HEIPPAHEI JA HUOMENTA!
Ja mukavaa alkanutta (tynkä)viikkoa! Pikkuisen teki tiukkaa herätä tänä aamuna, mutta kyllä se tästä. Nämä tynkäviikot on kyllä siitä ihan hölmöjä, että kroppa ei totu rytmiin sitten millään. Ihana lukijani Leena kommentoi erääseen postaukseeni erittäin aiheellisesti ja ajankohtaisesti (siis meillä ajankohtaista 🙂 siitä, että miten näistä dieeteistä ja meidän äiti-ihmisten housunvyötärön tiukkuudesta puhutaan kotona. Tai lähinnä, että miten se vaikuttaa lapsiin. Eritoten noihin tyttölapsiin, joita meilläkin on kaksi siunaantunut. Miten kehittää samalla (kun äiti katsoo mitä suuhunsa laittaa) lapselle terve itsetunto ja kyky rakastaa omaa kehoaan sellaisena kuin se on? Leenan sanoja lainaten; saako äiti olla laihiksella, kieltäytyä herkuista tai syödä päivällisellä askeettisemmin kuin muu perhe?
Erittäin, erittäin hyvä aihe! Varsinkin näin kahden tytön äitinä asia on mietityttänyt minua. Myönnettäköön nyt heti alkuun, että meidän taloudessa ei laihduteta. Perheen äiti eli minä vain olen terveyskuurilla joulun konvehtien puputtamisen jälkeen. Oikeastaan tämä mun elämäntaparemonttini alkoi jo silloin viisi vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan. Kuuri on oikeastaan väärä sana. Nyt vain palaudutaan siihen normaalirytmiin joulun jälkeen. Tottahan toki juhlapyhinä herkutella saa! Epäterveellisesti syöminen ja liikkumattomuus saa pidemmän päälle kroppani voimaan erittäin huonosti; turvotusta, aineenvaihdunnan heikkenemistä, yltiöpäistä väsymystä, hiustenlähtöä, finnejä ja joskus jopa ihan alakuloa. Alakuloa siitä, kun on niin huono olla. En tiedä miksi tätä elämäntapaani kutsuisin, mutta se koostuu arkena erittäin terveellisestä ruokavaliosta ja viikonloppuna herkutellaan. Koko perheen voimin. Paitsi näin sokerittoman tammikuun aikana. Liikuntaan olen ollut hurahtanut viimeiset viisi vuotta. Terveellinen ruokavalio ja liikunta eivät ole osa arkeani sen takia, että kokisin tarvetta laihduttaa. Toki se on mukavampaa, kun vaatteet eivät purista. Ja myönnän, vatsan pömppäys kyllä ihistää helposti. Ehkä se on pään sisäinen juttu. Koko paletti, terveellinen ruokavalio ja liikunta on elämäntapani, joten en koe, että siitä lasten kuulleen tarvitsisi tehdä numeroa.
Ajattelen asiaa nyt niinkin, että kun ikää tulee, niin lasten kanssa touhuaminen ei ole enää itsestäänselvyys. Jotta jaksaa telmiä pulkkamäessä, käydä luistelemassa ja ihan vaikka hoitaa arkirumbaa, niin hyvä peruskunto auttaa. Liikunnalla en pyri missimittoihin vaan mm. siihen, että jaksan vetää tuollaista reilun 30 kilon painoa rattikelkassa nuoskalumessa 🙂 Mulle se on tärkeää, että on fyysisesti siinä kunnossa, että pystyy tekemään niitä juttuja lasten kanssa.
Töissä lounaalla syön kevyesti (lukuunottamatta kebab-päivää) ja kotona päivällisellä syön useimmiten samaa ruokaa kuin muukin perhe. Tosin lautasmallini on hieman erilainen. Lautasesta suurin osa on salaattia ja joskus saatan jättää riisin/perunan/pastan väliin ja syödä esimerkiksi paistettua jauhelihaa (joka muulle perheelle on jalostunut jauhelihakastikkeeksi) tai paistettua kalaa/kanaa. Mutta useimmin siitä lautaselta löytyy ihan samat ruoka-aineet kuin muiltakin. Erilaisesti lautaselle aseteltuna vain.
Ja sitten Leenan kysymykseen. Saako äiti laihduttaa? Tai syödä terveellisemmin kuin muu perhe? Mielestäni saa, mutta ikinä kuuna päivänä en menisi lasten kuullen morkkaamaan kehoani. Kauhistelemaan sitä vatsapöhöä, joka aina silloin tällöin yllättää. Ahdistumaan puristavasta housunkauluksesta tai kengännauhoja solmittaessa vastaan painavasta vatsaröllykästä. Muhkuroista takareisissä. Toisaalta ikinä en myös voisi kuvitella sanovani lapsilleni heidän mahdollisesti pömpöttävästä vatsasta tai muustakaan kehoon liittyvästä huomiosta, joka vaikuttaisi heidän minäkuvaan.
Olen sitä mieltä, että mieluummin annan lapsille mallin terveellisesti syövästä vanhemmasta, joka tykkää pitää itsestään myös huolta liikunnan avulla kuin sohvaperunavanhemmasta, jolla on toinen käsi sipsipussissa. Toki jälkimmäinen versiokin meidän sohvalla silloin tällöin näyttäytyy. Sopivassa suhteessa kaikkea. Pääasia, että on hyvä olla ja että on itse tyytyväinen omaan kroppaansa, eiks niin?Paras kohteliaisuus tuossa joulun aikaan oli sylissäni istuvalta pikkuiselta ”Äiti, sun syli on niin ihanan pehmeä”. Niinpä, eivät ne konvehdit ihan hukkaan menneet 😉 Puhutaanko teillä mahdollisista laihiksista ääneen vai ollaanko puhumatta?
Tällaisilla pohdinnoilla aloitettiin viikko. Voipi olla, että huomenna on taas jotain kevyempää tiedossa vapaapäivän kunniaksi. Nyt tilanne vaatii vielä pari kuppia kahvia, että silmät aukeaa 😉
MUKAVAA MAANANTAITA,
PS. kuvissa näkyvä myös lapsillekin maistuva smoothie saatiin aikaan tuoreesta ananaksesta, jäisistä banaaninpaloista, mantelijuomasta, maustamattomasta jugurtista ja hunajasta!
Puhut kyllä asiaa, ajattelen samoin. Omille lapsille (etenkin tyttärien itsetunnolle) on tärkeää se, jos äiti on tyytyväinen peilikuvaansa ja kunnioittaa omaa kehoaan pitämällä siitä hyvää huolta. Liikunta ja ruokailutottumukset vaikuttavat hurjasti olotilaan. Itse huomasin tämän hyvin konkreettisesti kun selkäni ei palautunutkaan ihan noin vaan edellisestä raskaudesta enkä pystyny liikkumaan normaalisti enää (muuten olen ollut aina aktiivinen liikkuja). Kiloja kertyi salakavalasti, koska söin liikaa (ja varmasti myös väärin) suhteessa liikunnan määrään. Nyt selkää on kuntoutettu sen 4 kk ja oltu ns. valvotulla dieetillä ja olo on ihan toisenlainen. Terveellisellä ruokavaliolla oma olo on energinen ja tuntuu, että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu selänkin kanssa 🙂
Moikka Marika!
Jotensakin näitä asioita ei ole tullut aiemmin edes mietittyä, mutta onneksi sitä on alitajuntaisesti toiminut oikein (ei ole soimannut jokaista suupalaa ja vatsamakkaraa :)!
Nyt kun tuo isompi tytär alkaa olemaan teini-iän kynnyksellä, niin tuntuu että pitää olla vielä tarkempi mitä puhuu!
Voih, selkävaivat ovat ilkeitä. Mullakin kuopuksen jälkeen vaivasi alaselän si-nivel ja auts se oli kivuliasta. Pitkät sauvakävelylenkit tosin auttoivat siihen 🙂
Ihanaa alkanutta vuotta sinne teille ♥
Mun lemppari aihe:D
Mä aattelen samoin ku sinä.
yhden mun kaverin mielestä mä oon ikuisella dieetillä elämäntapojeni vuoksi:)
Liikun ensisijaisesti hyvän olon vuoksi,kilot pysyy kurissa siinä sivutuotteena ja mä oikeesti rakastan kasviksia ja erilaisia smoothieta.ja suklaata,mutta rehellisesti voin sanoa,että ei sekään aina maistu:)
Mun terveys on raikannut viime vuosina ja liikunta,terveellinen ruoka ja riittävä uni vähän helpottaa sitä.on ollut pakkokin hakea parempaa oloa sieltä.
Mä haluan opettaa lapsillekin terveelliset elämäntavat ja meidän normi ruoka on terveellistä eikä siitä tehdä sen kummempaa numeroa.
Musta on vähän hassua,että vielä nykyäänkin pitää puolustella omia valintojaan:)
Mun mielestä,jos äiti on ylipainoinen hän voi laihduttaa ja sanoa lapsille,että äiti ei nyt syö karkkia,koska äiti laihduttaa,että olo tulee paremmaksi ja äiti jaksaa paremmin ja on terveempi ym.
Eihän sitä ylipainoakaan kannata normaalina pitää.
Ulkonäköasioista en puhuis pienille lapsille (enkä teinillekkään)
Hih, näin mä ajattelinkin, että tämä on aihe joka yhdistää sut ja mut 😀
Sepä se, ei tämä ole dieettiä vaan elämäntapaa. Sitä ei todellakaan pitäisi joutua selittelemään, jos haluaa elää terveellisesti. Itse oon kans joutunut joskus puolustelemaan ruokavaliota tai sitä, että juoksulenkki ajaa jonkun muun tekemisen ohi. Mälsää!
Jep, olis kamala ajatella, miltä omakin terveys tällä hetkellä näyttäisi, jos ei liikkusi, söisi terveellisesti ja nukkuisi hyvin. Ei ehkä uskalla edes ottaa tuosta selvää 😉
Just niin, jos on ylipainoa niin siitä kannattaa lapsille kertoa, että miksi äiti laihduttaa. Jos he sitä ihmettelevät :9 Mutta sitten on ne, jotka on omasta mielestään pulskia (vaikkei ole) ja hysterisoi siitä lasten kuullen.
Oikein ihanaa loppiaisen aattoa sinne ♥
Hei
Kiitos ajankohtaisesta aiheesta, joka on mietityttänyt kovasti myös minua äitinä !
Yritän ruokavaliomuutokseni tehdä huomoita herättämättä, syöden samaa ruokaa kuin muut perheenjäsenet, jättäen osan pois/tai korvaten jollakin muulla. Olen hoikahko mutta kärsin pallomaisesta alavatsasta ja kivuista. En ihannoi laihuutta vaan tavoittelen terveellisyyttä ja jaksamista -kuten sinäkin ! On tärkeää miettiä miten asia lapselle selitetään, jos/kun aihe tulee ajankohtaiseksi. Suhde ruokaan ja itseen, kun saattaa vinoutua niin nopeasti.
Terveellinen, monipuolinen ruoka on koko perheen yhteinen etu. Onhan se tasapainoilua mutta niin ihanaa 🙂
Heippa Henna
ja olehan hyvä, kiitos kuuluu Leena-lukijalleni 🙂
Sepäs se onkin, kun yksi lause saattaa jäädä lapsen päähän mieleen näistä ruoka- ja laihdutusjutuista. Sen takia täytyy olla niin hirmuisen tarkkana, mitä suustaan ulos päästää. Herjalla saattaisin itsekin sanoa peilikuvalleni jotain hölmöä, mutta lapset eivät ehkä sitä ota ”herjalla” 😀
Tasapainoilua, mutta kuten totesit, niin ihanaa sellaista. Terveellinen ruokavalio ja liikunta pitäisi olla sisäsyntyisesti meissä kaikissa 😉
Ihanaa loppiaisen aattoa ♥
Mielenkiintoinen aihe. Itse poikalapsen äitinä en niinkään ole tuota miettinyt mutta tottahan pojillekkin tuppautuu ulkonäköpaineita nykymaailmassa. Minusta sinulla on hyvä ja terve asenne asiaan 🙂
Heippa Anttis
ja kiitos 🙂
Nykynuoret, sekä tytöt että pojat, ovat jotenkin niin enemmän tietoisia ja tarkempia tuosta ulkonäöstään kuin omassa lapsuudessani. Tarkkana saa olla näiden asioiden kanssa, sillä voisi kuvitella että lapsen minäkuvan saa horjumaan niin helposti.
Ihanaista loppiaisen aattoa ♥
Tosi fiksua pohdintaa sinulla. Olet sopusuhtainen, normaali, hoikka nainen, sinun ei tosiaan tarvitse laihduttaa. Terveet elämäntavat (ravinto, liikunta, lepo) on aivan eri juttu kuin laihdutus. Runsaasti ylipainoa kerännyt äiti voi ihan rehellisesti sanoa laihduttavansa, koska ylipaino ei ole lapselle oikea malli. Ja jaksamisen kannalta normaalipainoinen, hyväkuntoinen äiti on lapselle huomattavasti mukavampaa seuraa, kuin puuskuttava, alakuloinen, huonokuntoinen äiti.
– Elma –
Kiitos Elma! 🙂
Ja tällä iällä tuntuu, että ei se muutama kilo maailmaa kaada. Niin kuin ehkä aiemmin. On oppinut hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
Kokemusta on tuosta puuskuttavastakin äidistä (siis minä itse) ennen kuin aloin viisi vuotta sitten urheilemaan; se oli kamalaa. Ei jaksanut ja oli paha olla.
Ihanaa alkanutta vuotta sinne ♥
Mun mielestä on tärkeetä että asioista voidaan puhua suoraan. Äiti voi sanoa laihduttavansa jos siihen on tarvetta. Tärkeintä on kumminkin antaa terveellinen roolimalli, ikinä en kumminkaan läskeistä puhuis!
Meillä äiti valitti aina avoimesti pömppiksestä ja rumasta peilikuvasta. Sanoipa jopa kerran kaverini olevan laihempi kuin minä.. (olin tällöin 7-vuotias normaalipainoinen) Meillä annettiin se kuva että peili ei ole kaveri, jonka takia en farkkuja tai sortseja käyttänyt ennen kuin yläasteella. Myöhemmin sairastuin bulimiaan ja laihduinkin paljon. Nyt olen tajunnut, että itsestään saa pitää huolta ja kehoni ANSAITSEE sen. Äidin kannalta asiat eivät ole muuttuneet kyllä mihinkään, joka päivä menee se suklaalevy ja sitten päivitellään että onko nyt viisasta kun minä ravaan siellä salilla ja ihailen kehittyneitä vatsalihaksiani…
Hei Aino,
just se on munkin mielestä tärkeää, että antaa terveellisen roolimallin; ei mollaa itseään ja rakastaa kehoaan sellaisena kuin se on.
Ihania helmikuun päiviä sinne <3