perjantai 09. elokuun 2019

3 asiaa, joista pidän itsessäni

MOIKKAMOI!

Se olis perrrrjantai. Ekaksi aattelin, että tänään myysseillään, mutta koska mies on reissussa, niin taidetaan myysseillä tyttöjen kanssa noutopizzan muodossa 😉 Somessa (lähinnä IG:n puolella) on kiertänyt haaste, johon päätin perjantain kunniaksi tarttua ihan täällä blogin puolella. Nimittäin aiheeseen, joka ei mene koskaan pois muodista. Aihe, joka on kovin tärkeä. Varsinkin näin teini-iän kynnyksellä olevien tyttöjen kanssa. Aiheesta ollaan aika ajoin käyty erittäin antoisia keskusteluja blogin puolella. Jo se kertoo, että aihe on monia koskettava.

Haasteessa tulee kertoa kolme asiaa, joista pitää itsessään. Meille suomalaisille ehkä vähän vaikeampi juttu. Mutta viimeisten vuosien aikana, kun olen tehnyt tietoista matkaa hyvinvointini eteen olen matkan varrella kuin varkain oppinut rakastamaan itseään. Tykkäämään niistäkin asioista, joita vielä muutamia vuosia sitten inhosi. Tai jos ei tykkäämään, niin ainakin olemaan inhoamatta niitä. Vasenta käsivarteani koristaa pitkä kahdeksan tikin jättämä arpi. Nenän pielessäni on edelleen tuo väritön luomi ja vuosi vuodelta aamulla herätessäni tajuan, että se kollageenintuotanto on totisesti loppunut. Mutta hei, sen sijaan, että ahdistuisin näistä ulkonäöllisistä jutuista olen oppinut elämään niiden kanssa. Keskittymään hyviin puoliin itsessäni.

Asenne

Tykkään elämänasenteestani ihan kamalan paljon. Välillä tosin joudun itsekin kysymään itseltäni, että miten mä teen tämän. Miks mua ei v*tuta, kun kuuluis v*tuttaa ;D (toim. huom. kyllä joskus ketuttaa ja sekin on ihan ookoo) Se, että jaksaa nähdä ne elämän ihanat puolet, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä, on kyllä sellainen lahja, että siitä en suostu ihan heti luopumaan. Tämän asenteeni kanssa olen  päässyt keski-iän karikoista yli kriiseilemättä. Asenteeni ansiosta olen pystynyt auttamaan myös ympärillä olevia. Luomaan toivoa, jopa silloin kun sitä ei ole. Tai olemaan empatiani kanssa se lohtu, jota tarvitaan.

Asenteeni ansiosta osaan myös antaa piutpaut muiden arvosteluille, silloin kun tiedän ja tunnen itseni paremmin. Varsinkin näin julkisesti itsensä paljastamisella ja kertomalla itsestään on tietysti aina se riski, että kaikki ei tykkää. Ja se on fine, mutta mä olen opetellut tietyissä tapauksissa olemaan teflonista. Törmäsin taannoin sanontaan, joka meni jotenkin näin: ”I was taught not to play with shit, but to flush it down right away.”

Siniset silmät

Meillä oli äidillä ruskeat silmät. Pienenä tyttönä mietin aina, että miksei mulle voinut tulla myös ruskeita silmiä. Aikuisiällä olen ollut varsin onnellinen noista sinisistä silmistäni. Joista aika monesti saan kyselyitä, että onko mulla piilarit. Pilvisellä säällä silmät ovat syvän siniset, kun taas auringossa helakan vaaleansiniset. Terttu-mummullani oli aivan prikulleen samanväriset silmät ja voin muuten sanoa, että nämä silmät mätsäävät hyvin vanhuudenharmaaseen tukkaankin 🙂 Silmät ovat sielun peili ja uskon, että mun silmistä paistaa se hyväntahtoisuus, jota sisällä tunnen. Ystävällisyys muita kohtaan, mikä tekee musta lähestyttävän.

Käytöstavat & ystävällisyys

Kiitos äiskän ja iskän, koen olevani erittäin hyväkäytöksinen. Sen takia tulen toimeen ihan kaikkien ihmisten kanssa. Vaikka ei aina tarvitsisi tulla, mutta sen verran korrekti osaan olla, että ei tuota ongelmia olla sellaisessakaan porukassa, jossa olisi ihmisiä, joiden kanssa en muuten vapaaehtoisesti hengailisi. Kiitos ja anteeksi sanat kuuluvat mun jokapäiväiseen repertuaariini. Niitä viljelen. Ja niitä ei voi koskaan sanoa liian paljon. Ystävällistä hymyä, joka tulee syvältä sisältä, ei kannata myöskään säästellä.

Ystävällisyyteni näkyy muun muassa siinä, että olen aina valmis auttamaan muita, jos he apua tarvitsevat. Tässä vaiheessa elämää olen oppinut balanssin, enkä koe enää kärsiväni kiltin tytön syndroomasta, vaikka ystävällinen olenkin. Osaan myös sanoa ei.

Mistä asioista sä pidät itsessäsi? Muistetaanhan tykätä itsestämme. Kävellä peilin ohi ja tsuumata päästä varpaisiin.
Vinkata peilin kautta silmää ja antaa itsellemme oikein leveä hammashymy. Me kaikki ollaan sen arvoisia 

IHANAA PERJANTAITA & ALKAVAA VIIKONLOPPUA,


16 Responses to “3 asiaa, joista pidän itsessäni”

  1. Juhannusruusu sanoo:

    Nää oli kivoja. Aikuisen ihmisen pohdintaa.

  2. Sari Riekkola sanoo:

    Kiva postaus ja sulla onkin kyllä niin ihkut silmät <3
    Tämän vois tehä ittekki blgin puolella.

    Ihanaa perjantaita <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari

      ja voi kiitos ♥

      Hei teepäs ihmeessä, mä tulen heti lukemaan! PS. Magneettiripset näytti ihanalle 🙂 Mä en ole vielä oppinut sellaisia käyttämään, mutta pitäisi opetella!

      Suloista sunnuntaita!

  3. Sanna sanoo:

    Heippa Maria kesälaitumilta:)
    1.Eläinrakkaus.ollut minussa aina.Pienestä pitäen olen pelastanut sammakot,perhoset,kolme kissaa ja kaksi koiraa eläinsuojeluyhdistyksestä…raahannut kotiini kylmettyneitä kissoja,oravia,varpusenkin kerran!Rakastan eläimiä!Ratsastanut olen vuosia.
    2.Kasvatus.Minulla on ollut tiukka kasvatus.Käytöstavat ja etiketti,toisten huomioonottaminen tärkeää. Se seuraa minua ja poikiani aina.Raha ei tee onnea ja se on itse ansaittava!
    3.ja ehkä ne silmät…Minulla hyvin tummat/vihreät,mustat ripset ja kulmakarvat.Värejä en tarvitse:)

    • Maria sanoo:

      Oi hei Sanna sinne kesälaitumille 🙂

      Ihania kohtia! ♥ Ja niin samoilla linjoilla olen kasvatuksesta ja heppatyttökin olin pienempänä henkeen ja vereen 🙂

      Suloisia sunnuntai-illan terkkuja!

  4. Riina sanoo:

    Kiva kirjoitus!

    Minusta kolme parasta asiaa itsessäni ovat taito kuunnella ja keskustella, luovuus ja luonnollisuus (näkyy mm. tyylissä ja ulkonäössä).

    On tosi hyvä välillä pysähtyä miettimään omia parhaita puolia, koska sen vastapainoksi oman pään sisällä myllertää varmasti miljoona kriittistä havaintoa itsestä. Jottei negatiivinen ääni ota valtaa, on hyvä katsella asioita myös toisenlaisesta näkökulmasta 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Riina

      ja kiitos ♥

      Ihanat sinun kolme kohtaasi 🙂 Taito kuunnella ja keskustella on todella tärkeää!

      Ja sanos muuta; on hyvä tiedostaa ne omat hyvät puolet sillä kuten sanoit, niin aika kriitillisesti sitä on joskus itseään tarkastellut!

      Ihanaista sunnuntai-iltaa ♥

  5. Satu sanoo:

    Mistä tuo kaunis mekko on hankittu?

    • Maria sanoo:

      Moi Satu,

      tuo on ostettu ehkä viitisen vuotta sitten H&M:ltä. Se on ollut muutamaan otteeseen jo kirpparillakin myynnissä, mutta ei ole mennyt kaupaksi. Onneksi, koska nyt taas tykkään siitä ihan hirmuisesti 🙂

      Kivaa sunnuntai-iltaa ♥

  6. Vaihdevuodet Mordorista sanoo:

    😭
    Ihana teksti ja ihana sinä; juuri tuota pohjatonta positiivisuutta, joka selvästikään ei ole vain blogia varten, on se mitä suuresti sinussa ihailen ja kadehdinkin.
    Tällä hetkellä omassa elämässä suorastaan helvetilliset vaihdevuodet on tehneet minusta ajoittain itsellekin tunnistamattoman negaajan ja raivopään.👿 Onneksi toisinaan olen edelleen oma iloinen, sarkastinen, lempeä, hyvyyteen uskova itseni mutta aika ajoin kivuissani myös niin murhanhimoinen, kyyninen maailmalopunfiiliksissä oleva että kun itsessäni on lähes mahdoton olla, uskon että lähelläni on melkoista myrskyä siinäkin.
    Käyn täällä ja koetan imeä asennetta ja rauhaa.
    Kiitos näistä teeskentelemättömän elämäniloisista teksteistä ja sielua hivelevistä kauniista kuvista. ❤

    • Maria sanoo:

      Heipsan

      ja voi kiitos ♥♥♥ Ihanaa, että se positiivisuus välittyy sinne ruudun toiselle puolelle.

      Voi ei, kuulostaa kyllä vaihdevuodet sellaisilta, että kauhulla aloin niitä odottamaan :/ Huh, mutta onneksi toisinaan ”palaudut” omaksi vanhaksi itseksesi 🙂

      Kovasti tsemppiä sinne oireiden kanssa ja oikein suloista sunnuntai-iltaa ♥

  7. Meri sanoo:

    Tuo sinun elämänasenne on niin huikea ❤ Kirjoituksesi ja sieltä tuleva positiivinen asenteesi ovat auttaneet minua ja olet tosiaan luonut toivoa, juuri silloin kun sitä ei ole. Elämässäni on tapahtunut äärettömän raskas asia, saan blogistasi hurjasti lohtua ja voimaa ❤ Elämä menee eteenpäin, kiitos, että autat siinä ❤

    • Maria sanoo:

      Voi Meri,

      olen pahoillani puolestasi ♥

      Ja kiitos, ihana kuulla, että olen pystynyt auttamaan sinua – se tuntuu todella hyvälle ♥♥♥

      Suloisia sadesunnuntain terkkuja sinne ♥

  8. Ma sanoo:

    Kiitos, kun kirjoitat niin lempeästi ja positiivisesti asiasta kuin asiasta. Minun kulmikkuudellani arki on toisinaan haasteellista, kuohuva temperamenttini tekee myös osansa arjen pyörityksessä. Kuinka ihailenkaan tasaisuuttasi ja kultaisen keskitien kulkuasi! Hyviä ominaisuuksia miettiessäni voisin sanoa, että ulkonäköpaineista en ole koskaan kärsinyt, vaikka mikään kaunotar en ole. Mutta hei, ne kauniit käytöstavat olen samaten saanut vanhemmiltani ja yrittänyt siirtää myös omiin lapsiin 🙂 Olen mielestäni myös lojaali ystävä, jos minut ystäväksi saa. Ja vielä, oli aivan unohtua, olen eläinrakas, en osaisi kuvitella elämää ilman lemmikkieläimiä! Ihanaa sunnuntaita, aurinko paistaa ainakin täällä keskisessä Suomessa!

    • Maria sanoo:

      Hei Ma

      ja voi kiitos ♥

      Välillä aina itse mietin, että olisi ihana olla sellainen räiskyvä eikä aina niin tasainen 😀 Mutta toisaalta, onhan tämän kultaisen keskitien tallaaminenkin omalla tavallaan ihan mukavaa.

      Ihanat kolme kohtaa sinulla ♥ Voin samaistua niihin kaikkiin!

      Suloisia sunnuntai-illan terkkuja sateisesta Mansesta!

Kommentoi