomenna nähdään taas, kasviskeskiviikon merkeissä!


sunnuntai 28. maaliskuun 2021

Uuniin ja ulos / Uunilohi & sitruunaperunat

HEIPPAHEI

ja ihanaa sunnuntain alkuiltaa! Kuinka ihanaa kuulkaa olikaan nostaa ekaa kertaa tänä vuonna järkkäri oikean käden varaan ilman, että olkapäässä tuntuu viiltävä kipu. Vihdosta viimein sain aikaiseksi mennä lääkäriin olkapääkivun takia ja nyt on niin sanotusti lääkitys kunnossa ja kenties tulehduskin vaimenemaan päin. Vielä pitää irtautua sokerista, jotta tuo tulehdus ei pysy yllä.

Hei, ruokajuttuihin palatakseni; uuniin ja ulos -ruoat, nuo arkiruokien aateliset, ovat käytössä meillä usein myös viikonloppuisinkin. Uunipellille kun laitaa kasviksia ja kalaa/lihaa ja mausteita niin usein ei tule sutta ja sekundaa, vaan helppo ja herkullinen lopputulos.

Tänään uunipellille pääsi lohta ja perunaa. Sitruunasormisuolaa, oliiviöljyä ja sitruuna. Reilussa puolessa tunnissa valmis ruoka. Sillä aikaa valmistin salaatin ja tillikermaviilikastikkeen.

Vaikka tämä taitaa olla monelle tuttua kauraa, niin silti ajattelin jakaa meidän perheen yhden lemppari uuniin ja ulos -ruoan reseptin.

Uunilohi ja sitruunaperunat

750 g kirjolohifilee
2 tl sitruunapippuria
1 sitruuna
jauhoisia perunoita
oliiviöljyä
sitruunasormisuolaa

tarjoiluun tilliä

1. ota lohi huoneenlämpöön noin puoli tuntia etukäteen, laita uuni lämpenemään 225 asteeseen
2. pese perunat, lohko ne ja kuivaa talouspaperiin. Kierittele perunalohkot oliiviöljyssä, ripsottele niille sormisuolaa
3. laita uunilohi uunipellille, mausta sitruunapippurilla ja sitruunaviipaleilla
4. paista uunissa noin 35-40 minuuttia, kunnes lohi on kypsää

Me etäillään ensi viikko mökillä ja otetaan pääsiäinen vastaan rauhallisissa merkein. Voi olla, että blogi elelee hiljaisempaa eloa, sillä lääkärin neuvosta pitäisi vielä kolmisen viikkoa olla rasittamatta kättä ja eittämättä tämä koneella oleminen ei ole  sitä rasittamatta olemista parhaimmasta päästä 😉 Mutta IG:n puolelle toivottavasti päivittyy ruokajuttujakin.

SULOISTA SUNNUNTAITA & IHANAA ALKAVAA VIIKKOA TOIVOTELLEN,