keskiviikko 19. helmikuun 2020

#Viaplayviikonloppu goes Oscarit (sis. arvonnan)

25

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa.

HEIPPAHEI!

Mitä teille tulee mieleen Oscar-palkinnoista, noista Amerikan elokuva-akatemian vuosittain jakamista palkinnoista parhaille elokuville, miespääosille, naispääosille, naissivuosille sun muille? Mä en tiedä onko mun ajattelutavassani jotain fiksaatioita, mutta mulle Oscar-palkinnosta tulee ensimmäisenä mieleen Brad Pitt. Ja eikä tuo ole lainkaan huono mielleyhtymä, voittihan tuo sukat jaloissa pyörimään saava hunk and a half juuri parhaan miessivupääosan Oscarin elokuvasta Once Upon a Time in Hollywood -elokuvasta. Kaupallisen yhteistyön myötä Viaplayn kanssa, tulin jakamaan teille Oscar-tunnelmaa. Jota muuten löytyykin Viaplayn tarjonnasta yllinkyllin.

Mun sateisen sunnuntaipäivän pelasti Brad Pitt (kaverinsa Leonardo di Caprion kanssa). Aamupalan jälkeen suuntasin olkkarin sohvalle kahvikupin ja jugurttikulhon kanssa, vedin peiton korviin ja avasin kännykästä Viaplayn. Meillä on olohuoneen telkkari sen verran vanha, että siitä ei löydy valmiina mitään suoratoistosovelluksia, mutta onneksi kännykästä saa elokuvat kätsysti näkymään myös tv:stä. Leffalistalle pääsi Viaplayn valikoimista seuraavat Oscareita niittäneet elokuvat. Ihan kaikkia näitä en sateisen sunnuntain aikana ehtinyt katsomaan, mutta jos marraskuiset kelit jatkuvat vielä pitkään, niin onhan tässä aikaa käpertyä toistekin sohvan nurkkaan 🙂

Once Upon a Tme in Hollywood

”Tv-tähti – joka asuu Sharon Taten naapurissa – ja hänen stuntmiehensä koittavat navigoida muuttuvassa Hollywoodissa. Vuosi on 1969, kulta-aika on pian ohitse ja Manson-perhe aiheuttaa häiriötä.” Tämä tähtinäyttelijöitä kuhiseva ihanan nostalginen Quentin Tarantinon ohjaama elokuva sai toiseksi eniten ehdokkuuksia (10 kpl) vuoden 2020 Oscar-gaalassa ja voitti parhaan miessivuosan (Oh, Brad…) ja kuvaus-palkinnot.

Bohemian Rhapsody

”Freddie Mercury taivutti normeja ja rikkoi tapoja – ja hänestä tuli Queenin avulla yksi musiikkihistorian merkittävimpiä nimiä. Mutta Mercurya koetteli myös suru ja taistelu oman henkensä puolesta.” Aloitin taannoin katsomaan tätä elokuvaa lentokoneessa, mutta turbulenssi vei keskittymiskyvyn. Kotisohvalla ei turbulenssista onneksi kärsitty, vaan nautittiin täysin rinnoin tämän neljä Oscaria vuonna 2019 voittaneen jo lyhyessä ajassa kulttielokuvaksi muodostuneen elokuvan mukaansa vievästä tunnelmasta. 

Toy Story 4

”Kun Bonnien uusi rakas leluhahmo Kahveli julistautuu lelun sijaan roskaksi, Woody päättää näyttää Kahvelille, miksi sen olisi syytä nauttia leluna olemisesta.” Meillä koko perhe rakastaa Toy Story -elokuvia. Tällaisia leffoja varten olkkarin sohvia on olemassa kaksi. Mahdutaan koko perhe kerrallaan viettämään aikaa leffan äärellä. Popparikulhot molemmille sohville ja leffa pyörimään. Jalkojen päälle jaettu viltti ja valoja hämäremmälle. Ei sitä tarvitse kotisohvalta lähteä kauemmas nauttiakseen elokuvaelämyksistä.  Toy Story 4 voitti parhaan animaatioelokuvan Oscarin vuonna 2020.

Call Me by Your Name

”Elio on nuori opiskelija, joka tapaa karismaattisen Oliverin. Heidän suhteensa kehittyy hitaasti mutta varmasti unohtumattomassa ruoan, musiikin ja rakkauden täyttävässä kesässä.” Vuonna 2018 kolmessa kategoriassa ehdolla ollut ja yhden Oscarin pokannut erittäin kiehtovalta tuntuva elokuva, jota en itse ole vielä nähnyt kuin trailerin osalta. Vaikuttaa sellaiselta, että on vuorossa katselulistassa seuraavana, kun sohvannurkan valloitan.

Green Book

”Tony Lip palkataan mustan pianistin Don Shirleyn autonkuljettajaksi konserttikiertueelle. Rasismin ja vaarojen keskellä kaksikon on unohdettava erilaisuutensa selvitäkseen elämänsä matkasta.” Viggo Mortensenin tähdittämä hyvinkin opettava elokuva voitti kolme Oscaria vuonna 2019. Yksi niistä elokuvista, joita en välttämättä olisi itse osannut valita katsottavakseni, mutta tämän Viaplay goes Oscarit -teeman ansiosta katsoin. Ehdottomasti yksi vaikuttavimmista elokuvista, joita olen nähnyt. Sellainen, jonka sanomaa jäi pohtimaan jälkeenpäin. 

If Beale Street Could Talk

”Nuori nainen tulee raskaaksi, muttei saa hyväksyntää kotona. Samaan aikaan hänen on todistettava rakastajansa syyttömyys rikokseen, jota tämä ei ole tehnyt.” Rakkaustarina, joka minulla on vielä katsomatta. Mutta joka ehdottomasti kiehtoo kovin. If Beale Street Could Talks voitti yhden Oscarin (paras naissivuosa) vuonna 2019.

Tiedättekö, että olen vasta viime aikoina alkanut nauttimaan leffojen katselemisesta yksinäni. Aina ennen kuvittelin, että en osaa katsoa leffoja ilman miestä. Säästelin leffoja siihen, kun olisimme molemmat kotona. Kunnes tajusin, että maailma on täynnä leffoja ja ihan aina mun ja miehen leffamaku ei mene yksiin. Tähän kun yhdistää ajatuksen siitä, että tykkään nykyään viettää laatuaikaa myös itseni kanssa, olen saanut aivan uuden ulottuvuuden elämääni. Mikään ei ole rentouttavampaa kuin uppoutua elokuvan juoneen mukaan. Yksin tai yhdessä.

Olen aina ollut kiinnostunut Oscar-gaalasta, niin ehdokkaista, voittajista kuin huikeista puheistakin, joita tuolla pidetään. Osan kiehtovuudesta tuo pukuloisto ja kaikki se kauneus sekä glamour, jota gaalaan liittyy. Lokakuussa pääsin tutustumaan Hollywoodin Universal Studioilla eri elokuvien lavasteisiin ja sain kuulla huikeita tarinoita elokuvien takana. Aika moni Viaplaynkin kattavan leffavalikoiman Oscar-leffoista on kuvattu juurikin tuolla. Voi olla, etten ikinä pese niitä kenkiäni, joilla kosketin samaa maaperää kuin Brad Pitt 😉

Hei ja arvatkaas mitä; mä sain kunnian ryhtyä Viaplayn ambassadoriksi (trumpettien törinää) ja tämähän tarkoittaa sitä, että seuraavien kuukausien aikana tulen jakamaan teille hurrrrjan paljon elokuva- ja sarjavinkkejä. Tämä on ihan älyttömän suuri kunnia ja ihana juttu jo senkin takia, että ambassadoriuden myötä pääsen myös laajentamaan omaa tietämystäni leffamaailmasta. Hektisen arjen vastapainona tulee toimimaan seuraavinakin kuukausina #Viaplayviikonloppu aina sopivin väliajoin. Pitääkin käydä täyttämässä popcorn-varastot niitä odotellessa!

A R V O N T A

Mikä on sinun suosikkisi Oscar-leffoista kautta aikain? Vastaamalla tähän kysymykseen tämän postauksen kommenttiboksissa, voit voittaa itsellesi 2 kk:tta ilmaista katseluaikaa Viaplayn Leffat ja Sarjat -paketin parissa. Aikaa osallistua arvontaan on viikko eli 26.2.2020 klo 15.00 asti. Arvonnan säännöt löydätte täältä.

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. karvainen kaveri oli sitä mieltä, että näitä leffapäiviä voisi pitää useamminkin; nautti kerrankin siitä, kun lauman jäsen makoilee koko päivän sohvalla ja rapsuttelee 😀


tiistai 18. helmikuun 2020

(erään) Päivän asu

2

ID HEI HELLUREI!

Siinä missä saan postaustoiveita lapsista ja ruoanlaitosta, saan vähintäänkin yhtä paljon toiveita päivän asu-postauksista. Vaikka mulle ei ole mikään ongelma tuolla IG Storyn puolella pälättää ilman meikkiä hikisenä, on järkkärikameran edessä oleminen sitten muuten jotenkin vähän haastavaa. Mutta hei, olen sitä nyt kymmenen vuotta opetellut ja vielä opetellaan. Sen takia ehkä päivän asu -postauksia ei ole niinkään näkynyt, koska en aina koe tuota touhua luontevaksi. Ja toiseksi siitä syystä, että olen kokenut, että ei ole juuri näytettävää.

Mutta nyt vuorossa erään päivän asu. Oltiin lähdössä kummitytön synttäreille ja minä laitoin lasten kielloista huolimatta päälleni Leena Herfner -mekon. Rakastuin tuohon heti, kun sen Hennesin hyllyillä näin ja ostin sen. Kyllä, tein heräteostoksen ja tiedättekö, että se tuntui pitkästä aikaa hyvälle. Hedoninen onnellisuus nosti hetkeksi päätään 😉

En tiedä mikä siinä on, mutta aina kun päälle pukee leopardi- tai muuta eläinkuviota, niin sitä tuntee olonsa jotenkin villimmäksi. Pölläytin vähän hiuksia tuuheammaksi ja sipaisin jopa huulipunaa huuliin. Huomasin kuulkaa omistavani kahden huulipunan sijaan kolme punaa.

Mekko on ehkä jonkun mielestä vähän lyhyt, mutta mun mielestä just sopiva. Ainakin noin peittävämpien sukkahousujen kanssa. Mekko on sitä mittaa, että menisi loistavasti myös kireiden mustien farkkujen kanssa tunikana. Koruilla myös iltakäyttöön hienosti. Mistä tuli mieleeni, että harvoin sitä tänä päivänä tulee iltaisin enää rilluteltua. Pitäiskin laittaa kalenteriin treffi-ilta ja lähteä ulkoiluttamaan leopardia 😀

Tänä iltana lähden kuitenkin ulkoiluttamaan sitä tuttua ja turvallista eli farkkuja ja trikoopaitaa. Vuorossa on kahvittelua ihanien naisten kanssa ♥

TIISTAITERKKUSIN,

PS. sain toiveen kirjoittaa vähän lyhyempiä postauksia. Tiedostan, että tuo tekstin rajaaminen on ongelmani. Yritetään siis typistää hieman 🙂


maanantai 17. helmikuun 2020

Miten saada lapset innostumaan ruoanlaitosta?

2

HEIPATSU!

Tänä iltana töistä kotiin tullessani tuoksutin nakkikastikkeen jo pihaan asti. Kuopus kyllä soitti mulle viisi minuuttia aiemmin ja kysyi voitaisko heti tehdä ruokaa, kun tuun. Näemmä oli vain tiedustelusoitto, että missäpäin olen ajelemassa kotiin 🙂 Pöytä oli valmiiksi katettu salaatteineen päivineen ja perunatkin olivat just kiehuneet. Nakkikastike oli parempaa kuin mitä itse osaan tehdä.

Aina silloin tällöin saan postaustoiveen siitä, miten meidän tytöt ovat keittiöhommiin oppineet, mitkä ovat heidän ruokabravuureitansa ja miten kannustan laittamaan ruokaa. Viitisen vuotta sitten tein aiheesta toivepostauksen, mutta ajat ovat muuttuneet ja lapset kasvaneet. Siinä missä vielä viisi vuotta sitten eivät saaneet käyttää uunia tai hellaa ilman vanhempien kotona olemista, on hellan käytön rajoitusten poistuminen saanut ruoanlaiton ja sitä mukaa arjessa auttamisen nousemaan uusiin sfääreihin.

Meillä molemmat lapset ovat ihan puolivuotiaasta asti (kun ovat saaneet istua syöttötuolissa), istuneet keittiötason vierellä ja katsoneet, kun mä teen ruokaa. Mummulassa oli sama homma; meidän äiti otti lapset mukaan keittiöpuuhiin aina, kun lapset täällä olivat. Puhkeaviin hampaisiin annettiin kapustoja laatikosta ja kuola valui. Mutta ei haitannut, hyvin viihtyivät. Pari-kolme vuotiaina saivat ekat omat essut (muoviset pinkit Muumi-essut) ja pääsivät tiskauspuuhiin jakkaralla seisoen.

Heti, kun veitsi pysyi kädessä turvallisesti saivat alkaa pilkkomaan ja tekemään avustavia töitä keittiössä. Esikoinen taisi olla viisi tai kuusivuotias, kun meidän äiti opetti hänelle, miten tehdään ruskea kastike. Nakkikastike on ollut molempien lasten ensimmäinen ruoka, mitä ovat itse tehneet. Toisena kestosuosikkina on ollut keltainen kanakastike ja keitetty riisi. Kolmantena se ihanan arjen perusruoka eli makaronilaatikko.

Nykyään keittiö on ruoanlaittotouhujen jälkeen siisti, mutta eihän se aina näin ole ollut. Välillä keittiö oli kuin pommin jäljiltä, mutta mä koin, että silläkin uhalla on hyvä lasten opetella laittamaan ruokaa. Muistan, että joskus teki mieli kieltäytyä toisten kysyessä lupaa ruoanlaitto- tai leivontatsembaoihin. Onneksi en kieltäytynyt, on nimittäin pieni vaiva siivota keittiö. Pääasia, että ovat oppineet laittamaan ruokaa. Ja nyt ovat oppineet sen, että keittiön siivous on jo puoli ruokaa.

Meillä lapset ovat siis kasvaneet pääosin keittiössä 😀 Toki välillä olivat olkkarinkin lattialla ryömimispuuhissa, mutta päivittäin olivat keittiöpuuhissa mukana. Ovat sitä nykyäänkin. Mun mielestä ruoan laittaminen yhdessä tavallisena arki-iltana on aivan luksusta. Siinä samalla saadaan vaihtaa kuulumiset ja jutella niitä näitä. Ehkä se on luonnekysymyskin ja osaltaan geeneissä, mutta meidän lapset ovat innostuneet ruoanlaitosta tekemällä ruokaa. Seuraamalla sivusta ruoanlaittoa jo ihan pienestä saakka.

Tänä iltana ruoanlaitossa oli tosin taka-ajatus. Pyysivät kyytiä sellaiseen yhteen tanskalaiseen kauppaan, jonka nimi viittaa lentäviin tiikereihin. Enköhän mä sen verran myönny, niin isosti pääsivät raskaan työpäivän jälkeen yllättämään – heti kun hetken olen sulatellut iltaruokaa tässä sohvalla ♥ 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. neljäntenä lasten bravuurina voisin mainita erilaiset pastasalaatit, kuten kuvissa näkyvä makaronisalaatti.


sunnuntai 16. helmikuun 2020

Elä niin, ettei tarvitse katua jälkeenpäin

2

SULOISTA SUNNUNTAITA IHANAT!

Tiedättekö, että tähän alkuun voisin manata tätä keliä, mutta ei – me emme voi sille mitään, joten tyydyn toteamaan, että näillä mennään. Jos vuoden vesimäärä on vakio, niin kesästä tullee melko kuiva 😉

En tiedä miksi, mutta viime aikoina mulla on ”soinut” päässä meidän iskän käyttämä lause: Ei se matkan pituus tai päämäärä, vaan se itse matka ja sen leveys. Tarkoitti tällä just sitä, että kun eli niin täysillä joka päivä kun pystyi, niin matkan pituus ei merkinnyt loppupeleissä. Ja näin mäkin haluan uskoa, että 65-vuotiaana, kun joutui matkansa päättämään, oli toteuttanut unelmiaan ihan niistä pienimmistä vähän isompiinkin. Oli jo niin sanotusti nähnyt kaiken, mutta myös tehnyt hurjan paljon töitä saavuttaakseen nuo unelmat. Oli elänyt hetkessä, osin terveytensäkin uhalla.

Ei sitä silloin reilu parikymppisenä tajunnut, että miksi iskä osti viidenkympin villityksissään Harrikan. Keräilykappaleen, joita Suomessa oli vain kaksi. Ajeli kesäpäivinä hissukseen Kangasalan harjua pitkin Orivedelle Roineen näkymiä ihastellen. Näin jälkikäteen ymmärrän täysin miksi. Se oli parasta vastapainoa hektiselle työlle.

Kun iskä ilmoitti lähtevänsä miesporukalla lentämällä Kiinaan ja siitä junalla Mongolian ja Siperian läpi Suomeen pudistelin jälleen päätäni ja mietin, että miksi. Näin viitsentoista vuotta jälkeenpäin en mieti enää miksi. Mietin vain, että miksikäs ei? Jos sulla on mahdollisuus, niin hyvä ihminen, mikset tee asioita silloin kun voit!

Netti on täynnä listoja siitä, mitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan. Niitä kaikkia leimaa mun mielestä se, että on puuttunut hetkessä elämisen taito. Tai itsensä kunnioitus. Jopa rohkeus. Kokosin alle mun mielestä ne silmiä avaavimmat katumisen aiheet:

Toivon, että olisin elänyt omaa elämääni.
Niin, elätkö elämää, joka on sulle merkityksellistä vai elätkö elämää jonkun muun toiveiden mukaan?

Toivon, että olisin urheillut enemmän.
Monet tutkimukset puoltavat liikunnan vaikutusta hyvinvointiin, että miksemme pidä huolta tästä kehostamme. Se on luotu liikkumaan. Ihan jos jo katsoo ihmisen evoluutiota. Ihmiskroppa on luotu tekemään fyysistä työtä.

Toivon, että olisin ajatellut vähemmän mitä muut ihmiset minusta ajattelevat.
Se on kuulkaa just näin. Silloin kun ollaan omia aitoja itseämme ja elämme omien arvojemme ja moraalien mukaan, niin se on aivan yksi ja sama hailee, mitä muut ihmiset ajattelevat.

Toivon, että olisin antanut anteeksi, enkä olisi ollut niin pitkävihainen.
Anteeksi antaminen on mun mielestä yksi elämän kantava voima. Kaunaa on turha kantaa ja menneitä on turha muistella.

Toivon, että olisin tehnyt vähemmän töitä.
Mutta mitä jos nauttii työnteosta? Jos työn tekeminen on itselle mieluisaa eikä lähimmäiset kärsi siitä?

Toivon, että olisin arvostanut asioita ja ihmisiä enemmän.
Eikä vasta sitten, kun ne menettää. Kiitollisuus elämästä ja sen joka vivahteesta on itselläni läsnä päivittäin.

Toivon, että olisin rakastanut myös itseäni niin kuin rakastin muita.
Itsensä rakastaminen terveellä tavalla on parasta, mitä itselleen voi tehdä. Sen avulla kun voi saada jopa vuosia loppupäähän, sillä se toimii suurena motivaattorina omasta hyvinvoinnistaan huolehtimisessa.

Elämässä ei ole varaa jossitteluun. Välillä tulee olla vähän hullunrohkea ja ottaa riskejä. Tavoitella haaveitaan ja muuttaa suuntaa, jos näyttää siltä, että haaveet eivät tule toteutumaan. Pääasia on, että tekee. Elää elämäänsä nyt, eikä sitten joskus. Varmasti kun emme voi sanoa kuin tästä hetkestä. Joten jos sulla on mahdollisuus, niin miksi et siihen tarttuisi? Mulla tämän hetken haaveet liittyvät jatko-opintoihin. Tiedän, että mun sydän näyttää siihen suuntaan. Järki ehkä vielä hilaa vähän perässä, mutta kyllä mä sillekin saan vielä perusteltua miksi. Jos en kääntäisi tuota korttia elämässä, voisi se kenties olla se juttu, jota mä joskus vielä katuisin.

SULOISTA SUNNUNTAIN JATKOA TOIVOTELLEN,


lauantai 15. helmikuun 2020

Helppo ja herkullinen salaattipiirakka

2

Minä: ”Kulta, haluaisitko vaikka pelata hetken?”
Hän: ”No okei, onks sulla koulujuttuja?”
Minä: ”Ei kun mun on pakko päästä keittiöön!” 😀

ILTAA IHANAT!

Kun keittiöhommat kutsuu, niin silloin on kuulkaa mentävä. Spotifysta musiikit soimaan, jääkaapin ovi auki ja mietintämyssy päähän. Tänä lauantai-iltana meillä valmistui pitkästä aikaa salaattipiirakkaa. Oltiin aiemmin päivällä kummitytön synttäreillä ja siellä muistin jälleen salaattipiirakoiden olemassa olon (oli muuten jäätävän hyvää suolaista juustokakkua, jossa salaattia päällä). Yleensähän salaattipiirakoita on tullut tehtyä mökillä, mutta menevät ne näin kotioloissakin. Ja näemmä on niitä aiemminkin kotona tehty (klik ja klik).

Pakkasesta löytyi joululta kolme torttulevyä, jääkaapista kylmäsavulohipaketin puolikas ja ruohosipulituorejuuston jämät. Päälle pantavia löytyi jääkaapin salaattilootasta. Helppoa, herkullista ja just sellaista kivaa lauantai-illan syötävää. Jos ei olisi tipatonta, niin kyllä lasi rutikuivaa skumppaa olisi maistunut tämän kanssa 🙂

Lohisalaattipiirakka

Pohja
3 torttulevyä

Päälle
ruohosipulituorejuustoa
kylmäsavulohta

Täyte
salaattia
1/2 punasipuli
1 pieni avokado
tilliä
sitruunaa

Kastike
Avokado-sitruunaöljyä

-liitä torttulevyt pitkältä sivulta toisiinsa, kaulitse hieman leivinpaperin päällä
-aseta torttulevyt uunivuokaan (ei pakollinen, peltikin käy)
-levitä niille tuorejuustoa (jätä reunoista ilman) ja pienisteltyä kylmäsavulohta
-voitele reunat kananmunalla
-paista 220 asteessa noin 15-20 minuuttia
-sekoita sillä aikaa salaatin aineet ja kaada hieman jäähtyneen piirakkapohjan päälle
-lorota päälle pikkuisen avokado-sitruunaöljyä

Nyt koiran kanssa iltelenksulle ja sitten pari jaksoa Advokatenia, ollaan ihan koukussa tuohon 🙂 Huomenna ei tarvitsekaan laittaa kelloa soittamaan, joten haaveissa on kellon ympäri nukutut yöunet.

LEPPOISIN LAUANTAI-ILTATERKUIN,

 


« Vanhemmat
Uudemmat »