lauantai 14. toukokuun 2016

Sangen leppoisa lauantai

Lauantai 7 Lauantai 6 Lauantai 15 Lauantai 2 Lauantai 11 Lauantai 5 Lauantai 14 Lauantai 3 Lauantai 10 Lauantai 4 Lauantai 13 Lauantai 12Lauantai 8 Lauantai 1 Lauantai 9MOIKKULIMOI!

Kuvatulvan myötä terkkuja mökiltä! 🙂 Tultiin eilen illalla kympin jälkeen ja justiinsakin missattiin ihan mielettömän näköinen auringonlasku. Tuleehan niitä vielä! Mökillä tulee ihan ekaksi heitettyä kello pois kädestä ja farkut pois jalasta. Kelloa ei todellakaan tarvitse, sillä kurniva maha kertoo milloin syödä, auringon kierto kertoo milloin laittaa iltasauna tulille ja jokailta laulaen saapuva joutsen kertoo milloin on uniaika. En tiedä minne toinen on jättänyt puolisonsa, mutta tämän kevään on lentänyt yksin tuohon meidän lahdelle. Ihan ekalla mökkikerralla tänä vuonna olin kyllä näkeväni kaksi joutsenta, mutta nyt niitä on vain tuo yksi. Eilen illalla lapset nukahtivat aiemmin ja me miehen kanssa menimme myöhäisillan saunaan. Saunan terassilla vilvotellessa kuulimme joutsenenlaulun jo kaukaa. En ole aiempina vuosina kiinnittänyt huomiota siihen niinkään, mutta tuo ääni on ihan tajuttoman kova.

Tänään ollaan nautittu pitkien yöunien jälkeen leppoisasta lauantaista. Juotu vielä yhdet santsikupit aamukahvia, luettu ja surruutettu klapikoneella. Pitkästä aikaa polttelin kynttilöitäkin. Tuli muuten ihan samantien jouluinen tuoksu. Aloin miettimään, että ei siihen jouluunkaan enää paljoa aikaa ole. Mutta ei, vielä ei aleta sitä odottamaan – hoidetaan eka tuo pitkä kuuma kesä elämästä nauttien läpi 😉 Sanottakaan, että kuuma kesä on tällä hetkellä vähän tauolla. Mökin mittarissa on 9,6 astetta. Just hyvä keli tehdä pihahommia! Ai niin, arvatkaas mitä? Meidän pari viikkoa sitten laittama linnunpönttö on saamassa ihka ensimmäiset asukkaat. Toinen västäräkki on passissa siellä pöntössä, kuikuilee välillä ulos ja toinen tuo koko ajan lisää pesänrakennusmateriaalia. Luontoa on sitten ihana seurata. Viikossa on luontokin herännyt henkiin. Yön sateet tekevät kyllä luonnollekin hyvää.

Nyt jääkiekkoa, grillimakkaraa kerttiksiltä syötynä, päivätorkkuja ja sitä rataa. Leppoisasti ilman sen kummempia suunnitelmia. Täsmäisku sairaalaan ja sitten kiireen vilkkaa illaksi takaisin. Iltasaunaa, kalastusta ja ehkä joku hyvä leffa. Tapahtukoon elämässä mitä tapahtuu, niin silti nautin. Joka hetkestä ja suurella sydämellä.

LEPPOISAA LAUANTAITA
muistakaahan nauttia joka hetkestä ♥

alle


perjantai 13. toukokuun 2016

Ristiriitaisia unelmia

Mummulassa 7 Mummulassa 4 Mummula 4 Mummulassa 8 Mummula 1 Mummulassa 1 Mummula 5 Mummula 2 Mummulassa 2 Mummulassa 6 Mummulassa 3 Mummula 3 Mummulassa 9HEISSULIVEI!

Mitä teille kuuluu? Tänne kuuluu ihan hyvänlaista. Vuoristorataa, mutta kuitenkin pohjimmiltaan kaikki on hyvin. Äiskän vointiin tuli silloin puolessa välissä viikkoa takapakkia ja makoilee edelleen Taysissa. Tänään piti olla uusi siirtopäivä, mutta otetaan varman päälle, katsotaan lääkkeet kuntoon ja siirretään kuntoutusosastolle vasta sitten. On tämä vähän sellaisessa löyhässä hirressä roikkumista, jos suoraan saan sanoa. Ensin annetaan toivoa ja sitten vedetäänkin yhtäkkiä matto jalkojen alta. Melkoisen raskasta siitäkin huolimatta, että tähän on osannut valmistautua. Äidin vointi vaihtelee päivän (tai no oikeastaan tunninkin) sisällä ihan hirmuisesti; välillä on aivan oma iloinen jutteleva itsensä, jolla järki pelaa. Toisena hetkenä haluaa olla hiljaa eikä ajatus oikein juokse. Onneksi elämässä on niin paljon muutakin ja ne muut peruspilarit ovat tukevasti paikallaan. Perhe, jota rakkaampaa ja tiiviimpää saa hakea. Työpaikka, jonne saan aamuisin suunnata. Ystävät, jotka ovat tukena. Blogi, joka toimii henkireikänä ja samalla pienenä päiväkirjanomaisena paikkana 😉

Muistattekos, kun tammikuun lopulla vilauttelin mahdollisuutta meidän uudesta kodista?  Niin ihana kuin tuo ajatus onkin, niin pikkuisen ristiriitaisissa tunnelmissa lapsuudenkodistani unelmoin. Pitääkö meidän luopua jostain saadaksemme unelman toteen? Ideaalitilannehan olisi, että äippäliini pystyisi muuttamaan siihen rivarikaksioon ja saisi käydä kylässä meillä. Vanhassa kodissaan. Tällä hetkellä yksinasuminen tuntuu kyllä taas olevan valovuosien päässä. Vaikka unelma tuosta sympattisesta puutalosta tuntuu olevan ristiriitainen, niin myönnän silti, että joka ilta kun käyn tuolla pihassa vähän rupsuttelemassa paikkoja, niin tsuumailen samalla sireenipensaiden paikkoja. Isomman terassin suuntaa. Lipputankoa, joka täytyisi maalata mitä pikimmin. Sisään astuessani pohdin, että voi kunpa lattia narisisi samanlailla sittenkin. Ihastelen suurta olkkarin ikkunaa ja mallailen mielessäni sen eteen ruokapöytää. Paikkaan, jossa näkyy ikkunasta luumupuun ylle viritetyt jouluvalot ja eteisaulasta takkatulen loimu. Ilta-aurinkoa, joka paistaa utuisesti toisesta olohuoneen ikkunasta sisään. Ja joka kerta päätän, että otan seuraavalla kerralla ikkunanpesuvälineet mukaan 😀

Tuosta unelmasta en ole valmis luopumaan, mutta tiedostan, että tällä hetkellä elämässä on vähän liian paljon säpinää ottaakseen unelman toteuttamista työn alle.  Kellarikerroksen piirsin silloin taannoin, vielä olisi kaksi kerrosta suunnittelematta. Ehkä niihinkin päästään tässä lähiaikoina. Ei tosin ihan tänä viikonloppuna.  Illalla suunnataan mökille. Nautitaan saaren zen-tunnelmasta ja tehdään viikonlopun aikana pari reissua kaupunkiin sairaalaan. Onneksi mökki kuitenkin on tuossa ihan kivan matkan päässä eikä sen pidemmällä. Ai niin ja sohvaperunoidaan jääkiekkoa katsellen! Kiitos muuten ihan suunnattomasti ihanista kommenteistanne ja myötäelämisestä. Pahoitteluni, että kommentteihin vastaamiset on nyt jäljellä, kuron kiinni ne viikonloppuna!

PERJANTAITERKKUSIN,

alle

PS. no just, juuri kun vähän masistelin tilannetta, niin puhelimessa alkoi vilkkumaan ”Äiti soittaa”. Siis mitä ihmettä, luulin ettei osaa käyttää tällä hetkellä puhelinta. Hyvä näin 


tiistai 10. toukokuun 2016

Elämän pieniä suuria oivalluksia

Ajatuksia 5Ajatuksia 1Ajatuksia 3 Ajatuksia 2 Ajatuksia 4
MOIKKAMOI!

Kyllä kuulkaas meinasi tulla lirit housuun tänään postin jonossa. Viestiteltiin ihanan Marjan kanssa tästä tilanteesta ja viestitin ”Kaikella on tarkoituksensa <3”, johon toinen vastasi nanosekunnissa ”No ei todellakaan ole!”. Ihanaan Marjamaiseen tapaansa. Mä repesin ihan täysin. Tajusin, että ei helkkari – en mäkään muuten tuohon sanontaan enää usko. Vaikka esimerkiksi tuo äippäliini on edelleen sitä mieltä. Pienenä, mutta suurena oivalluksena on se, että muista nauraa niinä vaikeinakin aikoina. Vaikka sitten pissat housussa ja julkisilla paikoilla. Siis ei pissat housussa julkisilla paikoilla, vaan nauraa julkisilla paikoilla 😀

Se oli joku vuosi ennen iskän kuolemaa, kun huomasin, että toinen ei enää jaksa vanhaan malliin iloita elämästä tuon lapsuusiän diabeteksen komplikaatioiden astuttua kuvioihin. Silloin tajusin, että on olemassa asioita, joille me emme voi mitään. Elämässä tapahtuu asioita, jotka eivät ole meidän hallinnassa. Näiden esiintyessä on vain pakko luottaa siihen, että elämä kantaa. Elämän suurin oivallus kiteytyy aika hyvin sanonnassa ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan”. Ja ehei, en ole tullut uskoon, vaikka siltä voisi juttujeni perusteella nyt päätellä (toki ei sekään huono asia olisi…). Olen saanut kotona ihan peruskristillisen kasvatuksen, oppinut ristimään kädet iltaisin ja kiittämään ihmisistä, joita olen elämääni saanut. 

Ehkä tuohon elämän suurimpaan oivallukseen liittyy sekin, että sitä osaa ottaa ihmisten välillä hassut ja epäkohteliaat käytöstavat vastaan sen kummemmin niistä stressaamatta. En voi vaikuttaa muiden ihmisten käytökseen. Voin vain ainoastaan pitää huolen, että en aiheuta omalla käytökselläni mielipahaa muille. Otan jokaisen ihmisen kohtaamisen vastaan ystävällisesti ja yritän olla läsnä. Mun mielestä äiskä sanoi iskän kuoleman jälkeen yhden erittäin varteenotettavan oivalluksen, jota pohdin ja pitkään. Yhtenä päivänä stressasin siitä, että emme olleet käyneet haudalla pitkään aikaan (sijaitsee eri paikkakunnalla). Johon äiti sanoi ”Kuule, ei siellä tarvitse alvariinsa iskän takia ravata. Elämässä on hyvä arvostaa ja kunnioittaa ihmisiä heidän täällä eläessään. Mutta jos haluat siellä itsesi takia käydä, niin se on eri asia.” Just näin, arvostetaan ja kunnioitetaan ihan jokaista ja ihan joka päivä. Käyttäydytään niin, ettei polteta siltoja.

Jos joku olisi sanonut sille parikymppiselle Marialle nämä jutut, niin se Maria olisi varmasti pudistellut päätään. Elämän pieniä suuria oivalluksia on myös se, että iän myötä elämänkatsomus muuttuu. Sitä alkaa katsomaan elämää ihan himpun verran omaa napaansa pidemmälle. Vanheneminen ei ole lainkaan hassumpaa tältä kantilta ajateltuna. Elämän pieniä suuria oivalluksia on myös se, että sielä tulee kolmen tunnin maratoni Suomen Bacheloria ja täällä mä istun koneella! Huh, onneksi on tallennusvehkeet 🙂

Pakko vielä kertoa, että äippäliini on tehnyt viikon kuluessa ihan hirmuisen toipumisen; toissapäivänä ei ollut lähellekään kotiutuskuntoa ja tänään siellä käydessämme oli aivan oma itsensä. Ehkä semisti lääkkeiden ansiosta höppänä, mutta tekee hänelle ihan hyvää. Kiva nähdä tuota meidänkin mummua sellaisena höppänänä. Sellaisena joka ei stressaa Suomen politiikasta tai missatusta urheilulähetyksestä 😀 Huomenna hänet siirretään Hatanpäälle vielä lepäilemään, mutta kovin valmis on jo tulemaan kotiin. Ei vaan tiedä sitä, että me veljen kanssa emme anna hänen enää asua kotona yksin. Sen verran tuo viimeviikkoinen kohtaus pelästytti. Pitänee ennen kotiuttamista luoda jonkinlainen strategia ja ottaa yhteyttä kotisairaanhoitoon. Vaikka sitten yksityisesti, jos ei kaupungin puolesta tarpeeksi apuja saada. Hoidetaan äiti nyt yhtä hyvin kuin hän on aikoinaan hoitanut meidät 

AURINKOISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,

alle


sunnuntai 08. toukokuun 2016

Äiti ♥

080516 3080516 1080516 5 080516 2 080516 4HEIPSULIHEI IHANAT

ja Aurinkoista äitienpäivää! ♥ Kelit on ainakin kohdillaan, eikö? Niin ne olivat silloin 14 vuotta sittenkin äitienpäivänä, kun ensimmäisen kerran tapasin mieheni äidin (ja siinä samalla koko perheen). Olimme juuri reilu viikko aiemmin tavanneet miehen kanssa ja aluksi pidin toista ihan hölmönä, kun meinasi mut raahata heti suvun äitienpäiväpäivälliselle ravintolaan. Noh, sillä tiellä ollaan; onneksi tuli mentyä 🙂 Ravintolan jälkeen muistan, että kävimme hakemassa molempien polkupyörät (asuimme ihan lähekkäin) ja polkaisimme tuohon mun äiskälle ja iskälle jatkamaan esittelykierrosta. 

Vuosien saatossa on tapahtunut paljon. Tuo elämäni rakkaus, jota silloin pidin vähän ehkä liian nopeiden liikkeiden miehenä, on tänä päivänä kahden maailman rakkaimman tyttölapsen isä. Heidän, joiden ansiosta mä olen saanut kunnianimen äiti. On myös kunnia olla äiti maailman parhaimman isän lapsille. Pidän jokaista päivää äitienpäivänä. Sen takia en näin virallisena äitienpäivinä pyydä sen enempää. Aamukahvit ja kortit riittävät. Heh, sekä se eilen etukäteisäitienpäivälahjaksi saamani klapikone 😀 Jokainen aamu, kun saan herätellä nuo lapset ja joka ilta, kun peittelen heidät nukkumaan tunnen olevani niin kovin etuoikeutettu. Etuoikeutettu sen takia, sillä tiedän monia, ketkä haaveilee äitiydestä, mutta eivät ole syystä tai toisesta äitejä. Ymmärrän, että tämä päivä ei ole helppo kaikille!

Tämä äitienpäivä ei kyllä ole ollut itsellenikään helpoimmasta päästä. Olo tosin helpottui hurjasti sairaalassa käynnin jälkeen. Elämän pieniä iloja on se, että äiti on siirretty osastolle, johon sai viedä kukkia. Tietää sitä, että vointi ei ole enää jatkuvasti tarkkailua tarvitseva. Voi kuulostaa ihan hassulta, mutta tiedättekö mikä mun mielestä oli tämän päivän tähtihetkiä? Se, että äiskä hihkaisi ”moi”, kun astuimme huoneeseen. ”Kiitos” kun annoimme kortit ja ruusut. Ja kaiken lisäksi ruusutkin olivat hänen mielestään ”ihania”. Jep, siis juuri hänen joka tähän asti viiden päivän ajan on puhunut ihan siansaksaa. Ihan höpöjä. Pikkuhiljaa sieltä katseista ja eleistä alkaa löytymään se tuttu ja turvallinen ihminen. Äiti ♥ Sana, joka kätkee sisälleen miljoona tunneta. Sana, joka sata kertaa viiden minuutin sisään kuultuna saattaa joskus saada aikaan hieman tuskastuneen ”no mitä?” kysymyksen 🙂 Yhtä kaikki, sana joka on maailman kaunein. Niin sanoa kuin kuullakin.

Palataan taas huomenna perinteisiin mökkiviikonlopun kuulumisiin! Nyt äitienpäivälenkille, nähdään illemmalla tuolla kommenttiboksin puolella 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

PS. ehkä olisin sittenkin toivonut yhden äitienpäivälahjan; olla kärpäsenä katossa, kun mies raahasi aamulla kerman, sähkövatkaimen, kulhon ja tytöt mökillä vessaan, jotta saivat vatkata kermavaahdon tuohon yllätyskakkuun ilman, että mä herään ja yllätys menee pieleen 🙂


perjantai 06. toukokuun 2016

Soutuvene nimeltä Sylvi & perjantain päällimmäiset

Sylvi 2 Sylvi 10 Sylvi 6 Sylvi 11 Sylvi 13 Sylvi 7 Sylvi 4 Sylvi 9 Sylvi 1 Sylvi 3 Sylvi 5 Sylvi 8 Sylvi 12

…eikö yhtään ruokakuvia tässä postauksessa? Heh, katu-uskottavuuteni ehkä kärsii, mutta katsoin parhaakseni säästää teidät kuvilta, jossa yligrillattu Camping-makkara makaa tavallisella valkoisella kertakäyttölautasella 😀

HEIPPAHEI IHANAT!

Kuulkaas, nyt on taas aika kiitoksen; kiitos niin hurjan paljon kaikista tsempeistänne, haleistanne ja rukouksistanne edellisen postauksen kommenteissa ♥ Ette tiedäkään, kuinka suuri merkitys niillä meille koko perheelle on. Kiitos!!! Kiitos myös hortensian hoitovinkeistänne. Eilen mökiltä kotiin tultuamme huomasin, että se oli taas nuupahtanut. Annoin vähän vettä ja tuntia myöhemmin oli taas elämänsä kunnossa. Ajattelin viedä hortensian mökille, mutta sitten pohdin, että mitenköhän siellä pärjäilee viikot, kun me ei siellä olla. Jos vien sen vaan näin ens alkuun viikonloppuvierailulle 😉

Koska mä olen nyt ottanut teidät mukaan tähän meidän sairauskertomukseen, niin ajattelin kertoa, missä mennään. Toissa iltana, kun olimme juuri päässeet mökin laituriin kiinni, puhelin soi. Tunnistin heti numeron ja ajattelin, että jaahans…onko tämä nyt se soitto, jota ollaan pelätty. Ei onneksi ollut. Sieltä soitti ihana sairaanhoitaja ja kertoi, että äiskää ei oltu voitu siirtää tavalliselle osastolle vielä. Ajatteli vain ilmoittaa, ettemme ihmettele, kun menemme vierailulle. Sen lisäksi halusi soittaa, koska äiti oli sanonut jopa muutaman kunnollisen lauseen. Halusi, että puhuisin hänen kanssaan puhelimessa. No niinhän me puhuttiin. Sellaista siansaksaa. En kyllä ymmärtänyt juuri mitään, mutta äidin ääni lohdutti kovin. Jälleen kerran mun kunnioitus hoitohenkilökuntaa ja lääkäreitä kohtaan on noussut ihan arvoihin mittaamattomiin. Teette hirmuisen arvokasta työtä. Ja se, että raskaan työn ohella te jaksatte olla niitä, jotka tsemppaavat meitä omaisia on jotain käsittämätöntä. Tiedän olevani varmastikin jokaisen sairaanhoitajan painajainen kysymyksieni kera 😀 Mutta niin kärsivällisesti olette kysymykseni ottaneet, että nostan hattua!

Eilen tultiin mökiltä illan suussa kotiin ja lähdimme miehen kanssa suoraan sairaalaan. Lapsia ei uskaltanut ottaa mukaan, koska aavistelin mummun olevan siinä kunnossa, että ei ole lapsien kiva nähdä. No näinhän se olikin, alkutapaaminen oli aika lohduton. Mutta vierailun edetessä ja mun höpötellessä äiti alkoi selvästi olemaan enemmän kartalla. Vaikka ei juuri puhunut. Kuunteli erittäin tarkkaavaisesti mun ja sairaanhoitajan keskustelua lääkkeistä yms. Loppuvierailusta mummun silmistä näki, että tunnisti meidät vihdosta viimein. Eleet ja pään pudistus olivat niitä äidin tuttuja juttuja. Nyt eletään päivä kerrallaan, odotellaan josko tuo turvotus lähtisi laskemaan ja paikallinen epilepsiakohtaus alkaisi purkautumaan. Sitten vasta tehdään jatkoarvio ja suunnitelmat. Toiveissa toki olisi, että äiti pääsisi siirtymään tavalliselle osastolle, mutta mikäs tuolla ollessa. Valvonnanalaisena ja ammattilaisten ympäröimänä. Kirvestä ei kuulemma kannata vielä heittää kaivoon. Emmekä ajatelleetkaan näin tehdä. Niin kauan kuin sydän lyö ja henki pihisee, on toivoa.

Mutta hei siihen soutuveneeseen palatakseni. Kerroinkin teille tuossa viime sunnuntaina, että ostimme käytetyn soutuveneen maailman sympaattisimmalta myyjältä. Vene oli maannut jo monta vuotta rannassa vailla käyttöä. Yksi pieni haava siinä oli sisäpuolella pohjassa, mutta muuten priimakunnossa. Pesua kaipasi kovin. Haimme eilen tuon veneen vajaan neljän kilometrin päästä ja hinasimme sen moottoriveneellä saareen. Nostimme sen laiturille ja pesimme. Sanoin ääneen, että onpas kaunis. Hänen nimensä on Sylvi. Johon lapset buuasivat ja sanoivat, että eipäs kuin Tappara 😀 Värinsä mukaan ehkä, mutta mulle tuo vene on Sylvi the soutuvene. Ja katsokaa noita sympaatisia valkovihreitä airoja! Meillä lapset soutelivat eilen koko päivän Sylvillä ihan tuossa mökin edessä.

Muuten pieni mökkiloma sujui erittäin mukavasti. Tuolla saaressa asiat saavat uudet mittasuhteet ja sitä pystyy jotenkin unohtamaan kaikki arkiset huolet ainakin hetkeksi. Luonnolla on ihan järjettömän suuri voima jaksamiseen. En lakkaa ihastelemasta tuota meidän mökkijärven kauneutta. Mökkijärvi on noin 20 kilometriä pitkä ja melko kapea. Keskellä kun ajaa veneellä on turvassa, mutta annas olla kun menet saarten välistä tai tutkimaan noita pieniä poukamia. Kiviä on ihan hirmuisen paljon. Pari kertaa sellaiseen ollaan rysäytettykin. Onneksi ei kovalla vauhdilla. Täältä muuten löytyy aiemmin ottamiani kuvia järveltä, jos haluatte käydä vilkaisemassa, minkälaista miljöötä sieltä löytyy 🙂 Muutenkin tämän pienen miniloman aikana ollaan tultu jälleen siihen tulokseen, että meidän pikkuinen perhe selviää mistä vain. Tuntuu, että nämä harmilliset ja surulliset vastoinkäymiset viime vuosina ovat vain lähentäneet meitä. Se on suuri onni. Asiat voisivat nimittäin mennä toisinkin päin. Mutta kun sen surun saa jakaa ja se on yhteinen, niin se ainakin meidän tapauksessa on vaan hitsannut tiiviimmin yhteen.

Tulevana viikonloppuna ajattelimme nauttia auringosta mökillä, viettää aikaa sairaalassa, hoidella yhdet tanssiesityksen kenraaliharkat, käydä vetistelemässä siellä kevään tanssiesityksessä, juhlia molempien äitejä ja hurrata Suomen Leijonat voittoon! Sitä tehdään, mikä hyvältä tuntuu ♥  Mutta sitä ennen ahkeroidaan vielä töissä. Näihin tynkäviikkoihin voisi tottua! Perjantai, joka tuntuu maanantailta (kivassa mielessä) ei tunnu myöskään lainkaan hassummalta 🙂

PERJANTAITERKUIN,

alle

PS. tuo kuva, jossa mies seisoo veneessä ja esittää venetsialaista adonista gondolinsa kyydissä ei ole meidän tapa matkustaa soutuveneellä. Kyseessä oli parin metrin matka hakemaan soutuveneeseen kuuluvia airoja. Joten don’t try this at home. Soutuveneessä istutaan ja pelastusliivit päällä 🙂