Ennen kuin alan tässä kuvauspuuhiin yhtä kivaa (ruokaisaa 😉 postausta varten, niin ajattelin tulla vähän kertoilemaan teille mukavuusalueista. Tai lähinnä siitä, miten mä olen hyötynyt omalta mukavuusalueelta poistumisesta. Joskus ennen muinoin olin erittäin mukavuudenhaluinen. Päivät rullasi pääosin samalla rutiinilla ja mehän tiedämme, että rutiinit luovat turvallisuutta. Oli hyvä ja kiva olla. Elämä on ihan ok siellä mukavuusalueella, mutta jos ei ole koskaan lähtenyt pois sieltä mukavuusalueelta, niin ei voi tietää mikä siellä ulkopuolella odottaa. Ei voi tietää, kuinka paljon elämän laatu paranee, kun tekee tiettyjä ratkaisuja, joiden avulla ylittää niitä omia rajojaan.
Life begins at the end of your comfort zone. Niin totta! Monet varmaan ovat nähneet sen pallurapiirrustuksen, jossa toinen pallo kuvaa omaa mukavuusaluetta ja toinen pallo sen ulkopuolella paikkaa ”where the magic happens”. Meidän ihmisten perusluonne on sellainen, että halutaan tuntea olomme mukavaksi, tutuksi ja turvalliseksi. Eikä siinä mitään vikaa ole. Vuodenvaihteessa, kun pohdin tavoitteita tälle vuodelle otin yhden sanattoman tavoitteen; pyri lähtemään joka päivä edes hetkeksi pois mukavuusalueeltasi. Mulle ihan konkreettisella tasolla se on tarkoittanut sitä, että heti työpäivän alkajaisiksi hoidan kaikista epämiellyttävimmät asiat pois päiväjärjestyksestä, vastaan sähköposteihin (joihin yleensä olisin vastannut vasta iltapäivästä), maksan ostolaskuja (mistä niitä koko ajan kertyy? :), teen tilastoja (se aika kuinka paljon kulutan pelkästään vuoden vaihteessa erilaisiin raportointeihin erinäisiin instansseihin on ihan järkyttävä!) ja muita sellaisia hommia, jotka eivät ole sieltä mielekkäimmästä päästä. Ja kaikki tämä on saanut aikaan sen, että on oikeasti hyvä olla sen takia, että on saanut hoidettua ne kenkuimmat asiat pois alta. Pystyy keskittymään muihin töihin huomattavasti paremmin. Eikä vain miettiä, että ai niin, mun pitää vielä tehdä se ja se juttu.
Toisaalta myös se mun tammikuinen herkkulakkokin oli vahvasti omalta mukavuusalueelta poistumista. Olinhan tottunut herkuttelemaan. Nyt se tunne, kun sai ylitettyä itsensä, oli aivan uskomaton. Liki kuin juoksulenkin aiheuttama euforia. Se, että tajusi herkkujen haitallisuuden ja toisaalta sen niiden poisjättämisen hyödyn terveyteen ja yleiseen vireystilaan. Onneksi herkkulakon jälkeinen elämä ei ole ollut yhtä repsahdusta. Herkuteltu on, mutta sillain sopivassa määrin. Yksi asia, jossa en ole päässyt pois omalta mukavuusalueeltani on pyykkien viikkaaminen. Sen sijaan, että sunnuntaina kulutan liki tunnin viikaten noin seitsemää koneellista pyykkiä, voisin viikata ne viikon varrella suoraan kuivarista pinoihin ja viedä kaappeihin. Siinä riittää vielä työn sarkaa. Ja veikkaanpa, että tässäkin, kun kaikissa mukavuusalueelta poistumistilanteissa, lopputulos on se, että kokee sitä mielihyvää tehdystä työstä. 
Yksi erittäin suuri mukavuusalueelta poisharppaus tapahtui tuossa neljä-viisi vuotta sitten. Olin enemmän jumppa- kuin juoksuihmisiä ja pienten lasten äitinä sitä kaipasi vanhaa jumppaharrastusta. Sitä että saisi edes vähän vaihtelua päiviin ja sitä omaa aikaa. Kuitenkin miehen reissutyö vaikeutti aikataulutettujen harrastusten harrastamista. Aloin haaveilemaan harrastuksesta, jota voisin tehdä silloin kuin mun aikataulussa olisi sen mentävä aukko. Esimerkiksi kävelylenkit tai juokseminen. Olin sitä mieltä, että mä en osaa juosta. Kunnes päätin antaa juoksulle mahdollisuuden. Loppujen lopuksi, kun sinnittelin sen kuukauden päivät ja kävin hölkkäilemässä pari kolme kertaa viikossa, huomasin että ei se ollutkaan mun juoksutaidoista kyse vaan äärimmäisen huonosta kunnosta. Pikkuhiljaa kasvatin lenkeillä hölkän osuutta ja vähensin kävelyn osuutta. Ihminen, joka ennen lapsia oli tottunut liikkumaan keskimäärin kuusi kertaa viikossa olikin muutamassa vuodessa saanut itsensä ihan rapakuntoon. Pari vuotta tuli juostua talvet kesät läpeensä, mutta viime vuonna juoksuharrastuksessa tapahtui jotain; syksyllä juoksin enää lenkin tai pari viikossa ja tammikuulla tuli lenkki pariin viikkoon. Toki esimerkiksi tuo Kaylan BBG-ohjelma verotti juoksuharrastuksesta. Mutta nyt kuulkaas parin viikon ajan olen vetänyt noin neljästä viiteen juoksulenkkiä viikossa. Välillä ihan peruskuntoa kasvattaen hölkötellen, mutta välillä omia rajojani tunnustellen. Tehnyt niitä kuuluisia ylämäkivetoja ja nauttinut pitkillä juoksulenkeillä siitä yleensä tunnin paremalla puolella tulevasta tunteesta, kun jalat rullaa kevyesti eteenpäin. Runner’s high. Sen saavuttaminen on mun mielestä siellä toisessa pallurassa. Ei siellä oman mukavuusalueen pallurassa. Vaan siellä, jonka eteen pitää oikeasti tehdä töitä, mutta sitten kun sinne pääsee, niin se palkitsee.
Aika usein kuulee ihmisten valittavan omasta elämästään. Ei olla tyytyväisiä työhön tai parisuhteeseen. Mutta silti jauhetaan päivästä toiseen sitä samaa arkea siellä samassa työpaikassa tai sen saman, jo platoniseksi kaveriksi, muodostuneen ihmisen kanssa. Koska ollaan totuttu siihen ja tavallaan tyydytään siihen. Onnellisuuden kustannuksella. Elämä on siihen aivan liian lyhyt. Tosin mun täytyy sanoa, että mä olen maailman luokan mamis ja vellihousu enkä varmaan uskaltaisi tehdä mitään suurempia repäiseviä liikkeitä näiden suhteen omalta mukavuusalueeltani poistumiseksi, jos tarvetta olisi. Nämä pienet pyrähdykset riittää vallan mainiosti 😀
Kuten myös se, että sunnuntaina sain itseni ylös sohvalta ja juoksuvaatteet niskaani. Ajattelin ihan juosta sen peruspuolituntisen, mutta Tahmelan rannassa (ylin kuva) päätinkin suunnata pitkästä aikaa Pispan (tappo)portaille. Ja voi vitsi, mikä palkinto odotti portaiden päässä oman mukavuusalueen rajojen ulkopuolelle lähtemisestä. Niin tajuttoman hieno auringonlasku (kaksi keskimmäistä kuvaa), että oli pakko siinä puuskutusta tasatessani vähän kuvailla. Ihme ja kumma oli, etteivät kuvat huurustuneet 😉 Sen suunnittelemani puolituntisen sijaan tulikin heitettyä reilun tunnin lenkki ja olo oli mitä ihanin!
Rikotaanko siellä mukavuusalueiden rajoja vai tyydytäänkö siihen peruspullaan päivästä toiseen? Toisaalta se arkihan on se, josta tämä elämä muodostuu. Mutta silti suosittelen harppausta sinne mukavuusalueen ulkopuolellekin toisinaan 🙂
TIISTAITERKKUJA ♥
PS. vielä huomiseen klo 15.00 asti aikaa osallistua Arabian Koko-arvontaan täällä. Jos siis ette ole sitä vielä tehneet, niin kipin kapin sinne!
Nyt on oma aivotoiminta hieman jähmeää työpäivän päälle…Halusinpa vaan sanoa, että kirjoitat asiaa. Varmaan varovainenkin ja edes silloin tällöin tapahtuva mukavuusalueelta poistuminen on parempi, kuin ei koskaan. Äh, pitäis varmaan vähän siivota, jotta ajatukset lähtis taas liikkeelle!;D
Hehee, niin mullakin kuule aina työpäivien jälkeen lyö aivot vähän tyhjää 😀
Siivous auttaa vaivaan kuin vaivaan, myös aktivoimaan aivosoluja 😉
Ihanaista ja aurinkoista keskiviikkoa <3
Toi kaikki on kyllä niin totta! Mietin tuossa vuoden vaihteessa, että pitäis joka viikkoon (tuntuu tällä hetkellä ehkä vähän liiotellulta, edes joka kuukauteen) saada jotain uutta tekemistä, jossa tosiaan joutuu poistumaan siltä omalta mukavuusalueeltaan. Nyt mennään helmikuun puoltaväliä, vielä en muista ainakaan tietoisesti aloittaneeni 😀 Ehkä ajattelin sen olevan jotain aika jollain tavalla mullistavaa ja isompaa, mitä pitäisi tehdä, mutta ehkä se tosiaan pitäisi aloittaa ihan tavallisista asioista, eikä välttämättä yrittää vaan sellasia, missä jollain tavalla voittaisi omat pelkonsa ja ennakkoluulonsa. Ehkä..mä tällä viikolla vielä yritän 😉 . Tai ensi viikolla. Tai maaliskuussa. Joo, maaliskuussa viimeistään 😀 .
Jep, se uuden tekeminen ja kokeileminen on mullakin se, johon pyrin. Kaavojen ja rutiinien rikkominen murtaa kivasti arkea. Ja hei, ei sitä aina tarvitse isoja askelia ottaa, lähtee pienillä liikenteeseen 🙂
Ja sama juttu täällä, välillä kiireen keskellä pakenee taas niihin tuttuihin vanhoihin toimintatapoihin. Ei sitä aina ehdi 😀
Maaliskuussa sitten 😀
Aurinkoiset keskiviikkoterkut <3
Herkkulakko ois mulle kyllä tosi iso mukavuusalueelta poistuminen. Mutta tuollaista ikävien töiden tekemistä ensin tai pyykin viikkaamista sitä mukaa kun sitä tulee en osaa edes mieltää mukavuusalueasiaksi. Ne on vaan sellaisia pikkujuttuja, joiden kanssa täytyy pinnistää.
Mulle poistuminen mukavuusalueelta tarkoittaa jotain ISOJA asioita kuten kokonaan uusien työtehtävien opettelua, uusiin ihmisiin tutustumista ja jonkun todella pelottavan asian tekemistä kuten laskuvarjohyppyä.
Mutta olet oikeassa, ei kyseessä tarvitse olla isot asiat. Jollain luennolla kuulin että pientenkin asioiden tekeminen eri lailla, kuten vaikka hampaiden peseminen toisella kädellä kuin normaalisti, synnyttää aivoihin uusia kytkentöjä ja ne taas avaavat ihan uusia luovia mahdollisuuksia.
En ole kyllä edes ottanut hammasharjaa vasempaan käteen…Mä aktivoin uusia kytkentöjä aivoissa käymällä hiphop-tanssitunneilla, koska se on ihan erilaista kuin mikään mitä olen koskaan tehnyt. Mutta sitä ei oikein voi kutsua mukavuusalueelta poistumiseksi koska se on hemmetin hauskaa 🙂
No katos sepäs se onkin, että pyykin viikkaaminen on ihan työn ja tuskan takana sillion, kun sitä pyykkiä kasaa sohvalle seitsemän koneen verran. Mulle ainakin vastenmielistä puuhaa, mutta sitten, jos ne viikkaisi heti kaappeihin ja rikkoisi kaavaa, niin vois olla hyvä olla. En ole vielä kokeillut tätä 😀
Hei, kiitti vinkistä – täytyy kokeilla tuota hampaiden pesemistä vasemmalla kädellä. Sitä aivot tosiaan tottuu helposti siihen, että tietyt asiat hoidetaan rutiinilla!
Joku tanssiharrastus olisi hyvä, mäkään en ole sellaisessa aiemmin käynyt, joten ekat kerrat ainakin olisi pois omalta mukavuusalueelta poistumista 🙂
Kaunista keskiviikkoa <3
Ensimmäinen ajatukseni luettuani oli, että ”siis mitä mukavuusalueelta poistumista tämä nyt muka on”. Kiitos siis, että herättelit ja muistutit, että ei sen mukavuusalueelta poistumisen tarvitse olla jotain maita mullistavaa ja/tai pelottavaa, jotta se olisi mukavuusalueelta poistumista. Alkuun pääseminenkin taatusti helpottuisi, kun aloittaisi ihan arjesta ja tavallisista asioista : )
Kiitos,
aina silloin tällöin sitä itsekin kaipaa herättelyä näiden asioiden suhteen 🙂 Pienillä teoilla saa tehtyä paljon!
Aurinkoista keskiviikkoa <3
Hei, olipa älyttömän hieno teksti! Itse aloitin samantapaisen projektin eilen tuhkakeskiviikkona, jolloin perinteinen kristillinen paasto alkaa. Aloitin hyvän mielen paaston. Vähennän kännykän ja tietokoneen käyttöä, alan syömääm puhtaammin, lopetan naistenlehtien luvun, lähden hiihto matkalle käsivarteen,lopetan keinotekoisen kosmetiikan käytön, lopetan vaatteiden ostamisen ketjuliikkeistä, luen enemmän Raamattua, tyhjennän asunnon kaikista turhista jutuista, vaihdan kaupalliset uutissivut puolueettomiin, tyhjennän vaatekaapin ihan perusvaatteisiin… oon päättänyt että nyt tää elämä muuttuu! 🙂 kerran täällä vain eletään enkä halua enää tuhlata elämää ruudun edessä tai peilin edessä. Haluan elää luonnonmukaista, luonnollista ja rakastavaa elämää! Tää on todellakin mukavuusalueelta poistumista mutta jo nyt tuntuu upealta!:)
Voi kuinka kuulostaa hyvälle!
Nostan sinulle hattua – en pystyisi itse vastaavassa mittakaavassa karsimaan…tai siis juu, siinähän olisi kyse juurikin mukavuusalueilta poistumisesta 🙂
Ihanaa kevään odotusta <3
Hyvä asenne tämä mukavuusalueelta poistumisen tavoittelu. Itsekin heräsin tähän viime vuodenvaihteessa: yhtäkkiä vain tajusin sen, että elämä on oikeesti nyt eikä huomenna. Siitä lähtien oon päättänyt poistua mukavusalueelta. Kuten edellinen kommentoija, mäkin jätin shoppailun siihen. Ajattelin, että ei elämää voi oikeasti täyttää ostamalla materiaa. Aloin lahjoittaan hyväntekeväisyyteen, ja tavoitteena olisi alkaa lahjoittaan tänä vuonna 50% palkasta hyväntekeväisyyteen. Ei raha ja materia tuo onnea, vaikka aiemmin juurikin ajattelevan niiden tekevän elämästä mukavaa. Mut pakko sanoa, että tämä radikaali muutos on ollut elämäni paras. Ja kun miettii, miten paljon siitä hyötyy myös luonto ja muut ihmiset. Olen ehdottomasti nyt löytänyt sisäisen rauhani.
Heipsan, kuulostaa hyvältä!
Mulla ostoslakkoa (vaate+sisustustavara) takana pian 2 kk ja tuntuu kyllä hyvältä 🙂 Usein sitä todellakin ostaa ostamisen vuoksi, ei niinkään tarpeeseen. Ja ihan hyvin olen joka aamu löytänyt vaatetta päälleni kaapista, jossa ”ei ollut ennen mitään päällepantavaa” 😀
Ihanaista keväänodotusta sinnekin <3
[…] Ei siitä ole kuin kolme-neljä vuotta kun itsekin vannoin elämän olevan mielenkiintoisempaa, kun poistuu mukavuusalueeltaan. Mutta senkin voi tehdä ihan pienesti. Ei tarvita mitään benjihyppyjä tai lomamatkaa Fidzille […]