HEIPPAHEI JA HUOMENTA!
Ja mukavaa alkanutta (tynkä)viikkoa! Pikkuisen teki tiukkaa herätä tänä aamuna, mutta kyllä se tästä. Nämä tynkäviikot on kyllä siitä ihan hölmöjä, että kroppa ei totu rytmiin sitten millään. Ihana lukijani Leena kommentoi erääseen postaukseeni erittäin aiheellisesti ja ajankohtaisesti (siis meillä ajankohtaista 🙂 siitä, että miten näistä dieeteistä ja meidän äiti-ihmisten housunvyötärön tiukkuudesta puhutaan kotona. Tai lähinnä, että miten se vaikuttaa lapsiin. Eritoten noihin tyttölapsiin, joita meilläkin on kaksi siunaantunut. Miten kehittää samalla (kun äiti katsoo mitä suuhunsa laittaa) lapselle terve itsetunto ja kyky rakastaa omaa kehoaan sellaisena kuin se on? Leenan sanoja lainaten; saako äiti olla laihiksella, kieltäytyä herkuista tai syödä päivällisellä askeettisemmin kuin muu perhe?
Erittäin, erittäin hyvä aihe! Varsinkin näin kahden tytön äitinä asia on mietityttänyt minua. Myönnettäköön nyt heti alkuun, että meidän taloudessa ei laihduteta. Perheen äiti eli minä vain olen terveyskuurilla joulun konvehtien puputtamisen jälkeen. Oikeastaan tämä mun elämäntaparemonttini alkoi jo silloin viisi vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan. Kuuri on oikeastaan väärä sana. Nyt vain palaudutaan siihen normaalirytmiin joulun jälkeen. Tottahan toki juhlapyhinä herkutella saa! Epäterveellisesti syöminen ja liikkumattomuus saa pidemmän päälle kroppani voimaan erittäin huonosti; turvotusta, aineenvaihdunnan heikkenemistä, yltiöpäistä väsymystä, hiustenlähtöä, finnejä ja joskus jopa ihan alakuloa. Alakuloa siitä, kun on niin huono olla. En tiedä miksi tätä elämäntapaani kutsuisin, mutta se koostuu arkena erittäin terveellisestä ruokavaliosta ja viikonloppuna herkutellaan. Koko perheen voimin. Paitsi näin sokerittoman tammikuun aikana. Liikuntaan olen ollut hurahtanut viimeiset viisi vuotta. Terveellinen ruokavalio ja liikunta eivät ole osa arkeani sen takia, että kokisin tarvetta laihduttaa. Toki se on mukavampaa, kun vaatteet eivät purista. Ja myönnän, vatsan pömppäys kyllä ihistää helposti. Ehkä se on pään sisäinen juttu. Koko paletti, terveellinen ruokavalio ja liikunta on elämäntapani, joten en koe, että siitä lasten kuulleen tarvitsisi tehdä numeroa.
Ajattelen asiaa nyt niinkin, että kun ikää tulee, niin lasten kanssa touhuaminen ei ole enää itsestäänselvyys. Jotta jaksaa telmiä pulkkamäessä, käydä luistelemassa ja ihan vaikka hoitaa arkirumbaa, niin hyvä peruskunto auttaa. Liikunnalla en pyri missimittoihin vaan mm. siihen, että jaksan vetää tuollaista reilun 30 kilon painoa rattikelkassa nuoskalumessa 🙂 Mulle se on tärkeää, että on fyysisesti siinä kunnossa, että pystyy tekemään niitä juttuja lasten kanssa.
Töissä lounaalla syön kevyesti (lukuunottamatta kebab-päivää) ja kotona päivällisellä syön useimmiten samaa ruokaa kuin muukin perhe. Tosin lautasmallini on hieman erilainen. Lautasesta suurin osa on salaattia ja joskus saatan jättää riisin/perunan/pastan väliin ja syödä esimerkiksi paistettua jauhelihaa (joka muulle perheelle on jalostunut jauhelihakastikkeeksi) tai paistettua kalaa/kanaa. Mutta useimmin siitä lautaselta löytyy ihan samat ruoka-aineet kuin muiltakin. Erilaisesti lautaselle aseteltuna vain.
Ja sitten Leenan kysymykseen. Saako äiti laihduttaa? Tai syödä terveellisemmin kuin muu perhe? Mielestäni saa, mutta ikinä kuuna päivänä en menisi lasten kuullen morkkaamaan kehoani. Kauhistelemaan sitä vatsapöhöä, joka aina silloin tällöin yllättää. Ahdistumaan puristavasta housunkauluksesta tai kengännauhoja solmittaessa vastaan painavasta vatsaröllykästä. Muhkuroista takareisissä. Toisaalta ikinä en myös voisi kuvitella sanovani lapsilleni heidän mahdollisesti pömpöttävästä vatsasta tai muustakaan kehoon liittyvästä huomiosta, joka vaikuttaisi heidän minäkuvaan.
Olen sitä mieltä, että mieluummin annan lapsille mallin terveellisesti syövästä vanhemmasta, joka tykkää pitää itsestään myös huolta liikunnan avulla kuin sohvaperunavanhemmasta, jolla on toinen käsi sipsipussissa. Toki jälkimmäinen versiokin meidän sohvalla silloin tällöin näyttäytyy. Sopivassa suhteessa kaikkea. Pääasia, että on hyvä olla ja että on itse tyytyväinen omaan kroppaansa, eiks niin?Paras kohteliaisuus tuossa joulun aikaan oli sylissäni istuvalta pikkuiselta ”Äiti, sun syli on niin ihanan pehmeä”. Niinpä, eivät ne konvehdit ihan hukkaan menneet 😉 Puhutaanko teillä mahdollisista laihiksista ääneen vai ollaanko puhumatta?
Tällaisilla pohdinnoilla aloitettiin viikko. Voipi olla, että huomenna on taas jotain kevyempää tiedossa vapaapäivän kunniaksi. Nyt tilanne vaatii vielä pari kuppia kahvia, että silmät aukeaa 😉
MUKAVAA MAANANTAITA,
PS. kuvissa näkyvä myös lapsillekin maistuva smoothie saatiin aikaan tuoreesta ananaksesta, jäisistä banaaninpaloista, mantelijuomasta, maustamattomasta jugurtista ja hunajasta!
