MOIKKAMOI!

En tiedä teistä, mutta musta tuntuu, että tänä vuonna joulunodotus tuntuu hurjan paljon hykerryttävämmältä kuin aiemmin. Se on totta, että olen aina ollut jouluihminen ja alkanut odottamaan joulua ajoissa, mutta tänä vuonna olen jotenkin aivan fiiliksissäni. Eikä ole edes vielä marraskuu 🙂

Mantelit ja rusinat on näkösällä ruokapöydässä, glögi lämpenee harva se ilta. Joululehdet ja -kirjat on nostettu esille ja mieli vaeltaa peilikaapin syvyyksissä pohtimassa, että minne ihmeeseen piilotin loput jouluvalot. Jouluvalot, ei kausivalot. Nyt voidaan jo puhua jouluvaloista, eikö?

Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä mietin, että ”Kauheeta, enää vajaa pari kuukautta ja päivä on alkanut pitenemään”. Minä, kesän lapsi, joka rakastan aurinkoa ja valoisia iltoja. Sitä kaivautuu jotenkin syvemmälle iltojen pimeyteen. Tuudittautuu siihen, että pimeydessä saa olla rauhassa tietämätön maailmanmenosta. Kynttilän liekin lepattaessa ja koko perheen ollessa kotona sitä sulkeutuu sellaiseen kuplaan, josta ei haluaisi luopua. Epävarma ja poikkeuksellinen tilanne kodin seinien ulkopuolella saa kodin sisäpuolelta löytyvän turvallisuuden ja rauhan tunteen nousemaan arvoon mittaamattomaan.

Ehkä siinä syy, miksi varsinkin tänä vuonna joulunodotus tuntuu niin mahdottoman hyvältä. Se levollisuus ja rauha, joka joulun myötä laskeutuu vuosi toisensa jälkeen on tänä vuonna alkanut jo kenties laskeutumaan vähän aiemmin. Perinteiden merkitys korostuu myllerrysten keskellä. On jotain tuttua ja turvallista näköpiirissä. Sellaista, jota on kantanut mukanaan jo lapsuudesta asti.

Ollaanko siellä jo ihan joulunodotustunnelmissa? Enkä nyt tarkoita, että olisi nisset ja nasset sekä vilkkuvalot asennettu ympäri kotia, vaan lähinnä sisäisesti joulunodotustunnelmissa? Tuntuuko teistäkin tänä vuonna, että joulunodotus on jotenkin syvempää…en löydä tälle oikeaa sanaa, mutta ehkä jotenkin sellaista hiljaisen kauniin koskettavaa ja ehkä harrastakin?

TORSTAITERKUIN,

PS. tuo Laurent Perrierin laatikko ruokahuoneen vitriinikaapin päällä…toissapäivänä sanoin miehelle ääneen, että olisikohan aika korkata joskus häälahjaksi (v. 2006) saamamme kolmen litran shamppanja. Että meneeköhän moinen huonoksi. Päätettiin, että voishan sen jossain juhlassa korkata. Eilen illalla mies huusi mua miesluolaansa. Jo rappusissa haistoin makean alkoholimaisen hajun. Shamppanjalaatikon pohja oli värjäytynyt ja sieltä oli valunut lattialle (oli säilytetty hyllyllä) tahmeaa ainetta. Korkki ja pullo olivat ehjät, mutta kun tarkemmin kuunteli sihisi korkista ilmat pihalle. Puolet shamppanjasta oli valunut hukkaan. Ja loputkin tietty pilalla. Mitä tästä opimme? Jos sulla on mahdollisuus juoda shamppanjaa niin juo silloin kun se on vielä mahdollista ;D