Vatsa täynnä quesadilloja, kotirönttöset päällä. Herätyskellosta otettu huominen herätys pois ja myöhemmin illalla kutsuu sohva sekä kirja. Viikonloppu on täällä ♥ Eikä mikä tahansa viikonloppu, vaan viikonloppu, jolle ei ole mitään ohjelmaa. Ai jösses, että tällaisetkin viikonloput ovat kivoja. Kiva on tehdä kaikkea suunnitellusti, mutta kiva on välillä vain mennä fiiliksen mukaan. Olla tekemättä mitään jos siltä tuntuu.
Jos saisin tehdä ihan mitä haluaisin, niin menisin hiihtämään. Mutta mutta…eipä ole juuri meilläpäin ladut kunnossa. Tai himohiihtäjille (kuten se punaparransänkinen) latuja löytyy kyllä. Mä odotan luonnonlumilatuja.
Mies kävi tuossa kääntymässä kotona ja esikoisen vein jo iltapäivästä ystävän synttäreille. Meillä vietetään siis perjantai-iltaa tänään ainakin näin alkuillasta kolmistaan pikkuisemman ja tuon pesuprojektia karttelevan karvakorvan kanssa. Ehkä otetaan ennen pesuproggista ja sohvalötköttelyä muutama Yatzy. Taas vaihteeksi. Mä olen muuten tullut siihen tulokseen, että tuo nopan heitto on sellainen laji, mitä pitää treenata. Olen saanut elämäni aikana ehkä yhden yatzyn.
Tänään teimme pikkuisemman lemppariruokaa eli quesadilloja. Nuo ovat siitä kivoja, että täytteitä vaihtelemalla saa kukin omanlaisensa. Toki tehtiin myös esikoiselle ja miehellekin heidän makunsa mukaiset. Saavat sitten heittää mikron kautta kotiin tultuaan 🙂
Näilläkin jo pärjää, mutta meillä oli tänään lisäksi:
mustapapuja
maissia
tacomaustettua jauhelihaa
pinaattia
paprikaa
punasipulia
tomaattia
avokadoa
korianteria
fetaa
-täytä tortillalätyn toinen puolisko ja paista paistinpannulla hetki ennen kuin käännät toisen puoliskon kanneksi
-paista vielä hetki, nosta pois paistinpannulta ja leikkaa keskeltä kahtia
-tarjoa chilillä maustetun ranskankerman kanssa.
Nyt kun ollaan tipattomalla, niin olen innostunut kuulkaa juomasta, jota yleensä olen juonut vain Thaimaassa ruoan kanssa. Nimittäin oluesta ja nimenomaan puhutaan nyt alkoholittomasta oluesta. Näiden quesadillojen kanssa olisi sopinut tuo Crisp kuin nenä päähän. Sellaista nyt ei ollut saatavilla, joten kombuchalla mentiin. Ei huono sekään 🙂
Taustamusiikkina keittiötouhuissa ei suinkaan soinut tänä iltana meksikolaista, vaan iki-ihanaa sydäntäriipivän kaihoisaa countrya. Moni biisi on vuosien saatossa kulunut puhki, mutta nuo 90-luvun countrybiisit ei kulu ikinä ♥
Ah, saatiinhan ne kunnon rapsakat kelit, joita peräänkuulutin. Ensi yönä pitäisi pakkasen mennä 20 paremmalle puolelle, mikä toki tietää sitä, että aamuinen hiihtolenkki taitaa siirtyä iltaan.
Täällä ollaan jo ihan sekaisin päivistä. Tosin tänään oli pakko avata reskontraohjelma ja päästä hetkeksi kartalle, että missä mennään. Ei sillä, sen jälkeen laskeuduin ihan vaivattomasti taas ”päiväni murmelina” -päivään. Päivän ehdottomasti yksi parhaimpia hetkiä on illalla se, kun saa monot pois jalasta ja pääsee tähän mökin sohvalle istumaan. Kuuman kahvi- tai kaakaokupin kanssa.
Vuoden viimeisen perjantain kunniaksi paistoin meille tänään pikkupitsoja. Pitsoihin tuli pippurituorejuustoa, poroa, viinirypälettä, sinihomejuustoa ja puolukkaa. Paiston jälkeen vielä bbq-kastiketta ja rucolaa. Tuc-keksit kuorrutin smetanalla, mädillä, punasipulilla ja tillillä. Lapsille toimi parhaiten perinteinen kinkku-ananaspitsa ja sekin tortillapitsana.
Pitsapohjan teen senkin mutu-tuntumalla. Miten muuten tuntuu, että mun elämässä toimii tuo mutu-tuntuma monella eri osa-alueella parhaiten? Leivonnassa, ruoanlaitossa, vapaapäivien kulussa yms 😀 Vaikka rakastankin rutiineja ja niiden tuomaa turvallisuutta, niin mutu- ja ex tempore – elämä ovat silti ne mun tapani elää. Elää ja tehdä just niin kuin hyvältä tuntuu.
Loppuilta kuluu uuden kirjan parissa ja ehkä aletaan katsomaan taas Boschia. Tälle joululomalle katsottiin jo Gåsmammanin kolmas ja neljäs kausi, joten nyt siirrytään Boschin uusiin kausiin. Ei olla ihan kartalla, mistä kaudesta jatketaan, mutta eiköhän se selviä. Näillä mennään siihen asti, kunnes päästään taas hurmaavan Mr. Reddingtonin ja Blacklistin pariin. Kausi kun jatkuu uusin jaksoin vasta maaliskuulla.
Enpäs ihan heti muista, että olisi näin huikeaaa telkkari-iltaa tiedossa kuin tänään; ilta kuluu Huuhkajien, Tapparan ja Vain Elämään joulujakson parissa. Hyvää ruokaa ja seuraa unohtamatta. Edessä on pitkästä aikaa sellainen viikonloppu, jolloin ei tarvitse laittaa kelloa kumpanakaan aamuna soimaan. Toivotaan, että se 5 a.m. -klubi jättää mut näinä parina aamuna rauhaan. Huomenna illalla luvassa sukulointia ja synttäreitä. Siinä viikonlopun ohjelmat. Muuten mennään fiiliksen mukaan. Ihan parasta!
Eilen käytiin illalla kaupungissa kahvilla (tai pikemminkin glögillä ja chai lattella) ja mietin, että viikonloppuna voisi kyllä mennä jo pikkuisen joululahjaostoksille. Eipä niitä toiveita montaa lasten listoilta löydy, sillä saivat jo isoimman joululahjan etukäteen (L.A.:n ja Vegasin reissu), mutta jotain pientä olisi ihana paketteihin kääriä. Näin äidin näkökulmasta jotain pientä ja pehmeää 😉
Tänä iltana meillä viritettiin valosarjat loistamaan alakerrassa, sytytettiin kynttilät ja kannettiin iltaruoka sinne. Niin, että sitä voi käydä napostelemassa tuosta baaritiskiltä illan mittaan. Tortillat ja tacot ovat koko perheen suosikkeja, joten tänään tein älyttömän helppoa ja helposti muunneltavissa olevaa tacopiirakkaa. Se on muuten ihan älyttömän hyvää! Mikäli sielläkin uppoaa tämän tyyliset ruoat, niin tsekatkaahan tacotoastien ja tacokakun reseptit myös!
Tacopiirakka
1 suolainen piirakkapohja pakastealtaasta
(tai sitten itse tehty, aina parempi)
Täyte
400 g paistijauhelihaa
(tai 1 pkt Tex-Mex Härkistä)
2 dl tacosalsaa
1/2 pss tacomaustetta
juustoraastetta (cheddar)
-painele piirakkapohja uunivuoan pohjalle ja reunoille
-paista sitä uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia
-paista sillä aikaa jauheliha/Härkis ja lisää salsa ja tacomaustepussin puolikas
-lisää jauhelihaseos + raastettua juustoa piirakkapohjan päälle
-paista vielä uunin alatasolla noin 15-20 mins, kunnes juusto on sulanut ja pohja on reunoista kauniisti ruskistunut
-sekoita ranskankerma ja tacomaustepussin puolikas
(lisää halutessasi sweet chili kastiketta loraus)
-pilko tomaatit, paprikat, jalapenot ja korianteri
-raasta juusto (tai käytä valmiiksi raastettua)
-lisää em. aineet piirakan päälle
-nauti
Tässä samalla katsotaan jalkkis- ja jääkiekkopeliä ja ai että; Suomi teki juuri maalin! Ihan mahtavaa. Sen ja perjantain kunniaksi poksautettiin puoliksi yksi jouluolut. Laitettiin elämä risaiseksi 😀 Muuten en ole oikein oluen ystävä, mutta jouluoluet usein menevät. Siis puoliksi juotuna, kokonaista pullollista tuskin saisin alas.
Hei, nyt on aika nauttia. Ottaa lisää syötävää ja käpertyä peiton mutkaan sohvalle. Toivottavasti teilläkin on edessä rento viikonloppu. Sitä, jos mitä varsinkin näin marraskuussa kaipaa ♥
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.
PERJANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!
Viimeksi kaupallisen yhteistyön myötä K-Supermarketin kanssa kerroinkin teille niitä muistoja, joita ruoka ja ruoanlaitto minussa herättää. Siitä, kuinka pikkutyttönä Oriveden mummulassa näin, mistä ruoka tulee. Kuinka hurmasin mieheni hirmuisen tulisella makaronilaatikolla aikoinaan ja kuinka tuo ei edes sitä pelästynyt. Vaan on ollut rinnallani kaikki nämä 17 vuotta. On ollut suunnaton onni ja kunnia toimia perheen pääkokkina kaikki nämä vuodet, sillä tyhjät lautaset ovat suurin kiitos, mitä kokki voi saada. Ruoanlaittotaito taas on taidoistani rakkain. Niin paljon se on minulle antanut. Niin elämän iloisissa hetkissä kuin niissä surullisimmissakin.
Tänään jatketaan muisteloilla ja ajattelin kertoa teille hieman omasta ruoanlaittofilosofiastani. Vastata K-Supermarketin ”Mikä on sinulle tärkeää?” -kysymykseen vielä laajemmin ruoan kautta. Kuten kerroin, niin kävimme Oriveden mummun kanssa kauppa-autolla, mutta ensimmäiset varsinaiset ruokakauppamuistoni liittyvät vahvasti meidän lähimpään K-Supermarket Länsitoriin. Joka sittemmin muuttui Länsiportiksi ja toimii nyt K-Supermarket Westerin nimellä.
”Parkkeeramme auton ja äiti ottaa takaluukusta kauppakassinsa. Sen mustan kankaisen, jota raahaa ihan joka paikkaan. Kirjastoon, kauppaan ja kaupungille. Minua vähän hävettää, sillä tuossa kassissa on äitin työpaikan logo kyljessä. Eikö meillä ole varaa muovikasseihin? Nousemme rappuset ylös ja astumme kauppaan sisään. Länskäri on meidän kotikauppa. Rakastan käydä maitokaupassa äitin kanssa. Varsinkin Länskärillä. Länskäri on nimittäin siitä metka ruokakauppa, että siellä myydään lelujakin. Äiti antaa minun punnita kurkut, satsumat ja perunat. Lihatiskillä saan ottaa vuoronumeron automaatista. Jaahas, meillä on taas mustamakkarapäivä. Se kuuluu kuulemma meidän tamperelaisten yleissivistykseen.
Jos ei äiti pian lopeta tuota juttelua lihatiskin yli, niin makkarat jäähtyy, ajattelen. Äiti jää Länskärillä aina suustaan kiinni. Kauppias Simo on tuttu näky käytävillä ja lihatiskin sedälläkin on aina paljon asiaa. Yritän hoputtaa äitiä, mutta äidin kilometrin mittainen kauppalista on vielä puolessa välissä. Saan luvan mennä leluosastolle jo etukäteen katselemaan. Ikuisuuksien päästä äiti tulee täysien ostoskärryjen kanssa hakemaan minut kohti kassoja. Se sama iloinen täti juttelee kassalla ne samat jutut kuin viimeksi. Eikö noiden aikuisten jutut koskaan muutu? Huikataan heipat kassalle ja kysyn äidiltä, että mistä sä oikein tunnet tuon tädin? Äiti vastaa, että ei mistään, mutta kassatäti on tullut vuosien varrella tutuksi kauppakäynneiltä.”
Edelleen rakastan käydä ruokakaupassa. Ruokakaupassa käynti ei ole minulle mikään pakko, vaan elämys. Se, että tilaamme liki joka viikko ruoat kotiin saa minut välillä kaipaamaan ruokakaupassa asiointia. Vaikka en osta kuin tarpeeseen, niin välillä tykkään työmatkan varrella poikkasta Tesomalla tieltä ja ajaa Westerin etuparkkiin. Joka on juurikin siinä kohtaa kuin missä Länskärin yläparkki aikoinaan sijaitsi. Nousta autosta. Käydä ostamassa uunituoretta leipää ja ihastella vegehyllyjen runsautta. Vastata henkilökunnan hymyileviin tervehdyksiin ja jutella muutaman sanan kassalla. Aivan kuten meidän äitikin aikoinaan teki.
”Ihanaa, viikonloppu edessä. Kuljen ruokakaupan leipäosaston läpi vihanneshyllylle ja mietin, että mitäköhän ihanaa sitä tekisi tänä iltana ruoaksi. Perjantai-iltojen ruoanlaitolla kun on itselleni ruokaakin syvempi merkitys. Sitä ei sovi ottaa kepeästi, vaan tykkään uhrata hieman ajatusta ja tehdä muutakin kuin sitä perinteistä perjantaipizzaa. Huomaan kotimaisia suppilovahveroita ja nostan ne koriini. Ajatus vähän erilaisemmasta perjantaipizzasta tulee mieleeni. Sienisalaattipizza onkin itselleni aivan uusi juttu. En malta odottaa, että pääsen kotiin kokkailemaan. Kierrän vielä sushikärryn ohi ja mietin, että olisiko sittenkin ollut helpoin napata tuoretta sushia mukaan. Päätän kuitenkin pitäytyä perusperjantaisissa, sillä ruoanlaitto perjantai-iltana kruunaa alkavan viikonlopun.
Suljen kotioven takanani, otan kengät pois, huikkaan moikat perheelle ja rapsutan selälleen kellahtaneen koiran masua. Käyn vaihtamassa kotivaatteet, puran kauppakassin ja laitan musiikkia soimaan. Uppoudun tekemiseeni täysillä. Huomaan, kuinka raskaan työviikon jännittämät lihakseni alkavat rentoutua. Maistelen sienisalaattia ja päätän lisätä siihen vielä vähän lipstikkaa. Liinan alla ollut pizzataikinakin kohoaa mukavasti lampun alla lämmössä. Laitan sienisalaatin jääkaappiin ja oikaisen hetkeksi sohvalle. Siinä kynttilän lepattavaa liekkiä tuijotellessani mietin, että kuinka paljon ruoanlaitto on minulle vuosien saatossa antanut.”
Silloin, kun elämässä on ollut raskaita aikoja, ruoanlaitto on toiminut itselleni ikään kuin meditaationa. Sellaisena hetkenä, jolloin saan olla aivan rauhassa. Omien ajatusten kanssa ja keskittyä täysin tekemiseeni. Lasten ollessa pieniä huomasin perjantaisin töiden jälkeen suuntaavani keittiöön pikkukakkosen aikoihin. Tästä alkoi blogissa perinteiseksi muodostuneet perjantaimyyssipostaukset. Kun sai hetken hengähtää työviikon jälkeen keittiöpuuhissa, pystyin olemaan loppuviikonlopun se läsnäoleva äiti.
Sen jälkeenkin olen huomannut, että kun elämässä on haastavia aikoja uppoudun ruoanlaittoon tai leipomiseen. Taikinaterapia on itselleni se paras terapiamuoto. En välttääkseni kohtamasta haastavien aikojen tuomaa surua tai murhetta, vaan saadakseni hetken omaa aikaa. Jotta voin taas prosessoida vaikeita aikoja uusin silmin. Nähdä sen valon, joka tunnelin päässä on. Keittiössä koen usein sitä tärkeää flowta, jota ihminen tarvitsee aina välillä. Itse kehittelemäni reseptit ja maukas lopputulos myös palkitsevat.
Ruoka ja ruoanlaitto kuuluvat myös iloisiin tapahtumiin. Niihin kesäpäiviin, kun kokkaamme koko perheen kanssa mökillä. Lapset ovat vastuussa salaateista, mies grillaamisesta ja itse toimin jokapaikan höylänä. Arvostan ruokaa ja ruokailua sen verran paljon, että kunnioitan niitä usein myös kattamalla kauniisti. Niin kuin sanonta kuuluu, niin kaunis kattaus on jo puoli ruokaa.
Vaikka rakastan perhettäni ylikaiken, niin myös itseään pitää osata rakastaa. Ruoanlaitto on minulle sitä itseni rakastamista parhaimmillaan ♥
”Havahdun sohvalla siihen, kun koira painautuu ihan kiinni kylkeeni. En ollutkaan ajatellut nukahtavani, mutta niin vain kävi. Toiselta sohvalta tavoitan miehen katseen. Huomenta, oliko hyvät unet? Onneksi en ollut nukkunut onneni ohi, vaan juurikin sopivan aikaa; pizzataikina on valmis työstettäväksi. Muotoilen siitä kuusi palloa ja kaulin ne pikkupizzoiksi. Levitän niihin ennen uuniin menoa öljyä ja tunnen pullasudin liikkuvan pehmeän taikinan pinnalla.
Pizzojen ollessa uunissa katan ruokahuoneen pöydän. Lapset ovat ystäviensä kanssa, joten saamme nauttia perjantai-illan herkuista miehen kanssa kaksin. Sekoitan nopeasti salaattisekoituksesta, oliiviöljystä ja pellavansiemenistä vihersalaatin. Täytän hieman jäähtyneet pizzat sienisalaatilla ja lorautan päälle balsamicoa. Istahdan alas ja mietin, kuinka ihanaa onkaan syödä ihan rauhassa. Keskustella menneen viikon tapahtumat ja rentoutua ruoan äärellä. Maailman parhaimmassa seurassa.”
Sienisalaattipizzat olivat niin hyviä, että niitä pitää tehdä uudemman kerran. Meillä lapset ovat melko kaikkiruokaisia, mutta sieniä eivät ole vielä tottuneet syömään. Pitänee aloittaa totutus miedommista sienistä. Itse rakastan suppilovahveroiden makua, mutta ymmärrän kyllä, että lapsille ne eivät välttämättä maistu. Ruoanlaitossa olen tottunut luovimaan. Toteuttamaan arjessa sellaisia ruokia, jotka maistuvat koko perheelle.
-sekoita kuivat aineet
-lisää kädenlämpöistä vettä niin, että taikinasta tulee helposti käsiteltävä
-vaivaa taikinaa ja lisää vaivauksen loppuosassa öljyä loraus
-laita taikina kohoamaan liinan alle noin puoleksi tunniksi
-pyörittele kuusi palloa ja kaulitse ne pizzoiksi
-voitele pizzat halutessasi öljyllä
-paista 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pizzat ovat nätin ruskeitä
-täytä sienisalaatilla
sienisalaatti
1 litra suppilovahveroita
100 g kanttarellituorejuustoa
1/2 desiä majoneesia
puoli punttia lipstikkaa
suolaa, mustapippuria, balsamicoa
-puhdista sienet ja kuullota niitä pannulla, kunnes neste haihtuu
-notkista tuorejuusto ja majoneesi, lisää sienet ja pienistelty lipstikka
-mausta suolalla ja mustapippurilla
-laita pizzan päälle ja lorauta vielä päälle balsamicoa
Mikä on Sinulle tärkeää? Minulle tärkeintä on perhe ja terveys. Rakastaminen ja rakkaus. Tunne, että on rakastettu. Ruoanlaitto hyvällä fiiliksellä ja syöminen. Ruoasta ja elämästä nauttiminen. Hymyileminen ja ystävällisyys. Koskettaminen ja lähellä oleminen. Musiikki ja luonto. Suomalaisuus ja sen myötä tekemäni ruokavalinnat tuossa lähi K-Supermarketissani.
Pitkästä, pitkästä aikaa perjantai-illan tunnelmia Marian Bistrosta. Kesällä harvoin tulee vietettyä aikaa täällä kellarissa, mutta syksyn tullen kaivaudumme maan alle kuin mörrimöykyt konsanaan. Poltamme kynttilöitä ja katselemme sarjoja viltin alla. En oikein vieläkään usko, että tässä oli pari vuotta sitten autotalli ja varasto. Siihen nähden, että tila oli täynnä rojua, on tila nyt 100% paremmassa käytössä.
Ehkä paras päätös ikinä oli myös se, että maalasimme seinät liki mustalla ja laitoimme lattiaan mustan laatan. Tilahan olisi aivan erilainen, jos seinät olisivat esimerkiksi valkoiset. Hämyisä ja kutsuva oli suunnitelmissa. Sellaisen saimme. Baaritiskin kelopuut tuovat lämpöä ja samalla ripauksen rakasta Lappia tänne etelään. Kausivalot täällä palaa kesät talvet ja joulukuun alussa valoa tulee tuomaan jälleen pieni joulukuusi.
Tänä iltana Marian bistrossa tarjoillaan kanapitaleipiä. Tällä kertaa en tehnyt pitaleipiä itse, mutta jos te haluatte ne tehdä, niin täältä löytyy yksi hyväksi koettu resepti. Perjantai-iltaisin ei jaksa välttämättä tehdä ruokaa tuntitolkulla, ei tänäänkään. Sen takia meillä syötiin noin parissa kymmenessä minuutissa valmistuvia herrrkullisia leipäsiä. Joiden kanan voi korvata esimerkiksi falafeleillä. Tällaiset ”täytä itse mielesi mukaan” -ruoat ovat ihan parhaita!
-paista kananfileet kullanruskeiksi ja mausta suolalla, currylla ja sitruunamehulla. Riivi ne paloiksi.
-pilko kanojen paistuessa kurkku, tomaatti, salaatti, avokado ja punasipuli
-sekoita turkkilaisesta jogurtista, korianterista ja mausteista kastike ja laita se jääkaappiin tekeytymään
-lämmitä pitaleivät ohjeen mukaan ja täytä ne em. aineilla
Josko herkuttelu ja äiskän vieressä peiton alla makoilu auttaa tuon pienemmän orastavaan flunssaan. Tytöt ovat huomenna lähdössä veljen perheen mökille, joten toivotaan että pöpö talttuu illan ja yön aikana. Sehän tietää sitten sitä, että kunhan olen saanut yhden työprojektin Tampereella tehtyä, suunnataan kaksistaan miehen kanssa mökille. Noh, sen karvaisen kolmannen pyörän kanssa. Koskahan ollaan viimeksi oltu kaksistaan mökillä yötä. On siitä jo monta vuotta!
Nyt vielä pieni palauttava kävelylenkki. Sitten lepoasentoon ja Vain elämäätä väijymään 🙂
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
HIPSHEI, HELLUREI JA HELLÄT TUNTEET!
Josko herkuttelu ja äiskän vieressä peiton alla makoilu auttaa tuon pienemmän orastavaan flunssaan. Tytöt ovat huomenna lähdössä veljen perheen mökille, joten toivotaan että pöpö talttuu illan ja yön aikana. Sehän tietää sitten sitä, että kunhan olen saanut yhden työprojektin Tampereella tehtyä, suunnataan kaksistaan miehen kanssa mökille. Noh, sen karvaisen kolmannen pyörän kanssa. Koskahan ollaan viimeksi oltu kaksistaan mökillä yötä. On siitä jo monta vuotta!
