torstai 03. syyskuun 2015

Ihanan haikea syksy

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ILTAA IHANAT!

Hauska nähdä jälleen (päivän eka postaus tuossa alempana ;). Tunnustan, että vaikka sitä onkin kuinka positiivinen ihminen, niin joku tässä syksyssä on, mikä saa mielen hieman melankoliseksi. Herkäksi ja pohtivaksi. Vuosi toisensa jälkeen. Siinä missä vielä kesällä hymyilin pikkuisille pilttiposkille lastenrattaissa on vaihtunut pieneen haikeuteen siitä, että omat lapset on jo niin isoja. Juoksulenkillä kesällä nauttii täysin rinnoin luonnosta ja nyt alkoi suorastaan ketuttamaan se, kun oranssi lehti lensi päin pläsiä. Sumutinpullosade tuntui kerrankin pahalta kasvoilla. Kotiin, tyhjään sellaiseen, lenkiltä tullessani oli pakko sytytellä heti valot ja laittaa kynttilät palamaan.

Sitten avasin puhelimesta facebookin ja huomasin ihanan Rillan postauslinkityksen. Tippa tuli linssiin. Ensin ajattelin, että eihän näin nyt voi käydä. Mun ihan suosikkibloggaaja ei voi lopettaa blogiaan. Miten mä nyt pärjään, minne menen katsomaan kauniita kuvia, saamaan inspiraatiota niin pukeutumisen kuin ruoanlaitonkin suhteen. Saamaan kenties puutarhakärpäsen pureman. Näin itsekkäästi ajateltuna. Kunnes toinen tippa tuli linssiin siitä, kun aloin pohtimaan, kuinka rohkea ja epäitsekäs päätös tuo on. Ei varmastikaan päätös helpoimmasta päästä. Haleja sinne ihana, hymyillään kun tavataan ♥ 

Sitten mä aloin miettimään, että mitä ihmettä mä oikein synkistelen. Minä, joka oikeasti olen aina olen ollut se, joka nostaa alamaissa olevat ihmiset hölmöillä jutuillaan takaisin maan pinnalle. Mutta kai se on meillä suomalaisissa vähän sisäänrakennettu juttu tämä melankolisuus. Apua, onko tämä joku ominaisuus, joka tulee kun täyttää 40 v ja te ette kertoneet mulle? 😉 Tästä ei kuulkaas enää puutu kuin lasi punaviiniä ja maailmaa parannettaisiin oikein kunnolla. Sikarituoli ja se sikari. Heh, ei ehkä tuota viimeistä kuitenkaan. Ai niin ja mainitsinko jo, että tilannetta ei ainakaan helpota se, että ei olla laitettu lämpöjä päälle ja villasukat on hukassa?

Kaikessa haikeudessaan syksy on ihanaa aikaa! Kevään ja kesän sitä posottaa menemään pää kolmantena jalkana, joten on ihan kiva, että meille duracell-pupuillekin on suotu tilaisuus hidastaa tahtia. Näin mä sen näen. Synkistelläänkö siellä syksyä? Mä en kyllä tiedä mistä tämä yhtäkkinen synkistely voi johtua, sillä mä rakastan syksyä kaikkine sävyineen. Sateineen, kasvoihin lentävine lehtineen kaikkineen. Ehkä tämän iltainen oli sellainen ”syksy tuli takavasemmalta, enkä ollut varautunut siihen” -synkistely. Se kyllä loppui kovin lyhyeen, kun muu perhe palasi harrastuksista kotiin ja otettiin räväytysmatsi.

Kiitos ja anteeksi, pieni purkautuminen täällä helpotti suuresti. Ei se elämä ole aina täällä ruudun toisella puolellakaan siirappia ja hunajaa. Onneksi elämään mahtuu koko tunteiden kirjo. Nauttii taas enemmän elämän pikkujutuista, kuten tuosta Unelmien Poikamiehestä, joka just alkoi telkusta! Palataan huomenna taas vähän positiivisimmilla jutuilla. Siihen asti, käperrytään sinne peiton alle ja fiilistellään. Nopsaa tämä syksy vaihtuu joulun odotukseksi…ai niin, tuo j-sana tais olla kiellettyjen listalla vielä pari kuukautta 😉

KIVAA ILTAA TOIVOTELLEN,

alle


tiistai 01. syyskuun 2015

Vuosipäivä

MOIKKAMOI!

Kyllä kuulkaas tuntuu tällainen normitiistai mukavalle; eilen taisi olla käänteispsykologiaa käyttäen perjantai 13. päivä…vaikka olikin maanantai 31. päivä 😀 Jatketaan siis paremmalla onnella tänään. Ja mikäs tässä päivää paistatella, sillä tasan vuosi sitten tänään blogini aloitti Indiedays-blogina. Elämässä on näitä suuria virstanpylväitä kuten omat häät, lasten syntymät, perheyrityksen perustaminen sun muut. Mulle yksi suurista virstanpylväistä ja saavutuksista on myös tuo vuosi sitten tapahtunut muutos. Saavutus, josta en koko viiden vuoden bloggaamisen aikana ollut edes osannut uneksia. Joka yhtäkkiä tupsahti eteeni ja niin sitä mentiin. Kiitos kuluneesta vuodesta ihanat Indiedaysiläiset ja te maan mahtavimmat lukijat ♥ Ilman teitä ei oltaisi nyt tässä missä ollaan…

Niin missäs me nyt sitten ollaan? No tilanteessa, että tästä alunperin harrastuksena lähteneestä bloggailutouhusta on tullut henkireikä. Päivieni paiste, arkeni aurinko. Voin vain toivoa, että tuo tekemisen ilo paistaa läpi teksteistäni. Minusta, blogin kirjoittajana, tuntuu että kuluneen vuoden aikana bloggaaminen on saanut siivet alleen. Kirjoittaminen on tuntunut todella mukavalta ja intohimo valokuvaukseen on hypännyt aimo askeleen eteenpäin.Collage1vVuoden aikana olen blogin kautta päässyt ihan huikeisiin juttuihin mukaan; heti viime vuoden syyskuussa aloitettiin Fashion Photo Shooteilla. Kuinka usein sitä pääsee maailmankuulun valokuvaajan eteen kuvattavaksi huippustylistin stailaamana? Mä olen sitä mieltä, että kun on avoin uusille jutuille, niin elämästä tulee hurjan paljon mielenkiintoisempaa. Päiväni wannabe supermallina jäi kyllä elävästi mieleen. Yksi parhaita muistoja sekin!

Syyskuun lopulla päästiin kokeilemaan taas jotain uutta, kun Karlan kanssa lähdimme tutkimaan Budapestin mahdollisuuksia omatoimimatkailun myötä. Tapasin tuon ihanan matkaseuralaiseni ekaa kertaa lentokentällä ja sillä sekunnilla tajusimme olevamme täysin samalla aaltopituudella. Yksi bloggaamisen ehdottomia plussapuolia on se, että on saanut tutustua uusiin ihmisiin. Niin kanssabloggaajiin kuin yhteistyökumppaneihinkin. Tällaiselle sosiaaliselle luonteelle oikein sopivaa touhua tämä 😉

Ajattelin jo, että nuo syyskuiset muotikuvaukset olivat se mun elämäni ainoa kokemus ammattilaisen kameran takana, mutta mitä vielä. Kun sain kutsun Hälsans Kökin kampanjan myötä videokuvauksiin, niin en epäröinyt hetkeäkään. Ruoan tekeminen on lähellä sydäntä, mutta se, että sitä tekee videokameran edessä onkin sitten eri juttu. Täytyy olla vähän yllytyshullu suostuakseen tuollaiseen, mutta onneksi suostuin. Aivan mahtava kokemus!

Ihania hetkiä blogin parissa olen viettänyt, toivottavasti tekin 🙂 And many more to come! Hei, jos on jotain, mistä haluaisitte lukea, niin saa jättää toiveita kommenttiboksiin. Huomenna on tulossa vähän ruokajuttuja ja torstaille on sisustusjuttuja. Matkustus on myös sellainen aihe, jota on toivottu, joten sellaista postausta tulossa viimeistään ensi viikolla. Myös ruokahaastepostaukset saavat jatkoa. Mä tykkään yleensä tehdä nämä blogipostaukset paljoakaan ennalta suunnittelematta. Elää hetkessä näidenkin kanssa. Vaikka tuolla luonnoskansiossa on valmiina joitain postauksia, niin yleensä postaukset syntyvät kuitenkin fiilispohjalta. Ajastamattomina.

Aina silloin tällöin multa kysytään kauanko menee aikaa päivässä bloggaamiseen tai lähinnä postauksen tekemiseen. Riippuen päivästä ja postauksen aiheesta, mutta näin työpäivinä herään tuntia ennen kuin muuten heräisin käsittelemään kuvia, vastaamaan kommentteihin tai kirjoittamaan teksteihin alustuksia. Toinen tunti ja välillä enemmänkin kuluu blogin parissa iltasella lasten mentyä nukkumaan. Karkeasti ottaen voisi sanoa, että yhden postauksen tekemiseen siitä kun otan valokuvat (ja sitä ennen ruokapostauksissa teen ruoat), käsittelen ne, kirjoitan tekstin ja painan julkaisunappia, menee noin 1,5 – 2 tuntia. Joskus vähemmän ja joskus enemmän. Yhteistyöpostaukset ovat niitä, joihin saan uppoamaan hyvin päivänkin 🙂 Silloin sitä on vastuussa niin paljon enemmästä ja haluaa tehdä sovitun työn vimpan päälle hyvin!

Oli muuten ihana nähdä teidän positiivinen vastaanotto eiliseen postaukseen; kiitos siitä! Välillä sitä tulee mietittyä, että kuinka hölmöjä sitä kehtaa suustaan täällä päästää? 😀 Mutta hei, sellainen mä olen. Mieskin totesi eilen illalla, että ihan kiva kun annat persoonasi näkyä blogissa 😉 Nyt tytsyille välipalaa ja sitten parin tunnin päästä kohti mökkiä. Loput mustikat odottaa kerääjäänsä ja sauna saunojiaan. Tällä kertaa pakataan huomisen koulu- ja työlaukut mukaan…josko saisi illalla painaa päänsä mökkisänkyyn ja herätä huomenna syksyisestä saaresta!

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,

alle


maanantai 31. elokuun 2015

Onks vähän noloo hei…

…jos kuuntelee tällä iällä Spotifysta repeatilla Madafakin darraa ihan vain sen takia, että siinä on niin voimaannuttava rytmi?

…laulaa suihkussa Johanna Kurkelaa korkealta ja kovaa tietäen, että ei kuitenkaan kuulosta kovin autenttiselta?

…jos saa kesken kauppareissun ihan sikamaisen kikatuskohtauksen, kun kuulee nuorten tyttöjen ihmettelevän suippopaprika kädessään isoksi kasvanutta chiliä?

…jos sanoo ääneen kesken kikatuskohtauksen, että mulla tulee kohta pissat housuun?

…mennä avaamaan ovi niissä kulahtaneissa collegehousuissaan, hiukset harjaamatta ja hammastahnaa finnin päällä ja huomata oven takana ”nuoren” lähettipojan tuomassa pakettia?

…kysellä tytöiltä mahdollisista poikaystävistä heidän kavereittensa kuullen, pilke silmäkulmassa toki?OLYMPUS DIGITAL CAMERA

…huomata kassalla, että kermaviilistä on menossa päiväys tänään umpeen ja sanoa vielä se ääneen kassan takana istuvalle pojalle?

…laittaa Toby Keithin fanipaita lenkille…ollakin että siinä on kainalossa reikä?

…nousta autosta ja huutaa lapsille hyvää koulupäivää (ja heittää perään parit lentosuukot), kun jättää heidät kyydistä koulun parkkipaikalla?

…kävellä miehen kanssa kaupungilla käsi kädessä?

…ja suikkauttaa suukko suoraan suulle, jos siltä tuntuu? (mitäs jos joku näkee?!?)

…käyttää revittyjä farkkuja, koska kuulemma vain nuoret tekee niin, ei äidit (toim. huom. nuoretkin voivat olla äitejä :D)?

…muikistella ohi kulkiessaan peilin edessä?OLYMPUS DIGITAL CAMERA

…imuroida kasvonaamio kasvoillaan?

…vastata lapsen whatsupp viestiin LOL tai OMG?

…piipahtaa tien toisella puolella pari lämpörullaa päässä?

…viedä roskat aamutakissa?

…käyttää paitaa, jossa on paljeteilla kirjailtu ”Take a chance on love”? (rakkausjutut on jotenkin nyt niin noloja…)

…mennä suukottelemaan lapset aamuisin hereille?

Niinpä, oppia ikä kaikki. Mun mielestä ei ole lainkaan noloa, mutta joidenkin mielestä on. Just niiden, kenen mielestä oli ihan mahdottoman noloa tänäkin aamuna, kun äiti lauloi autossa ”Korpikuusen kannon alla on Mörrimöykyn kolo” -biisiä…silleen oopperavivahteella. Ja miettikääs, että meillä oli vielä serkkutyttökin kyydissä. OMG! 😀

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA &
ELOKUUN VIIMEISTÄ!

alle


keskiviikko 26. elokuun 2015

Huono omatunto herkuttelusta?

HEIPPAHEI IHANAT,

siitäkin huolimatta, että saattaa kuulostaa jonkun korvaan tosi tylsältä, niin pakko sanoa, että ihanaa kun saatiin välillä tällainen harmaa sadepäivä! Sorry, mut mä nautin tästä 😀 Ihan oikeasti, mä olen tänään fiilistellyt tulevaa syksyä. Mielessäni kaivanut kynttilät, huovat, taljat sun muut esille. Käpertynyt sohvannurkkaan kuuntelemaan sadetta…ja ihan tosi, salaa haaveillut kausivaloista. Voi olla, että jos tuossa välissä ei olisi ollut ”helle”putkea, niin näin ei olisi. Tällä hetkellä sade tuntuu oikein hyvältä. Luontokin kiittää; silmään on pistänyt kuivuuden kellertämät lehtipuut teiden varsilla.0IMG_2203

Herkuttelu. Elämän yksi kohokohdista. Tunnenko siitä syyllisyyttä? En. Onko aina ollut näin? Ei. Eilen uutisia sivusilmällä kuunnellessani olin kuulevinani, että tehdyn tutkimuksen mukaan liki 50% meistä naisista soimaa itseään arjen herkuttelun takia. Tuntevat huonoa omatuntoa siitä, että ovat sortuneet herkkuihin. Voi miksi, miksi? Tulin jotenkin tästä uutisesta surulliseksi. En tiedä miksi. Täytyy myöntää, että mulla oli vielä pari vuotta sitten näin; pienikin lipsuminen arjen ruokavaliossa sai kuluttamaan lenkkaria urakalla. Podin huonoa omatuntoa Mäkkärin drive thru -kaistalle eksymisestä. Kuten olen aiemminkin todennut, niin sitä on vuosien saatossa tullut lempeämmäksi itsellensä. Siinä missä aiemmin herkuttelin viikolla jäisillä marjoilla, rahkoilla sun muilla ns. terveellisillä herkuilla, on nyt vaihtunut herkutteluun herkuilla. Jos siltä tuntuu. Jos tekee mieli jätskiä keskellä viikkoa, niin toki sen itselleni suon. Kunhan ei vedä övereitä. Kohtuus kaikessa ja uskonpa myös siihen, että mitä enemmän itseltään herkkuja kieltää, niin sitä enemmän niitä tekee mieli. Tosin herkuttoman tammikuun puolessa välissä huomasin, että totaalikieltäytyminen auttoi katkaisemaan joulun jälkeisen päälle jääneen mässyputken. Nyt kun palattiin takaisin arkeen, niin huomaan että terveellinen kotiruoka ja säännölliset ruoka-ajat ovat ne, jotka pitävät herkutteluhimon kurissa. Joten mä olen sitä mieltä, että niin kauan kuin herkuttelu ei ole ainoa tapa saada mielihyvää, niin se on ok. Myös viikolla. Useimmiten kuitenkin se on juoksulenkki se, josta saa enemmän kiksejä kuin suklaakakun palasesta. Harmillista oli kuulla, että tutkimuksen mukaan nämä liki 50% aikuisista naisista tuntee elämänlaatunsa kärsivän viikolla tapahtuvan herkuttelun ja siitä johtuvan morkkiksen myötä. Voi, elämä on aivan liian lyhyt tällaiseen. Elämästä kuuluu nauttia 🙂0IMG_2193

Muistaakseni oli samaiset uutiset, jossa puhuttiin lasten karkkipäivästä ja siitä, olisiko kuitenkin parempi sallia lapsille herkkuja myös viikolla kuin kieltää herkut viikolla kokonaan. Vaikea kysymys. Meillä on aiemmin ollut melko tiukat karkkipäivät (siis yksi karkkipäivä viikossa, kahdella tytöllä ;), mutta kesällä karkkipäivistä vähän lipsuttiin. Eilisissä uutisissa viitattiin myös siihen, kuinka paljon kiellot vaikuttavat negatiivisesti lapseen. Silti mä olen sitä mieltä, että rajansa kaikella. Ei ne lapset voi pellossa elää, vaan tarvitsevat joskus jopa niitä kieltoja ja rajoituksia. Auktoriteetin, joka opettaa mikä on oikein ja mikä väärin. Vanhemman, joka huolehtii terveysasioista, silloin kun lapsi on vielä niin pikkuinen ettei sitä itse osaa tehdä.

Lähti vähän sivuraiteille tuo alkuperäinen herkutteluaihe, mutta palataan taas ruotuun. Mulle herkuttelu makealla ei ole niin välttämätöntä, mutta hyvää suolaista herkkua kaipaan usein. Enkä nyt puhu pizzasta tai sipseistä. Vaan uusista ruokakokemuksista. Niistä ruoista, joita ei lasketa kotiruoaksi, mutta ei roskaruoaksikaan. Kävin eilen ystävän kanssa syömässä ja piipahdimme Nomuun, japanilaiseen ravintolaan Stockan takana. Lämpimät suositukset ko.paikalle. Aivan tajuttoman ihana miljöö ja ruoka oli kyllä taivaallista. Hetken aikaa tuo ihana aasialainen ystäväni epäili, että näinköhän saadaan hyvää japanilaista ruokaa, kun kokki näytti perisuomalaiselta 😉 Mutta hei, kun tuolta Aasiasta kotoisin oleva kaunokainen kehuu ruokaa autenttisen makuiseksi, niin believe you in me…sitä se olikin. Nams. Mulle, autoilijana herkullinen mocktail ja ystävälleni taivaallinen cocktail. Tuonne täytyy päästä uudemman kerran ja kameran kera. Tai no, olihan se kamerakin eilen mukana, mutta pieni rookievirhe; muistikortti oli jäänyt kiinni tietokoneeseen :p0IMG_2214

Eilisen herkutteluhetken jälkeen voin hyvillä mielin sanoa, että herkutelkaa hyvät ihmiset! Kohtuudella. Näin äitinä sitä tuntee niin paljon huonoa omatuntoa erilaisista asioista (ruuhkavuodet, läsnäolon puute, pyykkikasat sun muut), niin mun mielestä on ihan ok sallia itselleni pieni piristys arkeen ilman huonoa omatuntoa. Keksi kahvin kanssa tai pala suklaata. Tai hei jopa lasi punaista hyvän ruoan kanssa. Ei se kuulkaas maailmaa kaada 🙂  Vai mitä mieltä te olette, pilaako herkuttelu arkipäivän? Tuleeko helposti morkkis? Näine ajatuksine keskiviikkoiltaan. Nyt lasten kanssa iltaruokapuuhiin ja sitten lupasin, että leivotaan. Sadepäivän kunniaksi…tosin nyt jo aurinko pilkottaa! Ei ehkä kuvissa näkyvää suolaista suklaapiirakkaa, mutta jotain muuta suklaista…sitten kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja nauttimaan illasta, kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ellei sitä pyykkikasaa ota huomioon. Tosin se varmasti odottaa laittajaansa huomiseenkin asti 😉

KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle


lauantai 22. elokuun 2015

The best things in life are free…

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMOIMOI,

meillä ollaan lauantaiaamu surruuteltu menemään moottorisahan kanssa. Vihdosta viimein saimme vanhan laiturin palasiksi. Sorry mökkinaapurit, voin vain kuvitella kuinka tuo kamala ääni kiirii vettä pitkin 😀  Tytöt rakensivat laiturin kappaleista rantaan kesäkioskin. Siellä myydään mustikoita ja karkkia. On kassakone ja kaikki. Mustikoiden enarit ei oikein toimi, mutta ei haittaa menoa.

Huh, ei siihen onneen paljoa tarvita. Tajusin sen taas tänään kun katselin noita kolmea. Tajusin sen eilen kaupungilla, kun kävimme tyttöjen kanssa kauppahallissa ja törmättiin sattumalta lapsuudenaikaiseen naapuriini. Aloin miettimään, että koska viimeksi ollaan nähty. Varmaan 20 vuotta sitten. Kuinka sitä aika rientääkään. Justhan me vasta istuttiin vaipat päällä takapihalla ja kommunikoitiin kuolaamalla. Terkkuja Salluska ja ihanaa reissua takaisin down underin talveen. Tuli hyvä mieli, kun törmäsi tuttuihin. Hyvä mieli tuli myös pikkuisten puolesta, Blockfest humussa. Tunsivat kuulemma olevansa Cheekiä lähellä 😀 Ymmyrkäisenä katselivat maailmanmenoa ja pikaisen kaupunkikierroksen jälkeen olivat innokkaita suuntaamaan mökille.

Täällä mökillä sen huomaa, kuinka tulee nautittua ihan niistä pikkujutuista. Syötyä silmillä kanervien väriloistoa ja juolukoiden välissä makaavaa hämähäkin seittiä. Kuunneltua korvat höröllä joutsenten laulua (sen moottorisahailun jälkeen 😉 ja sitä autuasta hiljaisuutta. Poimittua suuhunsa makeita mustikoita ja vadelmia suoraan puskasta. Mikä siinä on, että kaupungissa ei ihan aina tähän pysty? Pitää jälleen opetella tuo homma, sillä ynnäsin tuossa vähän tulevia viikonloppuja ja näillä näkymin tässä on enää kolme-neljä viikonloppua, kun päästään mökille. Ennen talviteloille laittamista. Ensi viikonloppuna on niin paljon hulinaa, että mökkeilyputkeen tulee särö. Muu perhe hurvittelee Lintsillä ja mä hurvittelen ”kouluttautumassa” blogijuttujen parissa. Sit on pari viikonloppua, kun päästään tänne ja sitten meitsillä on jo kovin odotettu tyttöjen reissu Helsinkiin ja Tallinnaan. Tästä lisää myöhemmin, taidan kaivata vähän vinkkejä tuolle etelänlomalle 🙂

Kiitos kaunis kommenteistanne, siellä on vielä muutamiin vastaamatta. Käyn niiden kimppuun myöhemmin, nyt suunta kohti laituria. Muu perhe lähti kyläkauppaan kahville ja kananmunia hakemaan. Mä nautin hiljaisuudesta. Veikkaan mökkinaapureidenkin tekevän niin 😉

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

alle

PS. bruukkaatteko te muuten tehdä juolukoista jotain? En ole vielä koskaan niitä kerännyt, mutta ajaisko ne saman asian kuin mustikatkin?