perjantai 09. elokuun 2019

3 asiaa, joista pidän itsessäni

MOIKKAMOI!

Se olis perrrrjantai. Ekaksi aattelin, että tänään myysseillään, mutta koska mies on reissussa, niin taidetaan myysseillä tyttöjen kanssa noutopizzan muodossa 😉 Somessa (lähinnä IG:n puolella) on kiertänyt haaste, johon päätin perjantain kunniaksi tarttua ihan täällä blogin puolella. Nimittäin aiheeseen, joka ei mene koskaan pois muodista. Aihe, joka on kovin tärkeä. Varsinkin näin teini-iän kynnyksellä olevien tyttöjen kanssa. Aiheesta ollaan aika ajoin käyty erittäin antoisia keskusteluja blogin puolella. Jo se kertoo, että aihe on monia koskettava.

Haasteessa tulee kertoa kolme asiaa, joista pitää itsessään. Meille suomalaisille ehkä vähän vaikeampi juttu. Mutta viimeisten vuosien aikana, kun olen tehnyt tietoista matkaa hyvinvointini eteen olen matkan varrella kuin varkain oppinut rakastamaan itseään. Tykkäämään niistäkin asioista, joita vielä muutamia vuosia sitten inhosi. Tai jos ei tykkäämään, niin ainakin olemaan inhoamatta niitä. Vasenta käsivarteani koristaa pitkä kahdeksan tikin jättämä arpi. Nenän pielessäni on edelleen tuo väritön luomi ja vuosi vuodelta aamulla herätessäni tajuan, että se kollageenintuotanto on totisesti loppunut. Mutta hei, sen sijaan, että ahdistuisin näistä ulkonäöllisistä jutuista olen oppinut elämään niiden kanssa. Keskittymään hyviin puoliin itsessäni.

Asenne

Tykkään elämänasenteestani ihan kamalan paljon. Välillä tosin joudun itsekin kysymään itseltäni, että miten mä teen tämän. Miks mua ei v*tuta, kun kuuluis v*tuttaa ;D (toim. huom. kyllä joskus ketuttaa ja sekin on ihan ookoo) Se, että jaksaa nähdä ne elämän ihanat puolet, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä, on kyllä sellainen lahja, että siitä en suostu ihan heti luopumaan. Tämän asenteeni kanssa olen  päässyt keski-iän karikoista yli kriiseilemättä. Asenteeni ansiosta olen pystynyt auttamaan myös ympärillä olevia. Luomaan toivoa, jopa silloin kun sitä ei ole. Tai olemaan empatiani kanssa se lohtu, jota tarvitaan.

Asenteeni ansiosta osaan myös antaa piutpaut muiden arvosteluille, silloin kun tiedän ja tunnen itseni paremmin. Varsinkin näin julkisesti itsensä paljastamisella ja kertomalla itsestään on tietysti aina se riski, että kaikki ei tykkää. Ja se on fine, mutta mä olen opetellut tietyissä tapauksissa olemaan teflonista. Törmäsin taannoin sanontaan, joka meni jotenkin näin: ”I was taught not to play with shit, but to flush it down right away.”

Siniset silmät

Meillä oli äidillä ruskeat silmät. Pienenä tyttönä mietin aina, että miksei mulle voinut tulla myös ruskeita silmiä. Aikuisiällä olen ollut varsin onnellinen noista sinisistä silmistäni. Joista aika monesti saan kyselyitä, että onko mulla piilarit. Pilvisellä säällä silmät ovat syvän siniset, kun taas auringossa helakan vaaleansiniset. Terttu-mummullani oli aivan prikulleen samanväriset silmät ja voin muuten sanoa, että nämä silmät mätsäävät hyvin vanhuudenharmaaseen tukkaankin 🙂 Silmät ovat sielun peili ja uskon, että mun silmistä paistaa se hyväntahtoisuus, jota sisällä tunnen. Ystävällisyys muita kohtaan, mikä tekee musta lähestyttävän.

Käytöstavat & ystävällisyys

Kiitos äiskän ja iskän, koen olevani erittäin hyväkäytöksinen. Sen takia tulen toimeen ihan kaikkien ihmisten kanssa. Vaikka ei aina tarvitsisi tulla, mutta sen verran korrekti osaan olla, että ei tuota ongelmia olla sellaisessakaan porukassa, jossa olisi ihmisiä, joiden kanssa en muuten vapaaehtoisesti hengailisi. Kiitos ja anteeksi sanat kuuluvat mun jokapäiväiseen repertuaariini. Niitä viljelen. Ja niitä ei voi koskaan sanoa liian paljon. Ystävällistä hymyä, joka tulee syvältä sisältä, ei kannata myöskään säästellä.

Ystävällisyyteni näkyy muun muassa siinä, että olen aina valmis auttamaan muita, jos he apua tarvitsevat. Tässä vaiheessa elämää olen oppinut balanssin, enkä koe enää kärsiväni kiltin tytön syndroomasta, vaikka ystävällinen olenkin. Osaan myös sanoa ei.

Mistä asioista sä pidät itsessäsi? Muistetaanhan tykätä itsestämme. Kävellä peilin ohi ja tsuumata päästä varpaisiin.
Vinkata peilin kautta silmää ja antaa itsellemme oikein leveä hammashymy. Me kaikki ollaan sen arvoisia 

IHANAA PERJANTAITA & ALKAVAA VIIKONLOPPUA,


maanantai 05. elokuun 2019

Oletko haaveilija vai toteuttaja?

MOIKKIS MAANANTAIHIN!

Hei, ei ihan mennyt lapaan tämän aamun arjen aloitus. Vielä viimeisenä ennen nukahtamista sanoin miehelle, että muista herättää mut. ”Juu, mä herätän.” En laittanut omaa kelloa soittamaan. Aamulla heräsin. Mietin, että onpas oudon levännyt olo. Koira tuhisi aivan sikeästi kainalossani. Vilkaisin viereeni ja mies oli poissa. Kello näytti yli yhdeksää.  ”Joo kato kulta mä jätin sut nukkumaan, hipsin ihan hiljaa töihin, ettet herää.” Jep! Onneksi olin tehnyt päätöksen arjen aloittamisesta näin viikkoa etukäteen ihan itsekseni. Ilman velvotteita olla missään klo 08.00. Huomenna uusi yritys 🙂

Olen viime aikoina pohtinut sitä, että olenko haaveilija vai toteuttaja. Lehdistä saa aika usein lukea ihania ja mahtipontisia suunnitelmia taloudellisesta riippumattomuudesta, varhaisesta eläköitymisestä tai vaikka oravanpyörästä pois hyppäämisestä. Aina mietin, että vitsit miten hienoa on lukea tai kuulla, kun ihmiset toteuttavat haaveitaan. Olen pitänyt itseäni tähän asti aikamoisena haaveilijana. En ole tajunnut, että alitajuntaisesti olen kuitenkin viimeisten vuosien aikana toteuttanut haaveitani.

Toki, jos kaikki haaveeni olisi käynyt toteen, olisi minulla nyt kaksi tutkintoa. Pyörittäisin business life coach -yritystä nykyisten yritysten lisäksi, ammentaisin positiivisuutta itsestäni, välittäisin positiivisuutta sitä tarvitseville, mentoroisin ihmisiä ammentaan voimaa elämän karikoista, buustaisin ihmisten hyvinvointia ja jaksamista työelämässä, antaisin yritysjohtajille työkalut lempeään mutta tulokselliseen johtamistapaan ja pitäisin viikonloput vapaata; en avaisi tietokonetta tai kännykän sähköpostia. Kävelisin luonnossa ja nauttisin ympärillä olevista ihmisistä.

Joskus haaveiden ylös kirjoittaminen auttaa. Nyt kun luen tuota edellistä kirjoittamaani kappaletta mietin, että mikäs minua estää. Yksi tutkinto minulla on jo ja mikä minua estää lukemasta toista tutkintoa töiden ohella. Tutkintoa, joka antaa työkalut noiden muiden haaveiden toteuttamiseen. Ollakin, että haaveet alkaisivat toteutumaan vasta vuosien päästä. Kärsimätön luonteeni saa väistyä sivuun. Kaikki aikanaan.

Olen sitä mieltä, että on hyvä olla tietyllä tapaa varovainen, mutta kyllä haaveita pitää uskaltaa toteuttaa. Jos resurssit ja rahkeet riittävät. Elämä on liian lyhyt sitkun -elämään.  Ei ole kerta tai kaksi, kun lähipiirini on taivastellut toimintaani. Sitä toimintaa, kun toteutan haaveitani. Osaan tarvittaessa olla hyvinkin impulsiivinen. Ottaa myös takkiin ja jatkaa eteenpäin. Haaveiden tavoittelu ei ole aina niin yksinkertaista. Välillä se vaatii hurjasti voimia ja usein lukemattomia työtunteja. Tarvittaessa pitää myös osata vaihtaa suuntaa, valita kiertoreitti tai pahimmassa tapauksessa todeta, että haaveen toteuttaminen ei ole kannattavaa.

Mutta yhtä kaikki, älä ikinä lopeta haaveilemasta. Itse saan ihan älyttömästi voimaa jo pelkästä haaveilusta. Ja muiden haaveiden toteutumisista. Sen sijaan, että kateellisena seuraisin muiden haaveiden toteutumista olen hurjan onnellinen muiden puolesta. Se tuo toivoa ja tsemppiä itsellenikin. Se, minne haaveideni kanssa päädyn on aivan pimennossa. Visio ei välttämättä vastaa lopputulemaa. Mutta ainakin voin sanoa yrittäneeni.

Vaikka olen tällä hetkellä 110% tyytyväinen elämääni enkä kaipaa siihen mitään uutta, niin silti jostain sisältä kumpuaa draivi mennä eteenpäin. Kehittää itseäni ja katsoa mihin rahkeet riittävät. Oletteko te haaveilijoita vai toteuttajia? Musta tuntuu, että mä olen kombo molempia. Ja näin on kuulkaas just hyvä ♥ 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


torstai 01. elokuun 2019

Takaisin ruotuun: Arkiruokailut syyniin

HEISSULIVEI IHANAT!

Niin vain meidän mökille lähtö siirtyi tälle päivälle, kun oli kaupungissa yksi juttu, joka piti tehdä. Mutta hei, ei lainkaan harmita, sillä tänä aamuna käytiin ihanalla aamupalalla Tampereen Kauppahallissa. Käydään siellä aina silloin tällöin ja joka ikinen kerta mietin, että miksi ei käydä useammin. Rakastan tuota paikkaa ja sitä fiilistä. 4 Vuodenajan aamiainen on myös aivan omaa luokkaansa; kympillä saa rahalleen enemmän kuin vastinetta.

Aasinsiltana pääsemme tästä Takaisin ruotuun -sarjan ensimmäiseen osaan eli arkiruokailuihin. Veikkaan, että emme ole ainoita, keillä on loman aikana ruokailut lähteneet vähän lapasesta. Tykkään käydä ulkona syömässä ja se on ihan fine aina silloin tällöin. Varsinkin lomalla. Mutta ei lompakko kestäisi tässä(kään) mielessä lomaa, jos lomaa olisi pidempään eikä kulutustottumuksiaan muuttaisi.

Sen takia arki on odotettu asia, että saadaan joku roti tähän touhuun. Kevät mentiin hienosti kauppakasseilla, joko S- tai K-Ryhmän, riippuen aina tilanteesta. Kerran viikossa kun ostaa isommat ruokaostokset, saa ruokalaskua pienennettyä huomattavasti. Lomalla on tullut käytyä ruokakaupassa liki päivittäin. Ja yhtäkkiä sellainen arjessa suosimani ”hävikkiruoat kunniaan” -mentaliteetti on kadonnut takavasemmalle.

Arjessa sitä tulee tehtyä usein iso satsi esimerkiksi keittoa tai laatikkoruokaa, mitä syödään pari (joskus kolmekin) päivää putkeen. Kesällä on keksitty joka päivälle uusi ruoka. Ok, uudet perunat on ehkä jatkojalostettu seuraavana päivänä, jos sellaisia on keitettyinä jäänyt, mutta muuten olen ollut surkea kokki tämän tiimoilta.

Arkiruokailut joutuvat siis syyniin ja niiden suhteen tehdään korjausliikkeitä. Ei vain kustannusten takia, vaan myös ruokien monipuolistamisen takia. Ja jo ihan ruokarytminkin takia. Se kun on kesällä ollut aivan omaa luokkaansa. Muistilistana itselleni toimii seuraava:

♥ tee viikon ruokalista etukäteen (ainakin arkipäiville) ja sen pohjalta kauppalista
♥ tee kerran viikossa iso ruokakauppakäynti
♥ varmista, että jääkaapissa on terveellisiä, helposti napattavia välipaloja koko perheelle
♥ ota käyttöön joka iltaiset yhteiset ruokailut
♥ leivo itse leivät ja sämpylät mahdollisuuksien mukaan
♥ rakastu syksyn tullen lämmittäviin aamupuuroihin
♥ muista syödä tarpeeksi usein (tämä on itselleni ollut aina se pullonkaula)
♥ tutustu meal preppaukseen ja ota se käyttöön!
♥ ennen arjen aloitusta; siivoa keittiön ruokakaapit ja jääkaappi
♥ tee listat puuttuvista perustarvikkeista ja osta ne kaappeihin.
♥ pidä kaapit/laatikot siisteinä, että tiedät heti mistä löytyy mitäkin
♥ ota käyttöön kasvisruokapäivät
♥ vilkaise säännöllisesti satokausikalenteria
♥ ota töihin mukaan eväät
♥ vähennä hävikkiä

Ja yksi mikä itselleni välillä on haastavaa: älä tee ruokaa liikaa. En tiedä mistä olen tämän suurtalouskokkimentaliteettini perinyt, mutta keitän esimerkiksi spagettia aina aivan liikaa. Tokihan sen voi sitten lämmittää, mutta kyllä pastakin on parasta juuri keitettynä eikä mikron kautta lämmitettynä.

Tuo meal preppaus on sellainen, jota en ole koskaan tehnyt. Mutta mieleni tekee kokeilla. Oletteko te meal preppaajia? Siinä voisi kuvitella, että jääkaappikin säilyisi järjestyksessä, kun olisi ruoat valmiiksi tehtyinä purkkeihin. Vai olenko väärässä? 🙂 Mä olen kyllä toisaalta vähän sellainen fiiliskokkailija, että ehkä meal preppaus ei tule olemaan mun juttu. Kokeilemallahan se selviää. Jo tuo viikon ruokalistassa pysyminen on välillä haasteellista. Onneksi olen osannut suosia sellaisia ruokia, joiden aineksista saa tarvittaessa tehtyä jotain muutakin ruokaa. On saanut mennä osin fiiliksen mukaan 🙂

Mä odotan alkavaa arkea tosi paljon. Sitä, että lapset pääsee kouluun ja itse pääsen toimistolle. Sitä että iltaisin ollaan kaikki valmista kauraa unille jo kymmeneltä. Että aamulla herään kuudelta, jotta saan viettää ekan hereilläolotuntini ihan hiljaa omissa oloissani. Hei, enää viikko ja sitten tämä toive toteutuu, kun lasten koulu alkaa – nautitaan kuitenkin vielä tämä viikko retuperällä olemisesta 

TORSTAITERKKUSIN,

PS. kiinnostaisiko teitä sellainen postaus, jossa esittelen arkiviikon ruokalistan ja vastaavasti kauppakuitin sisällön hintoineen? 🙂


keskiviikko 31. heinäkuun 2019

Takaisin ruotuun!

HELLOU IHANAT!

Tiedän, että on aivan tosi typerää kesken lomaa alkaa fiilistelemään alkavaa arkea ja tehdä listoja arkea helpottaakseen. Mutta minkäs sitä luonteelleen voi. Rakastan suunnitella, tehdä listoja, organisoida ajatuksiani ja miettiä eri toimintamalleja. Tämän puolen haltsaan hyvin. Mutta sitten se käytännön toteutus, ah perskules että se välillä ontuu 🙂

Usein järkevin tapa itselleni suunnitella ja järkeistää asioita on niiden kirjoittaminen ylös. Ehkä sen takia aloitan jokaisen työpäiväni, niin kotona kuin toimistolla, kirjoittaen post it-lapuille eräänlaisen rungon päivän ohjelmaan. Päällimmäiseksi laitan aina tärkeimmät tehtävät ja eikä ole lainkaan epätavallista, että aloitan silti niistä ei niin tärkeistä jutuista. Pääasia kai, että hommat saa tehtyä.

Lomalla on ollut ihana rotjailla. Syömiset ja liikkumiset, unista puhumattakaan, on tehty fiilispohjalta. Alkuvuoden sokeriton katkesi myös, mutta olen sitä mieltä että kesäjätskejä ei lasketa 😉 Ja toisaalta, olen onnellinen, että en kuitenkaan täysin repsahtanut niihin vanhoihin kaavoihin, vaan käytin lomallakin sokerituotteita maltilla. Kroppa on selvästikin päässyt niistä eroon.

Parin vuoden ajan olen toteuttanut itseni hyvinvointia lempeästi. Ja se on se, millä jatketaan lomien jälkeenkin. Lempeästi takaisin ruotuun. Liika kurinalaisuus ja täyskieltäytyminen sopivat joillekin, mutta itse olen sitä tyyppiä, että kyllä kroppa ja varsinkin mieliala kertoo, missä menee kohtuus.

Kesällä liikunnat ovat olleet balanssissa. Laitepilateksessa on tullut käytyä vähän harvemmin kuin ajattelin, mutta tilalle on tullut golf ja kävely/hölkkälenkit. Ja hei, olenpas saanut takapihalla kykkimisestäkin pakarat ja reidet joikkeliin eli hyötyliikunta kunniaan! Liikkua toki olisi voinut enemmänkin, mutta en ole siitäkään ottanut paineita. Enkä ota.

Hyvinvoinnista arjessa riittää niin paljon kirjoitettavaa, että olen pienessä mielessäni ideoinut teille ”Takaisin ruotuun” – postaussarjan, joka sisältää seuraavat osat:

Takaisin ruotuun: Arkiruokailut syyniin
Takaisin ruotuun: Astetta helpompi arki
Takaisin ruotuun: Liikunta arjessa
Takaisin ruotuun: Talous retuperältä reilaan
Takaisin ruotuun: Mielen hyvinvointi & jaksaminen arjessa

Ja hei nyt on hyvä hetki hihkaista kommenttiboksin puolella, mikäli asian tiimoilta heräsi postaustoivetta esittää 🙂 Aloitetaan jo loppuviikosta tuolla ekalla eli luvassa postausta arkiruokailuista. Lomalla kun tuntuu ettei ruokailuissa ole ollut mitään suunnitelmallisuutta. Päätä eikä häntää. Ja valitettavasti se näkyy tilin saldossa. Tämä on asia, joka laitetaan kuntoon heti ensi maanantaista lähtien. Suunnitelmallisesti helppoa ja herkullista, terveellistä ja sellaista arkea helpottavaa, lompakkoystävällistä ruokaa luvassa.

Mutta tämä viikko ollaan siis vielä onnellisesti hieman retuperällä. Nautitaan viimeisistä retuperäpäivistä mökillä (jahka saareen illan pilateksen jälkeen päästään) ja palataan takaisin kaupunkiin kun siltä tuntuu. Viimeistään kuitenkin lauantai-iltana, jolle on sovittua menoa. Pakko muuten vielä kysyä, että mihin ihmeeseen tuo lasten kymmenen viikon kesäloma oikein lipsahti? Justhan se vasta alkoi ja nyt on enää viikko jäljellä.

”Time flies, but memories last forever.” 

IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


lauantai 27. heinäkuun 2019

Elin kuin viimeistä (kesä)päivää

HELLOU IHANAT!

Eilen aamulla sen päätin; puhelin jää sinne missä se on yön yli ollutkin. Vaikka olen lomalla osannut jättää puhelimen (yllättävänkin) helposti takavasemmalle, niin aivot kaipasivat totaalista lepoa.

Törmäsin sanontaan ”Elä kuin ensimmäistä kuherruskuukauden päivääsi, elä kuin viimeistä lomapäivääsi.” Mä päätin ottaa yhden päivän ja elää kuin viimeistä kesäpäivääni. Mietin, että mitkä on sellaisia asioita, joita haluiaisin viimeisenä kesäpäivänäni tehdä. Tai viimeisenä päivänäni.

Tajusin, että ihan ensimmäisenä tuo kännykkä saa jäädä pois. Se on hurja, miten paljon se oikeasti sitoo. Estää elämästä tässä ja nyt. Mietin, haluanko elää omaa elämääni tässä ja nyt. Olla läsnä. Vai haluanko elää ystävieni elämää seuraten. Olla kartalla, mitä siellä ystävien grillissä grillataan. Missä kukin reissaa.

Jos olisi viimeinen (kesä)päiväni, niin en katsoisi kännykkää. Enkä katsonut. Veljen vaimolle soitin ja silloin tartuin kännykkään. Muuten ei ollut tarvetta katsoa tulevan viikon säätä, pysyä ajan hermolla uutisista tai ikuistaa auringonlaskun kultaamaa saarta. Kuulin lasten kikatuksen, aivot prosessoivat keskustelun paremmin ja sen sijaan, että olisin sanonut ”ootas hetki”, saivat lapsetkin vastauksen samantien. Läsnäolevalta vanhemmalta.

Aamupäivän kädet tuntuivat tyhjältä. Käsi hamusi jotain. Yhtäkkiä huomasin, että mieli alkoi rentoutumaan. Huomasin, että siinä missä aiemmin olin miettinyt tekeväni jotain, oli tuo joku jäänyt tekemättä tai siirtynyt myöhemmäksi, sillä piti tsekata uutiset ja sosiaaliset mediat.

Huomasin, että vaikken tehnyt juuri mitään, sain aikaan ihan älyttömästi. Siinä missä muu perhe jäi sohvalle ”mennäänkö laittamaan sauna lämpiämään” -kysymyksen jälkeen kännyköidensä kanssa, olin jo saanut saunan lämpenemään, ennen kuin sohvalla tajusivat, että ai niin – se sauna.ID

Saunan lämmityspuuhista kipaisin rantaan, otin kumiveneen ja annoin virran viedä. Laitoin silmät kiinni ja nautin. Kuinka hyvältä tuntui hiljaisuus. Se, että ei ollut kiire minnekään. Huomasin, että ajatukset alkoivat virrata. Aivoissani alkoi vapautumaan tilaa ajatuksille. Niille omille ajatuksille. Sen sijaan, että olisin pohtinut, että mitenköhän ystäväni oli kännykän ruudussa näkemäni grillisienet valmistanut.

Auringonlaskun aikaan kävelimme kalliorannalle istumaan. Ekana mieleeni tuli ajatus siitä, kuinka ihanan kuvan tuosta olisi saanut. Vesi kimmelsi oranssina. Lasissa olevat jääpalat myös. Kuva tallentui verkkokalvolle ja silmät kiinni laittaessani näen sen vieläkin.

En sitä sano, että kännykkä on kaiken pahan alku ja loppu. Mutta kohtuus kaikessa. Näin kun kännykkä on työväline, raja on todellakin häilyvä. Silloin, kun tulee ajanjakso, jolloin huomaa koukuttuneensa liikaa, niin on syytä pistää kännykkä jäähylle. Ollakin, että äänikirjakin jäi eilen kuuntelematta 😀 Mutta sen sijaan kuuntelin paljon muita tarinoita. Tarinoita ympäriltäni. Elin kuin viimeisä

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

PS. kiitos ihanat kommenteistanne edellisiin postauksiin – palaan niihin viimeistään huomenna kaupungista; nyt kone kiinni ja elämään kuin viimeistä kesäpäivää ♥ EDIT: voiko olla liian kuuma? Voi, nyt on kommentteihin vastattu viilennyksen alla 😉