maanantai 22. marraskuun 2021

Uusi, energisempi elämä / Ferritiinijuttuja

MOIKKA!

Talvi on tullut – kyllä luitte oikein 🙂 Pieni valkoinen kihna maassa ja pakkanen on jo itselleni yhtä kuin talvi. Tekee ihan huikean paljon valoisemmaksi maiseman ja kuulaat pakkasillat/aamut tähtien valossa ovat parhautta. Tätä lisää, kiitos!

Olen saanut muutamia toiveita liittyen ferritiinijuttuihin. Tiedän, että joku saattaa pitää näitä trendi”sairauksina”, mutta mun täytyy nyt omakohtaisesti tämän kokeneena sanoa, että tästä on trendit kuulkaa kaukana.

Ihminenhän tottuu tiettyihin olotiloihin. Niin mäkin tein. Näin jälkikäteen on helppo peilata jopa viitisen vuotta taaksepäin ja miettiä, että todennäköisesti jo tuolloin ferritiiniarvoni olivat alakanttiin. Silloin juoksin 3-4 kertaa viikossa ja vaihdoin tämän tästä sykemittariin patteria, kun sykkeet huiteli korkealla. Ei auttanut. Hengästyin helposti, juoksulenkeillä en saanut happea kunnolla ja jotenkin tuntui jo silloin, että juoksukunto rapistui. Juoksulenkkien jälkeen olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Toki paikkasin tätä juoksemalla vielä enemmän. Ja välillä se juoksujalka rullasi tosi kivasti. Eli oli hyviäkin lenkkejä.

Pari vuotta sitten muistan googlettaneeni ”esivaihdevuodet ja unettomuus”. Yöuneni alkoivat olemaan katkonaisia. Se sama kello ranteessa kertoi, että leposykkeet oli korkealla yölläkin. Töissä eikä vapaa-ajalla ollut stressiä, joten ajattelin tuon olevan jotain hormonijuttuja. Olinhan kuitenkin 44-vuotias tuolloin.

Vuosi takaperin mietin, että ikä se taas tekee tepposensa, kun en enää saanut niin paljon aikaan. Energiaa ei ollut enää siinä määrin kuin aiemmin, vaikka elintapani olivat energiaa tukevat. Jälleen selitin itselleni tarinaa ikääntymisestä ja siitä luonnollisesta asiasta, että vauhti nyt vaan hidastuu.

Tässä kohtaa tuli mukaan myös blogia kohdannut muutos. Mulla ei ollut paukkuja lifestyle-blogin kirjoittamiseen siinä määrin, mitä itseltäni odotin.

Tämän vuoden tammikuussa huomasin hiihtolenkeillä, että mun kädet ja jalat meni maitohapoille pienemmästäkin mäestä. Hiihtolenkkien jälkeen lihakset eivät palautuneet, vaikka kuinka venyttelin. Syksyllä olin siinä tilanteessa, että jouduin venyttelemään joka aamu ennen töihin lähtöä, sillä mun paikkoja särki niin paljon. Vaikka pidin viikonkin tauon juoksemisesta tai ylämäkivedoista, niin mä en palautunut fyysisesti.

Ekan kerran koin sitä kuuluisaa aivosumua syyskuussa. Mulla on yleensä tosi hyvä muisti, mutta nyt muistikin alkoi prakaamaan. Iltaisin löysin itseni töiden jälkeen sohvan nurkasta ja aloitekyky alkoi olla aika vähissä. En tuntenut enää itseäni siksi Mariaksi, joka joskus olin ollut.

Se havahdutti.

Lakanoita viikatessa mun piti istua välillä hengittelemään rauhassa. Kävellessäni kellarista yläkertaan, huilasin keskikerroksessa hetken.

Hullujen Päivien -tarjous verikoepaketista lävähti eräänä päivänä näyttöruudulleni. Siitä parin päivän päästä olin verikokeissa. Siitä vuorokauden  päästä mulla oli tulokset puhelimessani. Ferritiiniarvot punaisella ja hemoglobiiniarvo 30 pykälää alle sen kuin viimeksi mitattuna (v. 2019).

Ikinä aiemmin en ollut tullut miettineeksi edes ferritiinien olevan alakanttiin. Mulla on ollut naiseksi nimittäin todella korkea hemoglobiini (155-158) ja ajattelin aina, että se kertoo siitä, että rauta-asiat ovat kunnossa.

Tuon tuloksen saamisen jälkeen googlasin ferritiinijuttuja ja kaikki mun oireet menivät ferritiinivajeen piikkiin.

Onneksi työterveydessä oli lääkäri joka otti asian samantien tosissaan. Kysyi, miten olin ollut jaksanut. Eihän mulla niinkään jaksamisesta ollut ollut kyse vaan siitä hengästymisestä ja lihasten hapottamisesta. Toki tänä syksynä myös jaksamisen kanssa oli ollut haasteita. Ferritiini oli 13 ja kuulemma yleensä oirehtii jo alle 50 tuloksella.

Ferritiini on saattanut olla mulla laskusuuntainen jo pitkään (ei ole koskaan aiemmin mitattu), mutta nyt vasta se oli vetänyt mukanaan hemoglobiiniakin alas. Vuoden rautakuuri (Sideral Forte aamuin illoin) kirpaisi lompakossa. Mutta toisaalta sitä on valmis maksamaan mitä vain siitä, että olo normalisoituu.

Joulukuun alussa otetaan uudet verikokeet ja katsotaan, mikä tilanne on. Aloitin syömään rautaa pari viikkoa ennen Lapin reissua ja Lapissa jo huomasin vaikutukset. Se tunne, kun tunsi hetkittäin tunturia ylöspäin kiivetessään, että olo on normaali oli euforinen. Yhtäkkiä siellä tunturin juurella ajatus lifestyle-puolen mukaan ottamisesta ruokablogiin vahvistui. Koin, että nyt mulla oli taas paukkuja tähän hommaan.

Koska raskas liikunta kuluttaa myös rautavarastoja, niin nyt on pidetty pian parin kuukauden tauko juoksulenkeistä, rappustreeneistä ja ylämäkivedoista. Lauantaina testasin pikkuisen kuntopyörällä, että miltä pieni hikkarainen tuntuu. Oli ihana huomata, että siinä missä vielä syyskuussa syke lähti helposti laukalle pyörän päällä (165 hetkessä), jouduin nyt tekemään töitä, että sain sykkeen yli 145.  Yösykkeetkin ovat laskeneet liki 10! Ja rautakuuri on vasta alussa.

Enää joogan soturiliikkeiden jälkeen jalat hapota niin montaa päivää ja muutenkin tuntuu, että sitä on normaalin elämän syrjässä taas vähän enemmän kiinni. Tänä syksynä se lempeys ja armollisuus itseään kohtaan on punnittu. Olen antanut itselleni luvan vaan olla. Se on tuntunut ihanalle. On toki vieläkin niitä päiviä, että on kuin jyrän alle jäänyt, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin.

Raskas liikunta (palautumisen laiminlyönti), punaisen lihan radikaali vähentäminen pari vuotta sitten ja runsastuneet kuukautiset ovat varmasti olleet itselläni se syy ferritiinien laskuun. Nyt on kaksi ekaa otettu työn alle ja kolmaskin, jahka pääsen lääkäriin asti. Kuten näiden ferritiinien kanssa, niin muidenkin vaivojen kanssa vitkuttelen ehkä turhan kauan. ”Pää kainalossa” -potilastyyppi on mua kuvaava. Tai oli. Jatkossa ehkä voisi mennä verikokeisiin vähän aiemmin…

ENERGISTÄ ALKANUTTA VIIKKOA,


sunnuntai 31. lokakuun 2021

Paluu normaaliin ja kolikon kääntöpuoli

Viinibaarin ovesta astuu jälleen uusi pariskunta sisään. Muhkea kaulahuivi kietoutuu pois kaulalta ja takki asetetaan seinän naulakkoon. Kaulahuivi sujahtaa takin hihaan. Muutama askel kohti tiskiä. ”Mitä suosittelisit?” ja tiskin takaa saa hymyn lisäksi suosituksen tanniinisesta ja pehmeästä punaviinistä.

Ovi käy kerta toisensa jälkeen ja pian on enää yksi pöytä vapaana. Puheensorina on kuin musiikkia korville. Kahdesta pöydästä kuuluu englanninkieltä. Jos sulkee muut äänet ulkopuolelle voisi kuvitella olevansa jossain keskieurooppalaisessa bistrossa.

Onpa ihanaa, huokaan miehelle. Tuossa hetkessä tuntuu, että elämä on palannut normaaliksi.

Jätetään takit Frenckell-teatterin narikkaan ja haetaan myyntitiskiltä kahvit. Otan maskin pois kahvin juomista varten. Jälleen puheensorinaa, nauruakin. Tässä vaiheessa huomaan, että noin puolella on maskit. Siirrymme teatterisaliin ja huomaan, että vieressäni istuva mies kaivaa maskinsa esiin huomatessaan meillä maskit. Rivimme täyttyy maskittomista.

Herkistyn, kun huomaan Mikko Kivisen herkistyvän hänen puhuessaan siitä, kuinka mennyt vajaa pari vuotta on ollut teatterialalle vaikea. Kuinka yleisö antaa aplodit Kivisen todetessa, että vihdosta viimein sali on täynnä.

Teatteriesitys on niin hulvaton, että vesi valuu silmistä. Maskin reuna kastuu ikävästi. Uskaltaisinkohan…? Uskallan ja otan maskin pois. Tuntuu samalta kuin kuin koulun liiksatunneilla uintikerroilla lintsatessa. Vähän sellaiselta vilunkipeliltä, joka ei ihan täysin tunnu oikealta.

Väliajalla huomaamme, että meidän neljän hengen pöytään on katettu myös kahvit avec kuohuviinien lisäksi. Ethän sä meille moisia tilannut? En tilannut en. Pian pöytää kohden astelee kaksi naishenkilöä. Hekin hieman häkeltyneenä siitä, että istummeko samassa pöydässä. Toivotamme naiset tervetulleiksi ja vaihdamme muutaman sanan uudesta normaalista.

Koska viimeksi olen istunut näin lähellä vieraita ihmisiä? Jossain kehon sisällä ilmenee vastustusta etäisyyksistä. Mutta se hälvenee sitä myötä, kun intoudumme miehen kanssa juttelemaan. Kello soi tauon loppumisen merkiksi ja väkijoukko nousee rappuset teatterisaliin. Tuossa hetkessä tuntuu, että elämä on palannut normaaliksi.

Teatteriesityksen jälkeen ehdotan kiertotietä autolle. Satakunnan sillalla väkijoukko valuu vastaan ja vasta silloin tajuamme, että valoshow on tainnut juuri loppua. Iloisia, nauravaisia ihmisiä. Koirineen ja lapsineen. Koska viimeksi olen saanut kadulla väistää ihmisiä?

Tammerkosken rannassa on vielä lisää ihmisiä odottamassa seuraavaa valoshowta. Tulikeppejä heilutteleva mies on kerännyt ympärilleen uteliaita katselijoita. Pitäiskö vielä poiketa jossain? Ei, mennään kotiin vaan.

Tunne siitä, että haluaa kokea tätä normaalia elämää on euforinen. Haluan istua katukahvilan ikkunapöytään lauantai-iltana klo 21.30 ja katsella ohi kulkevia ihmisiä. Haluan kuulla puheensorinaa ja nähdä tuttuja. Tuossa hetkessä tuntuu, että elämä on palannut normaaliksi.

Istun repsikan penkillä ja päätän laittaa Instagramiin muutaman kuvan siitä, kuinka rakas kotikaupunkini valoineen on palannut entiseen. Tätäkö se oli silloin joskus. Näpyttelen loppuun vielä häshtägin paluunormaaliin.

Siinä hetkessä Amurin liikennevaloissa se iskee. Vaikka itsestä tuntuu, että ollaan likipitäen palaamassa normaaliin, on monia keillä paluuta normaaliin ei ole. Vielä, ainakaan.

Heillä, ketkä ovat jaksamisensa äärirajoilla hoitotyössään. Jotka ovat kestäneet uskomattoman paineen alla viimeiset vajaa pari vuotta. Keiden loma-anomukset ovat tulleet hylsynä takaisin. Nyt ei ole oikea aika lomailla.

Heillä, ketkä odottavat pääsyä leikkauksiin. Jotka ovat odottaneet aikaa jo pian vuoden päivät. Joiden elämä voisi alkaa palautumaan kenties normaaliksi vasta leikkauksen jälkeen.

Heillä, ketkä ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon pandemian aiheuttaman työttömyyden myötä. Joille ei ole vielä löytynyt sitä omaa työpaikkaa.

Heillä, ketkä ovat joutuneet laittamaan lapun luukulle, kun kaupunki hiljeni ja ostovoima siirtyi verkkoon.

Heillä, ketkä ovat menettäneet pandemialle läheisiään. Normaali elämä saa läheisen menettämisen jälkeen aina uuden muodon. Mutta se usein vaatii elämistä normaalien arkijuttujen parissa. Nyt kun nuo normaalit arkijutut on osin olleet pois, niin miten uudenlaisen elämän rakentaminen on lähtenyt käyntiin.

Sille työkaverin tuttavan vajaalle parikymppiselle pojalle, joka heinäkuussa sairastetun taudin jälkeen ei vieläkään jaksa kävellä postilaatikkoa pidemmälle. Ja monille hänenlaisilleen.

Ajetaan kotipihaan ja mietin, että miksi pulppuava tunne normaaliin paluusta vaihtui syyllisyyden tunteeseen siitä, että olenko mä oikeutettu tuntemaan niin. Olenko mä oikeutettu istumaan viinibaareissa ja teattereissa, nauramaan ja elämään hetken normaalia elämää. Teatterivaatteet vaihtuivat kotivaatteisiin ja ajatus ei jättänyt mua rauhaan.

Kävin dialogin itseni kanssa samalla, kun katselimme kotisohvalla Masked Singeriä. Vaikka elämä ei ole vielä normaalia, niin elämässä on paljon normaalia. Elämässä kuuluu olla hassuttelua, iloa ja sitä normaaliutta, mitä se itse kullekin edustaa. Kepeyttä ja toivoa paremmasta. Oli pandemiaa tai ei. Tuossa hetkessä tuntuu, että elämä on palannut normaaliksi.

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

 


perjantai 24. syyskuun 2021

Uunissa paahdetut paprikat, resepti nro 2

NO HEIPPA TAAS!

Johan tuntuu, että blogi päivittyy useasti, kun taas päivittyy (harvoin verrattuna entiseen, useasti verrattuna nykyiseen ♥). Tässä just mietin viikonlopun ruokia, edessä kun on treffiviikonloppu syksyisessä saaressa. Jotain uunissa tehtävää, jotta mökki lämpenee nopeammin 😉

Hei, keskiviikkona jaoin paprikafetasoosin reseptin. Siitä puolet käytin kesäkurpitsapastan kastikkeena ja lopuista tein helposti makeantulisen paprikasosekeiton. Alla ohje, joka siis taipuu molempiin. Tähän keittoreseptiin lisäsin kolme mehukasta tomaattia.

ID

Paahdettu paprika-fetakeitto

2 isoa paprikaa
2 valkosipulin kynttä
1 pieni punasipuli

1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen
2. Lohko paprikat isoiksi lohkoiksi (poista kanta ja siemenet), puolita punasipuli
3. Laita paprikat ja sipulit (valkosipulin kynnet kuorineen) pellille leivinpaperin päälle
4. Paista 200 asteessa noin 40-45 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmenneet ja saaneet väriä

2 tl chilirouhetta
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 rkl hunajaa
0,5 dl fetajuustoa
1 dl turkkilaista jugurttia
3 isoa tomaattia

5. Lisää uunissa paahtuneet kasvikset (poista sipuleista kuoret) sekä muut aineet tehosekoittimeen ja surauta sileäksi. (jos haluaa sen pastakastikkeen, niin lopeta tähän)
6. Lisää tehosekoittimeen kolme isoa tomaattia ja tarvittaessa vettä. Tarkista maustetilanne ja lisää tarvittaessa suolaa, chilirouhetta, mustapippuria tai hunajaa.

Tarjoiluun: extraneitsyt oliiviöljyä, fetajuustoa, chilirouhetta ja tuoretta timjamia

Hyvä ruoka, mukavampi syksy. Näinhän se menee 🙂 Itse ainakin huomaan nyt päivien pimetessä vireystilani kaipaavan monipuolista ja ravitsevaa ruokaa. Sellaista vitamiinipitoista ja värikylläistä.

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


perjantai 10. syyskuun 2021

Applesiinisuklaa-Snickers

HEIPPAHEI

ja voihan perjantai! Olenko ainoa, kenestä tuntuu, että on koko ajan joko a) perjantai tai b) maananatai? Edessä on tyttöjen viikonloppu ensinnäkin omien tyttöjen kesken ja huomenna saan kolme ihanaa ystävää kylään. Tänään iltaruokana toimii uuniperunat & salaatti. Huomiselle haaveissa on haudutella intialaista currya pitkään ja hartaasti sekä ehkä pyöräyttää nopeasti vielä dal siihen lisäksi. Naanleipiä, riisiä ja mangolassia unohtamatta.

Katsoin säätiedotusta ja sääkin näyttäisi tukevan syyshyggeä ja lempeän mausteisia makuja. Joten ei muuta kuin kynttilänvaloa, tilkka lasiin kuplivaa ja iloisia naisia pöydän ympärille.

Kerroinkin IG:n puolella taannoin, että meillä eletään perheessä tietynlaista murrosvaihetta ruokailujen suhteen; itsellä kaipuu puhtaisiin makuihin, kasvisruokaan ja kaikkeen hyvinvointiani tukevaan on nostanut päätään aiempaa vahvemmin. Jopa siinä määrin, että parina kolmena päivänä viikosta teen muulle perheelle ruokaa, jota en itse syö. Ei niin mitään järkeä 😀 Mutta katsellaan rauhassa mihin suuntaan mennään. Meillä aiemmin ah niin kasvisruokamyönteiset lapset ovat menneet takaisin kohti niitä normikotiruokia nakkikastikkeineen, lihamurekkeineen ja broilervuokineen.

Eikä niissäkään mitään vikaa ole, itse vain valitsen tällä hetkellä mieluummin muun vaihtoehdon sen suhteen, mikä tukee parhaiten mun jaksamista ja energiaa. Virkistää eikä väsytä.

Meidän fuusiokeittiössä leivottiin yksi päivä porukalla. Lapset tekivät cake popseja ja itse appelsiinisuklaa-Snickers paloja. Fuusiokeittiössä muuten porisi myös yhtenä iltana lapsille suklaamannapuuroa ja itselleni kaurasuurimopuuroa. Fuusiokeittiössä sallitaan kaikkien mieliteot 🙂

Applesiinisuklaa-Snickers

Pohja
2 dl cashewpähkinöitä (huom! mä olen allerginen maapähkinöille,
mut jos sä pystyt käyttämään niitä, niin käytä 🙂
1 rkl pellavansiemeniä
8 medjooltaatelia kivet poistettuna, pilkottuna
1 dl mantelijauhetta
3 rkl sokeritonta maapähkinävoita (käytin Urtekramin)
kookosöljyä

Täyte
2 (á 36 g) raakasuklaapatukkaa
2 (á 36 g) appelsiiniraakasuklaapatukkaa

Päälle
maapähkinärouhetta tai kookoslastuja

1. Blendaa pohjan kaikki muut aineet keskenään, paitsi kookosöljy (saa jäädä rouheaksi)
2. Lisää pikkuhiljaa sulatettua kookosöljyä, kunnes saat massan, joka pysyy kasassa
3. Painele massa leivinpaperin päälle ja lisää vesihauteessa sulatetut suklaat, koristele joko maapähkinärouheella tai kookoslastuilla (huom! voit tehdä levyn sijaan myös patukoita)
4. Laita jääkaappiin/pakkaseen tekeytymään hetkeksi, kunnes suklaa on kovettunut

Pieni pala riittää ja maistuu niin hyvälle! Pidempään mukana olleet lukijat muistanevatkin kun hurahdin täysin raakaleivontaan. Se raakaleivonta alkaa taas olemaan lähellä sydäntäni. Raakakakku yms -reseptejä vuosien varrelta löydätte tämän linkin takaa.

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


lauantai 04. syyskuun 2021

Lauantai-illan lämmittävä 5 minuutissa valmistuva soppa

HELLUREI!

Ja mitä ihaninta lauantai-iltaa ❤️ Tämä mökkihöperö on vieläkin syväjäässä. Vaikka on käyty saunassa ja vaikka on syöty lämmittävää soppaa. Pohjoistuuli iski niin navakasti luihin ja ytimiin, että kevyttoppapuvussa (kyllä!) puolukoita poimiessani mietin kelin lähentelevän jo varsin marraskuisia kelejä.

Ehkä ylämäkivedot tuovat helpotusta syväjäähän 😀

Jälleen kerran tänään olin tilanteessa, jossa piti nyhjäistä tyhjästä mökiltä kotiin tullessamme. Ja mielellään niin, että ruoka olisi jo valmista. Miehen golftreffit ja omat treenit rajoittivat sen verran, että mitään liian raskasta ei viitsinyt syödä. Sellaista nopeaa, johon yleensä luottopikaruoka pestopasta sopii.

Syysillan lämmittävä soppa syntyi viidessä minuutissa. Sitä tuli niin reilusti, että riittää ensi viikolle parille päivälle lounaallekin.

Oletteko te muuten kuulleet, ettei bataattia saisi syödä raakana? Mä olin pitkään tuossa uskossa, kunnes juttelin erään ravintoterapeutin kanssa. Tuo luulo taitaa olla tullut siitä, että jamssia, joka yleensä sekoitetaan bataattiin ei suositella nautittavan raakana. Bataattia voi siis syödä raakana, mutta sen sulattaminen vaatii suolistolta himpun verran enemmän.

Viiden minuutin bataatti-paprikakeitto

1 keskikokoinen luomubataatti kuorittuna ja pilkottuna
1 keltainen paprika siemenet poistettuna
1 pieni keltasipuli kuorittuna ja palasteltuna
1 valkosipulin kynsi kuorittuna
1 limen mehu
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
1 tkl (230 g) kikherneitä valutettuna & huuhdeltuna
2 tl misotahnaa
2 tl inkivääriä soseutettuna
1 tl tabascoa
2 rkl extraneitsytoliiviöljyä
loraus hunajaa
suolaa
pienen pieni punainen mieto chili
(vettä)

Tarjoiluun: kookosmaitoa, vähähiilarista leipää tai siemennäkkäriä, lehtipersiljaa tai korianteria, chilirouhetta, paahdettuja kookoslastuja

1. Soseuta ainekset tehosekoittimessa, passaa vedellä koostumus
2. Lämmitä kattilassa, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita
3. Nauti ❤️

Tämä keitto ei ole suolistolle kaikista hellin, kiitos kikherneiden, raakojen sipuleiden ja bataatin. Joten jos sinulla on suolisto herkillä, niin maltillisesti, eiks ni?

Nyt sinne ylämäkivetoihin, josko veri lähtisi kiertämään myös varpaisiin asti 😉

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,