HELLUREI,
huh, eilinen synkistely syksystä on kuin muisto vain. Tosin viime päivien uutisotsikot ovat sitä luokkaa, että oli kesä tai syksy, niin vähemmästäkin mieli hieman apeutuu ja sitä vakavoituu miettimään, missä jamassa ollaan. Ihan koko ihmiskunta täällä maapallolla. Kuinka monella on paha olla. Oikeasti paha olla. Siinä oma tuskasteluni yhtäkkiä alkaneesta syksystä tuntuu kovin vähäpätöiseltä. Näinä hetkinä tuntuu niin pinnalliselta kirjoittaa hyväntuulista blogia…laittaa kuvia olkkarista illan hämyssä tai iltapalasta, jonka saa nauttia omassa kodissa rakkaiden läsnäollessa…kyllä te tiedätte ♥
Hei, varmasti moni teistä juoksua tai mitä tahansa kestävyysliikuntaa harrastavana tietää sen pienen äänen, joka kuiskailee välillä hiljentämään tahtia. Sen pikkuisen paholaisen, joka maanittelee vaihtamaan juoksun kävelyyn ja uskottelee, että et varmasti jaksa juosta loppuun asti. Ja kun annat periksi tuolle äänelle, voit kuulla sen ivallisen kjäh kjäh -naurun.
Jep, silloin neljä-viisi vuotta sitten kun löysin juoksuharrastuksen ihanuuden, tämä pieni kaveri oli mun seurana lenkeillä. Ihan kiva, että piti seuraa, mutta ilman sitäkin olisin pärjännyt. Joskus annoin äänelle periksi, toisinaan en. Sitten meni monta vuotta, että tuota ääntä ei kuulunut. Juoksu kulki. Pystyi keskittymään maisemista nauttimiseen ja vauhdin hurmaan. Mutta nyt taas kesäloman lipsuilujen jälkeen tuo pieni mairitteleva ääni on palannut mun juoksukaverikseni. Argh. Vaatii itsekuria olla noteeraamatta se.
Toissailtana lenkille lähtiessäni päätin, että minähän juoksen koko lenkin. Sanoi se pikkuinen olkapäällä istuva heppu mitä tahansa. Tein strategian ja se toimi. Jopa niissä määrin, että eilinenkin lenkki kulki ilman luovuttamisaikeita. Oikeastaan unohdin kokonaan ajatella luovuttamista, sillä keskityin muihin asioihin. Tässä lyhykäisyydessään ne asiat, jotka helpottavat ainakin omalla kohdallani tuon pienen Mr.luovuttajaäänen ignooraamista:
1. Kuuntele musiikkia ja laula hiljaa mukana (tai kuuntele edes sanoja)
– musta tuntuu, ettei se pikkukaiffari tykkää mun lauluäänestä ;), mutta sen lisäksi on hyvä saada ajatus jonnekin muualle. Kuin siihen, että koko ajan miettisi, että jaksanko mä nyt juosta vai en.
2. Jos siltä tuntuu, että ei jaksa, niin älä ainakaan vaihda kävelyyn vaan hidasta juoksutahtia
– ainakin itselläni on vaikea vaihtaa takaisin juoksuun, kun kerran kävelee
3. Tee välietappeja
– kun tuntuu ettet enää jaksaisi, niin aseta itsellesi tavoite, että ainakin sinne paikkaan x (määränpää lenkkimatkan varrella) asti juoksen. Ja kun olet saavuttanut tuon määränpään voi olla, että tuo pahin väsy on mennyt ohi etkä edes muista, että piti vaihtaa kävelyyn.
4. Keskity hengittämiseen
– vie lisäksi ajatukset pois luovuttamisesta 🙂
5. Leiki ”punaista autoa”
– jos juokset siis liikenteen parissa, bongaile punaisia autoja ja laske monta löydät
– jos juokset metsäreittiä, niin bongaa vaikka sinisiä tuulipuvun housuja ja ynnää ne yhteen
6. Juokse rutiineista poiketen normilenkki vastapäivään
– no mun kohdalla se tarkoitti juoksemista siihen suuntaan, missä on kaksi pitkää ylämäkeä (yleensä alamäkiä myöten juoksen), mutta maisemanvaihdos auttoi!
7. Muista, että fyysisesti varmasti jaksaisit juosta
– se on vain se henkinen puoli, joka meinaa väsähtää ja antaa periksi
8. Opettele nauttimaan myös mukavuusalueelta poistumisesta
– sen tiedostaminen, että juoksukunnon eteen täytyy tehdä töitä ja poistua sieltä mukavuusalueelta on saanut sen pienen äänen takaraivossa usein hiljenemään
9. Älä anna itsellesi vaihtoehtoja
– itse ainakin joudun välillä hokemaan, että juoksulenkille lähdin, joten kotiin asti juoksen 😀
Näin jälkikäteen harmittaa hiukan se, että annoin sen hyvän juoksukunnon valua kevään ja kesän mittaan hukkaan. Toki kävin aina silloin tällöin juoksemassa, mutta kun oli mukamas niin kiire, ettei ehtinyt juoksemaan. Priorisointikysymys, sanon minä! Haaveissa on taas ne 1,5-2 tunnin lenkit, kun juoksu rullaa kuin itsestään. Nyt ei auta kuin pikkuhiljaa taas kasvattaa sitä peruskestävyyttä ja sitä myötä lisätä matkaa ja nopeutta. Joulukuulle on tavoitteena juosta tuo mun yks vakkarilenkki; 15 km ja 1,5 tuntia. Aika kova tavoite nykyisellä kunnolla, mutta mä pystyn siihen.
10. Luota itseesi
– koska muuten se pikku-ukkeli äänineen vie ylivallan
Siinä missä vielä pari vuotta sitten juoksin pysyäkseni hoikkana (tai päästäkseni biksukuntoon), on intressit vähän muuttuneet. Tänä päivänä juoksen, jotta pysyisin terveenä. Jotta voisin hyvin. Harvasta lajista saa sellaista endorfiinipiikkiä kuin juoksemisesta! Ja hei, vaikka mä kuulenkin välillä ääniä, niin ei syytä huoleen. Muuten on kyllä kaikki inkkarit kanootissa ja olo suhtkoht’ normaali 😀 Onko antaa lisävinkkejä, miten pitää motivaatio yllä koko juoksulenkin ajan? Tai vinkkejä siihen lähtemisen tuskaan? Siihen että saa juoksupöksyt jalkaan, lenkkarit jalkaan ja ulko-oven auki?
Nyt kohti viikon viimeistä neljää työtuntia ja illalla mökille! Fredagsmysit taitaa jäädä tältä illalta väliin, sillä meillä on rapujen keittoprojekti edessä. Huh, ei ole allekirjoittaneen lempipuuhaa… mutta jonkunhan sekin työ on tehtävä 🙂
IHANAA PERJANTAITA & ALKAVAA VIIKONLOPPUA,
NAUTITAAN ♥
PS. viitaten eilen iltaiseen postaukseeni; syyssynkistelyyn auttaa jo sekin, että laittaa lämmöt päälle. Aamulla oli ihana herätä, kun ei tarvinnut ekana vetää collegehousuja ja collegetakkia päälle!
