sunnuntai 07. elokuun 2022

Lennä lintu lennä – vaihto-oppilasjuttuja

2

HEIPPA!

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen; on kesälomailtu, on palattu töihin, on vietetty rippijuhlat ja lähetetty esikoinen vaihto-oppilaaksi. Sain IG:n kautta toiveita kirjoittaa vähän lisää vaihto-oppilasjuttuja. Täältä löytyvät aiemmat postaukseni:

Vaihto-oppilasvuoden ensivalmistelut
Vaihto-oppilasvuosi lähestyy

Mitä tapahtui maaliskuun lopun jälkeen, kun viimeksi aiheesta kirjoittelin? Voin sanoa, että tuosta aika kului kuin siivillä siihen päivään, kun saateltiin Julia lentokentälle. Mutta paljon tuli tehtyä valmistelevia juttuja mm.

Vanhempien ja vaihtareiden yhteinen valmennuspäivä
USA:n opiskeluviisumin hakeminen
Valmistelevien kurssien suorittaminen
Isäntäperhetietojen ja koulupaikan vahvistaminen
Skypettely isäntäperheen kanssa.
Tuliaisten ostaminen
Laukkujen pakkaaminen

Tuohon opiskeluviisumin hakemiseen kannattaa käyttää aikaa ja täyttää huolellisesti lomakkeet. Yleensä viisumia varten käydään USA:n suurlähetystössä sitten vielä haastattelussa, mutta meillä vissiin nuo aiemmat reissut ESTA-viisumilla USA:an tekivät sen, että viisumin sai lähettämällä passin ja yhden lomakkeen postitse (nettilomakkeiden täytön jälkeen). Ja hyvä näin, sillä suurlähetystöön oli kuulemma vaikea saada aikoja. Ainakin viime kesänä osa vaihtareista kävi pitkin Eurooppaa USA:n suurlähetystöissä haastatteluissa.

Vähän jännitettiin sitä, tuleeko passi postissa perille, kun ei onnistunut kirjattuna kirjeenä ennalta maksaa, mutta passi viisumeineen tuli parissa viikossa postilaatikkoomme. Vaihtareiden asiaa USA:n päässä hoitaa voittoa tavoittelematon järjestö ICES, jonka kautta oli kattavat (pakolliset) verkkokurssit. Niihin Julialla muistaakseni meni muutamia päiviä. Niissä käytiin läpi koulusysteemiä, elämää Amerikassa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Tiesimme, että isäntäperhetiedoissa saattaa kestää, sillä Kalifornia on suosituin aluetoive. Se yksi torstaiaamu mökillä, kun sähköpostiin kilahti placement confirmation on jäänyt mieleemme. Siinä aukesi ensimmäisenä kyynelhanat. Ilon itkusta ei tullut loppua ja aamukahvi maistui varsin suolaiselle ;D Ehdimme katsomaan isäntäperheen tiedot, kuvat ja nettailemaan tulevaa kotipaikkaa ja koulua. Yritimme soittaa Julialle, joka oli kaupungissa, mutta nukkui vielä.

Perhe ja paikka, johon Julia pääsi tuntui alusta asti aivan oikealta meille. Ja nyt jo muutamien päivien perheessä asumisen jälkeen tuo tunne on vain vahvistunut ❤️ Kerran skypetettiin perheen kanssa koko porukalla ja musta tuntui heti, että arvot, harrastukset ja elämänkatsomus ovat natsaavat. Kerrasaan ihania ihmisiä! Sen lisäksi Julia toki lähetteli ennen lähtöönsä tämän tästä whatsapp-viestejä perheen kanssa. Isäntäperheen äiti loi myös ryhmän meille vanhemmille, jossa jaamme harvakseltaan viestejä. Haluamme kuitenkin olla taka-alalla ja antaa perheelle kaiken rauhan nauttia vaihtaristaan.

Julian lentokentällä hyvästeleminen on ollut yksi elämäni vaikeimpia asioita. Mutta viime päivinä olen huomannut, että on aivan eri ikävöidä ihmistä, jonka tulee vielä näkemään kuin ihmisiä, joita ei enää tule tässä elämässä näkemään. Tuo ikävä on tällä hetkellä sellaista suloista. On niin innostunut ja onnellinen toisen puolesta, että vaikka ikävä vähän kaihertaakin, niin sen kestää. Se on tietyllä tapaa sellaista kutkuttavaa ikävää. Odottavaa ikävää, ilman musertavuutta.

Suoran lennon jälkeen JFK:lle New Yorkiin oli vuorossa kolmen yön soft landing -leiri muiden vaihtareiden kanssa. Tuolla opiskeltiin vähän lisää + vietettiin vapaa-aikaa shoppaillen ja nähtävyyksiä katsellen. Kuvista huomasimme, kuinka tuo isompi rakkauspakkauksemme puhkesi kukkaan. Niin onnellinen ja kiitollinen olo välittyi kuvista. Tuon leirin aikana hän sai monta, toivottavasti loppuelämän ystävää, ympäri maapalloa.

Lento San Franciscoon kesti kuutisen tuntia ja oli kuulemma yhtä turbulenssia. Tuolloin mantereen päällä pyöri myrskyjä niin, että länsirannikolle suuntaavat lennot olivat joko myöhässä tai sitten peruttiin. Soiteltiin nopea facetime, kun Julia käveli kohti matkalaukkuhihnaa. Facetime loppui siihen, kun ilme kirkastui ja kuului heleä ”Äiti, nyt mä nään mun hostperheen, soitellaan – moikka!” Ja luuri kiinni. Niin ihanaa ❤️

Heti ekana aamuna kävivät hostmomin ja -siskon (vuoden nuorempi kuin J) kanssa rehtorin luona valitsemassa kouluaineet ja pakollisen algebran ja historian lisäksi siellä näyttäisi olevan lukkarissa tanssia, golfia, espanjaa ja jonkin sortin psykologiaa (tästä mun täytyy ottaa vielä selvää, sillä oon aivan innoissani – varsinkin jos se on positiivista psykologiaa). Tähän päälle tulee vielä kerhot, jotka USA:ssa näyttelevät suurta osaa ja joissa koulun jälkeen vietetään vapaa-aikaa ystävien kanssa.

Nyt tulee vuosi siitä, kun ekan kerran alettiin kartoittamaan vaihto-oppilasjärjestöjä ja valittiin se oikea (Mirlo on alusta asti toiminut älyttömän hyvin ja en voi muuta kuin suositella). Ihan käsittämätöntä, kuinka aika on mennyt näin nopeasti. Itsekkäästi ajateltuna sitä voisi ajatella, että voi kunpa tuleva vuosikin menisi yhtä nopeasti. Mutta epäitsekkäästi ajattelen, että voi kunpa toisen aika menisi hitaasti ja saisi aistia uuden maan kulttuuria ja unelmaansa mahdollisimman rauhassa.

Vuosi takaperin sain kyselyä, että miten ikinä raaskimme/uskallamme lähettää tyttäremme vuodeksi maapallon toiselle puolen. Mitäs, jos hän jää sinne? Se on mun mielestä sellainen juttu, että emme voi elää pelossa. En halua elää pelosta käsin, vaan rakkaudesta ja elämän tarjoamista mahdollisuuksista käsin. Emmekä voi kahlita lapsia pysymään Suomessa. Ollaan pyritty kasvattamaan lapset niin, että kun on aika lentää, heidän siipensä kantavat. Nyt on kuulkaa se hetki. Ja se tuntuu ihan uskomattoman hyvältä.

Kyllä meidän keskusteluissa Julian kanssa viimeisen vuoden mittaan on välähdellyt yliopisto-opinnotkin Amerikassa. Jos isänsä jalanjälkiä seuraa, niin vaihtarivuosi venyy kuudeksi vuodeksi ja lukion jälkeen jatko-opinnot suoritetaan siellä 🙂 Se on sitä elämää, mihin ollaan nämä 17 vuotta valmistauduttu. Eikä se tarkoita sitä, että napanuora katkeaa, vaikka lapset itsenäistyy. Kaiken lisäksi koen, että maapallo on pienentynyt ihan hurjasti siitä, mitä se oli silloin kuin itse olin vaihtarina. Nyt tuonne toiselle puolen maapalloa hurauttaa nopeasti vajaassa 12 tunnissa.

Viime yön aikana puhelimeen oli tullut kuvia ulkopicnicistä ja -leffasta, valtatiestä vuorien vieressä ja hymyilevästä vaihto-oppilaasta isäntäperheensä äidin ja isän välissä.

Tuntuu niin hyvältä. Lennä, lintu lennä ❤️

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


PS. Halu blogin säännölliseen kirjoittamiseen pulppuaa edelleen tuolla pinnan alla vahvana. Täytyy nyt arjen alettua järjestellä aikataulut niin, että saan tehdä myös tätä mulle rakasta puuhaa. Kiitos muuten kaikista viesteistä, mitä olen saanut; moni teistä on seurannut tuon nuoren naisen matkaa aina sieltä vuodesta 2010 alkaen. Kiitos, kun olette kulkeneet mukanamme ❤️


lauantai 09. heinäkuun 2022

Kesän 2022 kuvatulvaa & kuulumisia

4

HELLUREI PITKÄSTÄ AIKAA!

Siinä missä ajattelin, että lomalla päivitän ahkerasti blogia, on loman ekat pari viikkoa menneet kaikessa muussa touhussa. Lukiessa, nukkuessa, lomaillessa. Pysähtyessä ihmettelemään elämää ja sen moninaisuutta. Kertaakaan ei ole tullut sellaista oloa, että nytpäs avaan tietokoneen. Kuitenkin bloginkin kirjoittaminen on mun mielestä sellainen ”kutsumusjuttu” eli jos ei ole vetoa kirjoittaa, niin silloin ei kannata kirjoittaa.

Nyt kuitenkin tässä mökkituolissani yhtäkkiä se iski. Kaipuu blogiin. Kaipuu kirjoitella kesäkuulumisia. Mies katselee toisessa tuolissa formuloiden aika-ajoja ja koira nukkuu rahillani. Ulkona lämpötila laski ukkoskuuron myötä 13 asteeseen ja villasukkaa sai kaivaa jalkaan.

Kesä 2022 on ollut tähän asti ihana, vähän erilainen, mutta omalla tavallaan ihana. Tätä kesää leimaa vahvasti luopumisen ”tuska” (aka toisen puolesta kiitollisuuden tunne siitä, että saa kokeilla siipiään) esikoisen tulevan vaihtarivuoden osalta. Sitä on halunnut viettää aikaa lasten kanssa. Lisäksi sitä on tullut vietettyä aikaa parhaan ystävän kanssa, joka käväisi Suomessa ekaa kertaa kolmeen vuoteen. Juhannus meni perinteisesti mökillä pienellä porukalla ja ilmat hellivät oikein kunnolla.

Tänä kesänä rohkaistuin olemaan mökillä yksin koiran kanssa öitäkin. Mulla kun alkoi loma silloin, kun muu perhe vielä oli töissä. Viimeisten vuosien aikana on tullut kohdattua omia pelkojaan ja huomattua, että ei ole mitään syytä pelätä. Mökillä yksin oleminen oli yksi näistä peloista. Noina kolmena päivänä nautin yksinolosta. Minä, joka aiemmin tarvitsin ihmisiä ympärilleni.

Aamupalan jälkeen parkkeerasin kirjan kanssa auringonottotuoliin, söin kevyen lounaan, nukuin päikkärit, saunoin ja nukuin hyvät yöunet. Välillä on hyvä olla ihan rauhassa omien ajatusten kanssa. Tutustua taas itseensä kenties ehkä hektisenkin arjen jälkeen.

Yksi radikaali muutos, joka mulla auttaa aina lomamoodiin pääsemisessä on ruutuajan vähennys. Somea on tullut päivitettyä, mutta ei niinkään selailtua. Uutisia olen myös vältellyt. Alun FOMO-ilmiön jälkeen tyydyin siihen, että mun ei tarvitse tietää mitä maailmalla tapahtuu. Ainakaan siinä mittakaavassa kuin aiemmin.

Just nyt on hyvä ❤️

Seuraavat kolme viikkoa lomaillaan miehen kanssa. Valmistellaan pikkuisemman rippijuhlia ja tehdään sellaisia pieniä päiväretkiä. Tai ollaan tekemättä. Fiiliksen mukaan mennään. Ja hei siinä, missä puunasin kotia ja pihaa pari vuotta sitten ennen esikoisen rippijuhlia on nyt sellainen fiilis, että tulee ne juhlat puunaamattakin.

Ihania ja leppoisia kesäpäiviä sinne! Toivotaan, että vaikkei aurinko aina paista, niin sen sisäinen valo loistaa tuoden iloa elämään 🌸

KESÄTERKUIN,

 


torstai 16. kesäkuun 2022

Vinkki juhannuspöytään

4

MOIKKAMOI!

Johan blogin päivitystahti kuulkaas räjähti käsiin…jo toinen postaus viikon sisään 😉 Hei nopsaa tulin jakamaan teille älyttömän hyvän ruohosipulivoivinkin, jonka löysin Virpi Mikkosen Kiitos hyvää kesää -kirjasta. Tänään selailin ruokalehtiä ja -kirjojani (voi koska viimeksi ❤️) ja tätä oli pakko kokeilla heti.

Sen verran hyvää oli Real-leivän kanssa, että tämä pääsee sulostuttamaan meidän juhannuspöytää. Muuten juhannusruoat ovatkin sitten vähän auki. Savustettua kalaa ja uusia perunoita nyt ainakin. Ehkä myös sillikranssia alkuun. Juhannuspäivälle pizzaa ja illalle itsestään valmistuvaa nyhtöpossua. Siinä se sitten taisi ollakin. Vanhoilla tutuilla mennään, ellen keksi jotain uutta ja mullistavaa. Täältä muuten löytyy viime kesäinen juhannusruokavinkkipostaus, jossa reseptejä jos jonkinlaisia.

Mutta siis tähän ruohosipulivoihin palatakseni. Reseptiin tulee kolme ainesosaa: Huoneenlämpöistä voita, pilkottua ruohosipulia (vartta ja kukkia) sekä ripaus sormisuolaa. Laita tekeytymään jääkaappiin. Tämä herkku paranee jääkaapissa makustuessaan!

Valoisat illat tekevät tepposensa. Tähän aikaan olen yleensä ollut unilla jo puolisen tuntia vähintään, mutta kesäilloissa tekee mieli hipsutella takapihalla ja nyppiä kuolleita kukkia. Upottaa varpaat nurmikkoon, joka on jo vähän viilentynyt ja kuunnella hiljaista lähiötä. Ja ehkä käydä naapurin puolella syreenivarkaissa, niin kuin tänään kävin. Olen ollut aika onneton kesäkukkien kanssa. Niin ulkona kuin sisällä. Mutta nyt meillä on kesän tuoksua ja kesäistä ilmettä ruokatilassa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Nyt nukkumaan…se olisi enää kolme aamua huomisen jälkeen ennen lomaa. Aikas kiva! 🙂

TORSTAI-ILTATERKUIN,


maanantai 13. kesäkuun 2022

Kalliorantaterassia & kesähuonetta

10

HEI PITKÄSTÄ AIKAA!

Toivottavasti siellä on kesäkuun alku mennyt mukavasti. Jotenkin tuntuu, että tuo aika juoksee taas sellaista vauhtia, että koko ajan on joko perjantai tai maanantai. Vaikka päiviin mahtuukin ihanaa joutenoloa ja kesästä nauttimista. Pysähtymistä ja sellaista leppoisaa kesäoloa, jossa mennään suurimmalta osin vailla suunnitelmia.

Oli tarkoitukseni laittaa tänne blogiin keväällä suunnitelmia kalliorantaterassin ja kesähuoneen sisustuksista, mutta nopeista käänteistä johtuen suunnitelmat olivat hioutuneet päässäni ilman paperille pääsyä ja kun näin haaveilemani pöytäryhmän hyvässä alennuksessa, se oli menoa. Kesähuoneen aiempi ruokaryhmä oli sinne liian iso. Tuolit eivät menneet kunnolla pöydän alle, joten hankaloittivat kulkua kesähuoneessa. Kesähuoneen vanha pöytä on edellisten omistajien peruja. Itse olen sen jalat aikoinaan maalannut valkoiseksi (suutarin lapsella ei ole kenkiä ja sitä paitsi pidettiin siinä aina pöytäliinaa) ja alunperin mietittiin laittaa koko pöytä kaatopaikalle. Kunnes sain idean kokeilla ko. pöytää ja tuoleja kalliorantaterassille. Ja kas, siinä tuli samalla ratkaistua kalliorantaterassinkin sisustus.

Pöytä odottaa vielä mustaa maalikerrosta päällensä. Tuo pöytä on siitä kiva, että siihen on molempiin päihin jatkopalat niin, että sen ympärille mahtuu 10 ihmistä. Jonkin sortin kesäjuhlathan tuolla mökillä voisi järjestää, nyt kun on pöytäkin paraatipaikalla 🙂

Olemme jälkikäteen hieman harmitelleet sitä, ettemme vetäneet kalliorantaterdelle sitä tehdessämme sähköjä, sillä tuo huutaa kipeästi juhlavalosarjaa. Mutta huomasin, että esim. Clasulla on myynnissä aurinkokennolla toimiva valosarja. Saa laittaa kokemuksia aurinkokennovalosarjasta, jos sellaisia on 🙂

No millainen kesähuoneesta sitten tuli? Ilmavampi ja tilavampi! Ja pöytäliinattomampi. Nyt on pöytä, jota voi pitää ilman pöytäliinaa. Ostin pöytäryhmän päälle myös uudet rottinkivalaisimet, mutta ne näyttivät ilman sovitusta vähän liian pieniltä. Täytyy vielä ensi viikonloppuna kokeilla ripustaa ne kunnolla, että miltä sitten näyttävät. Meillä on vielä kokonaan mökille ostamatta kesäkukat, mutta hei – onhan tässä kesää vielä jäljellä eikö? Kesähuoneen nurkkaan olen yleensä ostanut ison amppelikukan ja sitä se huutelee nytkin puoleensa.

Juhannusta hekumoin jo etukäteen enkä vähiten sen takia, että saadaan lapset meidän kanssa mökille. Siinä missä aika juoksee hurjaa vauhtia tarkoittaa se myös sitä, että esikoisen vaihtoon lähtö lähenee hurjaa vauhtia. Kovin onnellinen olen toisen vaihtoon pääsystä, mutta kyllä se hitsi vie tuntuu jossain tuolla sydämen paikkeilla tosi haikealta. Me kun ollaan esikoisen kanssa sellainen tehotiimi, että kun saadaan jotain päähämme, niin johan tapahtuu. Pitää alkaa pikkuhiljaa valjastamaan kuopusta äiskän apuriksi 🙂

IHANIA & RENTOUTTAVIA KESÄPÄIVIÄ ♥

PS. Ette tiedäkään kuinka ikävä mulla on säännöllistä blogin päivittämistä. Vaikka tiedän, että joidenkin mielestä blogit on jo niin nähty, niin mä olen vastarannan kiiski. Jostain on vain pitänyt karsia kahden työn ohella. Vihdosta viimein olen myös oppinut olemaan täyttämättä iltoja ja viikonloppuja. Toiveissa on leppoisaa blogin päivitystä, kunhan loma alkaa ♥

 


sunnuntai 22. toukokuun 2022

Kesäruokaa, kiitos!

0

…kunnes kyllästyy 😀

HEIPPAHEI!

Se ihana aika on täällä, kun saa kotikeittiöön vaihtelua ulkoruoanlaitosta eli grillauksesta ja savustamisesta. Tiedän, että jotkut grillaa ja savustaa vuoden ympäri, mutta meillä nuo ovat kesäkauden juttuja. Kuten myös pizzauuninkin käyttö.

Kesäruokailu on jotenkin mutkatonta, vaivatonta, helppoa ja mikä parasta koko perheen juttu. Meillä mä olen ominut paikan hellan äärestä, mies grillin äärestä. Joten kesällä ruoanlaitosta tulee jotenkin yhteisöllisempää.

Talvella sielu kaipaa pastaa ja perunaa kalan/kanan/lihan seuraksi, mutta kesällä huomaan kasvisten (muiden kuin perunan) korvaavan enemmän pastan ja perunan. Poislukien toki uudet perunat, joita syödään varsinkin juhannuksen tienoilla.

Viime viikonloppuna mökillä ei grillattu lohta (kiitos yhtäkkisen jäätävän vesisateen), vaan tehtiin se uunissa, mutta tämän herkullisen tamarindilohen valmistus onnistuu toki grillissäkin. Seuraksi muutama raikas salaatti ja uunissa lohen kanssa rapsakoituneita bimejä. Se oli siinä.

Tamarindilohi

800 g lohifilee
2 rkl tamarinditahnaa
1 rkl raastettua inkivääriä
1 limen mehu
1 rkl soijakastiketta
2 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä

Tarjolle: korianteria (tai ruohosipulia niin kuin meillä oli korianterin puuttuessa 🙂

1. Poista lohesta ruodot ja aseta lohifilee leivinpaperin päälle
2. Sekoita muut ainekset keskenään ja valele lohen pintaan
3. Anna tekeytyä noin 30 minuuttia
4. Grillaa tai paista uunissa 200 asteessa kypsäksi

Parsakaalisalaatti

1 parsakaali
pieni punasipuli
50 % / 50 % kermaviiliä ja majoneesia
2 tl currya
ripaus suolaa
mustapippuria

1. Pilko parsakaali, myös kuorittu ”runko”, pilko kuorittu punasipuli
2. Sekoita kermaviili, majoneesi, curry, suola ja mustapippuri keskenään ja sekoita kastike parsakaalien ja sipulin kanssa
3. Anna tekeytyä jääkaapissa noin puolisen tuntia (voi olla kauemminkin)

Fenkoliparmesan-salaatti

1 fenkoli
1 dl raastettua parmesania
loraus oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
mustapippuria

1. Leikkaa fenkoli ohuiksi suikaleiksi
2. Sekoita raastettu parmesan sen joukkoon (mä tykkään raastaa parmesanin tähän salaattiin juustohöylällä, niin tulee roheita siivuja)
3. Sekoita oliiviöljy, sitruunan mehu sekä mustapippuri keskenään ja sekoita salaattiin

ID

Tulipas muuten ihan hirmuinen ikävä mökille, nyt kun ei tänä viikonloppuna sinne päästy. Onneksi edessä on lyhyt työviikko ja mökkeilyä sitten loppuviikosta. Toivotaan, että sääennuste siitä vähän paranee. Toki sateellakin mökillä viihtyy, mutta tarkoituksena olisi pitää puusavotta ja laittaa klapikone laulamaan. Pelkään, että saunapuut loppuu kesken ennen aikojaan.

Nyt vielä vähäksi aikaa nauttimaan ulkoelämästä. Viikonlopun jäljiltä kasvoihin on tullut pisamia ja olo on jokseenkin sellainen kesälomalaisolo. Vaikka lomaan vielä reippaasti yli kuukausi onkin. Se, ken sanoi että kesä on ihmisen parasta aikaa, ei ollut kuulkaas väärässä!

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


« Vanhemmat
Uudemmat »