HIPSHEI
ja niin polkaistiin uusi viikko käyntiin. Arkiviikko. Vieläkin, vaikka olen arjen suuri ystävä, tuo sana arki kalskahtaa korvaani jotenkin negatiivissävytteisesti. Ehkä sen takia, koska usein arki ja juhla laitetaan toistensa vastakohdaksi; on arkivaatteet ja sitten erikseen juhlavaatteet, esimerkiksi. Mulle henkilökohtaisesti arki on yhtä juhlaa. Enkä yhtään sano tätä amerikkailaishypettäen, vaan suoraan sydämestä. Sen tajuaminen, että arki on yhtä juhlaa, vei kauan. Ja maksoin siitä hinnan, jota en kyllä olisi suostunut maksamaan. Ei ollut vaihtoehtoja. Mutta se on ollut yksi merkittävimmistä oivalluksistani. Koska jos totta puhutaan, niin arkihan on sitä todellista elämää. Sitä mikä muodostaa 5/7 viikosta.
Sen takia kuulkaa arjesta olisi hyvä alkaa pikkuhiljaa tykkäämään, ellette sitten jo tykkää. Asiat eivät kuitenkaan ole tässäkään tapauksessa mustavalkoisia. Ei se arki aina itsellenikään juhlaa ole ollut. Mutta silloin kun ei herää aamulla norsu rinnan päällä muistaessaan teholla makaavan isänsä, joka taistelee hengestään tai herää aamulla ajatukseen, että voi kun saattohoidossa oleva äiti saisi pian helpotuksen kivuilleen, on arki juhlaa. Piste. Kaikki muu takkuaminen arjessa on itselleni pääosin asennekysymyksiä. Mutta silloin kun puhutaan traumasta, vakavasta sairaudesta tai läheisen menettämisestä, avioerosta, taloudellisesta ahdingosta tai omasta henkisen tasapainon epäbalanssista, niin arki ei ole juhlaa. Eikä sen kuulukaan olla. Silloin tallataan päivästä toiseen ja luotetaan, että vielä jonain päivänä arki on juhlaa. Pidetään kiinni niistä pienistä valonpilkahduksista, jotka auttavat jaksamaan arjessa. Ei anneta periksi.
Olen paljon pohtinut, että onko arjen ihanuuden arvostamisessakin loppupeleissä kyse kiitollisuudesta. Osaa olla kiitollinen niistä räät poskilla kirkuvista kurahaalarivesseleistä, joiden sormet ei sattumaltakaan suostu menemään oikeisiin väleihin hanskoissa. Joidenka kumpparit on väärissä jaloissa. Ainakin harjoittelevat pukemaan itse. Siitä miehestä, joka tyynen rauhallisena lukee aamun lehteä kahvikuppinsa kanssa, kun sinä hikoilet niiden huutavien naskaleiden kanssa ja koitat selviytyä ovesta ulos niin, ettet myöhästyisi varttia enempää töistä.
Mitä enemmän asiaa ajattelen, niin kiitollisuus on todellakin avain arjen rakastamiseen. Jossain vaiheessa tein tietoista kiitollisuuspäiväkirjaa. Pääni sisällä. Iltaisin mietin viisi ihanaa asiaa kuluneesta päivästä, joista olla kiitollinen. Niinäkin päivänä, kun arki heitteli kapuloita rattaisiin, löysin helposti viisi asiaa.
Tämän esipuheen jälkeen on aika päästä itse asiaan 😉 Voi olla, että väännän jälleen rautalangasta, mutta aloitetaan ihan perusteista. Mun arjen mielekkyyden suurimpaa osaa, sitä mikä muodostaa perustan koko arjelle ja hyvinvoinnille arjessa, näyttelee tuo pyhä kolminaisuus: Lepo, liikunta ja ravinto. Terveellistä monipuolista ruokaa on helppo syödä, kun vain näkee vähän vaivaa. Myös liikkua ehtii, jos vain haluaa. Uniasiat on sellaisia, joilla on suurin merkitys omaan jaksamiseeni arjessa. Ja nehän on just niitä, joihin ei ihan suoraan pysty täysin vaikuttamaan. En voi sanoa itselleni illalla, että nonni, nukutaas sitten kahdeksan tuntia putkeen ja silleen, että syvän unen vaihe kestää tuosta vähintään kaksi tuntia.
Jos arki on liian hektistä, en ole syönyt terveellisesti tai päässyt liikkumaan, unenlaatuni kärsii välittömästi. Olen niitä ihmisiä, jotka stressaavat maailman asioita unissaan. Jos annan stressille vallan. Vuosien saatossa olen opetellut olemaan stressaamatta öisin. Mutta tiedän, miltä tuntuu valvoa ja murehtia. Se ei ole kivaa. Se vie pohjan seuraavalta päivältä välittömästi. Olokin on noiden öiden jälkeen apea, haluton ja kaikkea muuta kuin hyvinvoiva. Jotta mä saan hyvät yöunet tarvitsen päivittäin jonkun sortin liikuntaa. Lisäksi mun on mentävä ajoissa nukkumaan. Kympin maissa viimeistään on oltava sängyssä rauhoittumassa.
Nyt kun on peruspalikat kunnossa, niin sitten päästään niihin vinkkeihin, joilla ainakin itse saan arjesta nautintoa. Osalle nämä voivat olla ihan kertausta, mutta kirjoitan ne silti alas, koska niin paljon niistä on kyselty. Jälleen ensimmäisenä nostan tuon oman tuntini aamulla; me time alkaa tuntia aiemmin kuin muu perhe herää. Olen jäänyt niin koukkuun tuohon aamuhetkeeni, että siitä en luovu. Sain kyselyitä, että meditoinko arjessa. Tietoisesti en enää meditoi, mutta oli aika, kun otin kymmenen minuuttia tuosta tunnistani ja meditoin olohuoneen lattialla. Nykyään meditoin kahvikuppi kädessäni ulos tuijotellessani. Osaan pitää ajatukseni kasassa ja päästä hetkeksi aivan omaan maailmaan tuijotellessani ulos.
Pitkin päivää pyrin varastamaan niitä pieniä hetkiä, jolloin rauhoitun. Se voi olla liikennevaloissa tai ruuhkassa musiikkia/äänikirjaa kuunnellen. Tai töiden jälkeen sohvalla lepuuttaen. Illan viimeinen rauhoittuminen tapahtuu sängyssä. Ilman puhelinta, ilman telkkaria. Laitan silmät kiinni ja mietiskelen vain kivoja juttuja. Yleensä nukahdan tuosta samantien.
Arki on usein kiireistä, on harrastuskuskauksia ja vanhempain iltoja. Mutta silti olisi hyvä löytää joku omakin juttu. Tämän suhteen on välillä hyvä olla itsekäs. Vaikka kerran viikkoon tapahtuva oma harrastus, jolloin pääsee hetkeksi hengähtämään. Itselläni tämä oli lasten ollessa pieniä juoksu. Olin inhonnut juoksua koko elämäni, mutta niin vain koukutuin. Mies tuli työreissusta kotiin ja olin usein jo juoksubyysat päällä eteisessä odottamassa. Tunnin hikitreeni ja ah, äiti ei ollut enää väsynyt.
Joten oman jaksamisen ja mielen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että on se joku juttu, joka on sun omaa aikaa. Rakastan olla koko perheen kesken, mutta silti kaipaan omaa aikaa. Se on tärkeetä mun pääkopalleni. En väitä, että kaikki olisivat sellaisia, mutta mä olen. Senpä takia on hyvä tutustua itseesi, jos et ole sitä vielä tehnyt. Mitä sä kaipaat, jotta arki olisi mielekkäämpää. Olisiko joku helposti toteutettu asia, jonka avulla jaksaisit paremmin.
Miksi arki välillä tökkii? Mä huomaan, että jos vaikka loppuviikolle on edessä joku vähän sellainen inhottavampi homma; palaveri jota jännittää tai vaikka gynekäynti, niin helposti sitä alkuviikolla alkaa jo miettimään tuota. Ellei tietoisesti elä hetki kerrallaan ja ajattele, että ne nyt vain on asioita, jotka on pakko tehdä. Ei kantsi etukäteen stressata. Yleensä aamuisin things to do -listaa tehdessäni laitan kärkeen ne kaikista kenkuimmat hommat. Sellaiset, joiden tekemisen jälkeen olo on liki euforinen. Aikaan saadut jutut toimivat mulla hyvinä kannustimina arjessa. Sitä tietää tehneensä, jopa joskus ylittäneensä itsensä.
Jotta arjessa jaksaa ei kannata leikkiä superihmistä. Meillä kaikilla on rajalliset voimat. Pitää osata antaa itselleen lupa myös väsyä. Lupa levätä silloin kun on levon aika. Työhyvinvointi on tämän päivän kova sana ja enkä yhtään ihmettele; työ näyttelee erittäin suurta osaa arjesta. Sen takia on kaksi vaihtoehtoa (karrikoidusti): a) löytää sellainen mielekäs työ, joka motivoi tai b) pysyä nykyisessä ei niin motivoivassa työssä ja muuttaa omaa asennettaan niin, että löytää sen työn mielekkyyden uudelleen. Oman merkityksellisyyden työssään.
Arjessa jaksamiseen liittyy myös työuupumus, joka on erittäin vakavasti otettava asia. Jo senkin takia ennalta ehkäisevästi olisi hyvä kiinnittää erityistä huomiota arjessa jaksamiseen. Ja osata tarvittaessa himmata ajoissa. Ennen kuin asiat menevät liian pitkälle ja jaksaminen niin miinukselle, ettei omin avuin selviä pinnalle. Olen seurannut läheltä neljää työuupumusta. Yhdellä tuli sydänoireita työn kuormittavuuden takia. Todettiin infarktin menneen läpi. Yhdellä puhkesi vatsahaava, kahdesti. Kolmas meni totaalijumiin eikä saanut työpäivän aikana edes vastattua yhteen sähköpostiin. Neljäs sitkutteli niin pitkään, että kroppa sanoi poks ja on loppuelämän riippuvainen ulkopuolisesta lääkityksestä. Vaikka vaihtoikin työpaikkaa.
Elämänlaadun ja elämän pituuden kannalta arjessa jaksaminen ja hyvinvointi näyttelevät suuren suurta osaa. Stressi sairastuttaa, altistaa monelle sairaudelle ja tekee tuhojaan. Usein jo ennen kuin sitä ehtii puuttumaan peliin. Joten jos sulla on joku läheinen, jonka huomaat olevan vähän muissa maailmoissa. Sellaisessa putkessa, josta ei näy ulospääsyä. Ärtynyt, itkuinen ja väsynyt. Hajamielinen ja jotenkin taantunut. Ota hihasta kiinni ja kysy onko kaikki hyvin. Myönteisen vastauksen saadessasi, kysäise uudelleen. Olen huomannut, että usein uupumuksen kourissa oleva vähättelee uupumustaan. Ennen kuin tulee totaalistoppi. Sen takia tarkkailen ihmisiä omassa työssäni extrapaljon. Musta tuntuu, että mulle on kehittynyt sellaiset tuntosarvet asian suhteen. Näen, milloin on aika puhaltaa peli poikki.
Senpä takia arjessakin kysyn itseltäni välillä, että hei miten meillä menee 🙂 Käyn dialogia itseni kanssa ja teen toimintasuunnitelmia. Usein menee tosi hyvin, mutta sit kun saan vastaukseksi, että väsyttää, liikutan noita kahta jalkaani (jotka muuten tottelevat käskyjä yllättävän hyvin :D) ja rojahdan sohvalle. Laitan sähköpostit, whatsupit ja kaikki mediat äänettömälle. Yritän olla hetken zen. Jos hetki ei riitä, niin sitten pidemmän hetken. Itsestään huolehtiminen on tärkeintä maailmassa. Sitten kun voit itse hyvin, on sulla antaa paukkuja muiden hyvinvointiin.
MUISTAKAA PITÄÄ ITSESTÄNNE HUOLTA ♥
Täältä löytyy kaikki Takaisin ruotuun -postaussarjan jaksot. Vielä yksi jakso on tulematta; talous retuperältä ruotuun
HEIPPA!
Nyt vasta olen tajunnut, kuinka suuri vaikutus onkaan sillä ”Miten menee?” kysymyksellä, jota viljelen liki jokaiselle kohtaamalleni ihmiselle päivittäin. Usein vastaus on se tyypillinen. Ihan kivasti, entä sulla. Johon vastaan, että kiitos, ihan kivasti. Mutta jo tuollaisella pienellä jutulla saa ihan varmasti paljon aikaan. Ainakin toivottavasti sen, että se keneltä kuulumisia kyselen tietää, että se on mun tapa kertoa, että olet minulle tärkeä. Niin kuin sinäkin siellä ruudun takana 
